Yliopistomuseon muuttoprojektissa on tähän mennessä pakattu jo lukemattomia esineitä usealla eri tavalla. Projektin edetessä ja tietotaidon lisääntyessä muuttotiimiläiset ovat ideoineet uusia tapoja pakata esineitä turvallisemmin sekä tehokkaammin. Tämän tekstin aikana valotamme teille uusinta pakkausinnovaatiotamme, siirtolavoja. Kädestä pitäen ja kohta kohdalta kuljetamme sinut, lukija, kohti turvallista ja helppoa esinesiirtoa.
Lavat ja niiden kaulukset
Ajatus siirtolavoista sai alkunsa konservaattorin turhautumisesta: miksi pakata hyllyssä olevia isohkoja esineitä muuttolaatikkoon ja siitä taas takaisin hyllyyn, ja tehdä ikään kuin turhaa pakkaustyötä? Yhdessä museomestarin ja muiden muuttotiimiläisten kanssa pidetyn ideariihen tuloksena syntyivät siirtolavat.
Siirtolavoissa puiset lavakaulukset ja kauluksen sisäpuolelle tulevat välilevyt luovat esineille turvalliset olot uusiin sijoituspaikkoihin matkaaville esineille. Lavat pakkausmateriaaleineen voi palauttaa sellaisinaan takaisin vanhoihin kokoelmatiloihin ja pakata niihin tehokkaasti lisää esineitä hyllyistä.
Siirtolavapakkaaminen kohta kohdalta
1) Ensin lavaan niitataan aluspahvi. Tämän jälkeen lavalle laitetaan lavakaulus tai kaksi riippuen siitä, kuinka korkeita siirrettävät esineet ovat. Lavatilaa jakavat välilevyt asetetaan kiinni alimpaan lavakaulukseen.
Siirtolavan kokoamista. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.
2) Esineet erotellaan pakastettaviin ja ei-pakastettaviin. Tämän jälkeen ne asetellaan lavalle esineturvallisesti ja pehmustetaan matkaa varten.
3) Koska esineiden ei ole tarkoitus oleilla pitkään siirtolavojen hellässä huomassa, käytetään niiden matkan pehmustamiseen pääasiassa kuplamuovia ja aaltopahvia. Tarvittaessa silkkipaperi on paikallaan ja huteria matkustajia voi kiinnittää lavan laitoihin esimerkiksi puuvillanauhalla.
Esineet pehmustetaan ja tuetaan kuplamuovilla matkaa varten. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.
4) Lavojen päälle laitetaan sadesuojaksi muovia tavalliseen tapaan ja toimintaohjeet vastaanottavalle taholle lavan purkua varten. Muista myös merkata laatikko- tai esinelistaan lähtevät esineet!
Kuljetusta odottava siirtolava valmiiksi pakattuna. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.
5) Pölyn varalta suojahuputetut esineet ovat kuljetuksen jälkeen valmiita sijoitettaviksi suoraan lopullisille paikoilleen kokoelmatilan hyllyissä.
Hyllyesineet löytävät lopullisen asuinpaikkansa muuttotiimin toimesta. Projektityöntekijä Hanna Tanskanen kirjaa ylös esineiden hyllypaikkoja. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen.
6) Esineistä tyhjät lavat voidaan palauttaa sinne, missä niitä tarvitaan ja käyttää uudelleen. Myös puhtaat pakkausmateriaalit kannattaa kierrättää!
Yliopistomuseon muutossa siirtolavat ovat osoittautuneet hyväksi menetelmäksi kuljettaa esineitä turvallisesti ja nopeasti paikasta toiseen. Projektin lopun häämöttäessä aika tuntuu olevan enemmän kuin rahaa, ja siksi tehokkaiden menetelmien kehitteleminen oli ajankohtaista. Kaikkein herkimmille esineille tällainen matkustustapa ei toki sovi, vaan niitä varten on syytä käyttää pehmeämpiä kuljetustapoja. Esimerkiksi herkät kipsiveistokset pakattiin Yliopistomuseolla omiin pehmustettuihin muuttolaatikoihinsa.
Keväällä muuttotiimissä koittivat ilon ja helpotuksen ajat: urakka Ruskeasuon hammasklinikalla saatiin valmiiksi ja entisen Hammaslääketieteen museon kokoelmat siirrettiin onnistuneesti Kokoelmakeskukseen. Yksi projektin laajimmista ja haastavimmista kokonaisuuksista aloitettiin syksyllä 2020, ja loppuvuodesta loimme myös muuttoblogissa katsauksen kiehtovaan hammaslääketieteen kokoelmaan sekä tulevaan urakkaan.
Nyt pienen kesätauon jälkeen on hyvä palata muistelemaan hammaslääkärin hoitoyksiköiden eli unittien, röntgenkoneiden ja hammasmallien täyteisiä työpäiviä Ruskeasuolla. Ruskeasuon hammasklinikan rakennuksien purun alta kokoelman turvaan saattaneet työn sankarit Jenni Jormalainen, Katariina Pehkonen, Hanna Tanskanen, Marika Tarkiainen ja Riina Uosukainen avaavat tässä blogikirjoituksessa tunnelmiaan ja projektin mielenkiintoisia vaiheita.
Innolla kohti haasteita
Tiimi pääsi tutustumaan Ruskeasuon hammasklinikan tiloihin ja kokoelmaan jo ennen työskentelyn aloittamista. Ennakkotunnelmat olivat odottavat, mutta ahtaat tilat, esineiden runsas määrä ja suurten esineiden liikutteluun liittyvät mahdolliset haasteet herättivät myös pohdintaa.
”Ensimmäinen reaktio oli, että melkoinen urakka edessä”, Jenni toteaa ja saa näkemykselleen hyväksyntää muun tiimin suunnalta.
”Ennakkoon suurin huolenaihe olivat röntgenkoneet ja isot unitit, kun esineistä näkee jo päälle, että ovat hankalia nostaa ja siirtää”, kokoelmamuutossa projektipäällikkönä toimiva Katariina kertoo.
Samalla laajan kokoelman läpikäyntiin oltiin tarttumassa muuttotiimille tutulla reippaalla asenteella:
”Tutustumiskäynnin jälkeen oli kuitenkin innokas olo ja teki mieli tarttua toimeen. Kiinnosti tietää, mitä kaikkea hyllyjen kätköistä voisi löytyä”, Hanna muistelee ennakkotunnelmiaan.
Hanna Tanskanen inventointityössä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Riina Uosukainen.
Yllätyksiltä ei voi välttyä
Työt Ruskeasuolla aloitettiin kokoelmien inventoinnilla ja valokuvaamisella.
”Inventoinnissa eroteltiin eri numeroille huonekalut, taide, esineet, arkistomateriaali ja kemikaalit. Esineille tai esineryhmille annettiin inventointinumerot, ja ne kuvattiin, minkä jälkeen niiden sijainti ja tiedot kirjattiin Exceliin. Inventointi saatiin tehtyä paikan päällä jouluun mennessä”, Hanna kertoo työskentelyn alkuvaiheista.
Inventoidut esineet odottavat pakkaajaansa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Jenni Jormalainen.
Taustatietojen perusteella kokoelman oli arvioitu sisältävän noin 13 000–15 000 esinettä. Työn edetessä kävi kuitenkin ilmi, että esinemäärä oli huomattavasti isompi, ja esineistä vain murto-osa oli luetteloitu. Lopulta inventoinnin jälkeen esineiden määräksi arvioitiin noin 20 000.
”Ei uskoisi kahteen varastohuoneeseen ja muutamaan pieneen näyttelytilaan mahtuvan niin paljon!” Katariina huudahtaa.
Myös muita haasteita ilmeni:
”Monista esineistä puuttui kontekstitietoja. Esineitä oli myös sijoiteltu ympäri rakennusta, ja niiden sijaintipaikkoissa oli tapahtunut odottamattomia muutoksia”, Jenni muistelee.
Kokoelmien oli jo etukäteen arvioitu sisältävän runsaasti erilaisia haitta-aineita, kuten esimerkiksi asbestia, elohopeaa, PCB-öljyä ja muita kemikaaleja. Myös näitä löytyi vielä arvioitua enemmän. Sekä tämä että runsas esinemäärä pakottivat tiimiläiset muokkaamaan alun perin suunniteltuja työprosesseja myös työn tiimellyksessä.
”Päätimme jonkin aikaa esineinventointeja tehtyämme, että on turvallisempaa aloittaa suojavarusteissa myrkkyjen inventoimisella ja samalla siirtää kemikaalit pois muiden esineiden joukosta”, Hanna kuvailee kemikaaliurakan selätystä.
”Inventoinnin jälkeen kemikaalien CAS-numerot ja vaarallisuus selvitettiin ja jokainen myrkky sai poisto- tai säästöpäätöksen. Tämän jälkeen myrkyt lajiteltiin säästöihin ja poistoihin.”
Poistopäätöksen saaneet myrkyt odottavat Fortumin asiantuntevaa kuljetusta omassa nurkassaan. Susanna Paasonen on suojahuppunsa sisällä tyytyväinen. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Hanna Tanskanen.
Hammaslääketieteen kokoelman myrkyllisten aineiden läpikäyntiä on valotettu blogissa jo aiemmin kahden tekstin verran (osa 1 ja osa 2). Tämä kertoo osaltaan omaa kieltään siitä, miten merkittäväksi osaksi kemikaalien selvitys- ja käsittelytyö projektissa muodostui.
Kokoelma saatiin kunniakkaasti inventoitua kokonaisuudessaan, mutta ennakoitua suuremmasta esinemäärästä ja tiukasta muuttoaikataulusta johtuen esimerkiksi osa luetteloinnista joudutaan tekemään vasta myöhemmin. Suurin osa esineistä pääsi kuitenkin jo ennen Kokoelmakeskukseen siirtämistä kulkemaan koko tehokkaan kokoelmaprosessin läpi.
”Inventoinnin jälkeen kokoelmasta tehtiin poistoja kokoelmapäällikkö Jaana Tegelbergin ja museoamanuenssi Henna Sinisalon päätöksillä. Säilytyspäätöksen saaneille esineille seuraavana oli vuorossa luettelointi kokoelmatietokanta Akseliin ja pakkaaminen pitkäaikaissäilytystä varten laatikoihin tai lavoille. Työtehtävien monipuolisuus toi onneksi paljon vaihtelua työpäiviin”, Jenni kertoo.
Ahtaat tilat, valtavat masiinat
Jo ennakkoon todetut ahtaat työskentelytilat aiheuttivat myös monessa kohtaa päänvaivaa.
”Hammasklinikan rakennusta ei oltu suunniteltu museon kokoelmatilaksi: ahtaat käytävät ja oviaukot estivät esimerkiksi käyttämästä isoja lavoja, ja valmiiden lavojen kerääminen kuljetuksiin oli hankalaa”, projektipäällikkö Katariina summaa.
Keinot kuitenkin keksittiin:
”Tehokas tetris ja lavasiirtojen aikataulutus olivat tässä apuna!”
Ahtaisiin oviaukkoihin tehtiin omakätisesti tarvittavia laajennuksia. Ruskeasuon hammasklinikan rakennus tullaan purkamaan, joten museomestari Johannes Kelton sahauspuuhat olivat täysin tervetullut apu esineiden siirossa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen.
Myös tiimin työskentelyyn varatut tilat olivat aluksi riittämättömät, mutta tämäkin ongelma ratkesi aktiivisten lisätilakyselyiden myötä.
”Meillä oli aluksi vain muutaman neliön kokoinen huone, johon mahtui kaksi kuvauspöytää ja kaksi työskentelypöytää. Onneksi myöhemmin saimme käyttöön entiset Metropolian isot tilat, joihin muuttotiimi pystyi levittäytymään ja toisaalta myös levittämään esineitä kuvattavaksi, pakattavaksi tai muuten käsiteltäväksi”, Marika kertoo lisätilan vaikutuksesta työskentelyyn.
Myös jo ennakkoon huolta herättäneet suurikokoiset esineet edellyttivät tiimiltä monenlaista ongelmanratkaisua.
”Suuret esineet olivat kuin oma projekti projektin sisällä”, Hanna luonnehtii urakkaa.
Ruskeasuon raskas laitteisto sisälsi muun muassa hammaslääkärien unitteja, poria, turbiineja, kompressoreja, röntgenlaitteita ja potilastuoleja. Kuten Katariina aiemmassa raskaiden, mahdollisesti öljyä sisältävien, esineiden käsittelyä valottavassa tekstissään kuvailee, vaati näiden pakkaaminen ja siirtely erityistä suunnitelmallisuutta sekä välinehankintoja. Haitallisen PCB-öljyn pitoisuuksia testattiin etukäteen ottamalla näytteitä sekä esineistä että hengitysilmasta. Museomestarimme Johannes oli tiimille korvaamaton apu suurten esineiden liikuttelussa ja turvallisten säilytysratkaisujen kehittämisessä niille.
Massiivinen röntgenkone on lavalla, ja tilanne vaatii yhteiskuvaa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Jenni Jormalainen.
Onnistumisen iloa
Suurien hoitoyksiköiden ja röntgenlaitteiden liikkeelle saaminen oli suuri onnistuminen. Moni Ruskeasuolla työskennelleistä listaakin tämän suosikkimuistojensa joukkoon.
”Oli ilo nähdä, kuinka jokin murheenkryyniksi osoittautunut esine saatiinkin liikkumaan lavalle ja pakattavaksi”, Marika kuvailee.
Myös ilon hetkiä mahtui runsaasti mukaan monista haasteista huolimatta. Erityisesti tiimin kanssa jaetut hauskat hetket, kuten pikkujoulut Ruskeasuon Unicafen tiloissa, Euroviisu-hittien vauhdittamat yhteiset pakkausrupeamat sekä kevään lämmössä vietetyt jäätelötauot ulkona toivat piristystä puurtamisen lomassa.
Kevään koittaessa taukoja pystyi pitämään myös ulkona auringosta nauttien. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Jenni Jormalainen.
Kokoelman erityisen kiinnostavat ja kauniit esineet ovat jääneet myös mieleen hankalasti liikutettavien laitteiden ja myrkkypullojen ohella.
”Mieleen on jäänyt esimerkiksi valtava leikkaussalilamppu, joka oli jollain konstilla nostettu huteran hyllyn päälle. Sen siirto vaikutti erittäin haastavalta ahtaissa tiloissa, mutta lopulta lamppu saatiin onnellisesti alas. Lamppu olikin tarkemman tutkimisen jälkeen yllättävän hieno esine”, Jenni kertoo.
”Jotkin lasiesineet olivat todella kauniita, ja niitä oli ilo käsitellä”, Marika muistelee.
Joillekin suosikkiesineen valinta tuottaa myös vaikeuksia:
”Ruskeasuon kokoelma oli yllättävän monipuolinen, vaikea sanoa!” tuumailee Katariina.
Hammaslääkäri(esineide)n pelko voitettu
Urheilutoimittajan suosikkikysymykseen ”Miltä nyt tuntuu?” Ruskeasuon tiimillä on varsin yksimielinen vastaus: helpottuneelta. Valtaosin tuntemattoman laajan kokoelman haltuunotto on ollut todellinen urakka, jossa oli usein reagoitava myös yllättäviin tilanteisiin.
”Projektin onnistuminen vaati kaikilta paikalla työskennelleiltä jatkuvasti erilaista ongelmanratkaisua työn ohessa, ja onneksi työkaverilta sai tarvittaessa myös henkistä tukea. Aina tulee yllätyksiä, mutta niiden kanssa oppii elämään, jos niihin on mahdollista etsiä yhdessä ratkaisuja”, Marika kiittelee.
”Jokainen työntekijä toi projektiin oman huomiokykynsä ja osaamisensa, eikä minulla ainakaan ollut epäilystäkään, etteikö tätä saataisi hoidettua”, Riina jatkaa.
Kiitos ja näkemiin! Marika Tarkiainen kirjoittaa odotettua viestiä taululle Ruskeasuon viimeisenä työskentelypäivänä Jenni Jormalaisen seuratessa vierestä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Hanna Tanskanen.
Jenni tiivistää Ruskeasuon projektista mukana lähteviä oppeja:
”On tärkeää tutkia ennen töiden aloittamista, millaisia esineitä kokoelmaan kuuluu. Onko joukossa mahdollisesti haitta-aineita? Mitä henkilösuojaimia ja välineitä esineiden läpikäymiseen tarvitaan, ja onko tarpeellista tehdä haitta-aineanalyysejä tiloissa ennen töiden aloitusta.”
Huolellisen suunnittelun ja toimivan asiantuntijayhteistyön merkitys, kuten Ruskeasuolla Hammasklinikan henkilökunnalta saatu apu esineiden tunnistuksessa, korostuu myös muiden tiimiläisten näkemyksissä. Yksimielisiä ollaan kuitenkin myös siitä, että kokoelmatyössä tulee aina vastaan ennakoimattomia asioita, joten varautua kannattaa lähtökohtaisesti kaikkeen.
Kuten Hanna kiteyttää:
”Kaikkea mahdollista voi tulla vastaan, kuten kartonkirasiasta pöllyävää asbestipumpulia*.”
Koronaviruksen myötä karanteeni on tullut kaikille tutuksi, ja seon ollut tehokas keino taudin leviämisen hillitsemisessä. Vaikka Yliopistomuseon muuttotiimin jäsenet ovat pysyneet kuluvan vuoden aikana suhteellisen terveinä, on eristämistä tehty muuttoprojektissa runsaasti. Karanteeniin eivät kuitenkaan ole joutuneet muuttotiimin jäsenet vaan pakastukseen materiaaliensa puolesta kelpaamattomat museoesineet. Museomaailmassa karanteenia eli määräaikaista pakkoeristystä käytetään taudin sijaan tuhohyönteisten pysäyttämiseen, tosin koronaviruskaranteenista poiketen karanteeniaika venyy päivistä vuosiin.
Olemme jo aikaisemmin saaneet lukea muuttoblogistamuutettavien museoesineiden matkasta pakastuksen läpi hyönteisongelman välttämiseksi (Pakastaa, ei pakasta…). Kirjoituksessa käsiteltiin pääasiassa esineitä, joiden materiaalit kestävät pakastuksen. Mutta mitä tehdä esineille, joiden materiaalit eivät kestä suuria lämpötilan ja kosteudenvaihteluita vaurioitumatta? Tällä kertaa käymme läpi Yliopistomuseon karanteenikäytäntöjä ja yleisimpiä museoissa tavattavia tuhohyönteisiä.
Mitä karanteeniin?
Museoesineitä muutettaessa tulee varmistaa, ettei esineiden mukana siirry tuhohyönteisiä uusiin kokoelmatiloihin. Jos museoesineessä on orgaanisia materiaaleja kuten puuta, tekstiiliä tai paperia tai siinä havaitaan aktiivista hyönteistoimintaa, kulkee se kokoelmakeskukseen ensisijaisesti pakastimen kautta.
Kaikillemateriaaleille pakastaminen ei kuitenkaan sovi. Jos esinettä ei voi siirtää kokoelmakeskukseen ilman pakastusta,laitetaan se karanteeniin. Pakastimeen ei suositella laitettavaksi esimerkiksi lasia, keramiikkaa, kipsiä, audiovisuaalisia tallennusformaatteja tai erilaisia muoveja. Projektin aikana emme ole myöskään pakastaneet hyvin hauraita tai nesteitä sisältäviä esineitä. Esimerkiksi soittimia ja hauraita luuesineitä olemme pakanneet karanteeniin.
Kokoelmissa on useita anatomiamalleja, jotka voivat sisältää sekä orgaanisia materiaaleja että herkästi vaurioituvaa vahaa, kipsiä tai irtoavaa maalia. Kuva: Hanna Tanskanen / Helsingin yliopistomuseo.
Kokoelmissa on paljonmonimateriaaliesineitä, jotka sisältävät useita eri materiaaleja. Näiden esineidenkohdalla harkitaan, saako esineen ositettua eli saako esineestä eroteltua ne materiaalit, joille pakastus voi aiheuttaa vaurioita. Jos tämä ei onnistu, laitetaan esine kokonaisuudessaan karanteeniin.Esimerkkinä ovat muun muassa orgaanisia materiaalejasisältävät sähkölaitteet, joiden kaikkia materiaalejaei tunneta. Niissäsaattaa ollaöljyjä ja akkuja, jotka voivat alkaa vuotaa pakastuksen seurauksena.
Miten karanteeniesineet pakataan?
Museon uusissa kokoelmatiloissa on varattu huone karanteeniesineille sekä esineille, jotka sisältävät haitta-aineita. Karanteeniesineet pysyvät pakkauksissaan kaksi vuotta,minkäjälkeen esineet tarkistetaan hyönteisten varalta ja säilytyslaatikot vaihdetaan uusiin.Laatikoihin ja lavoihin on hyvä liittää tieto, milloin laatikon saa avata seuraavan kerran.
Professori ja hammaslääkäri Matti Äyräpään kipsistä ja paperista koostuvia hammasmalleja. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.
Karanteeniin menevän esineen pakkaustapa riippuu sen koosta ja painosta. Pienet ja kevyet esineet pakataan läpinäkyviin muovilaatikoihin(polypropyleeni),jotka pehmustetaan kuplamuovilla ja silkkipaperilla. On suositeltavaa, että esineen näkee laatikon läpi, jolloinsitä voidaan tarkastella laatikkoa avaamatta.Lopuksi laatikoiden reunat tiivistetäänkiristekalvolla, ja laatikoihin merkitään niidensisältö sekä mahdolliset haitta-aineet ja varoitukset.
Suuret ja painavat esineet pakataan kuormalavoille. Ne pussitetaan muovin(polyeteeni)sisään, ja pussin reunat tiivistetään ilmatiiviiksi teipillä. Pakkauksen sisälle voidaan laittaa hyönteisansa, jolla voidaan tarkkailla hyönteistilannetta. Esineet kiinnitetään varovasti lavoille liinojen avulla, mikäli mahdollista. Kiinnityksessä tulee varoa, ettei muovi rikkoudu.
Suurikokoisia karanteeniin pakattuja laitteita kokoelmakeskuksessa. Kuva: Hanna Tanskanen / Helsingin yliopistomuseo.
Museoissa viihtyvät tuholaiset
Tuhohyönteiset jaetaan yleensä puutuholaisiin ja kokoelmatuholaisiin. Puutuholaiset ovat riskisekä museorakennuksille että puisille museoesineille. Yleisimpiä puuta vaurioittavia hyönteisiä ovat jumit, tupajumit, kuolemankello, papintappaja ja jäärät. Nämä kovakuoriaisetjättävät jälkeensä käytäviä ja lentoreikiä, joiden lähettyvillä on sahajauhoa muistuttavaa toukkien ulostejätettä.
Hyönteistuhoja vanhan hammasmalleja sisältävän arkun pakkausmateriaaleissa. Kuva: Hanna Tanskanen / Helsingin yliopistomuseo.
Kokoelmatuholaiset aiheuttavat usein ongelmia orgaanisista materiaaleista kuten puusta, tekstiilistä ja nahastavalmistetuillemuseoesineille.Tekstiilikokoelmille haittaa aiheuttavat esimerkiksi perhoset (koit ja koisat), joista yleisimpiä ovat vaatekoi ja turkiskoi.Kovakuoriaisistayleisimmin museoesineissä pesivät turkiskuoriaiset kuten pilkkuturkiskuoriainen ja vyöturkiskuoriainen. Näiden lisäksimuseoissa tavataanmuseokuoriaisia, ihrakuoriaisia ja riesakuoriaisia.
Edellä mainittujenhyönteisten toukat syövät muun muassa villatekstiilejä ja turkiksia ja esimerkiksi huonekalujen täytteissä olevia eläinkuituja. Etsiessään ravintoa hyönteiset purevat tekstiileihin reikiä. Kulkureittejä tehdessään ne katkovat lankoja ja voivat samalla aiheuttaa vahinkoja myös keinokuituisiin tekstiileihin. Tekstiileihin jääneiden reikien perusteella voi päätellä, mikä hyönteinen tuhon on aiheuttanut.Turkiskuoriaisen tekemä reikä on yleensä pieni ja pyöreä, kun taas koin toukat jättävät jälkeensä yleensä epäsäännöllisiä ja melko suuria reikiä.
Sokeritoukka (Lepisma saccharina) on hieman pienempi ja karvattomampi kuin paperitoukka. Molemmille maistuvat museoesineet, postimerkkikokoelmat, puuvilla- ja pellavakankaat sekä vanhat kirjat. Kuva: Christian Fischer / Wikimedia Commons.
Kolmisukahäntäisiin kuuluvat sokeritoukka ja Suomessa hiljattain tietoisuuteen noussut paperitoukka, joita voidaan tavata kokoelmatiloissa.Molemmat toukat viihtyvät kosteissa paikoissa, mutta paperitoukka selviää hyvin myös kuivissa olosuhteissa. Muita museoissa tavattavia hyönteisiä ovat esimerkiksi jäytiäisiin kuuluva pölytäi eli kirjatäisekä torakoihin kuuluvat luteet.
Kaikki museoissa tavattavat hyönteiset eivät välttämättä aiheutahaittaa kokoelmaesineille.Hämähäkit esimerkiksi syövät muita tuholaisia, vaikka niiden seitit voivatkinolla ongelmallisia. Hyönteisten ja mikrobien lisäksi museoissa voivat tehdä tuhoja myös nisäkkäät kuten hiiret ja rotat sekä linnut.
Hyönteistilanteen tarkkailu ja ansat
Tuhohyönteistilannettavoidaantarkkaillaesimerkiksierilaistenhyönteisansojenavulla.Lentävillehyönteisillekutenkoille on olemassakorkealleripustettaviaansoja,joihinvoidaanlaittaaferomonisyöttihyönteisiähoukuttelemaan.Ryömivillehyönteisille on olemassalattialleasetettaviaansamalleja. Ansoihinmerkitäänpäivämäärät, jolloin ne on laitettupaikoilleen, ja ansojatuleetarkkaillasäännöllisesti. Perinteistenpahvistenansojenlisäksi on saatavillamyössähköllätoimiviauv-valoansoja.Ultraviolettivalohoukutteleehyönteisetluokseen ja ne tarttuvatkiinnilaitteessaolevaanvaihdettavaantarraan tai osuvatsuurjänniteverkkoon.
Kuvassa ultraviolettivalolla toimiva hyönteisansa. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.
Hyönteiset viihtyvät kosteissa, likaisissa ja lämmittämättömissä tiloissa, joten on tärkeää huolehtia museon tilojen siivouksesta ja rakennusten pitämisestä puhtaina ja kuivina. Parhaiten tuholaisia torjutaan luomalla niille elinolosuhteet, joissa ne eivät selviä.
Yliopistomuseon kokoelmamuuttoprojekti otti suuren askeleen eteenpäin, kun saimme maaliskuun alussa avaimet uusiin, Museovirastolta vuokrattuihin kokoelmatiloihin.
Vantaalla sijaitseva Museoviraston kokoelma- ja konservointikeskus on otettu käyttöön vuonna 2016. Aiemmin rakennus on toiminut elintarvikevarastona. Rakennuksessa säilytetään Kansallismuseon kokoelmia,ja lisäksi säilytystiloja vuokrataan myös muille museoille.Yliopistomuseon vuokraamat tilat sijaitsevat juuri valmistuneessa laajennusosassa.
Museaaliset vaatimukset täyttävien kokoelmatilojen hankinta tuli Yliopistomuseossa ajankohtaiseksi syksyllä 2017. Tähän saakka museolla on ollut useitasäilytystiloja, ja kuten blogistamme on voinut lukea, niiden olosuhteet eivät aina ole olleet kokoelmien kannalta ideaalit.Lisäksi useidensäilytystilojen ylläpito ja tilakustannukset ovat huomattavat, joten toiveena oli keskittää kokoelmat yhteen rakennukseen kulujen vähentämiseksi. Pitkien selvittelyjen ja neuvotteluiden jälkeen sopimus Museoviraston kanssa allekirjoitettiin kesäkuussa 2019.Uusia kokoelmatiloja on odotettu kauan.Kokoelmapäällikkömme Jaana Tegelberg totesikin ensimmäisen esineitä kuljettavan rekan peruuttaessa sisään, tämän olevan hänen 30-vuotisen uransa kohokohta.
Kokoelmatilojen hyllyt odottamassa pian saapuvia esineitä. Kuvat: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.
Tilat ja esineiden hyllytys
Muuttoprojektin tässä vaiheessa kokoelmakeskuksessa työskentelee muutamana päivänä viikossa aina vuorotellen pari muuttotiimiläistämme. Yliopistomuseon käytössä on kokoelmatiloissa yhteensä 1300 neliötäsäilytystilaa sekä projektihuone kohdepoistoineen, vetokaappeineen ja valokuvauspisteineen. Haitta-aineitasisältäville esineille on varattu säilytystiloissaoma tilansa.Kahvihammasta kolottaessa tiimiläisemme voivat suunnata Skybar–taukotilaannauttimaan tauosta muiden kokoelmakeskuksen työntekijöiden kanssa.
Yliopistomuseon uusien tilojen olosuhteet on säädetty orgaaniselle materiaalille soveltuviksi, jolloin lämpötila on +18°C +/– 2°C ja suhteellinen kosteus 50 % RH +/– 5%. Museoesineiden säilymisen kannalta on tärkeää, että säilytystilojen olosuhteet pysyvät mahdollisimman vakaina. Suuret heittelyt lämpötilassa voivatvaurioittaa esineitä tai vaikka laukaista hyönteisten lisääntymisen.
Ennen uusien kokoelmatilojen käyttöönottoaniissä tehtiin suursiivous ja hyönteismyrkytys.Myös työntekijöiden työvaatetuksessa kiinnitetään huomiota puhtauteen. Käytämme vain kokoelmakeskusta vartenhankittujatyövaatteita ja sisäkäyttöön tarkoitettujaturvakenkiä, jotta tiloihin ei pääse kenkien mukana kulkeutumaan likaa tai tuhohyönteisiä.
Ensimmäinen esinekuorma matkalla pakastuskonttiin. Kuva: Susanna Paasonen / Helsingin yliopistomuseo.
Ennen museoesineiden siirtoa kokoelmakeskukseen, muuttotiimi jaottelee ja merkitseene pakastettaviin, ei pakastettaviin ja karanteeniin sijoitettaviin. Suurin osa esineistä siirtyy lopullisiin säilytystiloihinkokoelmakeskuksessa olevan pakastuskontin kautta. Orgaanista materiaalia sisältäviä esineitä pakastetaan viikon verran, jotta voidaan estää mahdollisten tuhohyönteisten siirtyminen esineiden mukana uusiin kokoelmatiloihin. Pakastuksesta ja hyönteistorjunnasta on tulossa oma blogipostauksensa myöhemmin.
Kuorman suojaamiseen liittyviä haasteita. Kuva: Susanna Paasonen / Helsingin yliopistomuseo.
Ensimmäiset pakastukset on jo tehty ja uutuuttaan hohtavat hyllyt numeroitu. Uudessa kokoelmatilassa on monenlaisia säilytysratkaisuja erilaisille esineille. Suuremmat esineet ja huonekalut sijoitetaan kuormalavoilla tavallisille hyllyille tai läpivirtaushyllyille, pienemmät esineet säilytetään laatikoissa tai lakanakankaalla peitettyinä hyllyillä. Tekstiileille on omat henkari- ja rullatilansa. Esineitä hyllyttäessä merkitään niiden sijaintitiedot ylös kokoelmanhallintajärjestelmä Akseliin, jotta esineet ovat jatkossa helposti löydettävissä.
Ensimmäisten esineiden hyllytys on jo vauhdissa. Kuvat: Marika Tarkiainen ja Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.
Trukkikurssi
Lavojen siirtämistä varten urhea muuttotiimimme suoritti trukkikurssin, jotta pystymme siirtelemään painavia esineitä kuormalavoineen uusien tilojen korkeille hyllyille.Parilla tiimiläisellä oli aiempaa kokemusta trukilla ajosta, mutta suurin osa oli täysin vasta-alkajia.Tilannevarmasti jännitti monia, mutta suoriuduimme kaikki kurssista kunnialla.
Kurssi koostui teoria- ja ajotestiosuuksista, joiden aikana perehdyimme mm. trukilla ajon riskeihin jaharjoittelimme testiradalla käytännön ajamista sekälavan siirtoa. Hauraiden museoesineiden siirtäminenon aina haastavaa ja pitää sisälläänriskin esineen vaurioitumisesta.Trukkikuskin on oltava hyvähermoinenja trukin vauhti tulee pitää maltillisena, jotta esineeseen kohdistuu mahdollisimman vähän tärinää.Museomuuttojen ammattilaisina meidän tulee ottaa kaikki tämä huomioontyössämme.
Tuoreet trukkikuskit koolla. Kuva: Jouni Sikanen / Helsingin yliopistomuseo.
Kokoelmakeskus ja koronavirus
Työt museotiloissa jatkuvatmyös koronavirustilanteen aikana. Tilanteen vuoksi keskuksessa on kuitenkinpyrittyvälttämään kontakteja, huolehtimaan hygieniasta ja työskentelemään mahdollisuuksien mukaaneri tiloissa tai etätöissä viruksen leviämisen estämiseksi.
Kokoelmakeskuksessa oli tarkoitus järjestäätervetulotilaisuus uusille vuokralaisille huhtikuussa.Koronavirustilanteen vuoksi tilaisuus siirtyimyöhempään ajankohtaan, mutta toivottavasti pääsemme pian yhdessä juhlistamaan uusia kokoelmatilojamme.
Sitä ennen toivotamme kaikille lukijoillemme aurinkoista vappua!
Elämme jännittäviä aikoja muuttoprojektissa. Projektipäällikkö Katariinan puhelin pirisee tauotta, sillä Museoviraston kokoelmakeskuksesta vuokratut upeat, uudet tilat alkavat olla muuttovalmiit, ja pian alkaa uusi, aiempaa intensiivisempi vaihe projektissa. Maaliskuun alussa lähtevät nimittäin ensimmäiset esinekuljetukset Yliopistomuseon vanhoista kokoelmatiloista kokoelmakeskuksen uusiin tiloihin.
Muuttotiimi on saanut myös vahvistusta. Helmikuun alussa projektissa aloitti kolme uutta työntekijää, jotka kaikki uhkuvat jo intoa päästä tositoimiin. Konservaattorit Hanna, Jenni ja Riina on helmikuun aikana huolellisesti perehdytetty, työvälineet hankittu, ja muuttotiimiläisten arki on lähtenyt rullaamaan tasaista, mutta moneen suuntaan polveilevaa polkuaan. Uudet tiimiläiset kertovat, että tunnelma on innostunut, vaikka pää onkin vielä pyörällä. Pää saattaa mennäkin helposti pyörälle: muutettavia kokoelmatiloja Yliopistomuseolla kun on lukuisia, ja muutettavia objekteja kymmeniä tuhansia. Aivan noviiseja uudet tiimiläiset eivät muuttohommissa kuitenkaan ole. Hanna on aiemmin työskennellyt Kansallismuseon kokoelmien siirroissa, ja Jenni Haminan kaupungin museoiden esinemuutossa. Näissä projekteissa kartutetut opit tulevat varmasti käyttöön Yliopistomuseon muutossa.
Projektipäällikkö Katariina perehdyttää projektityöntekijöistä Jenniä ja Hannaa väliaikaisten puhdistustilojen käytäntöihin. Kuva: Riina Uosukainen
Tiimiläiset odottavat projektilta eniten uuden oppimista, tavoitteiden saavuttamista ja erilaisten kokemusten kartuttamista. Uudet tiimiläiset odottavat innolla myös vaarallisten aineiden parissa työskentelystä aiheutuvia haasteita ja turvallisten ratkaisujen löytämistä. Kuten aiemmissa blogikirjoituksissa on jo mainittu, Yliopistomuseon kokoelmat sisältävät erityisen paljon työntekijöille mahdollisesti vaaraa aiheuttavia aineita. Näihin perehdymme myöhemmissä bloggauksissa tarkemmin, mutta uudet tiimiläiset ovat jo Yliopistomuseon perehdytysmateriaaliin sisältyvästä vaarallisten aineiden oppaasta lukeneet, millaisia vaaroja museoesineissä saattaa piillä. Konservaattori Riina on myös aktiivisesti mukana Pohjoismaisen Konservaattoriliiton Suomen osaston Asbesti- ja haitta-aineryhmän toiminnassa. Jenni mainitsee kokoelmakeskuksen pakastuskäytännöt kiinnostavana mahdollisuutena oppia lisää. Suuri osa esineistä pakastetaan ennen uusiin kokoelmatiloihin siirtämistä. Tästäkin bloggaamme kevään aikana lisää!
Projektityöntekijä Jenni pakkaa pienoismalleja muuttokuljetusta varten. Kuva: Anni Tuominen
Uusilla tiimiläisillä on jo visio, että uusissa kokoelmatiloissa kaikki esineet tulevat olemaan hyvässä järjestyksessä. ”Uusiin tiloihin muutossa miellyttävintä on se, että siellä odottaa tyhjät hyllyt, joita päästään täyttämään”, pohtii Riina. Hyvällä esineiden sijoittelun suunnittelulla tyhjät hyllyt saadaan täytettyä viimeistä kuutiosenttiä myöden, ja näin tilankäyttö optimoitua.
Voimme iloksemme ilmoittaa, että muuttoprojektin ensimmäinen osatavoite on saavutettu: talli on tyhjä!
Mikä talli?
Viikin kartanoon aikoinaan kuulunut tallirakennus toimi entisen Viikin Maatalousmuseon varastotilana 1970-luvulta lähtien, jolloin se saatiin ratkaisuksi museoalalla hyvin tuttuun ongelmaan, akuuttiin tilan puutteeseen. Vuonna 2016 Maatalousmuseon kokoelma muutettiin pääosin Suomen maatalousmuseo Sarkaan (lue lisää Sarkan Orastaa-blogista!), mutta esineitä jäi jäljelle erinäisiin varastotiloihin arviolta noin 500 kappaletta. Nyt käynnissä olevan muuttoprojektin yhteydessä nämä käydään kokonaisuudessaan läpi.
Tiloista ensimmäisenä vuorossa olleen tallin tyhjennys alkoi kesän aikana muutamalla inventointikerralla ja pääsi toden teolla käyntiin syyskuussa muuttotiimiläisten aloitettua urakkansa. Ensimmäisellä käynnillä eteemme avautui (kauniisti sanottuna) museoesineille epäotollinen tila, jossa esineet täyttivät rakennuksen koko mitalla paikoitellen maalattiasta kattoon asti. Tilannetta ei helpottanut, että vuosien varrella talliin oli muiden toimijoiden puolesta tuotu Maatalousmuseon kokoelmaesineiden lisäksi muutakin tavaraa. Jälkitunnelmamme ensimmäinen katsauksen jälkeen olikin lievä hämmennys: mistäs sitä aloitetaan?
Maatalousmuseon esineitä tallin lattiasta kattoon. Tästä tilanteesta aloitettiin kesällä 2019. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Katariina Pehkonen.
Työ käyntiin
Työvaiheet tallin esineiden käsittelyssä olivat selkeät, kun esineet yksi kerrallaan eroteltiin kaaoksen keskeltä, kuvattiin ja inventoitiin. Tämän jälkeen Yliopistomuseon projektisuunnittelija Susanna Hakkarainen yhteistyössä Sarkan asiantuntijoiden kanssa teki esinekohtaiset harkitut päätökset siitä, mitkä esineet otetaan osaksi Suomen maatalousmuseon kokoelmia ja mitkä poistetaan.
Tilanpuutteen takia isompien esineiden inventointikuvaus järjestettiin toisinaan hyvällä säällä ulkona. Muuttotiimiläiset pitelevät taustakangasta tallin edustalla kuvausta varten. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.
Säilytettävät esineet matkasivat huolellisesti kuormalavoille kiinnitettyinä Vantaalle puhdistusta varten, poistettavat puolestaan asianmukaisesti hävitettäviksi. Vähitellen epämääräisiltä näyttäneiden puu- ja metallikasojen selvittelyn myötä tallista paljastuikin mielenkiintoisia museoesineitä, jotka täydentävät hienosti Sarkaan jo aiemmin siirtynyttä kokoelmaa. Erityisesti monenlaiset aurat, äkeet, peltokammat ja risukarhit tulivat tallissa työskennellessä hyvin tutuiksi.
Muuttotiimiläiset kiinnittävät tallista pelastettuja äkeitä kuormalavoille kuljetusta varten. Tiimiläisten suojavarusteisiin kuuluivat suojapuvun, hengityssuojaimen ja hanskakerrosten lisäksi kenkiin kiinnitettävät liukuestesuojat. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen.
Olosuhteiden luomat haasteet
Vuosien varrella maapohjaisen tallin esineet olivat altistuneet monenlaisille olosuhteille ja haittatekijöille, kuten homeitiöille, jyrsijöille ja pikkulintujen jätöksille, joten tilan läpikäymiseen tarvittiin kattava suojavarustus moottoroituja hengityssuojaimia myöten. Varsin vilkkaan tien varrella herätimmekin varusteissamme kovasti huomiota ja saimme lähes päivittäin vastata ohikulkijoiden kysymyksiin. Olimme jopa päätyä osaksi lähistöllä kuvattua Putous-sketsiä sekä aiheuttamassa halloweenin aikaan kauhua paikalle sattuneissa päiväkotilapsissa, jotka luulivat valkoisiin Tyvek-pukuihin sonnustautuneita museoammattilaisia kummituksiksi.
Tallin ympäristössä riitti uteliaita ohikulkijoita. Projektityöntekijä Mai Joutselainen pitelee kylttiä, joka kiinnitettiin tallin oveen jottei kukaan eksyisi ihmettelemään sisälle asti. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen.
Syksyn kylmetessä suojavarusteiden alle oli haalittava runsas määrä vaatekerroksia, eikä pukeutuminen aina onnistunut täydellisesti, kun tallissa vuorotellen hikoiltiin ja paleltiin. Lisäksi tilan puute museoesineiden käsittelyssä, näiden monesti huono kunto ja iso koko sekä hankala liikuteltavuus toivat tallissa työskentelyyn lisähaasteita. Suojavarusteiden putsaaminen ulkona lokakuisessa tihkusateessa työpäivän päätteeksi ei myöskään ollut aina varsinaista juhlaa.
Museoamanuenssi Katariina Pehkonen kulkee kohti tallia marraskuisessa aamuauringossa. Kuvassa oikealla näkyy työmaakoppi, joka oli tuotu tallin taakse tiimin sosiaalitilaksi. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen.
Pala kerrallaan
Haasteista huolimatta tiimi tarttui jo ensimmäisestä inventointikeikasta lähtien hyvällä sykkeellä toimeen. Rautaisen ammattitaidon, voimallisten muskeleiden, loputtoman tahdonvoiman ja yhdistävän huumorin siivittämänä saimme työn etenemään hyvässä aikataulussa. Tärkeät välietapit, kuten ensimmäinen kosketus tallin takaseinään, isojen ja painavien esineiden onnistunut saattaminen kuljetusauton sekä esineröykkiöiden selviäminen vauhdittivat projektia pala palalta kohti maalia. Parin kuljetuksen jälkeen hihkuimmekin jo innosta: tallissahan on tilaa!
Tilaa on! Tallissa oli kuvan ottohetkellä jäljellä enää jokunen poistopäätöksen saanut esine ja kuormalavoja, jotka kuljetetaan seuraavaan muuttokohteeseen. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen.
Saimme urakan aikana arvokasta apua asiantuntevalta esinekuljettajaltamme sekä toisinaan myös raavailta NCC:n ja Teollisuusmuutot Oy:n työntekijöiltä, jotka olivat ansiokkaasti varustautuneet kunkin tilanteen vaatimilla työkaluilla. Esimerkiksi viimeisellä kuljetuskerralla pystyimme vain ihailemaan, kun viimeksi mainitun yrityksen edustajat ajoivat trukilla talliin sisälle asti ja onnistuivat siirtämään esineet, joiden nostelusta saatoimme omin voimin vain haaveilla.
Mitä tarvitaan museoesineen siirtoon? Tämän erityisen raskaan esineen tapauksessa kolme miestä, pumppukärryt, vanerilevyä ja trukki. Teollisuusmuutto Oy:n työntekijät siirtävät aamuhämärässä museoesineen kuormalavalle tallin edustalla. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen.
Nyt tallin taival museoesineiden säilytyspaikkana on tullut tiensä päähän ja esineiden matka jatkuu toisaalle. Myös tiimi siirtyy muuttoprojektissa kohti uusia haasteita, mutta ensin on hetki aikaa iloita tämän syksyn saavutuksista. Tämän osatavoitekilistelykuvan myötä toivotamme oikein mukavaa joulunaikaa ja menestyksekästä uutta vuosikymmentä!
Muuttotiimin jäsenet kilistelevät ansaittuja kuohuviinilasillisia tyhjennetyn tallin kunniaksi. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen.
Tässä blogikirjoituksessa keskitytään pienten ja keskikokoisten museoesineiden pakkaamisen saloihin. Suurten esineiden pakkaamisen perusteet käsiteltiin edellisessä kirjoituksessa. Laatikkopakkaaminen soveltuu sekä pitkäaikaissäilyttämiseen että kokoelmien muuttoon.
Esineiden läpikäynti ennen muuttoa
Projektityöntekijä tutkii valmiiksi pakattuja museoesineitä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.
Yliopistomuseon muuttotiimi käy läpi kaikki esineet, jotka siirtyvät uusiin kokoelmatiloihin. Yksinkertaisimmillaan esineiden valmistelu muuttoa varten tarkoittaa museoesineen pakkaamista tai jo pakatun esineen valmistusmateriaalien ja pakkausolosuhteiden tarkistamista. Haastavampien esineiden pakkaamisen pariin palataan muuttoblogissa tuonnempana.
Yhdessä esineessä voi olla useita materiaaleja. Valaisin sisältää ainakin metallia, lasia, kumia ja nahkaa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.
Kokoelmaesineitä pakattaessa tulee huomioida muun muassa esineen kunto, koko ja valmistusmateriaalit. Yksi esine saattaa sisältää useita eri materiaaleja, kuten puuta, metallia, lasia ja joskus erilaisia nesteitä tai jopa vaarallisiksi luokiteltuja aineita. Eri materiaaleja sisältävät esineet pyritään pakkaamaan pitkäaikaissäilytyksessä eri laatikoihin.
Luonnonmateriaaleja sisältävät esineet pakastetaan ennen uusiin kokoelmatiloihin siirtämistä, jolloin vältetään mahdollisten tuhohyönteisten leviäminen esineiden mukana. Mikäli esineen eri osissa on useita materiaaleja ja osat vaivattomasti irrotettavissa, pakataan ne eri laatikoihin.
Metallisia ja lasisia esineitä ei yleensä pakasteta. Joskus on vaikea määritellä suoralta kädeltä, miten esineen kanssa tulisi toimia. Haastavia kohteita ovat esimerkiksi erilaiset lääketieteelliset laitteet ja instrumentit, jotka voivat sisältää lasi-, kumi- ja nahkaosia. Muuttoblogin myöhemmissä osissa avataan pakastuskäytäntöjä tarkemmin.
Mitä tarvitaan pakkaamiseen?
Esineet pakataan laatikoihin, joita voi tilata useissa eri kokovaihtoehdoissa ja erilaisilla suojaominaisuuksilla. Laatikoita kannattaakin hankkia useaa eri kokoa ja korkeutta säilytyshyllyjen mitat huomioiden, sillä esineiden kirjo on yleensä laaja. Sopiva laatikko kullekin esineelle löytyy mittanauhan avulla.
Silkkipaperia käytetään esineiden fyllaamiseen eli pehmustamiseen ja tukemiseen laatikoissa. Valkaisematon puuvillanauha soveltuu esineiden vakauttamiseen, mikäli esineessä on heiluvia osia, joita ei saa irti toisistaan. Teippien käyttämistä ei suositella lainkaan. Parafilm-kalvolla voidaan tarvittaessa tiivistää nestettä sisältäviä esineitä. Esineitä käsitellään hanskat kädessä, näin suojataan sekä esinettä että pakkaajaa. Luistamattomat nitriilihansikkaat ovatkin monikäyttöiset erilaisia materiaaleja käsiteltäessä.
Pakkaamisessa tarvitaan hanskat, mittanauha, sakset, lyijykynä ja kumi sekä silkkipaperia ja itse laatikko. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.
Pesänrakennus
Laatikkoon mahtuu tavallisesti useita esineitä. Esineitä ei kääritä silkkipaperiin eikä sijoiteta päällekkäin. Esineet pysyvät näin ehjinä eikä niihin kohdistu painetta tai vääntöä. Laatikon pohja vuorataan ensin silkkipaperilla, jonka jälkeen esineille tehdään pienet pesät, joissa ne lepäävät heilumatta ja koskematta toisiinsa. Silkkipaperin tarkoitus on estää esinettä liikkumasta laatikossa muuton aikana, suojata sitä pakastamisen mahdollisilta haittavaikutuksilta sekä pitää esine tukevasti paikoillaan säilytystiloissa. Pienimmät esineet, kuten vaikkapa ompeluneulat voi pakata silkkipaperitaskuihin.
Museoesineen pesittäminen käynnissä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.
Pesästä esine on helppo nostaa tarkasteltavaksi ilman, että sitä tarvitsee käännellä tai kääriä esiin. Jotkut esineet kaipaavat sisälleen tukirakenteen, jonka voi myös rakentaa silkkipaperista. Esineen pakkaamisessa kannattaa myös miettiä, onko esineen turvallisempaa olla laatikossa pystyasennossa vai kyljellään.
Nahasta ja metallista valmistetun tukiliivin sisälle on laitettu silkkipaperia, jotta esine pitäisi paremmin muotonsa laatikossa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.Esineet lepäävät omissa pesissään laatikossa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.
Kun kaikki esineet on nätisti pesitetty, voi varovasti kokeilla, heiluuko jokin esine vielä pesässään. Jos esineet ovat tukevasti paikoillaan, laitetaan esineiden päälle vielä viikattu kerros silkkipaperia lisäsuojaksi ja laatikon kansi suljetaan. Laatikkoon merkitään sen sisältö ja saako laatikon pakastaa. Valmiin laatikon sijainti kokoelmatiloissa merkitään esineen luettelointitietoihin kokoelmanhallintajärjestelmään. Kun muutto lähestyy, pakataan valmiit esinelaatikot lavoille sen mukaan, mitkä pakastetaan ja mitkä ei.
Läpikäydyt laatikot odottavat siirtoa uusiin kokoelmatiloihin. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.
Mitä kaikkea tarvitaan isokokoisen museoesineen pakkaamiseen muuttokuljetusta varten? Ainakin näitä:
Lava, materiaalisuositus lämpökäsitelty puu. EUR- ja FIN-lavat ovat yleisimmät Yliopistomuseolla käytetyt koot.
Pahviarkki. Ei välttämätön, mutta antaa siistin ja puhtaan pinnan lavalle. Pahvi myös estää esineen kapeita osia putoamasta lavan aukkoihin. Niittipistooliniitteineen auttaa arkin kiinnittämisessä.
Esineitä lavalla odottamassa pakkausta. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.
Käsineitä. Museoesine on paras nostaa käsineet kädessä lavalle. Esinekohtaisesti voi valita vinyyli- tai nitriilikumisten tai viiltosuojattujen kangashansikkaiden välillä.
Suurten esineiden kanssa tukevat hanskat ovat hyvät! Kuva: Helsingin yliopistomuseo.
Silkkipaperia ja tapauskohtaisesti kuplamuovia tai muuta pehmikettä kiinnitysnauhojen hankauskohtiin. Kuplamuovilla voi myös pehmentää törmäysherkkiä kulmia.
Kiinnitysnauhaa, ruuveja ja ruuvinväännin. Nauhan tukemana esine ei pääse heilumaan tai kaatumaan kuljetuksen aikana.
Esineen tukeminen lavalle työn alla. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.
Suojakangas tai -harso. Valkaisematon pesty puuvillakangas tai perinteinen kasvimaaharso suojaavat esinettä pölyltä myös kokoelmatiloissa kuljetuksen jälkeen.
Hakaneuloja. Kangas tai harso muotoillaan hakaneulojen avulla esineelle hupuksi.
Kokoelmamuutossa kuluu satoja ellei tuhansia hakaneuloja. Kuva: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.
Muovia sadesuojaksi kuljetuksen ajaksi. Aina käytössä ei ole katettuja lastauslaitureita.
Mittanauha kankaan, harson ja muovien mittaamiseen.
Sakset sopivien palojen leikkaamiseen.
Varoitusteippiä herkkiin kulmiin törmäysvaaran takia.
Kiristekalvoa. Kalvon avulla suojamuovi pysyy paikoillaan. Myös teippiä voi käyttää, mutta irrotettaessa teippi repii suojaan reikiä ja voi tarttua vahingossa myös esineeseen. Kalvolla kiinnitetyn muovin voi kierrättää uusiin pakkauksiin.
Lavapakkaamisessa välttämättömiä pakkaustarvikkeita. Kuva: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.
Lopuksi vielä tietokone, tulostin, paperia ja muovitaskuja. Esine merkitään pakatuksi sähköiseen lavalistaan, lava numeroidaan ja esinettä varten tulostetaan muovitaskuun sujautettava tunnistekortti.
Väliaikainen pakkauspisteemme. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.
Lava siirretään pumppukärryillä kuljetusautoon. Muuttomatka uusiin tiloihin voi alkaa!
Ensimmäinen kuljetus lähtee pian! Kuva: Helsingin yliopistomuseo.
Kauan suunniteltu ja esivalmisteltu kokoelmasiirtoprojekti on nytkähtänyt vihdoin toteutusvaiheeseen. Helsingin yliopistomuseolla aloitti tässä kuussa neljä projektityötekijää. Museoammatilliset muuttomiehet – tai tässä tapauksessa naiset – Marika, Anni, Mai ja Suski ovat näin työnsä aluksi perehtyneet ensin käytännön asioihin, kuten tietokoneiden ja työpuhelimien käyttöönottoon sekä museon kokoelmatietokannan käyttöön.
Projektisuunnittelija Susanna ja museoamanuenssi Katariina perehdyttävät muuttotiimin uusia jäseniä luettelointiin. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Anna Luhtala
Varastoista kokoelmatiloihin
Muuttotiimi on myös käynyt tutustumassa Yliopistomuseon moninaisiin kokoelmatiloihin yliopiston keskustakampuksella, Viikissä ja Ruskeasuolla. Monet nykyisistä kokoelmatiloista ovat lähinnä varastoja eivätkä täytä museaalisia kriteerejä. Säilyttäminen niissä voi aiheuttaa esineille haittaa pidemmän päälle. Tuleviin, Museovirastolta vuokrattaviin kokoelmatiloihin tulee säädelty ilmanvaihto, kosteus ja lämpötila, joten kokoelmat säilyvät niissä turvallisemmin myös jälkipolville. Tilat ovat tällä hetkellä vasta rakenteilla, mutta muuttotiimi on jo pääsyt vierailemaan työmaalla.
Raksalla! Tutustumassa tuleviin kokoelmatiloihin Museoviraston kokoelma- ja konservointikeskuksella. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Anna Luhtala
Yliopistomuseon nykyisin varsin hajallaan olevat kokoelmatilat ovat täynnä mielenkiintoisia ja tieteenhistorian kannalta merkittäviäkin esineitä ja muuta aineistoa. Muuttoa varten kaikki on käytävä läpi, luetteloimattomat esineet valokuvattava ja luetteloitava sekä pakattava huolellisesti. Esineitä Yliopistomuseolla on noin 50 000. Lisäksi muuton piiriin kuuluu arkistoaineistoja ja kirjoja. Siinä muuttotiimillä riittää työsarkaa!
Mietteitä muutosta
Miltä urakka vaikuttaa, muuttotiimiläiset?
”Hieman jännittää – mutta ihan hyvällä tavalla”, komppaavat tiimiläiset tosiaan. ”Parempi ehkä olla miettimättä työn määrää. Eikä kannata ehkä ajatella projektia yhtenä jättimäisenä kokonaisuutena, vaan pala kerrallaan”, Mai ja Marika pohtivat suurta urakkaa. ”Tulee varmasti hieno fiilis, kun nyt aivan täydet varastotilat ovat tyhjät!”, Suski miettii. Tila toisensa jälkeen tyhjennetään ja esineet matkaavat kohti uusia kokoelmatiloja.
Osalle tiimiläisistä on jo nyt muodostunut omia kiinnostuksen kohteita. Projektissa konservaattorina toimiva Anni odottaa etenkin sitä, kun pääsee tekstiilien kimppuun. Mai vartoo erityisesti hammaslääketieteen laitokselle sijoitettujen esineiden luettelointia. Iso osa Yliopistomuseon hallussa olevan hammaslääketieteen museon kokoelmista on luetteloimatta, joten mielenkiintoista puuhaa on luvassa. Muutolla on kuitenkin tiukka aikataulu, joten tarkempaa luettelointia ei muuton yhteydessä ehditä kaikilta osin tehdä. ”Tarkempi selvittely ja tutkiminen jäänee myöhemmäksi”, Marika toteaa.
Tärkeä työturvallisuus
Työturvallisuuden takaamiseksi kaikki muuttoon osallistuvat museon työntekijät ovat päässeet perehtymään turvallisuusohjeisiin ja sopivaan varustukseen aina turvakengistä, suojahanskoista ja kasvosuojuksista järeämpiin suojapukuihin. Työskentelytilasta ja käsiteltävistä materiaaleista riippuen tarvitaan erilaisia varusteita. Maatalousmuseolta peräisin olevat työvälineet voivat olla likaisia, lääketieteen museon kokoelmassa on vaaralliseksi luokiteltuja kemikaaleja ja osa esineistä on hyvin painavia.
Mai kertoo suorastaan innostuneensa työturvallisuusasioista. Tällainen varustautuminen kun ei ole aivan arkipäivää museoalalla! Yliopistomuseo onkin ollut viime vuosina edelläkävijä työturvallisuusasioissa. ”Osa suojavarusteista tuntuu kyllä aika eksoottisilta!”, Marika lisää.
Kevyempiä suojavarusteita: hanskoja ja yksinkertaisia hengityssuojaimia. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Anna Luhtala
Tästä se alkaa!
Museoviraston uudet kokoelmatilat valmistuvat alkuvuodesta 2020, joten vielä on aikaa käydä kokoelmia läpi ja pakata ne muuttokuljetuksia varten. Kaikilla muuttotiimiläisillä on hyvä kokemus museokokoelmien parissa työskentelystä. Sitä tarvitaan, sillä esineiden käsittelyssä ja luetteloinnissa edellytetään asiantuntemusta.
”Tiimissä on kiva työskennellä!” Marika, Anni, Mai ja Suski toteavat.
