Tervetuloa Kokoelmakeskukseen!

Yliopistomuseon kokoelmamuuttoprojekti otti suuren askeleen eteenpäin, kun saimme maaliskuun alussa avaimet uusiin, Museovirastolta vuokrattuihin kokoelmatiloihin.  

Vantaalla sijaitseva Museoviraston kokoelma- ja konservointikeskus on otettu käyttöön vuonna 2016. Aiemmin rakennus on toiminut elintarvikevarastona. Rakennuksessa säilytetään Kansallismuseon kokoelmia, ja lisäksi säilytystiloja vuokrataan myös muille museoille. Yliopistomuseon vuokraamat tilat sijaitsevat juuri valmistuneessa laajennusosassa. 

Museaaliset vaatimukset täyttävien kokoelmatilojen hankinta tuli Yliopistomuseossa ajankohtaiseksi syksyllä 2017. Tähän saakka museolla on ollut useita säilytystiloja, ja kuten blogistamme on voinut lukea, niiden olosuhteet eivät aina ole olleet kokoelmien kannalta ideaalit. Lisäksi useiden säilytystilojen ylläpito ja tilakustannukset ovat huomattavat, joten toiveena oli keskittää kokoelmat yhteen rakennukseen kulujen vähentämiseksi. Pitkien selvittelyjen ja neuvotteluiden jälkeen sopimus Museoviraston kanssa allekirjoitettiin kesäkuussa 2019. Uusia kokoelmatiloja on odotettu kauan. Kokoelmapäällikkömme Jaana Tegelberg totesikin ensimmäisen esineitä kuljettavan rekan peruuttaessa sisään, tämän olevan hänen 30-vuotisen uransa kohokohta.

Kokoelmakeskuksen tyhjät hyllyt.
Kokoelmatilojen hyllyt odottamassa pian saapuvia esineitä. Kuvat: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.

Tilat ja esineiden hyllytys 

Muuttoprojektin tässä vaiheessa kokoelmakeskuksessa työskentelee muutamana päivänä viikossa aina vuorotellen pari muuttotiimiläistämme. Yliopistomuseon käytössä on kokoelmatiloissa yhteensä 1 300 neliötä säilytystilaa sekä projektihuone kohdepoistoineen, vetokaappeineen ja valokuvauspisteineen. Haitta-aineita sisältäville esineille on varattu säilytystiloissa oma tilansa. Kahvihammasta kolottaessa tiimiläisemme voivat suunnata Skybartaukotilaan nauttimaan tauosta muiden kokoelmakeskuksen työntekijöiden kanssa. 

Yliopistomuseon uusien tilojen olosuhteet on säädetty orgaaniselle materiaalille soveltuviksi, jolloin lämpötila on +18°C +/2°C ja suhteellinen kosteus 50 % RH +/5%. Museoesineiden säilymisen kannalta on tärkeää, että säilytystilojen olosuhteet pysyvät mahdollisimman vakaina. Suuret heittelyt lämpötilassa voivat vaurioittaa esineitä tai vaikka laukaista hyönteisten lisääntymisen. 

Ennen uusien kokoelmatilojen käyttöönottoa niissä tehtiin suursiivous ja hyönteismyrkytys. Myös työntekijöiden työvaatetuksessa kiinnitetään huomiota puhtauteen. Käytämme vain kokoelmakeskusta varten hankittuja työvaatteita ja sisäkäyttöön tarkoitettuja turvakenkiä, jotta tiloihin ei pääse kenkien mukana kulkeutumaan likaa tai tuhohyönteisiä. 

Ensimmäinen kuorma saapuu kokoelmakeskukseen.
Ensimmäinen esinekuorma matkalla pakastuskonttiin. Kuva: Susanna Paasonen / Helsingin yliopistomuseo.

Ennen museoesineiden siirtoa kokoelmakeskukseen, muuttotiimi jaottelee ja merkitsee ne pakastettaviin, ei pakastettaviin ja karanteeniin sijoitettaviin. Suurin osa esineistä siirtyy lopullisiin säilytystiloihin kokoelmakeskuksessa olevan pakastuskontin kautta. Orgaanista materiaalia sisältäviä esineitä pakastetaan viikon verran, jotta voidaan estää mahdollisten tuhohyönteisten siirtyminen esineiden mukana uusiin kokoelmatiloihin. Pakastuksesta ja hyönteistorjunnasta on tulossa oma blogipostauksensa myöhemmin.

Pakastimen täyttöä museoesineillä.
Kuorman suojaamiseen liittyviä haasteita. Kuva: Susanna Paasonen / Helsingin yliopistomuseo.

Ensimmäiset pakastukset on jo tehty ja uutuuttaan hohtavat hyllyt numeroitu. Uudessa kokoelmatilassa on monenlaisia säilytysratkaisuja erilaisille esineille. Suuremmat esineet ja huonekalut sijoitetaan kuormalavoilla tavallisille hyllyille tai läpivirtaushyllyille, pienemmät esineet säilytetään laatikoissa tai lakanakankaalla peitettyinä hyllyillä. Tekstiileille on omat henkari- ja rullatilansa. Esineitä hyllyttäessä merkitään niiden sijaintitiedot ylös kokoelmanhallintajärjestelmä Akseliin, jotta esineet ovat jatkossa helposti löydettävissä. 

Museoesineiden hyllytystä kokoelmakeskuksessa.
Ensimmäisten esineiden hyllytys on jo vauhdissa. Kuvat: Marika Tarkiainen ja Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Trukkikurssi 

Lavojen siirtämistä varten urhea muuttotiimimme suoritti trukkikurssin, jotta pystymme siirtelemään painavia esineitä kuormalavoineen uusien tilojen korkeille hyllyille. Parilla tiimiläisellä oli aiempaa kokemusta trukilla ajosta, mutta suurin osa oli täysin vasta-alkajia. Tilanne varmasti jännitti monia, mutta suoriuduimme kaikki kurssista kunnialla. 

Kurssi koostui teoria- ja ajotestiosuuksista, joiden aikana perehdyimme mm. trukilla ajon riskeihin ja harjoittelimme testiradalla käytännön ajamista sekä lavan siirtoa. Hauraiden museoesineiden siirtäminen on aina haastavaa ja pitää sisällään riskin esineen vaurioitumisesta. Trukkikuskin on oltava hyvähermoinen ja trukin vauhti tulee pitää maltillisena, jotta esineeseen kohdistuu mahdollisimman vähän tärinää. Museomuuttojen ammattilaisina meidän tulee ottaa kaikki tämä huomioon työssämme. 

Kuvassa muuttotiimi kurssin jälkeen trukin ympärillä.
Tuoreet trukkikuskit koolla. Kuva: Jouni Sikanen / Helsingin yliopistomuseo.

Kokoelmakeskus ja koronavirus 

Työt museotiloissa jatkuvat myös koronavirustilanteen aikana. Tilanteen vuoksi keskuksessa on kuitenkin pyritty välttämään kontakteja, huolehtimaan hygieniasta ja työskentelemään mahdollisuuksien mukaan eri tiloissa tai etätöissä viruksen leviämisen estämiseksi.  

Kokoelmakeskuksessa oli tarkoitus järjestää tervetulotilaisuus uusille vuokralaisille huhtikuussa. Koronavirustilanteen vuoksi tilaisuus siirtyi myöhempään ajankohtaan, mutta toivottavasti pääsemme pian yhdessä juhlistamaan uusia kokoelmatilojamme. 

Sitä ennen toivotamme kaikille lukijoillemme aurinkoista vappua! 

 

Jenni Jormalainen, projektityöntekijä 

Hanna Tanskanen, projektityöntekijä