Lekyytti, ruodekulho ja amforiskos – Antiikin kokoelmat Helsingin yliopistomuseossa

Antiikin kokoelma on Yliopistomuseon yksi hienoimmista alakokoelmista, ja sisältää noin 400 esinettä lukuisilta eri lahjoittajilta. Kokoelmaan kuuluu myös klassillisen filologian (nykyisen antiikin kielten ja kulttuurien) oppiaineen kokoelma. Antiikin aikakausi sijoittuu noin 800 eaa. – 500 jaa. muinaisen Kreikan ja Rooman suuruuden ajalle, ja sitä pidetään länsimaisen sivistyksen alkuna. 

Vuodesta 2014 yli puolet antiikin kokoelmasta on ollut esillä Metsätalon käytävällä seitsemässä vitriinissä. Helsingin yliopiston klassillisen arkeologian dosentin Leena Pietilä-Castrénin mukaan Metsätalolla oleva kokoelma on maan laajin esillä oleva antiikin kokoelma ja kattaa antiikin keskeisimmät esinetyypit keramiikasta sekä lasi- kivi- ja pronssiesineistä.  

Mustakuviokeraamiset lekyytit pakattuna huolellisesti silkkipaperiin ja museolaatuiseen laatikkoon. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.

Ennen Metsätaloa antiikin kokoelmat sijaitsivat Arppeanumissa antiikkihuoneessa, mutta kun museon melko lyhytaikaiseksi jäänyt sijainti Arppeanumissa vaihtui yliopiston päärakennukselle, sijoitettiin lähes kaikki esineet klassillisen filologian oppiaineen käytävälle esille 

 

Ei kokoelmaa ilman lahjoittajia

Suomessa ei ole yhtään antikvaariseen esineistöön ja kulttuuriin keskittynyttä museota, ja Metsätalon noin 300 esineen kokoelma on näytteillä pääsiassa yliopiston henkilökunnalle, opiskelijoille, opinnäytteen tekijöille ja tutkijoille. Kokoelma on karttunut ainakin kymmenen eri lahjoittajan vuosikymmenien aikana keräämistä esineistä.  

Esillä on ollut esimerkiksi FM Eila Suolahden (1919–2010) lahjoittamia etruskilaisia buccherokeramiikkavaaseja ja suomalaisissa kokoelmissa harvinaista impastokeramiikkaa. Varhaisimpiin lahjoittajiin kuuluu Christoffer H. Ericsson (1920–2009), meri- ja taidehistorioitsija, professori ja kapteeniluutnantti, joka lahjoitti 1980 Helsingin yliopistolle kokoelmansa. Ericssonin keräily oli alkanut jo lapsuudessa lahjaksi saadusta terrakottapäästä  

Projektityöntekijä suunnittelemassa esinelaatikkoa Suolahden lahjoittamalle impasto-uurnalle. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.

Esinemääräisesti laajin kokonaisuus on FM Birgitta Lojanderin (1921–2011) niin kutsuttu Välimeren kokoelma, joka sisältää keramiikkaa, roomalaista lasia, terrakottafiguriineja, astioita, veistoksia, öljylamppuja, koruja ja pronssiesineitä. Keräilijät ovat hankkineet esineitä enimmäkseen matkoilta, antiikkimarkkinoilta ja kauppiailta, mutta saaneet niitä myös lahjaksi 

Yleisesti museoissa ja muistiorganisaatioissa vastaavanlaisten kokoelmien alkuperien tutkiminen on alkanut lisääntyä, sillä tällaisiin kokoelmiin liittyy usein eettisiä ongelmia ja epäselvyyttä siitä, miten keräilijät ovat esineet hankkineet. Myöskään Yliopistomuseon kokoelman esineiden taustoista ei olla täysin selvillä.   

 

Turvaan Metsätalon remontin tieltä

Maaliskuussa 2021 antiikin esineet päätettiin siirtää Yliopistomuseon kokoelmatiloihin Vantaan kokoelmakeskukseen pois remontin tieltä. Metsätaloa remontoidaan kesäkuukausina, ja esineet palaavat vitriineihin todennäköisesti vuoden lopulla. Merkittävä osa esineistä on luetteloimattomia. Yliopistomuseon muuttotiimi palaa kauniiden pullojen ja vaasien pariin kesän ja syksyn aikana, jotta esineiden tiedot saadaan talteen myös kokoelmajärjestelmään. 

Antiikin esineiden siirron suunnittelu aloitettiin tutustumiskäynnillä Metsätalolle. Kokoelman hyvin tunteva tohtorikoulutettava Jamie Vesterinen antaa asiantuntija-apua esineiden läpikäymisessä. Kuva: Hanna Tanskanen / Helsingin yliopistomuseo.

Esineiden kanssa erityistä varovaisuutta tuli noudattaa niiden herkkien maalauspintojen, ajan haurastaman rakenteen ja esimerkiksi merestä nostettujen amforien pintaan takertuneiden kasvustojen säilymiseksi. Pakkaamisessa tuli ottaa huomioon esineiden riittävä tukeminen, mutta toisaalta varottava esineiden liian lujaan puristukseen asettamista.  

Suuret esineet, kuten kuljetusamforat pakattiin kuormalavasta ja lavakauluksista rakennettuun laatikkoon, joka pehmustettiin solumuovilla ja silkkipaperilla. Kuvassa yläosassa Birgitta Lojanderin lahjoittamat kuljetusamforat: vasemmalla rhodoslainen amfora ja oikealla myöhäisantiikkinen egyptiläinen viiniamfora. Alareunassa amforan kaula. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.

Hauraiden esineiden pakkaaminen saatiin tehtyä kolmen työntekijän voimin reilussa viikossa. Esineet pakattiin erityisen huolellisesti käyttäen silkkipaperin lisäksi museolaatuista solumuovia.  Aluksi kädet taisivat hieman vapista kaikilla silkasta kunnioituksesta jopa tuhansia vuosia vanhoja esineitä kohtaan, mutta lopulta pakkaaminen sujui mukavasti ihastellen ja taiteillen upeille esineille turvallisia pesiä laatikoihin.  

 

Roomalainen lasi

Mielenkiintoisimpia esineitä mielestäni ovat hauraat, kauniin helmiäishohtoiset tai vihreät roomalaiset lasiesineet. Lasitavaraa on löytynyt koko Rooman valtakunnan alueelta, ja sitä on käytetty koko yhteiskunnassa niin kotitalouksissa, teollisuudessa kuin hautamenoissa. Lasin tekemisen tekniikka periytyi hellenistiseltä kaudelta ja oli huipussaan antiikin Roomassa toisen vuosisadan jaa. alussa.  

Aluksi valmistettiin lähinnä muottilasia, mutta ensimmäisellä vuosisadalla jaa. kehitys oli nopeaa ja lasinpuhaltamisen tekniikka keksittiin. Puhaltamalla lasista saatiin hyvin ohutta, ja puhallustekniikka oli nopeampi ja halvempi, kuin muottilasin teko. Lasi tuli laajasti eri yhteiskuntaluokkien jäsenten saataville, ja lasiesineet olivat monimuotoisempia kuin aiemmin.  

Roomalainen lasipullo Arnevi Lassilan testamenttilahjoituksesta, niin kutsutusta etruskikokoelmasta. Pullon kyljessä on käsin kirjoitettu lappu, jossa kerrotaan pullon löytyneen kaivauksilta Lontoosta Oxford Streetilta. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Yksinkertaistetusti lasin reseptiin kuului silikaatti, sooda eli natriumkarbonaatti ja kuumuus. Silikaattia eli kvartsihiekkaa saatiin rantahiekasta, ja sooda saatiin natron suolasta, jota tuotiin Egyptistä. Egyptissä taas muumiot kuivatettiin natronilla. Kuumuus oli lähtöisin uuneista, jotka lasituotannon kasvaessa olivat valtavia.  

Lasia myös kierrätettiin ja hajonneiden lasiastioiden sirpaleet sulatettiin uudelleen lasimassaksi. Kierrätetty lasi on mahdollista tunnistaa sen koostumuksesta, jossa on tiettyjä pigmentteinä käytettyjä metalleja kohonneina pitoisuuksina.  

Roomalaista lasia useilta eri lahjoittajilta. Esinetyyppeinä muun muassa pulloja, ampulleja, amforiskoksia, unguentarium, ja keskellä matala maa-aineksen peittämä ruodekulho. Kuva: Hanna Tanskanen / Helsingin yliopistomuseo.

Lasin tuotannon kasvaessa huippuunsa toisella vuosisadalla jaa. lasiastioissa tapahtui tyylillinen murros, ja esineissä alkoi näkyä alueelliset tyylierot ja eri lasityypit alkoivat eriytyä ja erikoistua. Keisari Konstantinus Suuren (n. 272337 jaa.) käännyttyä kristinuskoon lasiesineiden kuva-aiheet muuttuivat hiljalleen pakanallisista kristillisiksi. Arvellaan, että vaalean värisistä ja läpinäkyvistä lasilaaduista tuli lopulta arvostetuimpia, sillä lasi materiaalina sai itseisarvon. Aiemmin lasiastiat oli pyritty tekemään muun materiaalin, kuten metallin, keramiikan tai jalokivien, kaltaiseksi.  

 

Riina Uosukainen, konservaattori  

 

Lähteet: 

Helsingin yliopistomuseon kokoelmapolitiikka 2019. https://www2.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/helsingin_yliopistomuseon_kokoelmapoliittinen_ohjelma.pdf  

Pietilä-Castrén, Leena. Suomalaisista antiikkikokoelmista – keräilijät ja heidän esineensä, Taidehistorian seura 2018. https://helda.helsinki.fi//bitstream/handle/10138/314203/THT50_pietila_castren.pdf?sequence=1  

Wilskman, Anna-Maria. Katsahdus peiliin – Helsingin yliopistomuseon kokoelmaan kuuluva etruskilainen pronssipeili, Artefacta 2019. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/326969/Artefacta_Katsahdus_peiliin_Wilskman.pdf?sequence=1  

Wikipedia: Roman glass. https://en.wikipedia.org/wiki/Roman_glass  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.