pakastus – Yliopistomuseo muuttaa

Koronaviruksen myötä karanteeni on tullut kaikille tutuksi, ja se on ollut tehokas keino taudin leviämisen hillitsemisessä. Vaikka Yliopistomuseon muuttotiimin jäsenet ovat pysyneet kuluvan vuoden aikana suhteellisen terveinä, on eristämistä tehty muuttoprojektissa runsaasti. Karanteeniin eivät kuitenkaan ole joutuneet muuttotiimin jäsenet vaan pakastukseen materiaaliensa puolesta kelpaamattomat museoesineet. Museomaailmassa karanteenia eli määräaikaista pakkoeristystä käytetään taudin sijaan tuhohyönteisten pysäyttämiseen, tosin koronaviruskaranteenista poiketen karanteeniaika venyy päivistä vuosiin.

Olemme jo aikaisemmin saaneet lukea muuttoblogista muutettavien museoesineiden matkasta pakastuksen läpi hyönteisongelman välttämiseksi (Pakastaa, ei pakasta…). Kirjoituksessa käsiteltiin pääasiassa esineitä, joiden materiaalit kestävät pakastuksen. Mutta mitä tehdä esineille, joiden materiaalit eivät kestä suuria lämpötilan ja kosteuden vaihteluita vaurioitumatta? Tällä kertaa käymme läpi Yliopistomuseon karanteenikäytäntöjä ja yleisimpiä museoissa tavattavia tuhohyönteisiä.

Mitä karanteeniin?

Museoesineitä muutettaessa tulee varmistaa, ettei esineiden mukana siirry tuhohyönteisiä uusiin kokoelmatiloihin. Jos museoesineessä on orgaanisia materiaaleja kuten puuta, tekstiiliä tai paperia tai siinä havaitaan aktiivista hyönteistoimintaa, kulkee se kokoelmakeskukseen ensisijaisesti pakastimen kautta.

Kaikille materiaaleille pakastaminen ei kuitenkaan sovi. Jos esinettä ei voi siirtää kokoelmakeskukseen ilman pakastusta, laitetaan se karanteeniin. Pakastimeen ei suositella laitettavaksi esimerkiksi lasia, keramiikkaa, kipsiä, audiovisuaalisia tallennusformaatteja tai erilaisia muoveja. Projektin aikana emme ole myöskään pakastaneet hyvin hauraita tai nesteitä sisältäviä esineitä. Esimerkiksi soittimia ja hauraita luuesineitä olemme pakanneet karanteeniin.

Kuvassa museon kokoelmiin kuuluvia anatomiamalleja. — Kokoelmissa on useita anatomiamalleja, jotka voivat sisältää sekä orgaanisia materiaaleja että herkästi vaurioituvaa vahaa, kipsiä tai irtoavaa maalia. Kuva: Hanna Tanskanen / Helsingin yliopistomuseo.

Kokoelmissa on paljon monimateriaaliesineitä, jotka sisältävät useita eri materiaaleja. Näiden esineiden kohdalla harkitaan, saako esineen ositettua eli saako esineestä eroteltua ne materiaalit, joille pakastus voi aiheuttaa vaurioita. Jos tämä ei onnistu, laitetaan esine kokonaisuudessaan karanteeniin. Esimerkkinä ovat muun muassa orgaanisia materiaaleja sisältävät sähkölaitteet, joiden kaikkia materiaaleja ei tunneta. Niissä saattaa olla öljyjä ja akkuja, jotka voivat alkaa vuotaa pakastuksen seurauksena.

Miten karanteeniesineet pakataan?

Museon uusissa kokoelmatiloissa on varattu huone karanteeniesineille sekä esineille, jotka sisältävät haitta-aineita. Karanteeniesineet pysyvät pakkauksissaan kaksi vuotta, minkä jälkeen esineet tarkistetaan hyönteisten varalta ja säilytyslaatikot vaihdetaan uusiin. Laatikoihin ja lavoihin on hyvä liittää tieto, milloin laatikon saa avata seuraavan kerran.

Professori ja hammaslääkäri Matti Äyräpään kipsistä ja paperista koostuvia hammasmalleja karanteenilaatikossa. — Professori ja hammaslääkäri Matti Äyräpään kipsistä ja paperista koostuvia hammasmalleja. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.

Karanteeniin menevän esineen pakkaustapa riippuu sen koosta ja painosta. Pienet ja kevyet esineet pakataan läpinäkyviin muovilaatikoihin (polypropyleeni), jotka pehmustetaan kuplamuovilla ja silkkipaperilla. On suositeltavaa, että esineen näkee laatikon läpi, jolloin sitä voidaan tarkastella laatikkoa avaamatta. Lopuksi laatikoiden reunat tiivistetään kiristekalvolla, ja laatikoihin merkitään niiden sisältö sekä mahdolliset haitta-aineet ja varoitukset.

Suuret ja painavat esineet pakataan kuormalavoille. Ne pussitetaan muovin (polyeteeni) sisään, ja pussin reunat tiivistetään ilmatiiviiksi teipillä. Pakkauksen sisälle voidaan laittaa hyönteisansa, jolla voidaan tarkkailla hyönteistilannetta. Esineet kiinnitetään varovasti lavoille liinojen avulla, mikäli mahdollista. Kiinnityksessä tulee varoa, ettei muovi rikkoudu.

Suurikokoisia karanteenimuoviin pakattuja laitteita kokoelmakeskuksessa. — Suurikokoisia karanteeniin pakattuja laitteita kokoelmakeskuksessa.
Kuva: Hanna Tanskanen / Helsingin yliopistomuseo.

Museoissa viihtyvät tuholaiset

Tuhohyönteiset jaetaan yleensä puutuholaisiin ja kokoelmatuholaisiin. Puutuholaiset ovat riski sekä museorakennuksille että puisille museoesineille. Yleisimpiä puuta vaurioittavia hyönteisiä ovat jumit, tupajumit, kuolemankello, papintappaja ja jäärät. Nämä kovakuoriaiset jättävät jälkeensä käytäviä ja lentoreikiä, joiden lähettyvillä on sahajauhoa muistuttavaa toukkien ulostejätettä.

Hyönteistuhoja vanhan hammasmalleja sisältävän arkun pakkausmateriaaleissa.
Kuva: Hanna Tanskanen / Helsingin yliopistomuseo.

Kokoelmatuholaiset aiheuttavat usein ongelmia orgaanisista materiaaleista kuten puusta, tekstiilistä ja nahasta valmistetuille museoesineille. Tekstiilikokoelmille haittaa aiheuttavat esimerkiksi perhoset (koit ja koisat), joista yleisimpiä ovat vaatekoi ja turkiskoi. Kovakuoriaisista yleisimmin museoesineissä pesivät turkiskuoriaiset kuten pilkkuturkiskuoriainen ja vyöturkiskuoriainen. Näiden lisäksi museoissa tavataan museokuoriaisia, ihrakuoriaisia ja riesakuoriaisia.

Edellä mainittujen hyönteisten toukat syövät muun muassa villatekstiilejä ja turkiksia ja esimerkiksi huonekalujen täytteissä olevia eläinkuituja. Etsiessään ravintoa hyönteiset purevat tekstiileihin reikiä. Kulkureittejä tehdessään ne katkovat lankoja ja voivat samalla aiheuttaa vahinkoja myös keinokuituisiin tekstiileihin. Tekstiileihin jääneiden reikien perusteella voi päätellä, mikä hyönteinen tuhon on aiheuttanut. Turkiskuoriaisen tekemä reikä on yleensä pieni ja pyöreä, kun taas koin toukat jättävät jälkeensä yleensä epäsäännöllisiä ja melko suuria reikiä.

Lähikuva sokeritoukasta. — Sokeritoukka (Lepisma saccharina) on hieman pienempi ja karvattomampi kuin paperitoukka. Molemmille maistuvat museoesineet, postimerkkikokoelmat, puuvilla- ja pellavakankaat sekä vanhat kirjat. Kuva: Christian Fischer / Wikimedia Commons.

Kolmisukahäntäisiin kuuluvat sokeritoukka ja Suomessa hiljattain tietoisuuteen noussut paperitoukka, joita voidaan tavata kokoelmatiloissa. Molemmat toukat viihtyvät kosteissa paikoissa, mutta paperitoukka selviää hyvin myös kuivissa olosuhteissa. Muita museoissa tavattavia hyönteisiä ovat esimerkiksi jäytiäisiin kuuluva pölytäi eli kirjatäi sekä torakoihin kuuluvat luteet.

Kaikki museoissa tavattavat hyönteiset eivät välttämättä aiheuta haittaa kokoelmaesineille. Hämähäkit esimerkiksi syövät muita tuholaisia, vaikka niiden seitit voivatkin olla ongelmallisia. Hyönteisten ja mikrobien lisäksi museoissa voivat tehdä tuhoja myös nisäkkäät kuten hiiret ja rotat sekä linnut.

Hyönteistilanteen tarkkailu ja ansat

Tuhohyönteistilannetta voidaan tarkkailla esimerkiksi erilaisten hyönteisansojen avulla. Lentäville hyönteisille kuten koille on olemassa korkealle ripustettavia ansoja, joihin voidaan laittaa feromonisyötti hyönteisiä houkuttelemaan. Ryömiville hyönteisille on olemassa lattialle asetettavia ansamalleja. Ansoihin merkitään päivämäärät, jolloin ne on laitettu paikoilleen, ja ansoja tulee tarkkailla säännöllisesti. Perinteisten pahvisten ansojen lisäksi on saatavilla myös sähköllä toimivia uv-valoansoja. Ultraviolettivalo houkuttelee hyönteiset luokseen ja ne tarttuvat kiinni laitteessa olevaan vaihdettavaan tarraan tai osuvat suurjänniteverkkoon.

Kuvassa ultraviolettivalolla toimiva hyönteisansa. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.

Hyönteiset viihtyvät kosteissa, likaisissa ja lämmittämättömissä tiloissa, joten on tärkeää huolehtia museon tilojen siivouksesta ja rakennusten pitämisestä puhtaina ja kuivina. Parhaiten tuholaisia torjutaan luomalla niille elinolosuhteet, joissa ne eivät selviä.

Jenni Jormalainen, projektityöntekijä

Hanna Tanskanen, projektityöntekijä

Lähteet:

Hyönteismaailma.fi: Hyönteiset. https://www.hyonteismaailma.fi/hyonteiset/

Museovirasto: Opas paikallismuseon hoitoon. https://www.museovirasto.fi/uploads/Museoalan_kehittaminen/opas-paikallismuseon-hoitamiseen.pdf

Suomen käsityön museo: Arvotekstiilien säilytys ja huolto. https://www.craftmuseum.fi/palvelut/konservointikeskus/konservointiohjeita-erilaisille-tekstiileille/arvotekstiilien-sailytys

Yliopistomuseon kokoelmamuuttoprojekti otti suuren askeleen eteenpäin, kun saimme maaliskuun alussa avaimet uusiin, Museovirastolta vuokrattuihin kokoelmatiloihin.

Vantaalla sijaitseva Museoviraston kokoelma- ja konservointikeskus on otettu käyttöön vuonna 2016. Aiemmin rakennus on toiminut elintarvikevarastona. Rakennuksessa säilytetään Kansallismuseon kokoelmia, ja lisäksi säilytystiloja vuokrataan myös muille museoille. Yliopistomuseon vuokraamat tilat sijaitsevat juuri valmistuneessa laajennusosassa.

Museaaliset vaatimukset täyttävien kokoelmatilojen hankinta tuli Yliopistomuseossa ajankohtaiseksi syksyllä 2017. Tähän saakka museolla on ollut useita säilytystiloja, ja kuten blogistamme on voinut lukea, niiden olosuhteet eivät aina ole olleet kokoelmien kannalta ideaalit. Lisäksi useiden säilytystilojen ylläpito ja tilakustannukset ovat huomattavat, joten toiveena oli keskittää kokoelmat yhteen rakennukseen kulujen vähentämiseksi. Pitkien selvittelyjen ja neuvotteluiden jälkeen sopimus Museoviraston kanssa allekirjoitettiin kesäkuussa 2019. Uusia kokoelmatiloja on odotettu kauan. Kokoelmapäällikkömme Jaana Tegelberg totesikin ensimmäisen esineitä kuljettavan rekan peruuttaessa sisään, tämän olevan hänen 30-vuotisen uransa kohokohta.

Kokoelmakeskuksen tyhjät hyllyt. — Kokoelmatilojen hyllyt odottamassa pian saapuvia esineitä. Kuvat: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.

Tilat ja esineiden hyllytys

Muuttoprojektin tässä vaiheessa kokoelmakeskuksessa työskentelee muutamana päivänä viikossa aina vuorotellen pari muuttotiimiläistämme. Yliopistomuseon käytössä on kokoelmatiloissa yhteensä 1 300 neliötä säilytystilaa sekä projektihuone kohdepoistoineen, vetokaappeineen ja valokuvauspisteineen. Haitta-aineita sisältäville esineille on varattu säilytystiloissa oma tilansa. Kahvihammasta kolottaessa tiimiläisemme voivat suunnata Skybar–taukotilaan nauttimaan tauosta muiden kokoelmakeskuksen työntekijöiden kanssa.

Yliopistomuseon uusien tilojen olosuhteet on säädetty orgaaniselle materiaalille soveltuviksi, jolloin lämpötila on +18°C +/– 2°C ja suhteellinen kosteus 50 % RH +/– 5%. Museoesineiden säilymisen kannalta on tärkeää, että säilytystilojen olosuhteet pysyvät mahdollisimman vakaina. Suuret heittelyt lämpötilassa voivat vaurioittaa esineitä tai vaikka laukaista hyönteisten lisääntymisen.

Ennen uusien kokoelmatilojen käyttöönottoa niissä tehtiin suursiivous ja hyönteismyrkytys. Myös työntekijöiden työvaatetuksessa kiinnitetään huomiota puhtauteen. Käytämme vain kokoelmakeskusta varten hankittuja työvaatteita ja sisäkäyttöön tarkoitettuja turvakenkiä, jotta tiloihin ei pääse kenkien mukana kulkeutumaan likaa tai tuhohyönteisiä.

Ensimmäinen kuorma saapuu kokoelmakeskukseen. — Ensimmäinen esinekuorma matkalla pakastuskonttiin. Kuva: Susanna Paasonen / Helsingin yliopistomuseo.

Ennen museoesineiden siirtoa kokoelmakeskukseen, muuttotiimi jaottelee ja merkitsee ne pakastettaviin, ei pakastettaviin ja karanteeniin sijoitettaviin. Suurin osa esineistä siirtyy lopullisiin säilytystiloihin kokoelmakeskuksessa olevan pakastuskontin kautta. Orgaanista materiaalia sisältäviä esineitä pakastetaan viikon verran, jotta voidaan estää mahdollisten tuhohyönteisten siirtyminen esineiden mukana uusiin kokoelmatiloihin. Pakastuksesta ja hyönteistorjunnasta on tulossa oma blogipostauksensa myöhemmin.

Pakastimen täyttöä museoesineillä. — Kuorman suojaamiseen liittyviä haasteita. Kuva: Susanna Paasonen / Helsingin yliopistomuseo.

Ensimmäiset pakastukset on jo tehty ja uutuuttaan hohtavat hyllyt numeroitu. Uudessa kokoelmatilassa on monenlaisia säilytysratkaisuja erilaisille esineille. Suuremmat esineet ja huonekalut sijoitetaan kuormalavoilla tavallisille hyllyille tai läpivirtaushyllyille, pienemmät esineet säilytetään laatikoissa tai lakanakankaalla peitettyinä hyllyillä. Tekstiileille on omat henkari- ja rullatilansa. Esineitä hyllyttäessä merkitään niiden sijaintitiedot ylös kokoelmanhallintajärjestelmä Akseliin, jotta esineet ovat jatkossa helposti löydettävissä.

Museoesineiden hyllytystä kokoelmakeskuksessa. — Ensimmäisten esineiden hyllytys on jo vauhdissa. Kuvat: Marika Tarkiainen ja Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Trukkikurssi

Lavojen siirtämistä varten urhea muuttotiimimme suoritti trukkikurssin, jotta pystymme siirtelemään painavia esineitä kuormalavoineen uusien tilojen korkeille hyllyille. Parilla tiimiläisellä oli aiempaa kokemusta trukilla ajosta, mutta suurin osa oli täysin vasta-alkajia. Tilanne varmasti jännitti monia, mutta suoriuduimme kaikki kurssista kunnialla.

Kurssi koostui teoria- ja ajotestiosuuksista, joiden aikana perehdyimme mm. trukilla ajon riskeihin ja harjoittelimme testiradalla käytännön ajamista sekä lavan siirtoa. Hauraiden museoesineiden siirtäminen on aina haastavaa ja pitää sisällään riskin esineen vaurioitumisesta. Trukkikuskin on oltava hyvähermoinen ja trukin vauhti tulee pitää maltillisena, jotta esineeseen kohdistuu mahdollisimman vähän tärinää. Museomuuttojen ammattilaisina meidän tulee ottaa kaikki tämä huomioon työssämme.

Kuvassa muuttotiimi kurssin jälkeen trukin ympärillä. — Tuoreet trukkikuskit koolla. Kuva: Jouni Sikanen / Helsingin yliopistomuseo.

Kokoelmakeskus ja koronavirus

Työt museotiloissa jatkuvat myös koronavirustilanteen aikana. Tilanteen vuoksi keskuksessa on kuitenkin pyritty välttämään kontakteja, huolehtimaan hygieniasta ja työskentelemään mahdollisuuksien mukaan eri tiloissa tai etätöissä viruksen leviämisen estämiseksi.

Kokoelmakeskuksessa oli tarkoitus järjestää tervetulotilaisuus uusille vuokralaisille huhtikuussa. Koronavirustilanteen vuoksi tilaisuus siirtyi myöhempään ajankohtaan, mutta toivottavasti pääsemme pian yhdessä juhlistamaan uusia kokoelmatilojamme.

Sitä ennen toivotamme kaikille lukijoillemme aurinkoista vappua!