Avainsana: karanteeni

Koronaviruksen myötä karanteeni on tullut kaikille tutuksi, ja se on ollut tehokas keino taudin leviämisen hillitsemisessä. Vaikka Yliopistomuseon muuttotiimin jäsenet ovat pysyneet kuluvan vuoden aikana suhteellisen terveinä, on eristämistä tehty muuttoprojektissa runsaasti. Karanteeniin eivät kuitenkaan ole joutuneet muuttotiimin jäsenet vaan pakastukseen materiaaliensa puolesta kelpaamattomat museoesineet. Museomaailmassa karanteenia eli määräaikaista pakkoeristystä käytetään taudin sijaan tuhohyönteisten pysäyttämiseen, tosin koronaviruskaranteenista poiketen karanteeniaika venyy päivistä vuosiin. 

Olemme jo aikaisemmin saaneet lukea muuttoblogista muutettavien museoesineiden matkasta pakastuksen läpi hyönteisongelman välttämiseksi (Pakastaa, ei pakasta…). Kirjoituksessa käsiteltiin pääasiassa esineitä, joiden materiaalit kestävät pakastuksen. Mutta mitä tehdä esineille, joiden materiaalit eivät kestä suuria lämpötilan ja kosteuden vaihteluita vaurioitumatta? Tällä kertaa käymme läpi Yliopistomuseon karanteenikäytäntöjä ja yleisimpiä museoissa tavattavia tuhohyönteisiä. 

Mitä karanteeniin? 

Museoesineitä muutettaessa tulee varmistaa, ettei esineiden mukana siirry tuhohyönteisiä uusiin kokoelmatiloihin. Jos museoesineessä on orgaanisia materiaaleja kuten puuta, tekstiiliä tai paperia tai siinä havaitaan aktiivista hyönteistoimintaa, kulkee se kokoelmakeskukseen ensisijaisesti pakastimen kautta.  

Kaikille materiaaleille pakastaminen ei kuitenkaan sovi. Jos esinettä ei voi siirtää kokoelmakeskukseen ilman pakastusta, laitetaan se karanteeniin. Pakastimeen ei suositella laitettavaksi esimerkiksi lasia, keramiikkaa, kipsiä, audiovisuaalisia tallennusformaatteja tai erilaisia muoveja. Projektin aikana emme ole myöskään pakastaneet hyvin hauraita tai nesteitä sisältäviä esineitä. Esimerkiksi soittimia ja hauraita luuesineitä olemme pakanneet karanteeniin. 

Kokoelmissa on paljon monimateriaaliesineitä, jotka sisältävät useita eri materiaaleja. Näiden esineiden kohdalla harkitaan, saako esineen ositettua eli saako esineestä eroteltua ne materiaalit, joille pakastus voi aiheuttaa vaurioita. Jos tämä ei onnistu, laitetaan esine kokonaisuudessaan karanteeniin. Esimerkkinä ovat muun muassa orgaanisia materiaaleja sisältävät sähkölaitteet, joiden kaikkia materiaaleja ei tunneta. Niissä saattaa olla öljyjä ja akkuja, jotka voivat alkaa vuotaa pakastuksen seurauksena. 

Miten karanteeniesineet pakataan? 

Museon uusissa kokoelmatiloissa on varattu huone karanteeniesineille sekä esineille, jotka sisältävät haitta-aineita. Karanteeniesineet pysyvät pakkauksissaan kaksi vuotta, minkä jälkeen esineet tarkistetaan hyönteisten varalta ja säilytyslaatikot vaihdetaan uusiin. Laatikoihin ja lavoihin on hyvä liittää tieto, milloin laatikon saa avata seuraavan kerran. 

Karanteeniin menevän esineen pakkaustapa riippuu sen koosta ja painosta. Pienet ja kevyet esineet pakataan läpinäkyviin muovilaatikoihin (polypropyleeni), jotka pehmustetaan kuplamuovilla ja silkkipaperilla. On suositeltavaa, että esineen näkee laatikon läpi, jolloin sitä voidaan tarkastella laatikkoa avaamatta. Lopuksi laatikoiden reunat tiivistetään kiristekalvolla, ja laatikoihin merkitään niiden sisältö sekä mahdolliset haitta-aineet ja varoitukset.  

Suuret ja painavat esineet pakataan kuormalavoille. Ne pussitetaan muovin (polyeteeni) sisään, ja pussin reunat tiivistetään ilmatiiviiksi teipillä. Pakkauksen sisälle voidaan laittaa hyönteisansa, jolla voidaan tarkkailla hyönteistilannetta. Esineet kiinnitetään varovasti lavoille liinojen avulla, mikäli mahdollista. Kiinnityksessä tulee varoa, ettei muovi rikkoudu. 

Museoissa viihtyvät tuholaiset 

Tuhohyönteiset jaetaan yleensä puutuholaisiin ja kokoelmatuholaisiin. Puutuholaiset ovat riski sekä museorakennuksille että puisille museoesineille. Yleisimpiä puuta vaurioittavia hyönteisiä ovat jumit, tupajumit, kuolemankello, papintappaja ja jäärät. Nämä kovakuoriaiset jättävät jälkeensä käytäviä ja lentoreikiä, joiden lähettyvillä on sahajauhoa muistuttavaa toukkien ulostejätettä.  

Kokoelmatuholaiset aiheuttavat usein ongelmia orgaanisista materiaaleista kuten puusta, tekstiilistä ja nahasta valmistetuille museoesineille. Tekstiilikokoelmille haittaa aiheuttavat esimerkiksi perhoset (koit ja koisat), joista yleisimpiä ovat vaatekoi ja turkiskoi. Kovakuoriaisista yleisimmin museoesineissä pesivät turkiskuoriaiset kuten pilkkuturkiskuoriainen ja vyöturkiskuoriainen. Näiden lisäksi museoissa tavataan museokuoriaisia, ihrakuoriaisia ja riesakuoriaisia. 

Edellä mainittujen hyönteisten toukat syövät muun muassa villatekstiilejä ja turkiksia ja esimerkiksi huonekalujen täytteissä olevia eläinkuituja. Etsiessään ravintoa hyönteiset purevat tekstiileihin reikiä. Kulkureittejä tehdessään ne katkovat lankoja ja voivat samalla aiheuttaa vahinkoja myös keinokuituisiin tekstiileihin. Tekstiileihin jääneiden reikien perusteella voi päätellä, mikä hyönteinen tuhon on aiheuttanut. Turkiskuoriaisen tekemä reikä on yleensä pieni ja pyöreä, kun taas koin toukat jättävät jälkeensä yleensä epäsäännöllisiä ja melko suuria reikiä. 

Kolmisukahäntäisiin kuuluvat sokeritoukka ja Suomessa hiljattain tietoisuuteen noussut paperitoukka, joita voidaan tavata kokoelmatiloissa. Molemmat toukat viihtyvät kosteissa paikoissa, mutta paperitoukka selviää hyvin myös kuivissa olosuhteissa. Muita museoissa tavattavia hyönteisiä ovat esimerkiksi jäytiäisiin kuuluva pölytäi eli kirjatäi sekä torakoihin kuuluvat luteet. 

Kaikki museoissa tavattavat hyönteiset eivät välttämättä aiheuta haittaa kokoelmaesineille. Hämähäkit esimerkiksi syövät muita tuholaisia, vaikka niiden seitit voivatkin olla ongelmallisia. Hyönteisten ja mikrobien lisäksi museoissa voivat tehdä tuhoja myös nisäkkäät kuten hiiret ja rotat sekä linnut. 

Hyönteistilanteen tarkkailu ja ansat 

Tuhohyönteistilannetta voidaan tarkkailla esimerkiksi erilaisten hyönteisansojen avulla. Lentäville hyönteisille kuten koille on olemassa korkealle ripustettavia ansoja, joihin voidaan laittaa feromonisyötti hyönteisiä houkuttelemaan. Ryömiville hyönteisille on olemassa lattialle asetettavia ansamalleja. Ansoihin merkitään päivämäärät, jolloin ne on laitettu paikoilleen, ja ansoja tulee tarkkailla säännöllisesti. Perinteisten pahvisten ansojen lisäksi on saatavilla myös sähköllä toimivia uv-valoansoja. Ultraviolettivalo houkuttelee hyönteiset luokseen ja ne tarttuvat kiinni laitteessa olevaan vaihdettavaan tarraan tai osuvat suurjänniteverkkoon. 

Hyönteiset viihtyvät kosteissa, likaisissa ja lämmittämättömissä tiloissa, joten on tärkeää huolehtia museon tilojen siivouksesta ja rakennusten pitämisestä puhtaina ja kuivina. Parhaiten tuholaisia torjutaan luomalla niille elinolosuhteet, joissa ne eivät selviä.  

 

Jenni Jormalainen, projektityöntekijä 

Hanna Tanskanen, projektityöntekijä 

 

Lähteet: 

Hyönteismaailma.fi: Hyönteiset. https://www.hyonteismaailma.fi/hyonteiset/ 

Museovirasto: Opas paikallismuseon hoitoon. https://www.museovirasto.fi/uploads/Museoalan_kehittaminen/opas-paikallismuseon-hoitamiseen.pdf 

Suomen käsityön museo: Arvotekstiilien säilytys ja huolto. https://www.craftmuseum.fi/palvelut/konservointikeskus/konservointiohjeita-erilaisille-tekstiileille/arvotekstiilien-sailytys