Suomenajokoirien kunkku

Kun talvella 2012 vierailin työyhteisöni kanssa Helsingin yliopiston maatalousmuseossa, ihastuin sen mittavaan eläinveistoskokoelmaan, joka oli esillä ensimmäisen kerroksen sivuhuoneessa. Maatalousmuseon hoitaja oli jäämässä eläkkeelle ja museo oli juuri siirtynyt Helsingin yliopistomuseon hallintaan. Anton Ravander-Rauaksen (1890 ̶ 1972, vuoteen 1936 Ravander) tekemät kotieläinaiheiset veistokset oli ryhmitelty lajeittain hyllyköihin ja reliefit seinille. Oli lehmiä, sonneja, hevosia, sikoja, koiria, lampaita ja muita. Myöhemmin, kun mietimme Yliopistomuseon viimeistä Arppeanum-rakennuksessa järjestettävää vaihtuvaa näyttelyä, ehdotin tätä kokoelmaa. Veistokset olivat olleet pääosin yleisöltä piilossa jo monet vuodet, vaikka ne ovat hurmaavia muotokuvia suomalaisista eläinpersoonista.

Keltaisilla hyllyillä pienoisveistoksia lehmistä ja koirista.
Anton Ravander-Rauaksen kotieläinveistoskokoelma oli Helsingin yliopiston maatalousmuseossa esillä omassa huoneessaan eläinlajeittain ryhmiteltynä. Helsingin yliopistomuseo / Pia Vuorikoski.

Kun tutustuin lähemmin veistoksiin, miellyin erityisesti Vainon King -nimisestä suomenajokoirauroksesta tehtyyn teokseen. Taiteilija on vanginnut koiran lempeän ja ymmärtäväisen katseen todentuntuisesti veistokseen. Syntyi vaikutelma, kuin koira olisi herännyt eloon. Veistos on muotokuva koirasta, jonka taiteilija on värittänyt todenmukaisesti ja muovannut seisomaan asennossa, jossa se todennäköisesti poseerasi koiranäyttelyissä. Vainon King -veistos on maalattua kipsiä, korkeudeltaan 35 cm ja leveydeltään 42 cm. Vihreän, nurmea imitoivan jalustan sivuille on kaiverrettu koiran nimi ja rekisteritiedot sekä sen omistajan nimi. Lyhyelle sivulle on merkitty taiteilijan signeeraus.

Luppakorvaisen, musta-ruskea-valkoisen, lempeästi katsovan koiran pää.
Vainon Kingillä oli hyvin muodostunut pää koiranäyttelyn tuomarin arvion mukaan. Sen lempeän katseen on taiteilija vanginnut teokseensa todentuntuisesti. Helsingin yliopistomuseo / Timo Huvilinna.

Koira nimeltä Vainon King

Vainon King -nimen saanut koiranpentu syntyi helsinkiläisen ajokoirakasvattajan Heikki Lampisen kotiin 6.3.1927. Hän oli perustanut Vainon-nimisen kennelin, joka rekisteröitiin Suomen Kennel-klubiin vuonna 1923. Kennelin kantaemä oli nimeltään Vaino (1918 ̶ 1929), jonka useista pennuista tuli palkittuja muotovalioita. Maaliskuussa 1927 syntyneen pentueen isä oli ajokoira Klang av Furuborg. Vainon Kingin osti porvoolainen Uno Lindquist, joka alkoi kouluttaa sitä, metsästi sen kanssa ja käytti sitä koiranäyttelyissä.

Suomen Kennelklubin XXII näyttelyssä toukokuussa 1929 Vainon King palkittiin parhaana yksilönä suomenajokoiraluokassa. Näyttelyn tuomari Ivar Ekberg arvioi sen kookkaaksi, näyttäväksi ja hyvärakenteiseksi. Sen rinnansyvyys ja lantio olivat ensiluokkaisia ja pää hyvin muodostunut. Puutteina tuomari piti liian kevyttä luustoa kintuissa ja sitä, että karva oli liian lyhyttä ja pehmeää. Avoimessa luokassa kilpaili tuolloin 51 ajokoiraa, ja niistä 9 sai I luokan palkinnon. Voittaja eli I-luokka arvioitiin vielä kertaalleen, jolloin Vainon King valittiin voittajaksi. I-luokan tuomari kehui Kingin olevan rakenteeltaan virheetön ja hyväkuntoinen. Plussaa oli myös se, että koira osasi poseerata tuomarin edessä rauhallisesti ja arvokkaasti. Voittajakoiran elämästä tuli tapahtumarikasta: vuonna 1929 sillä astutettiin ainakin kaksi narttua ja seuraavana vuonna se pääsi poseeraamaan taiteilijalle. Vainon Kingin elämän loppuvaiheista ei ole löytynyt tietoja. Kingin kanssa samaan pentueeseen syntyi myös Vainon Kaiho -niminen narttu, sekin muotovalio, josta Ravander-Rauas teki veistoksen.

Musta-ruskea-valkoinen luppakorvainen koira seisoo vihreällä jalustalla.
Luonnollisiin väreihin maalattu, vuonna 1930 valmistunut kipsiveistos Vainon King -nimisestä suomenajokoirauroksesta on eläinveistoskokoelman onnistuneimpia töitä. Helsingin yliopistomuseo / Timo Huvilinna.

Vainon King hyväksyttiin suomenajokoirien erikoiskantakirjaan vuonna 1929. Vainon King oli esimerkkikoira, kun suomenajokoiran lopullisia rotumerkkejä laadittiin vuonna 1932. Niitä laativa toimikunta oli koolla hotelli Kämpissä, jonne Ravander-Rauas vei tekemänsä veistoksen muistuttamaan, miltä Vainon King näytti. Toimikunta päätti teettää veistoksesta myös pronssisen veistoksen, mutta Yliopistomuseolla ei ole tietoa, toteutuiko tämä. Vainon Kingin kipsivaloksesta tehtiin myös posliininen kokeilu Arabian tehtaalla 1930-luvun alussa. Se ei johtanut sarjatuotantoon, mutta posliiniversio Vainon Kingistä on tallella ja on osa Design-museon kokoelmaa. Helsinkiläinen Liisa Raunio lähetti Anton Ravander-Rauakselle runon, jossa hän ylistää Vainon Kingiä seuraavin sanoin: Vainon-King  ̶  tuo uljas ajokoira / on mieliin jäänyt monin tavoin. / Sen tyypissä on rodun jalous ja käyttövoima / Sen luonteen rehtiys niin avoin  ̶   ̶

Mustavalkoinen valokuva näyttelystä, pöydällä on erilaisia pienoisveistoksia kotieläimistä ja pöydän takaisella seinällä reliefit lehmästä ja sonnista sekä kuvia.
Anton Ravander-Rauaksen tekemiä veistoksia esillä Viipurin maatalousnäyttelyssä vuonna 1932. Pöydällä vasemmalla ovat posliiniset Vainon King ja Maa-Jussi-työhevonen. Oikealla takana on kipsinen Vainon King, sen edessä Vainon Kaiho ja äärimmäisenä venäjänvinttikoira. Helsingin yliopistomuseo.

Anton Ravander-Rauas ja koirat

Itseoppinut kuvanveistäjä Anton Ravander-Rauas aloitti veistäjän uransa nimenomaan tekemällä muotokuvia suomenajokoirista. Hänellä itsellään oli suomenpystykorva Repo ja suomenajokoira Kaija, joiden kanssa hän harrasti 1910-luvulla jäniksenmetsästystä. Vuonna 1914 Ravander-Rauas hankki Nurmes Konna -nimisen mustan ajokoiran. Hänen tuttavapiiriinsä kuului kuvanveistäjä August Koskinen (1887 ̶ 1936), joka oli erikoistunut eläinaiheisiin. Koskinen veisti sekä villi- että kotieläimiä ja lemmikkejä. Hänen tekemänsä ajokoiranarttu Vainon Ansa ikuistui pronssipatinoituun kipsiin ja on ollut Suomen kennelliiton kokoelmassa vuodesta 1963.

Ravander-Rauas ja Koskinen järjestivät vuonna 1927 leikkimielisen kilpailun siitä, kumpi tuntee paremmin koiran. Tämä päätettiin ratkaista niin, että molemmat tekivät savesta koiraveistoksen, jonka paremmuuden ratkaisi arvovaltainen tuomaristo. Ravander-Rauas käytti oman veistoksensa mallina lankonsa Vilho Häggqvistin ajokoiraa. Kilpailu ratkesi Ravander-Rauaksen voittoon. Tämän jälkeen hän alkoi muotoilla koiraveistoksia, ja koirat pysyivät hänen repertuaarissaan koko uran ajan. Hänen viimeisin työnsä, vuonna 1970 luonnollisiin väreihin tehty pienoisveistos esitti Lini-nimistä ajokoiraa. Suurimmasta osasta Ravander-Rauaksen tekemistä koiraveistoksista on versio Yliopistomuseon kokoelmassa.

Mustavalkoinen puolivartalovalokuva kahdesta tummaan pukuun ja solmioon pukeutuneesta miehestä, jotka istuvat rottinkisohvalla ja hymyilevät vienosti. Toisella on sytyttämätön tupakka sormien välissä.
August Koskinen ja Anton Ravander-Rauas osallistuivat yhdessä kahteen taidenäyttelyyn eläinaiheisilla veistoksillaan vuonna 1930. Helsingin yliopistomuseo.

Vainon King -veistoksen vaiheita

Veistos ajokoira Vainon Kingistä lahjoitettiin muiden Ravander-Rauaksen tekemien eläinveistosten kanssa Helsingin yliopiston maatalousmuseolle vuonna 1971.  Ne olivat esillä museon näyttelytilassa paraatipaikalla joitakin vuosia. Kokoelma siirrettiin myöhemmin museon ensimmäisen kerroksen perällä olevaan huoneeseen.

Kun Vainon King valittiin Helsingin yliopistomuseon Muotovalioita-erikoisnäyttelyyn talvella 2014, konservaattori Lasse Mattila puhdisti sen vanupuikon ja sylkientsyymin avulla. Veistoksen värit kirkastuivat ja sen pinta alkoi kiiltää. Eläinveistokset siirrettiin Yliopistomuseon uuteen kokoelmatilaan näyttelyn päätyttyä. Syksystä 2017 lähtien Vainon King on ollut esillä Viikin kampuksella, Latokartanonkaari 7:n ala-aulassa monen muun Ravander-Rauaksen tekemän veistoksen kanssa. Vuoden 2020 lopulle saakka on mahdollisuus ostaa Anton Ravander-Rauaksesta ja eläinveistoksista kertova runsaasti kuvitettu kirja Helsingin Yliopistomuseon Ajattelun voimaa -näyttelyn infopisteeltä.

Pia Vuorikoski, näyttelypäällikkö

Lähteet:

Eläintenveistäjä. Anton Ravander-Rauas ja Suomen eläinveistotaiteen huiput (toim. Pia Vuorikoski).

Finska kennelklubbens tidskrift 3-4/1929, 6/1923

Suomen Kennelklubin aikakauskirja 6/1929, 3-4/1929

https://www.koiramuseo.fi/item/ajokoira-vainon-ansa?from=/search/items

 

Opiskelijahaalarin tarina

On elokuu ja korkeakouluihin päässeet opiskelijat ilmestyvät katukuvaan haalareihin pukeutuneiden tutoreidensa kanssa. Lahjoitin oman ainejärjestöhaalarini Yliopistomuseolle vuonna 2015 sijoitettavaksi uuteen päänäyttelyyn. Enhän sitä ollut enää vuosikausiin tarvinnut, ja aina muutoissa pohdiskelin, pistääkö keräykseen vai säästääkö. Onneksi säästin, ehkä ajatellen jotain mahdollista remonttia tai maalausurakkaa, jollaista ei koskaan tullut. Kyseessä on venäjän kielen ja kirjallisuuden sekä slaavilaisen filologian opiskelijoiden aineyhdistyksen Rupla ry:n haalari, joka lanseerattiin marraskuussa 1990. Se oli esillä Ajattelun voimaa -näyttelyssä elokuuhun 2018 saakka.

Rupla ry:n haalarin hankintaprosessi

Haalarin hankinta ei ollut ihan helppo tehtävä. Kaksi reipasta, vuonna 1987 opiskelunsa aloittanutta venäjän opiskelijaa ryhtyi toimeen ”kärsittyään HYYn tylsissä haalareissa” kolme vappua. He aloittivat projektin marssimalla rohkeasti isojen firmojen pääkonttoreihin päästäkseen rahahanoista päättävien tahojen juttusille. Useimmiten kouraan työnnettiin pelkkä puhelinnumero. Haalareiden kustannusarvio 40 kappaleen tilauksella oli 10 000-12 000 markkaa, mikä tuntui mahdottomalta, sillä maaliskuussa 1990 tilaajalistalla oli tasan kaksi nimeä. Hankintaprojekti kuitenkin edistyi, ja toukokuussa tilaajia oli jo 13.  Ruplan rivijäsenistössä hankkeeseen suhtauduttiin lähinnä epäilevästi, ellei jopa happamasti.

Koitti syksy ja haalaritoimikunta luotti vahvasti fukseihin. Se kannatti, sillä pian nimiä tilaajalistaan oli kertynyt 26! Löytyi halvempi tavarantoimittajakin, ja kustannusarvio puolittui. Sponsoreiksi lähtivät lopulta Neste Oy, Finpap ja Venäjän kielen edistämissäätiö. Yhtäkkiä rahat riittivätkin, kun tilauskin tehtiin 30:lle. Ennen lopullista tilausta oli tosin yksi ongelma: kuka piirtäisi painokelpoisen selkäkuvan haalariin? Sen aihe – sirppi ja vasara – oli päätetty haalaritoimikunnan ”kähmintäkokouksessa”, mutta kukaan ruplalainen ei omannut riittävää osaamista kuvan tuottamiseen. Silloin yksi hallituksen jäsen tuli hätiin ja kääntyi mainostoimistossa työskentelevän ex-poikaystävänsä puoleen. Tämä teki toimiston laitteilla tarvittavan kuvan, ja vieläpä korvauksetta.

Neuvostoliittoon viittaavat symbolit vasara ja kysymysmerkiksi tyylitelty sirppi sekä tekstiä painettuina punaisessa, hieman ryppyisessä vaatteessa.
Rupla ry:n haalari hankittiin marraskuussa 1990, jolloin sen tilasi 26 slaavilaisten kielten opiskelijaa. Selkäpuolen logo teetettiin mainostoimistossa haalaritoimikunnan idean pohjalta. Yksityiskohta haalarista. Kuva: Helsingin yliopistomuseo/Salme Vanhanen.

Jatka lukemista ”Opiskelijahaalarin tarina”

Kaasunaamarit ja asbesti

Kuvan oikealla puolella on maastonvihreästä kumista valmistettu kaasunaamari, jonka silmäaukot on suunnattu kohti kuvaajaa. Naamarin vieressä vasemmalla on tummemman vihreä suodatinpatruuna. Kuvan alalaidassa on mitta-asteikko.
Helsingin yliopistomuseon kokoelmiin kuuluva väestönaamari 1930-luvun lopulta. Kaasunaamari on peräisin Helsingin yliopiston farmakologian laitokselta. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Helsingin yliopistomuseon kokoelmissa on kahdeksan kaasunaamaria, joista seitsemän on siviiliväestölle tarkoitettuja suojanaamareita 1930-luvulta. Museon kokoelmiin ne on saatu sairaaloista ja Helsingin yliopiston laitoksilta. Lisäksi kokoelmiin kuuluu 1930- tai 1940-luvulle ajoittuva hevosen kaasunaamari, jonka alkuperä ei ole tiedossa.

Vuonna 2015 suunnittelimme, että panisimme yhden siviilikaasunaamareista esille uuteen Ajattelun voimaa -päänäyttelyyn. Jouduimme kuitenkin perumaan suunnitelman viime hetkellä, koska saimme vihiä siitä, että vanhojen kaasunaamareiden suodattimissa saattaa olla asbestia.

Keväällä 2020 päätimme ottaa selvää siitä, pitääkö asbestiepäily paikkansa. Tässä blogikirjoituksessa kerrotaan, kuinka selvitimme asiaa ja millaiseen lopputulemaan päädyimme. Jatka lukemista ”Kaasunaamarit ja asbesti”

Lääkärinvälineitä 200 vuoden takaa

Vanhempi herra katsoo maalauksesta vakavana, hieman vasemmalle kääntyneenä. Valkoinen, korkeakauluksinen paita pilkottaa tumman takin alta. Pyhän Annan ritarikunnan kunniamerkki punaisessa nauhassa kaulan ympärillä ja Pyhän Vladimirin risti rintapielessä kertovat keisarin arvostuksesta. Harmaat hiukset on kammattu taakse. Kankaalle on ikuistettu professori Johan Agapetus Törngren (1772–1859). Esittelyssä Kuukauden esineenä on hänelle kuulunut instrumenttikukkaro.

Johan Agapetus Törngren muotokuvassa.
Johan Erik Lindhin maalaama muotokuva Johan Agapetus Törngrenistä, mahdollisesti vuodelta 1832. Kuva: Pia Vuorikoski / Helsingin yliopistomuseo.

Jatka lukemista ”Lääkärinvälineitä 200 vuoden takaa”

Flora-juhla, Eero Järnefeltin seinämaalauksen luonnos

On toukokuu. Keväänvihreät puun oksat kaartuvat kehystämään kohtausta puistossa. Tunnelma on jännittynyt, aikuiset ja lapset ovat keskittyneitä. Tummiin pukeutunut mies, Fredrik Cygnaeus, on astumassa alas puhujankorokkeelta, ja kuulijoiden katseet seuraavat häntä. Pastelliliidun kuulaat värit tuovat ilmaan väreilevyyttä.

Eero Järnefeltin pastelliteoksessa kuvataan henkilöitä puistossa. Cygnaeus on oikeassa laidassa. Keskellä ja vasemmalla on kuuntelijoita. Taustalla on koivuja.
Eero Järnefelt: Flora-juhlan luonnos, ajoittamaton, pastelli paperille, 83 cm x 73 cm, Helsingin yliopisto. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Timo Huvilinna.

Jatka lukemista ”Flora-juhla, Eero Järnefeltin seinämaalauksen luonnos”

Tekla Hultin, toimija tapahtumien keskiössä

Tällä kertaa esittelemme vasta muutama viikko sitten kokoelmiimme saadun hienon esineen ja sen alkuperäisen omistajan. Kyseessä on laakeriseppele, jota käytti Tekla Hultin, kun hänet promovoitiin filosofian maisteriksi 31.5.1894. Vaikka parista laakerinlehdestä on kärki murtunut ja vihreä silkkirusetti on hieman rypyssä, seppele on erinomaisessa kunnossa. Kun sitä katsoo lepäämässä silkkipaperivuoteellaan, voi vielä melkein aistia vienon yrtintuoksun.

Tekla Hultinin laakeriseppele. Kuva: Helsingin yliopistomuseo, Timo Huvilinna.

Jatka lukemista ”Tekla Hultin, toimija tapahtumien keskiössä”

Neiti Aika Observatoriolla

Helsingin Observatorion luentosaliin eli Argelander-saliin johtavan käytävän varrella on seinään kiinnitettynä hieno vanha ja edelleen toimiva tarkkuusheilurikello. Aiemmin tämä Normal Zeit -merkkinen kello oli rakennuksen sisääntuloaulassa, ja varhaisempina aikoina se toimi ikään kuin Neiti Aikana; siitä kaupunkilaiset saattoivat käydä tarkistamassa virallisen oikean kelloajan. Pian siirrellään taas kellojen viisareita, kun kesäaika alkaa. Helsingin observatoriolla kelloja riittää. Siellä on useita tarkkuuskelloja, joista vanhin on 1700-luvulta. Mitenhän ne liittyvät Observatorioon?

Pitkänomainen seinään kiinnitetty kaappikello, jossa puisessa kaappiosassa ylhäällä lasin alla pyöreä kellotaulu ja alaosassa lasiovi, josta näkyy kellon sisällä olevat heilurit.
Normal Zeit -kello Observatoriolla. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Timo Huvilinna 2013.

Jatka lukemista ”Neiti Aika Observatoriolla”

”Älä töni mun dosenttiani”

Yliopistomuseon kokoelmiin kuuluu useita mielenosoituskylttejä ja ­-banderolleja. Eräs niistä on puiseen keppiin niittaamalla kiinnitetty, 30 vuotta vanha ja käytössä hieman nuhjaantunutkin pahvikyltti, johon on mustalla tussilla kirjoitettu teksti ”Älä töni mun dosenttiani”.

Mielenosoituskyltti, jota on käytetty vuoden 1990 alkukuukausina. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Jatka lukemista ””Älä töni mun dosenttiani””

Onni olikin nainen!

Helsingin yliopiston Piirustussalin kokoelmaan kuuluu joukko hienoja piirustuksia, joiden tekijät jäävät toisinaan hämärän peittoon. Signeeraukset ovat epäselviä tai niitä ei ole. Joskus paperiin tehdyt merkinnät saattavat johtaa harhaan.

Luetteloin tietokantaamme piirustuksia ja tein hakuja netistä selvittääkseni, keitä niiden tekijät voisivat olla. Vuorossa oli taitavasti piirretty Nuoren naisen muotokuva, jossa on sivuprofiiliin hieman alaviistosta kuvattu nutturahiuksinen nainen ruudullisessa puserossa. Paperiin alakulmaan on kirjoitettu ”Onni Bäckström”. Yläkulmaan ”F. A. April 93”. Merkintöjen perusteella pidin itsestään selvänä, että taiteilija on Onni Bäckström -niminen miesopiskelija. Työn hyväksyjän eli Piirustussalin opettajan Fredrik Ahlstedtin merkintä on yläkulmassa.

Lyijykynällä tehty muotokuva nuoresta naisesta, jolla nuttura ja ruudullinen pusero. Puolivartalokuva osittain sivuprofiilista.
Onni Bäckströmin piirustus Nuoren naisen muotokuva, 1893. Helsingin yliopiston taidekokoelma. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Pia Vuorikoski.

Jatka lukemista ”Onni olikin nainen!”