Kengitysvälineitä syntymäpäivälahjaksi

Tämänkertainen kuukauden esineemme on puinen kengitysvälinelaatikko. Eläinlääkintäeversti Georg Öhman (1891–1957) sai sen lahjaksi joulukuussa 1941. Lahjoitusajankohdasta huolimatta kyseessä ei ollut joululahja, vaan syntymäpäivälahja Öhmanin täyttäessä 50 vuotta.

Kaksiosainen kuva. Ensimmäisessä kuvassa on puinen litteä laatikko. Laatikon kannessa on metallilaatta, johon on kaiverrettu lahjoittajan ja saajan nimet. Toisessa kuvassa laatikko on auki. Siinä näkyvät laatikon kanteen ja pohjaan pienillä puisilla tuilla kiinnitetyt kengitysvälineet.
Kengitysvälinelaatikko on vaaleaa, lakattua puuta. Jokaiselle välineelle on laatikossa oma, tarkoin mitoitettu paikkansa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Katariina Pehkonen.

Laatikon kanteen kiinnitetty metallilaatta kertoo Öhmanin saaneen kengitysvälineet lahjaksi 5. Hevossairaalalta. Öhman palveli sotahevosten hoitoon tarkoitetussa sairaalassa neljän kuukauden ajan ennen siirtymistään Päämajaan ja uusiin tehtäviin kesken jatkosodan. Lahjalaatikon välineistä muodostuu perussarja kengittäjän tarvitsemia työkaluja. Mukana ovat hohtimet, kavioleikkurit, vasara, kotkausrauta, vuoluveitsi, raspi, pari purkurautaa ja koetuspihdit.

Seppä irrottaa hevoselta kenkää. Etualalla on työkalupakki, jossa näkyy kengitysvälineitä.
Hevosta kengitetään. Kuva: Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma, Pekka Kyytisen kokoelma. Kuvaaja Pekka Kyytinen.

Jääkäri nro 1 armeijan leivissä

Georg Öhman syntyi 22.12.1891. Suoritettuaan ylioppilastutkinnon vuonna 1912 Öhman suuntasi Saksaan. Hän opiskeli eläinlääkäriksi Dresdenissä valmistuen vuonna 1917. Suomessa eläinlääkäriksi opiskelu ei Öhmanin nuoruudessa ollut mahdollista, sillä Eläinlääketieteellinen korkeakoulu aloitti toimintansa Helsingissä vasta vuonna 1945. Dresdenin ohella suomalaisia opiskeli eläinlääkäreiksi myös muun muassa Hannoverissa, Tartossa ja Tukholmassa ennen oman korkeakoulun perustamista maahan.

Öhmanin opiskeluaikana maailma mullistui. Suomen asema osana Venäjän keisarikuntaa oli herättänyt huolta niin sanotuista sortokausista lähtien. Aktivistit haaveilivat jo itsenäisestä Suomesta. Ylioppilaiden piirissä syntyi ajatus hankkia aseita ja armeijan koulutusta Saksasta maailmansodan sytyttyä vuonna 1914. Öhman liittyi mukaan aktivistien toimintaan kotimaassa käydessään. Hän myös jatkoi värväystoimintaa ulkomailla opiskelleiden tovereidensa joukossa matkustettuaan takaisin Saksaan. Helmikuussa 1915 hän saapui 54 muun kokelaan kanssa Lockstedtin koulutusleirille. Öhmania kutsuttiin jääkäriksi nro 1, sillä oli ensimmäinen Pfadfinder-kurssille kirjautunut ja jääkärikoulutuksen aloittanut suomalainen.

Mieshenkilö armeijan univormussa, lipallinen lakki päässään katsoo suoraan kameraan.
Georg Öhman kuvattuna vuonna 1939. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Ester Harkio, Uusi Valokuvaamo.

Myöhemmän uransa Öhman teki armeijan leivissä monissa eri tehtävissä. Itsenäistyneeseen Suomeen hän palasi Saksasta jääkärien pääjoukon mukana sisällissodan aikana vuonna 1918. Öhman toimi 1920–1930 -luvuilla muun muassa Kenttätykistörykmentti 1:n eläinlääkärinä, Kadettikoulun ja Suojeluskuntien päällystökoulun hippologian eli hevostuntemuksen opettajana ja kengitysopin opettajana Kengityskoulussa. Kengitysvälinelaatikko sopikin hyvin 50-vuotislahjaksi myös käytännön opettajantyötä tehneelle Öhmanille. Talvisodan aikana Öhmanin työt jatkuivat muun muassa Päämajan eläinlääkintäosaston päällikkönä ja jatkosodassa eläinlääkinnän tarkastajana. Vielä sotien jälkeen hän ehti toimia 10 vuoden ajan Kengityskoulun johtajana sekä Pääesikunnassa toimistopäällikkönä. Öhman kuoli 9.12.1957.

Eläinlääkäri tietokirjailijana

Öhmanilla oli myös kirjailijan lahjoja. Hän laati kaksi hevoshoidon oppikirjaa, joissa myös kengitys sai oman esittelynsä. Hevosopin käsikirjassa upseereille ja hevosystäville (1921) Öhman kertoo kengityksen historiasta, hevosen jalan rakenteesta, kavion hoidosta ja kaviosairauksista. Käsikirjan mukaan ”hevosta on kengitettäessä käsiteltävä tyynesti ja ystävällisesti, mutta pelottomasti. Useimmat hevoset antavat kengittää itsensä suosiolla, jos vain kengittäjä ymmärtää tehtävänsä eikä aiheuta niille kipuja.”

Öhmanin teksteistä kuultaa kunnioitus ja rakkaus hevosia kohtaan. Eläimen hyvinvointi tuli asettaa oman mukavuuden edelle. ”Kuljetettakoonpa hevosia joko rautateitse, laivassa tai maanteitse, niin on upseerin ja rehumestarin levähdyspaikkaan saavuttua ensin huolehdittava hevosista ja vasta sitten itsestään, tuntuipa se sitten kuinka karvaalta tahansa”, Öhman kirjoitti Hevosopin käsikirjassa. Sotamiehen hevosopin (1923) mukaan taas ”jokaisen sotilaan kunnia-asiana on hänen hoitoonsa uskotun hevosen pitäminen hyvin puhdistettuna ja hoidettuna.”

Kaksi kirjankantta, joista toinen on Sotamiehen hevosoppi ja toinen Hevosopin käsikirja. Jälkimmäisen kannessa on kuvituksena tumma hevosen pää.
Öhmanin laatimat hevoshoidon oppaat. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Katariina Pehkonen.

Hevoset sodassa

1930–1940 -lukujen Suomi oli maatalousvaltainen maa. Hevonen oli maa- ja metsätalouden välttämätön apu ennen maatalouskoneiden yleistymistä. Talvi- ja jatkosodan taistelijat olivatkin yleensä tottuneita hevosten käsittelyyn. Sota-aikana hevosilla hoidettiin kaluston, ampumatarvikkeiden, kenttäkeittiöiden ja tykistön kuljetuksia etenkin etulinjaan.

Armeijassa rehumestari huolehti hevosten muonituksesta ja majoituksesta. Yhden päivän sotarehuannos sisälsi heiniä, kauroja ja kauran olkia kutakin neljä kiloa. Jatkosodan aikaisen rehupulan myötä rehuannos muodostui heinästä, väkirehuselluloosasta ja oljista. Hevosen rautaisannos oli kaksi kiloa puhdasta kauraa.

Armeijan palvelukseen otettiin sodan aikana siviilistä noin 72 000 hevosta, joista noin 20 000 kaatui. Rehumestarien ja hevosia hoitaneiden sotamiesten lisäksi armeijan eläinlääkintähuollolla riitti työtä hevosten suuresta määrästä johtuen. Hevossairaaloissa ja sairastalleilla hoidettiin haavoittuneita ja sairastuneita sotahevosia. Yksi Georg Öhmanin sota-ajan tehtävistä olikin kiertää näissä tarkastamassa, että eläinten hoito oli asianmukaisella tolalla. Suomenhevonen oli ankarissa sotaoloissa sitkeä ja luotettava. Tutun hevosen kuolemaa surtiin ystävän lailla.

Seitsemän sotilasta ja yksi lotta ryhmäkuvassa auton ja hirsirakennuksen edustalla.
Eversti Öhman (3. vasemmalta) on käynyt tarkastamassa hevossairaalan Uhtuan suunnalla. Kuva: SA-kuva / Erkki Kiviranta.

Katariina Pehkonen, museoamanuenssi

Lähteitä:

Sahi, Timo: Elämä jääkärinä ja eläinlääkärinä – Lääkärit jääkäriliikkeessä osa 2. Sotilaslääketieteen aikakauslehti 2/2017, 32-37.

Öhman, Georg: Hevosopin käsikirja upseereille ja hevosystäville. Otava 1921.

Öhman, Georg: Sotamiehen hevosoppi: armeijan oloja ja sotilaille asetettavia vaatimuksia silmällä pitäen laadittu esitys hevosen hoidosta. Otava 1923.

Georg Öhmanin tiedot Sotapolku.fi -sivustolla: https://www.sotapolku.fi/henkilot/-hman_georg_22.12.1891_kerava/, viitattu 3.5.2022.

Hevonen sodassa vuosina 1939-1945: http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/heihoplaa/sivut/Historiaa-osa4.html, viitattu 3.5.2022.

Simola, Seppo: Hevonen oli korvaamaton resurssi sodassa: https://www.reservilainen.fi/uutiset/hevonen_oli_korvaamaton_resurssi_sodassa, viitattu 3.5.2022.

Öhman, Thomas: Jägare Georg Öhman från Lovisa. https://www.pressreader.com/finland/ostnyland/20180213/281736974916504, viitattu 23.2.2022.

Kengitysvälineet, esittelyvideo Hevostietokeskuksen sivuilla: https://hevostietokeskus.fi/i/videot/kengitys2/kengitysvalineet, viitattu 4.5.2022.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.