Hugo Backmansson: 12 silmälääkäriä

Helmikuun kuukauden esineenä esittelemme taiteilija Hugo Backmanssonin maalauksen ”12 silmälääkäriä” Helsingin yliopiston Galleria Academica -muotokuvakokoelmasta. Teos on ripustettuna Silmätautien klinikalla. Meilahden sairaala-alueella sijaitseva Silmäklinikka toimi aluksi yliopiston yhteydessä, mutta siirtyi vuonna 1958 Helsingin yliopistolliselle keskussairaalalle ja vuonna 2000 osaksi HUSia. Klinikan historialliset kokoelmat inventoitiin viime vuonna Yliopistomuseon ja HUSin museotoimikunnan toimesta, ja esinekokoelma jaettiin yhteistyöllä Yliopistomuseon ja HUSin museotoimikunnan kesken.

Vuonna 1923 valmistuneessa öljymaalauksessa, joka tunnetaan myös nimellä Silmälääkärien kokous, on kuvattu kahdentoista silmälääkärin joukko kokoontuneena vihreän pöydän äärelle. Osa näyttää keskustelevan eläväisesti, osa on vaipuneena mietteisiinsä. Backmansson on luonnehtinut jokaisen henkilön yksilönä, mutta ryhmädynamiikalla on myös tärkeä osansa teoksessa.

Maalauksessa 11 mieshenkilöä ja yksi naishenkilö kuvattuna sisätilassa, henkilöt tummiin vaattesiin pukeutuneina, etualalla vihreä pöytä, takana ikkunoita ja kellertävä seinä. Maalauksella on pronssinväriset koristellut kehykset.
Hugo Backmansson: 12 silmälääkäriä, 1923, öljy kankaalle, 71 cm x 100 cm, Helsingin yliopisto. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Timo Huvilinna.

Silmälääkäriyhdistyksen synty

Taiteilija Backmanssonilta tilattu ryhmämuotokuva kuvaa Silmälääkäriyhdistyksen kokousta, jossa on läsnä yhdistyksen perustajajäseniä sekä muita yhdistyksen aktiiveja. Maalauksen henkilöt ovat vasemmalta Arvi Wartiovaara, Suomen ensimmäinen naissilmälääkäri Hanna Galetski-Olin, Viipurin diakonissalaitoksen silmälääkäri ja viherkaihin aiheuttajan löytäjä Johan G. Lindberg, Arthur Grunér, Emil Enroth, Karl Reinhold Wahlfors, Väinö Grönholm, nojaamassa keltaista seinää vasten Ernst Viktor Knape, hänen kanssaan Osmo Neovius sekä ikkunan edessä Emil Behse, Viljo Verner Alkio ja Sven Brotherus. Takaseinällä on kehystetty valokuva Albert Nordmanista, Suomen silmälääkäriyhdistyksen ensimmäisestä puheenjohtajasta.

Silmälääkäriyhdistys perustettiin 22.1.1911, ja se on Suomen ensimmäinen erikoislääkäriyhdistys. Perustamiskokous pidettiin Kasarmikadulla, Tieteellisten seurain talolla, jossa myöhemmin toimi mm. yliopiston voimistelulaitos eli ”Jumppa”. Nykyisin rakennuksessa toimii Arkkitehtuurimuseo.

Silmälääkäriyhdistyksen perustamiskokouksessa oli läsnä kymmenen henkilöä, joista Arvi Wartiovaara, Väinö Grönholm, Ernst Viktor Knape ja Osmo Neovius on esitetty maalauksessakin. Lisäksi paikalla olivat Werner Eliel Grénman, Emil Wilhelm Jusélius, Elis Gustaf Ferdinand Kuhlefelt, Gustaf Albert Nordman, Johannes Silfvast ja Paul Styrbjörn Wirzenius. Yhdistyksen perustajajäseniksi lasketaan myös ideaa ehdottanut Artur Grunér sekä sitä kannattanut silmätautiopin ylimääräinen professori Karl Reinhold Wahlfors.

Backmanssonin maalaus on ollut ripustettuna Silmäklinikalla lähes 100 vuotta. Silmäklinikka perustettiin alkujaan vanhaan pesulaan, kirurgisen klinikan takapihalle. Kirurgian professori Jakob August Estlander avasi silmätautien osaston vuonna 1861, kirurgisen klinikan epäviralliseksi erikoisalaksi. Fysiologisen kemian ja farmakologian professori Frans Josef von Beckerin ansiosta silmätautiopin professorin virka perustettiin yliopistolle vuonna 1871, Pohjoismaista ensimmäisenä. Von Becker hoiti virkaa ensin itse. Silmäklinikka, nykyiseltä nimeltään Silmätautien päivystyspoliklinikka, toimii nykyään Haartmaninkadulla, mutta on muuttamassa Tammisairaalaan, kun se valmistuu noin 2023–2024.

Maalaus lahjoitettiin Silmäklinikalle 17.2.1923, klinikan 50-vuotisjuhlassa. Luovutustilaisuudessa yhdystyksen silloinen puheenjohtaja Arvi Wartiovaara piti puheen, jossa kertoi lahjoitettavan

”– yhdistyksen kokousta kuvaavan taideteoksen, rakkauden ja kunnioituksen osoituksena sitä laitosta kohtaan, jonka suojissa he ovat erikoisopintojensa ensi vuodet toimineet, toiset pääasiallisimman elämäntyönsäkin tehneet.”

Klinikan esimies Väinö Grönholm vastaanotti teoksen. Wartiovaara ja Grönholm istuvatkin maalauksessa vastakkain.

Hugo Backmansson – upseeri, taiteilija, muotokuvamaalari

Hugo Backmansson (1860–1953) oli ammatiltaan sekä taiteiljia että sotilas. Hän on myös ainoa Suomessa syntynyt taiteiljia, jolla oli taistelumaalarikoulutus. Backmansson matkusteli sotilasuransa myötä paljon ja toimi sotilasmaalarina. Oppinsa taiteilijana hän oli saanut ensin Turun taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja Pietarin taideakatemiassa ja hän oli opiskellut myös Pariisissa ja Münchenissä. Sotilasuralle hän puolestaan ponnisti Haminan kadettikoulusta ja Pietarin sotilasakatemiasta.

Backmansson syntyi kruununvuoti Karl Backmanssonin ja Sofia Backmanssonin (o.s. Danielsson) perheen viidenneksi lapseksi. Perhe asui ensin Paimiossa, mutta muutti Turkuun, jossa kouluikäinen Hugo opiskeli koulunsa ohella piirtämistä Ekmanin opettamana. Backmansson meni sittemmin kadettikouluun, jossa ei viihtynyt, mutta hänen isänsä painosti poikaa sotilasuralle. Backmansson suoriutui urallaan hyvin, mutta haaveili jättäytyvänsä kokopäivätoimiseksi taiteilijaksi. Kirjeessään sisarelleen vuonna 1899 hän kirjoitti:

”Tällä hetkellä saan elantoni muotokuvatilauksista, joita minulla on yllin kyllin. Tuleeko niistä myös hyviä? No, sitä sinun ei pidä kysyä minulta, saanhan niistä yhtä kaikki rahaa. Jos vain kehtaisin pyytää, saisin paljonkin rahaa, mutta me suomalaisethan olemme niin vaatimattomia.”

Mustavalkoinen valokuva nuorehkosta Backmanssonista, jolla päässään korkea turkishattu, harteilla vaalea päällystakki.
Hugo Backmansson Pietarissa vuonna 1904. Valok. Bulla, C. O. Kuva: Museovirasto. CC BY 4.0.

Matkoillaan everstiluutnantin toimessa Backmansson maalasi sota-aiheisia kuvia. Hän oli maalannut historiallisia sota-aiheita aiemmin, mutta vuonna 1904 hän sai ensimmäisen kokemuksensa rintamalla, taistelumaalarina Mantšuriassa. Venäjän-Japanin sodassa tekemiään teoksia Backmansson esitteli Turussa vuodenvaihteessa 1905-1906. Esillä oli yli sata teosta, joista osa ostettiin Turun taidemuseon kokoelmiin.

Tunnettuja ovat myös Backmanssonin Pohjois-Afrikassa maalaamat teokset, suuri osa henkilötutkielmia paikallisista ihmisistä. Backmansson kävi ensimmäisen kerran Pohjois-Afrikassa jo vuonna 1898, ja tuli matkaamaan alueella vielä uudelleen. Matkoilla tehdyt usein värikkäät tutkielmat kävivät varsin hyvin kaupaksi kotimaassakin.

Asetuttuaan myöhemmin Helsinkiin hän toimi pitkälti muotokuvamaalarina. Helsingin yliopiston kokoelmissa on silmälääkärien ryhmämuotokuvan lisäksi kolme muutakin hänen maalaamaansa muotokuvaa: Rooman kirjallisuuden professorina ja historiallis-kielitieteellisen osaston dekaanina toimineesta Edwin Linkomiehestä, josta tuli sittemmin yliopiston rehtori ja myöhemmin kansleri sekä Suomen pääministeri (muotokuva 1930-luvulta), eläintieteen professori Kaarlo Levanderista (1936) ja pohjoismaisen filologian professori Torsten Karsténista (1938).

Yksilömuotokuvien lisäksi Backmansson tunnettiin ryhmämuotokuvistaan, ja siksi hänet valittiin toteuttamaan myös uraauurtavien silmälääkärien yhteinen muotokuva. 12 silmälääkäriä oli valmistumisestaan seuraavana vuonna, 1924, näytteillä Backmanssonin yksityisnäyttelyssä Strindbergin taidesalongissa.

Backmanssonin ryhmämuotokuvista kirjoittaneen Tutta Palinin mukaan Backmansson oli sosiaalinen ja maalasi tämänkin vuoksi mielellään muotokuvia. Ryhmämuotokuvista tyypillistä Backmanssonia ovat teokset, jossa on kuvattu melko monta henkilöä kerralla ja ne teokset, jossa huomio on henkilöiden välisessä vuorovaikutuksessa.

Backmanssonin ryhmämuotokuvia tunnetaan monia, mutta onpa yksi kadonnutkin. Hotelli Kämpin johtaja G. W. Wenman tilasi vuonna 1936 Ilta Konstnärsklubbenissa -ryhmämuotokuvan. Klubi, johon Backmansson itsekin kuului, oli koko nimeltään Konstnärsklubben till Albert Edelfelts minne. Se oli perustettu vuonna 1925 taiteilija Ville Vallgrenin aloitteesta hotelli Kämpin kahvilassa. Backmansson maalasi teoksen Lallukan taiteilijakodissa, ja maalaus paljastettiin seuraavana vuonna. Teoksen nykyinen sijainti ei ole tiedossa. Lallukan taiteilijakoti sen sijaan tuli Backmanssonille tutuksi, sillä hän muutti sinne perheineen vuonna 1933 ja asui siellä kaksikymmentä vuotta, kuolemaansa saakka.

Luonnoksesta valmiiksi maalaukseksi

12 silmälääkäriä -maalauksesta on olemassa myös luonnos, joka kuuluu Hiekan taidemuseon kokoelmiin.

Hieman luonnosmaisesti maalatussa teoksessa on lopullisen maalauksen tapaan 11 mieshenkilöä ja yksi naishenkilö kuvattuna sisätilassa. Miehet tummiin vaattesiin pukeutuneina ja naishenkilö vaaleassa asussa. Etualalla vihreä pöytä, takana ikkunoita ja kellertävä seinä.
Hugo Backmansson: Silmälääkärien kokous (12 silmälääkäriä), luonnos, 1923, öljy kankaalle, 33,5 cm x 49 cm, Hiekan taidemuseo. Kuva: Hiekan taidemuseo.

Lopullinen kompositio on siinä jo muodostunut. Suurimpana erona valmiiseen teokseen on henkilöiden osalta se, että porukan ainoa nainen, Hanna Galetski-Olin on luonnosversiossa kuvattu vaaleassa asussa, mikä saa hänet erottumaan joukosta, mutta valmiissa teoksessa hänellä on tumma asu, kuten muillakin. Hän on kuin muutkin joukossa. Lisäksi luonnoksesta puuttuu vielä takaseinän valokuva puheenjohtajasta ja tavarat pöydällä ovat hieman eri järjestyksessä.

Luonnos on hahmoteltu lopullista teosta viitteellisemmin, mutta myös valmiin teoksen Backmansson on toteuttanut melko paksuin siveltimenvedoin.

Rajattu yksityiskohta maalauksen oikeasta reunasta: kahden iäkkään mieshenkilön lähes sivusta kuvatut kasvot. Siveltimenvedot ja maalauksen pohjakangas erottuvat.
Yksityiskohta maalauksesta. Paksuhkot siveltimenvedot ja korostuksissa käyettyt värit erottuvat tässä hyvin. Wahlforsin otsalle sipaistu sinapinkeltainen ja hänen sekä vierustoveri Grönholmin tummien pukujen vihreät ja siniset korostukset tuovat kuvaan sävykkyyttä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Anna Luhtala.

Lopuksi

Hugo Backmansson ei ole aivan aikansa tunnetuimpia taiteiljoita Suomessa, sillä hän ei ehkä tuntunut niin kuuluvan muiden taiteiljoiden joukkoon sotilasuransa vuoksi. Lisäksi hänen tuontantoaan on paljon yksityiskokoelmissa. Amos Andersonin taidemuseolla järjestettiin vuosina 2010–2011 taidenäyttely, jossa Backmanssonin tuotantoa esiteltiin laajalti, mikä varmasti lisäsi taiteiljian tunnettuutta.

12 silmälääkäriä -maalaus on tyypillinen Backmanssonin muotokuva, jossa hän on kuvannut sekä henkilöiden välistä dynamiikkaa, että ihmisiä yksilöinä. Tämä Yliopistomuseon hallinnoimaan Helsingin yliopiston taidekokoelmaan kuuluva teos jatkaa esilläoloaan Silmäklinikan tiloissa, ja muuttaa tulevina vuosina klinikan mukana uusiin toimitiloihin, kertomaan silmälääkärien historiasta.

 

Anna Luhtala, museoamanuenssi

Lähteet ja kirjallisuutta:

Arkkitehtuurimuseo. Senaattikiinteistöt. https://www.senaatti.fi/arvokiinteisto/arkkitehtuurimuseo (viitattu 26.1.2021).

Backmansson, Tom; Lundström, Marie-Sofie; Palin, Tutta & Rönkkö, Maiju: Hugo Backmansson – Taiteilija, upseeri ja seikkailija. 2010. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.

Forsius, Arno: Silmätautien erikoisalan vaiheita Suomessa 1800-luvulla. 2004. http://www.saunalahti.fi/arnoldus/sil_suo2.html (viitattu 22.1.2021).

Kivelä, Tero: Sadan vuoden syke. Suomen Silmälääkäriyhdistys ry. http://www.silmalaakariyhdistys.fi/fin/yhdistys/historiaa (viitattu 22.1.2021)

Ihatsu, Sanna: Meilahden sairaala-alue – rakennushistoriaselvitys. 2012. Virta-Palaste-Leinonen Arkkitehdit Oy.

Nummelin, Rolf: Backmansson, Hugo. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997–. Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe20051410; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-003296 (ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu) (viitattu 22.12.2020).

Paasonen, Susanna: Kesä Silmäklinikalla. 16.10.2020. Helsingin yliopistomuseo muuttaa -blogi. https://blogs.helsinki.fi/yliopistomuseo-muuttaa/2020/10/16/kesa-silmatautien-klinikalla (viitattu 25.1.2021).

 

Kuvia Hämäläis-Osakunnan virolaissuhteista

Tällä kertaa Kuukauden esineenä on Yliopistomuseon hiljattain saama mielenkiintoinen kuvalahjoitus. Lahjoituksessa on kuvia pääosin Hämäläis-Osakunnan toiminnasta vuosina 1929 ja 1930. Lahjoituksen tekee erityisen arvokkaaksi se, että kuvien alkuperäinen omistaja, Moira Lindfors o. s. Tuomikoski e. Hormi (1908 ̶ 1979) on kirjoittanut useimpiin kuviin, missä ja milloin ne on kuvattu, useisiin myös niissä esiintyvien henkilöiden nimet.

Berliinissä asuvan kuvien lahjoittajan isoäiti, Moiraksi kutsuttu Irja Tuomikoski kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan yhteiskoulusta ja tuli opiskelemaan oikeustiedettä Helsingin yliopistoon syksyllä 1928. Hän liittyi Hämäläis-Osakuntaan, joka oli 1920-luvun lopussa miltei 1 000 opiskelijan yhteisö. Siihen kuului vuonna 1930 jopa neljäsosa koko ylioppilaskunnan jäsenistä.

Hämäläis-Osakuntaan liittyvät kuvat löytyivät, kun menin katsomaan Vantaan kaupunginmuseolle lähetettyä isoa kuvakokonaisuutta. Tarkoituksenani oli käydä tunnistamassa kuvien henkilöitä, jotka liittyvät Vantaalla sijaitsevaan tutkimaani Katrinebergin kartanoon. Kuvia selaillessani tajusin mukana olevan harvinaisia opiskelijaelämään liittyviä kuvia.

Löysin kokonaisuudesta 31 valokuvaa, jotka omistaja lahjoitti pyynnöstäni Yliopistomuseon kokoelmaan. Kuvia oli runsaasti vuodelta 1929: Snellmanin päivän kulkueesta, osakuntien välisestä pesäpalloturnauksesta, Hämäläis-Osakunnan opiskelijoiden retkistä, Floran päivästä ja yksittäisistä osakunnan jäsenistä. Kiinnostuin erityisesti kuvasta, jossa oli tummiin ylioppilaslakkeihin pukeutuneita miesopiskelijoita ja kaksi valkolakkista naisopiskelijaa laivan edessä. Koska olin aikaisemmin tutustunut Tarton yliopistomuseoon, tunnistin tummemmat lakit virolaisiksi.

Tarttolaisen Eesti Üliöpilaste Selts -miesopiskelijajärjestön ylioppilaslakki, joka on tehty sinisestä huopakankaasta. Hattua kiertää mustavalkoinen nauha. Kuvan hatun lahjoitti Yliopistomuseolle suomalainen, Tarton yliopistossa 1930-luvulla opiskellut henkilö. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

Jatka lukemista ”Kuvia Hämäläis-Osakunnan virolaissuhteista”

Kasvot menneisyydestä

Elvytysnukke Anne lepää museon kokoelmatilassa pölyltä suojaavissa museaalisissa käärinliinoissaan. Anne esittää kaunispiirteistä nuorehkoa naista, jolla on kullanvaaleat hiukset ja sinivalkoinen verryttelypuku. Silmät ovat kiinni ja suu hieman raollaan. Nukke, sen kuljetuslaatikko sekä muuta elvytysharjoittelun tarpeistoa lahjoitettiin Yliopistomuseolle Pitkäniemen sairaalan museotoimikunnan toimesta vuonna 2012. Pitkäniemi on Suomen neljänneksi vanhin psykiatrinen sairaala, ja se on edelleen toiminnassa.

Painelu-puhalluselvytyksen opettelussa käytetty, varsin realistisen näköinen nukke Resusci Anne on norjalaisten Åsmund Lærdalin ja Björn Lindin sekä itävaltalaisen Peter Safarin kehittämä. Nuken ensiesittely oli vuonna 1961 First International Symposium on Resuscitation -kongressissa Stavangerissa, Norjassa. Kasvonpiirteensä nukke on saanut Euroopassa laajalti tunnetun kipsivaloksen, niin sanotun Seinen tuntemattoman, mukaan.

Verryttelypukuisen Anne-elvytysnuken yläruumis kuvattuna nuken pääpuolelta.
Anne-nukella on esikuvastaan poiketen suu hieman auki – elvytysharjoittelun toimivuuden vuoksi – eikä se hymyile salaperäistä hymyä, kuten kipsivaloksen nuori nainen. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Anna Luhtala.

Jatka lukemista ”Kasvot menneisyydestä”

Vanhan ylioppilastalon muistosormus – lahja isänmaan toivoilta

Kultainen sormus lepää nahkaisessa rasiassa violetilla samettityynyllä. Sormuksen kannan tummansinistä emalitaustaa vasten hohtaa kultainen rakennus, jonka yläpuolella loistaa kultainen lyyra. Rakennus tunnetaan nykyisin Vanhana ylioppilastalona, mutta silloin kun sormus taottiin, oli rakennuskin vastavalmistunut ja uusi, Suomessa ainoa laatuaan – talo isänmaan toivoille!

Sormus rasiassaan. Kuva: Helsingin yliopistomuseo, Johannes Keltto.

Jatka lukemista ”Vanhan ylioppilastalon muistosormus – lahja isänmaan toivoilta”

Suomenajokoirien kunkku

Kun talvella 2012 vierailin työyhteisöni kanssa Helsingin yliopiston maatalousmuseossa, ihastuin sen mittavaan eläinveistoskokoelmaan, joka oli esillä ensimmäisen kerroksen sivuhuoneessa. Maatalousmuseon hoitaja oli jäämässä eläkkeelle ja museo oli juuri siirtynyt Helsingin yliopistomuseon hallintaan. Anton Ravander-Rauaksen (1890 ̶ 1972, vuoteen 1936 Ravander) tekemät kotieläinaiheiset veistokset oli ryhmitelty lajeittain hyllyköihin ja reliefit seinille. Oli lehmiä, sonneja, hevosia, sikoja, koiria, lampaita ja muita. Myöhemmin, kun mietimme Yliopistomuseon viimeistä Arppeanum-rakennuksessa järjestettävää vaihtuvaa näyttelyä, ehdotin tätä kokoelmaa. Veistokset olivat olleet pääosin yleisöltä piilossa jo monet vuodet, vaikka ne ovat hurmaavia muotokuvia suomalaisista eläinpersoonista.

Keltaisilla hyllyillä pienoisveistoksia lehmistä ja koirista.
Anton Ravander-Rauaksen kotieläinveistoskokoelma oli Helsingin yliopiston maatalousmuseossa esillä omassa huoneessaan eläinlajeittain ryhmiteltynä. Helsingin yliopistomuseo / Pia Vuorikoski.

Jatka lukemista ”Suomenajokoirien kunkku”

Opiskelijahaalarin tarina

On elokuu ja korkeakouluihin päässeet opiskelijat ilmestyvät katukuvaan haalareihin pukeutuneiden tutoreidensa kanssa. Lahjoitin oman ainejärjestöhaalarini Yliopistomuseolle vuonna 2015 sijoitettavaksi uuteen päänäyttelyyn. Enhän sitä ollut enää vuosikausiin tarvinnut, ja aina muutoissa pohdiskelin, pistääkö keräykseen vai säästääkö. Onneksi säästin, ehkä ajatellen jotain mahdollista remonttia tai maalausurakkaa, jollaista ei koskaan tullut. Kyseessä on venäjän kielen ja kirjallisuuden sekä slaavilaisen filologian opiskelijoiden aineyhdistyksen Rupla ry:n haalari, joka lanseerattiin marraskuussa 1990. Se oli esillä Ajattelun voimaa -näyttelyssä elokuuhun 2018 saakka.

Rupla ry:n haalarin hankintaprosessi

Haalarin hankinta ei ollut ihan helppo tehtävä. Kaksi reipasta, vuonna 1987 opiskelunsa aloittanutta venäjän opiskelijaa ryhtyi toimeen ”kärsittyään HYYn tylsissä haalareissa” kolme vappua. He aloittivat projektin marssimalla rohkeasti isojen firmojen pääkonttoreihin päästäkseen rahahanoista päättävien tahojen juttusille. Useimmiten kouraan työnnettiin pelkkä puhelinnumero. Haalareiden kustannusarvio 40 kappaleen tilauksella oli 10 000-12 000 markkaa, mikä tuntui mahdottomalta, sillä maaliskuussa 1990 tilaajalistalla oli tasan kaksi nimeä. Hankintaprojekti kuitenkin edistyi, ja toukokuussa tilaajia oli jo 13.  Ruplan rivijäsenistössä hankkeeseen suhtauduttiin lähinnä epäilevästi, ellei jopa happamasti.

Koitti syksy ja haalaritoimikunta luotti vahvasti fukseihin. Se kannatti, sillä pian nimiä tilaajalistaan oli kertynyt 26! Löytyi halvempi tavarantoimittajakin, ja kustannusarvio puolittui. Sponsoreiksi lähtivät lopulta Neste Oy, Finpap ja Venäjän kielen edistämissäätiö. Yhtäkkiä rahat riittivätkin, kun tilauskin tehtiin 30:lle. Ennen lopullista tilausta oli tosin yksi ongelma: kuka piirtäisi painokelpoisen selkäkuvan haalariin? Sen aihe – sirppi ja vasara – oli päätetty haalaritoimikunnan ”kähmintäkokouksessa”, mutta kukaan ruplalainen ei omannut riittävää osaamista kuvan tuottamiseen. Silloin yksi hallituksen jäsen tuli hätiin ja kääntyi mainostoimistossa työskentelevän ex-poikaystävänsä puoleen. Tämä teki toimiston laitteilla tarvittavan kuvan, ja vieläpä korvauksetta.

Neuvostoliittoon viittaavat symbolit vasara ja kysymysmerkiksi tyylitelty sirppi sekä tekstiä painettuina punaisessa, hieman ryppyisessä vaatteessa.
Rupla ry:n haalari hankittiin marraskuussa 1990, jolloin sen tilasi 26 slaavilaisten kielten opiskelijaa. Selkäpuolen logo teetettiin mainostoimistossa haalaritoimikunnan idean pohjalta. Yksityiskohta haalarista. Kuva: Helsingin yliopistomuseo/Salme Vanhanen.

Jatka lukemista ”Opiskelijahaalarin tarina”

Kaasunaamarit ja asbesti

Kuvan oikealla puolella on maastonvihreästä kumista valmistettu kaasunaamari, jonka silmäaukot on suunnattu kohti kuvaajaa. Naamarin vieressä vasemmalla on tummemman vihreä suodatinpatruuna. Kuvan alalaidassa on mitta-asteikko.
Helsingin yliopistomuseon kokoelmiin kuuluva väestönaamari 1930-luvun lopulta. Kaasunaamari on peräisin Helsingin yliopiston farmakologian laitokselta. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Helsingin yliopistomuseon kokoelmissa on kahdeksan kaasunaamaria, joista seitsemän on siviiliväestölle tarkoitettuja suojanaamareita 1930-luvulta. Museon kokoelmiin ne on saatu sairaaloista ja Helsingin yliopiston laitoksilta. Lisäksi kokoelmiin kuuluu 1930- tai 1940-luvulle ajoittuva hevosen kaasunaamari, jonka alkuperä ei ole tiedossa.

Vuonna 2015 suunnittelimme, että panisimme yhden siviilikaasunaamareista esille uuteen Ajattelun voimaa -päänäyttelyyn. Jouduimme kuitenkin perumaan suunnitelman viime hetkellä, koska saimme vihiä siitä, että vanhojen kaasunaamareiden suodattimissa saattaa olla asbestia.

Keväällä 2020 päätimme ottaa selvää siitä, pitääkö asbestiepäily paikkansa. Tässä blogikirjoituksessa kerrotaan, kuinka selvitimme asiaa ja millaiseen lopputulemaan päädyimme. Jatka lukemista ”Kaasunaamarit ja asbesti”

Lääkärinvälineitä 200 vuoden takaa

Vanhempi herra katsoo maalauksesta vakavana, hieman vasemmalle kääntyneenä. Valkoinen, korkeakauluksinen paita pilkottaa tumman takin alta. Pyhän Annan ritarikunnan kunniamerkki punaisessa nauhassa kaulan ympärillä ja Pyhän Vladimirin risti rintapielessä kertovat keisarin arvostuksesta. Harmaat hiukset on kammattu taakse. Kankaalle on ikuistettu professori Johan Agapetus Törngren (1772–1859). Esittelyssä Kuukauden esineenä on hänelle kuulunut instrumenttikukkaro.

Johan Agapetus Törngren muotokuvassa.
Johan Erik Lindhin maalaama muotokuva Johan Agapetus Törngrenistä, mahdollisesti vuodelta 1832. Kuva: Pia Vuorikoski / Helsingin yliopistomuseo.

Jatka lukemista ”Lääkärinvälineitä 200 vuoden takaa”

Flora-juhla, Eero Järnefeltin seinämaalauksen luonnos

On toukokuu. Keväänvihreät puun oksat kaartuvat kehystämään kohtausta puistossa. Tunnelma on jännittynyt, aikuiset ja lapset ovat keskittyneitä. Tummiin pukeutunut mies, Fredrik Cygnaeus, on astumassa alas puhujankorokkeelta, ja kuulijoiden katseet seuraavat häntä. Pastelliliidun kuulaat värit tuovat ilmaan väreilevyyttä.

Eero Järnefeltin pastelliteoksessa kuvataan henkilöitä puistossa. Cygnaeus on oikeassa laidassa. Keskellä ja vasemmalla on kuuntelijoita. Taustalla on koivuja.
Eero Järnefelt: Flora-juhlan luonnos, ajoittamaton, pastelli paperille, 83 cm x 73 cm, Helsingin yliopisto. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Timo Huvilinna.

Jatka lukemista ”Flora-juhla, Eero Järnefeltin seinämaalauksen luonnos”