Konservaattorin kaupunkihirvi

Kesäkuu on Suomen luonnossa hirvien vilkkaan liikehdinnän aikaa, mutta yksi hirvi pysyy alati paikoillaan Helsingin Etu-Töölössä. Tällä kertaa kuukauden esine on monelle tuttu, Luonnontieteellisen museon sisäänkäynnin kupeessa ylväänä seisova Hirvi-veistos. Kuvanveistäjä Jussi Mäntysen (1886–1978) luoma realistinen, sarvipäistä uroshirveä kuvaava teos kuuluu Helsingin yliopiston taidekokoelmaan.

Värikuva museorakennuksen ulkopuolella, pyörökaari-ikkunan edustalla jalustalla seisovasta uroshirveä esittävästä pronssiveistoksesta.
Jussi Mäntysen pronssista valettu Hirvi-veistos Luonnontieteellisen museon edustalla. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marja Niemi.

Hirven vaiheita

Aivan Luonnontieteellisen museon alkuajoista saakka sen kävijöitä on ollut vastaanottamassa hirviveistos, mutta aluksi kipsiversiona museon sisäaulassa. Jussi Mäntynen valmisti lähes neljä metriä korkean hirven kipsistä vuonna 1923. Seuraavana vuonna veistos oli esillä Suomen Yleisen Metsästäjäliiton järjestämässä pohjoismaisessa metsästysnäyttelyssä. Näyttely pidettiin Helsingin yliopiston voimistelulaitoksen tiloissa Fabianinkadulla, Carl Ludvig Engelin suunnittelemassa piharakennuksessa, joka purettiin yliopiston päärakennuksen laajennusosan alta 1930-luvulla. Metsästysnäyttelyssä hirviveistoksen taiteellista tasoa kiiteltiin vuolaasti – se kuvattiin näyttelyohjelman kansilehteenkin. Mäntynen lahjoitti kipsiveistoksen Eläinmuseolle vuonna 1928, ja sitä pidettiin esillä museon eteisaulassa aina 1960-luvun lopulle.

Helsingin yliopiston Eläinmuseo avattiin yleisölle vuonna 1925. Kaksi vuotta aiemmin yliopisto oli hankkinut omistukseensa Pohjoisella Rautatiekadulla sijaitsevan uusbarokkityylisen Aleksanterin kimnaasirakennuksen, joka oli valmistunut vuonna 1913 venäläiseksi poikakouluksi. Sinne sijoitettiin uusien tilojen tarpeessa ollut eläintieteen laitos kansalliskokoelmineen, jotka aiemmin sijaitsivat ahtaasti yliopiston päärakennuksen ullakolla. Nykyisin museo on osa Helsingin yliopiston Luonnontieteellistä keskusmuseota. Sen nimi vaihtui vuonna 1996 Eläinmuseosta kokoelmien ja näyttelyiden luonnetta paremmin vastaavaksi Luonnontieteelliseksi museoksi.

Mustavalkoinen valokuva museorakennuksen eteisaulasta, jossa holvikaarien muodostaman käytävän päädyssä kulkee vasemmalta yläviistoon oikealle portaikko. Portaikon edustalla seisoo jalustalla suurikokoinen, sarvipäistä uroshirveä esittävä veistos.
Hirven ensimmäinen, kipsistä valmistettu versio vastaanotti Eläinmuseon kävijöitä alun perin eteisaulassa. Kuva: Luonnontieteellinen keskusmuseo.

Eläinmuseon kipsiveistoksesta valmistettiin sittemmin neljä pronssivalosta. Jo aiemmin mainitussa metsästysnäyttelyssä se oli herättänyt ihailua, ja lehtikirjoituksissa sitä ehdotettiin valettavaksi pronssiin ja sijoitettavaksi Helsingin Kaivopuistoon. Ensimmäinen valos hankittiin kuitenkin Viipuriin vuonna 1928 ja toinen Lahteen vuonna 1955 paikallisten karjalaisseurojen eli entisten Viipurin asukkaiden lahjoittamana. Vuonna 1969 Turun kaupunki teetti kipsimallista pronssiveistoksen Kupittaan puistoon. Helsingin yliopiston konsistorin myönnettyä määrärahat valamiseen saatiin pronssihirvi lopulta myös Helsinkiin ja pystytettiin kaupunkilautakunnan luvalla nykyiselle paikalleen, jossa se paljastettiin syksyllä 1972.

Jussi Mäntysen urapolkuja

Mäntynen opiskeli taidetta 1900-luvun alussa, aluksi puusepän uraa ajatellen Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa sekä Taideteollisuusyhdistyksen keskuskoulussa ja myöhemmin Akseli Gallen-Kallelan ja Alpo Sailon ateljeissa. Hirvi-veistoksensa innoittajaksi Mäntynen nimesi Kalevalan Hiiden hirven, ja aihe viittaa vahvasti kansalliseepoksesta niin ikään ammentaneisiin Gallen-Kallelaan ja Sailoon. Hiiden hirvi oli kalevalaisessa runoudessa tuonpuoleisesta peräisin oleva nopea ja voimakas eläin, jota oli lähes mahdoton saada kiinni.

Mustavalkoinen valokuva viistosti takaa vasemmalta kuvatusta uroshirveä esittävästä veistoksesta, jota vastatusten seisoo iäkäs silmälasipäinen mies yllään puku, kauluspaita ja solmuke.
Kuvanveistäjä Jussi Mäntynen Lahden Erkonpuistossa sijaitsevan Hirvi-veistoksen luona vuonna 1961. Kuva: Lahden kaupunginmuseo / Erkki Halme.

Luonto ja eläimet saivat Mäntysen uralla keskeisen sijan. Jo nuorena hän oli opetellut piirtämään ja täyttämään metsästämiään lintuja. Taideopiskelijana ollessaan hän pääsi töihin Helsingin yliopiston eläintieteen laitokselle, ensin preparaattorin apulaiseksi vuonna 1910 ja vakinaiseksi konservaattoriksi vuonna 1919. Työssään Eläinmuseossa hän viimeistään oppi tuntemaan eläinten anatomian perinpohjaisesti. Mäntynen oli hyvin taitava eläinten liikkeen vangitsemisessa niin kuvanveistäjänä kuin eläinten täyttäjänä. Täytetyt eläimet hän asetteli museon näyttelytiloihin esille ryhmiin ja osaksi tiettyjä tapahtumia, mikä oli ajan luonnontieteellisissä museoissa uutta. Lisäoppeja työhönsä ja taiteeseensa hän haki matkustelemalla paljon.

Eri lähteissä kerrotaan Mäntysen luopuneen virastaan kahdenkymmenen vuoden jälkeen omistautuakseen taiteelliselle työlleen, mutta urapolun muutokseen liittyi dramatiikkaa. Mäntynen oli juuri saavuttanut kansainvälistä näkyvyyttä taiteilijana näyttelyssä Lontoossa vuonna 1939, kun hänen uusi esimiehensä Eläinmuseossa kiristi työehtoja ja -tunteja merkittävästi aiemmin sovitusta. Koska tämä olisi käytännössä estänyt Mäntysen taiteellisen työn, hän piti päätöstä potkujen antamisena. Tunnekuohun vallassa hän irtisanoutui itselleen tärkeästä työpaikasta, murskasi moukarilla ateljeensa keskeneräiset työt ja muutti Ruotsiin. Siellä asuessaan hän saavutti huomattavaa menestystä kuvanveistäjänä.

Mäntynen kertoi myöhemmin haaveestaan olla taas yliopiston virkamies. Taiteilija sai hyvityksensä, sillä hänelle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1948. Mäntysen mukaan silloinen Helsingin yliopiston kansleri Antti Tulenheimo oli vieläpä todennut heidän kohdatessaan, että häntä oli kohdeltu huonosti. Lopulta Mäntynen kertoi käyneensä ”ojentamassa anteeksiannon kättä” kotimaasta muuton aiheuttaneelle entiselle esimiehelleen. Suomeen hän vielä palasi, 81-vuotiaana, mutta Helsingin sijasta Turkuun, jonne myös lahjoitti suuren määrän veistoksiaan.

Ikoninen Hirvi

Kun Mäntystä haastateltiin lehtiin professorin arvonimensä johdosta, hän mainitsi pitäneensä aina eläimiä ihmisiä hauskempina. Hän tekikin ainoastaan eläinaiheisia veistoksia. Luonnonvaraisista eläimistä hirvi, karhu, kurki ja ilves olivat suosikkiaiheita, jotka toistuvat läpi hänen tuotantonsa. Mäntysen ulkoveistoksia Helsingissä ovat Nuori hirvi Kaisaniemen puistossa (1929) sekä Karhupuiston Mesikämmen muurahaispesällä (1931). Juuri 1900-luvun alun vuosikymmeninä, jolloin Mäntysen Hirvikin on syntynyt, julkisista eläinveistoksista tuli hyvin suosittuja Helsingissä ja muilla paikkakunnilla Suomessa.  

Hirvi-veistos lienee Mäntysen teoksista ylivoimaisesti tunnetuin, Luonnontieteellisen museon symboliksikin luonnehdittu. Sen merkityksellisyyttä ihmisten mielissä kuvaa Yliopistomuseon loppuvuodesta 2020 saama yhteydenotto Helsingin Sanomien toimittajalta, joka selvitti lehden kysymyspalstalle saapuneita lukijoiden muistoja. Pronssiversion virallinen valmistusvuosi 1972 oli herättänyt epäilyksiä, sillä moni uskoi varmasti nähneensä veistoksen museon ulkopuolella jo edellisen vuosikymmenen aikana. Muistikuvat sekoittuivat ehkä museon sisäaulassa pitkään seisoneeseen kipsihirveen. Osaltaan ne kuitenkin kertovat siitä, kuinka erottamattomasti Jussi Mäntysen Hirvi koetaan osana Luonnontieteellistä museota ja Helsingin katukuvaa.

Mustavalkoinen, alaviistosta kuvattu valokuva museorakennuksen julkisivusta. Kuvan etualalla on pensaita lehtineen sekä edestäpäin näkyvä sarvipäinen hirviveistos.
Luonnontietieteellisen museon fasadi sekä Hirvi-veistos vuonna 1992. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Ari Aalto.

Marja Niemi, museoamanuenssi

Lähteet:

Bonsdorff, Bengt von: Jussi Mäntynen. Kuvanveistäjä Jussi Mäntysen eläinveistoksia. Gösta Serlachiuksen taidemuseo, 1995.

Luonnontieteellisen museon verkkosivut: https://www.luomus.fi/fi/luonnontieteellisen-museon-historiaa

Lintunen, Virpi ja Elina Tommila: Kirahveja kimnaasissa -opastuskäsikirjoitus, Luonnontieteellinen keskusmuseo, 2008–2009.

Talman, Ritva: Kaksi ammattia – kaksi identiteettiä? Jussi Mäntysen kehitys eläintentäyttäjästä kuvanveistäjäksi. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto, Taidehistoria, 2008.

Sanomalehtiartikkelit:

Helsingin Sanomat 13.9.1963, s. 9.

Helsingin Sanomat 3.11.1969, s. 16.

Uusi Suomi 13.4.1967 no 80, s. 3.

Sisar Hippolytan perintö

Mustaksi maalattuun puulevyyn kiinnitetty vahakuva, jonka ympärille on kiinnitetty neuloilla poimutettu valkoinen kangasreunus. Vahakuva esittää potilaan kasvojen alaosaa, ennen kaikkea potilaan suuta, jonka ylähuuli on turvoksissa.
Vahakuva, joka esittää kupan eli syfiliksen aiheuttamaa haavaumaa potilaan ylähuulessa. Vahakuvan on valmistanut sisar Hippolyta. Puutaustaan vahakuvan alle on kiinnitetty etiketti, jossa on painettu teksti ”Universitätsklinik für Hautkrankheiten Cöln Lindenburg” ja käsin kirjoitettu diagnoosi ”Syphilis I. Primäraffekt der Oberlippe”. Puutaustassa on taiteilijan signeeraus ”Sch. Hippolyta Aug.”. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Sanna-Mari Niemi.

Stadin ammattiopisto lahjoitti Helsingin yliopistomuseolle yhdeksän vahakuvaa vuonna 2013. Aluksi esineiden taustoista ei tiedetty mitään, mutta etikettien ja signeerausten avulla oli mahdollista päätellä, että vahakuvat oli valmistanut sisar Hippolyta ja että ne olivat peräisin Saksan Kölnistä. Näiden tiedonmurusten avulla oli mahdollista aloittaa salapoliisityö, jonka tuloksia esittelen tässä blogikirjoituksessa.

Jatka lukemista ”Sisar Hippolytan perintö”

Lääkäri ja suuriruhtinattaren pääsiäismuna

Helsingin yliopistomuseo toivottaa hyvää pääsiäistä! Huhtikuussa esiteltävä esineemme on yli sadan vuoden ikäinen punainen pääsiäismuna. Muna on kuulunut lääkäri Eero Loimarannalle, ja esineen mukana kulkeneen perimätiedon mukaan Loimaranta sai sen lahjaksi ensimmäisen maailmansodan aikana. Lahjoittajan on kerrottu olleen Venäjän keisarillisen hovin suuriruhtinatar Maria. Posliinista valmistetun munan korkeus on 10 senttimetriä. Sen kuoressa on reiät päällä ja pohjassa, kenties nauhaan ripustamista varten. Sileää posliinipintaa koristavat kyrilliset kirjaimet X ja B, latinalaisille aakkosille käännettynä H ja V. Yliopistomuseolle muna on päätynyt osana entisen Lääketieteen historian museon kokoelmia.

Punainen pääsiäismuna kuvattuna valkoista taustaa vasten.
Punainen pääsiäismuna on ensimmäisen maailmansodan ajalta. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Katariina Pehkonen.

Jatka lukemista ”Lääkäri ja suuriruhtinattaren pääsiäismuna”

Hugo Backmansson: 12 silmälääkäriä

Helmikuun kuukauden esineenä esittelemme taiteilija Hugo Backmanssonin maalauksen ”12 silmälääkäriä” Helsingin yliopiston Galleria Academica -muotokuvakokoelmasta. Teos on ripustettuna Silmätautien klinikalla. Meilahden sairaala-alueella sijaitseva Silmäklinikka toimi aluksi yliopiston yhteydessä, mutta siirtyi vuonna 1958 Helsingin yliopistolliselle keskussairaalalle ja vuonna 2000 osaksi HUSia. Klinikan historialliset kokoelmat inventoitiin viime vuonna Yliopistomuseon ja HUSin museotoimikunnan toimesta, ja esinekokoelma jaettiin yhteistyöllä Yliopistomuseon ja HUSin museotoimikunnan kesken.

Vuonna 1923 valmistuneessa öljymaalauksessa, joka tunnetaan myös nimellä Silmälääkärien kokous, on kuvattu kahdentoista silmälääkärin joukko kokoontuneena vihreän pöydän äärelle. Osa näyttää keskustelevan eläväisesti, osa on vaipuneena mietteisiinsä. Backmansson on luonnehtinut jokaisen henkilön yksilönä, mutta ryhmädynamiikalla on myös tärkeä osansa teoksessa.

Maalauksessa 11 mieshenkilöä ja yksi naishenkilö kuvattuna sisätilassa, henkilöt tummiin vaattesiin pukeutuneina, etualalla vihreä pöytä, takana ikkunoita ja kellertävä seinä. Maalauksella on pronssinväriset koristellut kehykset.
Hugo Backmansson: 12 silmälääkäriä, 1923, öljy kankaalle, 71 cm x 100 cm, Helsingin yliopisto. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Timo Huvilinna.

Jatka lukemista ”Hugo Backmansson: 12 silmälääkäriä”

Kuvia Hämäläis-Osakunnan virolaissuhteista

Tällä kertaa Kuukauden esineenä on Yliopistomuseon hiljattain saama mielenkiintoinen kuvalahjoitus. Lahjoituksessa on kuvia pääosin Hämäläis-Osakunnan toiminnasta vuosina 1929 ja 1930. Lahjoituksen tekee erityisen arvokkaaksi se, että kuvien alkuperäinen omistaja, Moira Lindfors o. s. Tuomikoski e. Hormi (1908 ̶ 1979) on kirjoittanut useimpiin kuviin, missä ja milloin ne on kuvattu, useisiin myös niissä esiintyvien henkilöiden nimet.

Berliinissä asuvan kuvien lahjoittajan isoäiti, Moiraksi kutsuttu Irja Tuomikoski kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan yhteiskoulusta ja tuli opiskelemaan oikeustiedettä Helsingin yliopistoon syksyllä 1928. Hän liittyi Hämäläis-Osakuntaan, joka oli 1920-luvun lopussa miltei 1 000 opiskelijan yhteisö. Siihen kuului vuonna 1930 jopa neljäsosa koko ylioppilaskunnan jäsenistä.

Hämäläis-Osakuntaan liittyvät kuvat löytyivät, kun menin katsomaan Vantaan kaupunginmuseolle lähetettyä isoa kuvakokonaisuutta. Tarkoituksenani oli käydä tunnistamassa kuvien henkilöitä, jotka liittyvät Vantaalla sijaitsevaan tutkimaani Katrinebergin kartanoon. Kuvia selaillessani tajusin mukana olevan harvinaisia opiskelijaelämään liittyviä kuvia.

Löysin kokonaisuudesta 31 valokuvaa, jotka omistaja lahjoitti pyynnöstäni Yliopistomuseon kokoelmaan. Kuvia oli runsaasti vuodelta 1929: Snellmanin päivän kulkueesta, osakuntien välisestä pesäpalloturnauksesta, Hämäläis-Osakunnan opiskelijoiden retkistä, Floran päivästä ja yksittäisistä osakunnan jäsenistä. Kiinnostuin erityisesti kuvasta, jossa oli tummiin ylioppilaslakkeihin pukeutuneita miesopiskelijoita ja kaksi valkolakkista naisopiskelijaa laivan edessä. Koska olin aikaisemmin tutustunut Tarton yliopistomuseoon, tunnistin tummemmat lakit virolaisiksi.

Tarttolaisen Eesti Üliöpilaste Selts -miesopiskelijajärjestön ylioppilaslakki, joka on tehty sinisestä huopakankaasta. Hattua kiertää mustavalkoinen nauha. Kuvan hatun lahjoitti Yliopistomuseolle suomalainen, Tarton yliopistossa 1930-luvulla opiskellut henkilö. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

Jatka lukemista ”Kuvia Hämäläis-Osakunnan virolaissuhteista”

Kasvot menneisyydestä

Elvytysnukke Anne lepää museon kokoelmatilassa pölyltä suojaavissa museaalisissa käärinliinoissaan. Anne esittää kaunispiirteistä nuorehkoa naista, jolla on kullanvaaleat hiukset ja sinivalkoinen verryttelypuku. Silmät ovat kiinni ja suu hieman raollaan. Nukke, sen kuljetuslaatikko sekä muuta elvytysharjoittelun tarpeistoa lahjoitettiin Yliopistomuseolle Pitkäniemen sairaalan museotoimikunnan toimesta vuonna 2012. Pitkäniemi on Suomen neljänneksi vanhin psykiatrinen sairaala, ja se on edelleen toiminnassa.

Painelu-puhalluselvytyksen opettelussa käytetty, varsin realistisen näköinen nukke Resusci Anne on norjalaisten Åsmund Lærdalin ja Björn Lindin sekä itävaltalaisen Peter Safarin kehittämä. Nuken ensiesittely oli vuonna 1961 First International Symposium on Resuscitation -kongressissa Stavangerissa, Norjassa. Kasvonpiirteensä nukke on saanut Euroopassa laajalti tunnetun kipsivaloksen, niin sanotun Seinen tuntemattoman, mukaan.

Verryttelypukuisen Anne-elvytysnuken yläruumis kuvattuna nuken pääpuolelta.
Anne-nukella on esikuvastaan poiketen suu hieman auki – elvytysharjoittelun toimivuuden vuoksi – eikä se hymyile salaperäistä hymyä, kuten kipsivaloksen nuori nainen. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Anna Luhtala.

Jatka lukemista ”Kasvot menneisyydestä”

Vanhan ylioppilastalon muistosormus – lahja isänmaan toivoilta

Kultainen sormus lepää nahkaisessa rasiassa violetilla samettityynyllä. Sormuksen kannan tummansinistä emalitaustaa vasten hohtaa kultainen rakennus, jonka yläpuolella loistaa kultainen lyyra. Rakennus tunnetaan nykyisin Vanhana ylioppilastalona, mutta silloin kun sormus taottiin, oli rakennuskin vastavalmistunut ja uusi, Suomessa ainoa laatuaan – talo isänmaan toivoille!

Sormus rasiassaan. Kuva: Helsingin yliopistomuseo, Johannes Keltto.

Jatka lukemista ”Vanhan ylioppilastalon muistosormus – lahja isänmaan toivoilta”

Suomenajokoirien kunkku

Kun talvella 2012 vierailin työyhteisöni kanssa Helsingin yliopiston maatalousmuseossa, ihastuin sen mittavaan eläinveistoskokoelmaan, joka oli esillä ensimmäisen kerroksen sivuhuoneessa. Maatalousmuseon hoitaja oli jäämässä eläkkeelle ja museo oli juuri siirtynyt Helsingin yliopistomuseon hallintaan. Anton Ravander-Rauaksen (1890 ̶ 1972, vuoteen 1936 Ravander) tekemät kotieläinaiheiset veistokset oli ryhmitelty lajeittain hyllyköihin ja reliefit seinille. Oli lehmiä, sonneja, hevosia, sikoja, koiria, lampaita ja muita. Myöhemmin, kun mietimme Yliopistomuseon viimeistä Arppeanum-rakennuksessa järjestettävää vaihtuvaa näyttelyä, ehdotin tätä kokoelmaa. Veistokset olivat olleet pääosin yleisöltä piilossa jo monet vuodet, vaikka ne ovat hurmaavia muotokuvia suomalaisista eläinpersoonista.

Keltaisilla hyllyillä pienoisveistoksia lehmistä ja koirista.
Anton Ravander-Rauaksen kotieläinveistoskokoelma oli Helsingin yliopiston maatalousmuseossa esillä omassa huoneessaan eläinlajeittain ryhmiteltynä. Helsingin yliopistomuseo / Pia Vuorikoski.

Jatka lukemista ”Suomenajokoirien kunkku”