Helmi Biesen miehekäs mänty

Vuonna 2015 Helsingin yliopiston Aurora-rakennuksen kellaritiloista tehtiin löytö: kadoksissa ollut Helmi Biesen maalaus Vanha mänty. Kuka oli taiteilija teoksen takana, ja miten maalaus oli päätynyt kellariin? 

Öljymaalaus, jossa etualalla on kivikkoa ja kanervia. Keskellä maalausta on kaksi mäntyä, joista vasemmanpuoleinen on paksumpi. Taustalla siintää meri, jonka rannoilla on kiviä ja metsää. Taivasta on kuvan yläosassa. Sinisellä taivaalla on poutapilviä.
Helmi Biese: Vanha mänty (1921). Teoksen mitat: 98 x 118 cm. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Timo Huvilinna.

Unohduksiin jäänyt taiteilija 

Helmi Ahlman (1867–1933) piirsi pienestä pitäen, ja taiteen pariin häntä rohkaisivat sekä omat vanhemmat että Helsingin ruotsinkielisen tyttökoulun piirustuksenopettaja Hilda Granstedt. Vaikka Ahlmanin ylempään virkamiesluokkaan kuuluneet vanhemmat kannustivat lapsiaan luovuuteen, he pitivät kuvataiteilijan ammattia epävarmana. Äidin toiveena oli, että tytär ryhtyisi lääkäriksi, mutta Helmi Ahlman pitäytyi kuvataiteessa. Hän opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun alkeisluokalla Carl Albert Jahnin opissa, antiikkiluokalla Fredrik Ahlstedtin oppilaana sekä piirustuskoulun maalausateljeessa Gunnar Berndtsonin johdolla. Taloutensa turvatakseen Ahlman suoritti vuonna 1888 piirustuksenopettajan tutkinnon Keisarillisen Aleksanterin yliopiston piirustuksenopettajan Adolf von Beckerin yksityisakatemiassa. 

Ahlman meni kihloihin 1880-luvun lopulla kirjanpitäjä Hjalmar Biesen kanssa, johon oli alun perin tutustunut jo koulutyttönä. He avioituivat vuonna 1896, ja Ahlman otti käyttöön miehensä sukunimen. Vuonna 1903 heille syntyi Yrjö-poika, joka oli heidän ainoa lapsensa.

 

Hiilipiirros, jossa on kuvattuna vasemmalle katsovan naisen profiili. Hänen hiuksensa ovat kiinni, katseensa terävä, ja hänen asussaan on kiiltävä rusetti kaulan ympärillä.
Aikalaiset kuvailivat Helmi Bieseä vaatimattomaksi ja syrjäänvetäytyväksi. Helmi Ahlmanin hiilipiirros Naisen pää (omakuva) vuodelta 1887. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen.

Aviomies tuki Bieseä taiteessa, mutta luultavasti taloudellisista syistä Biese hankki elantonsa maalausten sijaan opettajantöillä. Hän toimi piirustuksenopettajana Porvoon lyseossa vuosina 1892–1895, Oulun tyttölyseossa 1896–1897 ja Helsingin Käsityökoulussa 1898–1920 sekä 1920-luvun puolivälissä. Biese kirjoitti kaivanneensa ”merten tuolle puolen” uusia virikkeitä saamaan, mutta oli kiitollinen kotielämästään. Yhden opintomatkan hän teki perheineen vuonna 1914 Ruotsiin ja Tanskaan Helsingin Käsityökoulun matkastipendin turvin. Uransa loppuaikoina hän oli sitä mieltä, ettei ollut päässyt kypsymään taiteilijana toivomallaan tavalla. 

Mustavalkoisessa valokuvassa kiharahiuksinen, nutturapäinen nainen katsoo vasemmalle pää hieman kallellaan. Valo tulee vasemmalta naisen takaa.
Helmi Biese Käsityökoulun opettajana 1900-luvun alussa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Salon Strindberg.

Helmi Biese on jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi, aivan syyttä. Kuten vuoden 1914 pienoisnäyttelyn kävijä kommentoi: ”Kumma vain, ettei rva Biesellä ole niin suurta nimeä ja mainetta, kuin hänen työnsä ansaitsisivat. Olisi tuo esim. Edelfeltin maalaama, niin kyllä siitä jo sievät hinnat maksettaisiin.” Epäröiden, 53 vuoden iässä, Biese piti Salon Strindbergillä vuonna 1920 yksityisnäyttelyn, joka huomioitiin laajalti lehdistössä, ja jonka myyntitulot antoivat hänelle itseluottamusta lopettaa pitkäaikainen työnsä opettajana. Hän kuitenkin palasi opettamaan vuosiksi 1922–23 ja 1925, luultavasti taloudellisista syistä. Vuonna 1925 taloudelliseen tilanteeseen lienee vaikuttanut myös Biesen rakkaan puolison äkillinen kuolema. 

Voimakasta luonnonkuvausta 

Biesen taiteellinen ura osui maisemamaalauksen murroskohtaan 1880-luvulla. Ulkoilmarealismista oltiin siirtymässä kohti luonnontulkintaa ja isänmaalliseksikin tulkittua maisemakäsitystä. 1890- ja 1900-lukujen vaihteessa Biese maalasi erityisesti korkealta nähtyjä talvisia sekä merellisiä maisemia, jotka olivat aiheina hallitsevia myös myöhemmin. Biesen taidetta pidettiin sekä aiheiden että toteutuksen voimakkuuden vuoksi ”miehekkäänä”. Näyttelyarvosteluissa hänet rinnastettiin Fanny Churbergiin mutta myös Väinö Blomstedtiin ja Pekka Haloseen. 

Öljymaalauksen kuva-alasta lähes kolme neljäsosaa on rantakalliota, joka rajautuu mereen. Meren tyrskyjä on kuvan oikeassa reunassa, ja kaukana siintää pieniä saaria ja poutapilviä. Vasemmassa reunassa, kallion yläosassa, kasvaa mäntyjä.
Helmi Biesen teos Villingin kallioita (1890-luvun lopulta). Kuten monissa Biesen maisemissa, tässäkin horisontti on kuvan yläosassa. Maalaus on tällä hetkellä esillä Ateneumin taidemuseossa. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen.

Biesen muistonäyttelystä Svenska Pressen kirjoitti seuraavasti 6.3.1935: 

”Seisominen ylhäällä mäen päällä tuulen ravistellessa maalaustelinettä, kamppailu jotta saisi pitää maalauskankaan ja siveltimet luonansa – siinä oli jotain, minkä hän laski elämänsä onnellisimpiin tehtäviin. Sellaisina työntäyteisinä hetkinä hän tunsi, kuinka jännitys tai voima muuttui yhdeksi luonnonvoimien kanssa ja kuinka luominen purkautui kiitollisuudeksi elämän rikasta lahjaa kohtaan.” 

Vanha mänty 

Helmi Biese oli lahjoittanut Vanha mänty -teoksen Helsingin Käsityökoululle sen 50-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1931. Kun käsityönopettajien koulutus siirtyi vuonna 1975 muun opettajankoulutuksen ohella Helsingin yliopistoon, siirtyi teoskin Helsinginkatu 34:ään ja vuonna 2002 Siltavuorenpenkereelle Aurora-rakennukseen. 

Maalaus löytyi yliopistonlehtorin Kirsti Salo-Mattilan tutkimustyön perusteella Siltavuorenpenkereen Auroran kellaritiloista vuonna 2015. Kellarissa ollessaan teos oli päässyt huonoon kuntoon, ja Yliopistomuseo teetti sille konservoinnin 2016. Työn toteutti Nina Broadstreet, joka on erikoistunut kankaalle ja puulle maalattujen taideteosten konservointiin. 

Mustavalkoisessa valokuvassa Helsingin yliopiston laitosrakennus nauhaikkunoineen.
Siltavuorenpenger 10, Aurora-talo, jossa toimii kasvatustieteellinen tiedekunta. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Kari Hakli.

Teoksen materiaalit ja kunto toivat konservointityöhön haastetta. Biese oli maalannut Vanhan männyn puuvillakankaalle, joka lämpötilan ja ilmankosteuden vaihdellessa oli venynyt aiheuttaen maalikerroksen halkeilua. Lisäksi teos oli likainen. Konservoinnissa teoksen taustapuolelle lisättiin toinen kangas lisävaurioiden syntymisen ehkäisemiseksi ja maalipinta puhdistettiin. Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjauksen valmistuttua syksyllä 2021 Helmi Biesen Vanha mänty sijoitettiin päärakennuksen tilaan nimeltä Mikael Wexionius. 

Vanha mänty -maalauksessa toistuvat monet Biesen taiteen keskeiset elementit: meri, jykevä kallio ja uhmakkaasti kalliolla kasvava puu. Mänty edusti Bieselle lujuutta, voimaa ja pysyvyyttä: ”Männystä pidän siksi, että sen juuret ovat niin valtavat, siksi, että se niin lujasti liittyy maankamaraan ja siksi, että se alituisesti taistelee omaa taisteluaan myrskyjen, auringon ja sateen kanssa.” Kuvaus tuntuisi sopivan myös taiteilijaan itseensä. 

Saara Seppälä

Asiakasneuvoja, opas

Lähteet: 

Cedercreutz, Emil 1922. “Helmi Biesen näyttely Salon Strindbergissä” teoksessa Helmi Biese. Hämeenlinnan taidemuseon julkaisuja 2/2006. Hämeenlinna: Hämeenlinnan Taidemuseo. 

Pelin, Anne 2006. ”Maisemamaalari Helmi Biese (1867–1933)” teoksessa Helmi Biese. Hämeenlinnan taidemuseon julkaisuja 2/2006. Hämeenlinna: Hämeenlinnan Taidemuseo. 

Rainio, Päivi 2015. ”Helmi Biesen kadoksissa ollut maalaus konservoitiin”. https://www2.helsinki.fi/fi/uutiset/kieli-kulttuuri/helmi-biesen-kadoksissa-ollut-maalaus-konservoitiin (viitattu 1.12.2021). 

S. ”Helmi Bieses minnesutställning”. Svenska Pressen 6.3.1935. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1924570?term=Helmi&term=Bieses&term=Biese&page=4 (viitattu 2.12.2021). 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.