Maya Vannin iltapuku eli Sam Vannin maalaus käsityötieteen kokoelmassa

Yliopistomuseon käsityötieteen kokoelmassa on kymmenittäin juhlapukuja, joista lähes jokainen on ainutlaatuinen, mittatilauksena tehty. Kaikkien näiden uniikkien pukujen joukossa yksi iltapuku on kuitenkin vielä erityisen omalaatuinen, sillä silkkinen leninki on ollut myös kuvataiteilija Sam Vannin maalauspohja.

Kääntäjä taiteilijapiireissä

Puvun on omistanut Maya Vanni, alkujaan Maja London (1916–2010). Hän syntyi Turussa ja kirjoitettuaan ylioppilaaksi muutti Pariisiin vuonna 1935. Hän solahti kaupungin sykkeeseen, opiskeli, juhli, keskusteli ja ystävystyi taiteilijoiden kanssa. Hänen ystäväpiiriinsä kuuluivat muun muassa Vivica Bandler ja Tove Jansson.

Nuori nainen, jolla on laineikkaat hiukset ja huolellisesti muotoillut kulmakarvat. Hän on pukeutunut kaulan peittävään huiviin ja kaulukselliseen pikkutakkiin. Mustavalkoinen valokuva.
Maya Vanni Helsingin yliopiston Historiallis-kielitieteellisen osaston opintokirjan valokuvassa. Kuva: SLSA 1274, Maya Vannis arkiv, SLS arkisto.

Maja muutti nimensä ranskalaiseksi Mayaksi ja palasi vastentahtoisesti Suomeen toisen maailmansodan sytyttyä. Vuonna 1941 hän avioitui kuvataiteilija Samuel Besprosvannin kanssa ja he muuttivat sukunimensä Vanniksi. Avioliitto päättyi 1950-luvun alkupuolella ja avioero astui voimaan vuonna 1958.  

Lyhyt ruotsinkielinen palstailmoitus, jossa pariskunta ilmoittaa sukunimensä muuttuneen 1.12.1941 Uudenmaan lääninhallituksen päätöksellä.
Maya ja Sam Vannin ilmoitus sukunimen vaihdosta julkaistiin 17.12.1941 Hufvudstadsbladetissa.

Maya Vanni oli Helsingin yliopiston alumni, kaksinkertainen maisteri ja hyvä esimerkki elinikäisestä oppimisesta. Aikuisiällä hän opiskeli ensin Helsingin yliopistossa romaanista filologiaa, josta hänen pro gradunsa valmistui 1955, ja eläkkeelle jäätyään filosofiaa, josta pro gradu valmistui 1986. Maya Vanni työskenteli kääntäjänä muun muassa Posti- ja Lennätinhallituksessa ja Valtioneuvoston kansliassa, ja käänsi myös elokuvia ja kirjoja.

Tove Jansson kuvaili Maya Vannin olevan “herttainen ja järkevä ihminen, kun häneen tutustuu paremmin”, josta voi lukea, että Vannissa oli useita kerroksia, jotka avautuivat sen mukaan, kuinka hyvin hänet tunsi. Vuodesta 1957 lähtien Vannin ja Janssonin ystävyys syveni, he olivat kirjeenvaihdossa ja Vanni muun muassa luki ja kommentoi Janssonin tekstejä ennen niiden julkaisua. Janssonin muumihahmoissa on piirteitä hänen läheisistään, vaikka vain harva hahmo edustaa pelkästään yhtä henkilöä. Pikku Myyssä on piirteitä useista henkilöistä, kuten Tove Janssonista itsestään, mutta myös Maya Vannista. Tämä konkretisoitui meille yliopistomuseolaisille, kun otimme puvusta kuvia tätä artikkelia varten. Hänen iltapukunsa ei sopinut yhdellekään valmiille mallinukelle, vaan konservaattori Anni Tuominen muokkasi mallinuken kokonaan uusiksi pukua varten, niin pienikokoinen Maya Vanni oli.

Harmaan kuvaustaustan edustalla on tummiin työvaatteisiin pukeutunut henkilö ja mallinukke, joka päälle on puettu vaalea silkkipuku.
Konservaattori Anni Tuominen asettelee pukua kuvausta varten. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Jenni Jormalainen.

Iltapuku maalauspohjana

Puku on noin vuodelta 1950 ja sisäpuolella oleva merkki kertoo, että se on valmistettu Domina-nimisessä muotiliikkeessä Helsingissä. Valkoinen iltapuku on ylellisen paksua silkkisatiinia, josta on kiiltävän oikean puolen sijaan käytetty kankaan nurja, mattapintainen puoli. Puvun kuviot on maalattu kankaalle puvun osien leikkaamisen jälkeen, mutta ennen ompelua. Tämän näkee siitä, että saumakohdissa kuviot eivät ole täysin kohdistuneet ja kuviot jatkuvat saumavarojen puolelle.

Valkoiselle kankaalle maalattu sininen kellokukka, jonka vihreässä varressa on pieni katkos sauman kohdalla.
Lähikuva puvun helmasta, jossa kuvio jatkuu sauman jälkeen. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Helena Hämäläinen.

Puvun lahjoitustietojen mukaan kukat on maalannut kankaalle väriliike Beckersiltä hankitulla tekstiilivärillä Maya Vannin silloinen aviomies, Sam Vanni. Akateemikko, taidemaalari Sam Vanni tunnetaan erityisesti abstraktin taiteen uranuurtajana Suomessa, joten hän maalaamassa kukkia iltapukuun voi kuulostaa erikoiselta. Hänen elämänuransa oli kuitenkin hyvin monipuolinen ja hän koristeli maalauksin myös muita esineitä, esimerkiksi yksi hänen maalaamansa keraaminen ruukku on ikuistettu moniin hänen varhaisiin teoksiinsa.

Ikävä kyllä meillä ei ole tietoa, missä tätä pukua on käytetty ja milloin. Erityisen kiinnostavaa olisi saada tietoa puvun suunnittelu- ja valmistusprosessista. Kuka sai idean iltapuvun käyttämisestä maalauspohjana? Tukholmalainen väriliike Beckers oli taiteilijoiden laatuvärien tuottaja, joka 1940–1950-lukujen vaihteessa laajensi kohderyhmäänsä myös kuluttajiin, sillä samaa tahtia muotoutuvan kansankodin kanssa kasvoi myös kysyntä tee-se-itse-tarvikkeille. Olivatko tekstiilivärit heräteostos siinä yhteydessä, kun Sam Vanni osti värejä Beckersiltä Tukholmassa? Vai olivatko tekstiilivärit ostoslistalla öljymaalien lisäksi?

Valkoinen iltapuku, jonka helmassa ja miehustassa on monivärinen kukkaniittyä muistuttava kuviointi. Puvussa on tyköistuva yläosa, pitkät hihat ja korkea, hieman kaulaa peittävä pääntie. Helma on pitkä ja levenevä ja siinä on pieni laahus.
Maya Vannin iltapuku. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Anni Tuominen

Puvun tie käsityötieteen kokoelmaan

Käsityötieteen kokoelma tarkoittaa esinekokoelmaa, joka on ollut Helsingin käsityönopettajien koulutuksen hallussa 1880-luvulta vuoteen 2002 saakka. Käsityönopettajien koulutus Helsingissä aloitettiin vuonna 1885 ja se siirtyi Helsingin yliopistoon vuonna 1975. Kokoelma sai alkunsa, kun opettajat alkoivat hankkia ja valmistaa koululle opetuksen avuksi mallikappaleita ja havaintovälineitä. Kokoelma siirrettiin Helsingin yliopistomuseon hallintaan vuonna 2003.

Hienostuneet sinivalkoraidalliset jalkineet, jotka on koristettu messinkisoljella ja silkkirusetilla.
Käsityötieteen kokoelmaan kuuluvat erittäin taidokkaasti virkatut tossut ovat toimineet havaintovälineinä käsityönopettajien koulutuksessa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Linda Tammisto.

Puvun lahjoittaja on tekstiilikäsityön opettaja Ruth Henriksson (1919-1999). Hän oli suuri käsityökulttuurin ystävä, matkusti paljon ja kirjoitti eri maiden tekstiilikulttuureista lehtiin. Henriksson valmistui käsityönopettajaksi vuonna 1942 Helsingin käsityökoulun viimeiseltä ruotsinkieliseltä luokalta. Henriksson oli myös Käsityönopettajayhdistyksen, myöhemmin Tekstiiliopettajaliiton, aktiivinen jäsen. Tällä tekstiilikäsityönopettajien ammattiyhdistyksellä puolestaan oli tiiviit yhteydet alan koulutukseen, joten Henrikssonin kontakti omaan opinahjoonsa säilyi läpi koko työuran.
Maya Vanni muutti vuonna 1992 pysyvästi Israeliin. Muuttovalmisteluiden yhteydessä hän muun muassa toimitti Tove Janssonilta saamansa kirjeet takaisin Janssonille, ja tässä samassa vaiheessa myös iltapuku vaihtoi omistajaa. Vanni ja puvun lahjoittaja Ruth Henriksson olivat olleet naapurit, ja Vanni varmasti tiesi Henrikssonin kiinnostuksen tekstiilikulttuuria kohtaan. Pian saatuaan puvun haltuunsa Henriksson lahjoitti sen puolestaan Helsingin yliopiston käsityönopettajien koulutuslinjalle ymmärtäen varmasti, että kyseessä ei ole mikä tahansa puku, vaan kiehtova ikkuna 1900-luvun alkupuoliskon nuorten taiteilijoiden yhteisöön.


Helena Hämäläinen, amanuenssi


Lähteet:
Anttila, M. 2017. Sarja käsityönopetuksen kehittäjistä, osa 21 – Ruth Henriksson. Julkaisussa Tekstiiliopettaja 3/2017, sivu 18.


Beckers – En färgstark historia. 2020. https://beckers.se/om-beckers Luettu 28.1.2022


Henriksson, R. Lindfors, L. 1988. Textilkultur – mitt livslånga intresse : samlade artiklar och reportage. Åbo akademi. Institutionen för lärarutbildning.


Hämäläinen, H. 2016. Kolme näkökulmaa Helsingin yliopistomuseon käsityötieteen kokoelmaan. Pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto, Käyttäytymistieteellinen tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos. Saatavilla sähköisenä: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/173530


Odrischinsky, E. 2007. Lilla Maya i Jerusalem. Julkaisussa: Hufvudstadsbladet 28.1.2007.


Sam Vanni : vuodet 1926-1959. Toim. Tuula Karjalainen, Mikko Oranen, Erja Pusa.1997. Helsingin kaupungin taidemuseon julkaisuja n:o 53. Helsinki, Helsingin taidemuseo.


Westin, B. ja Svensson H. 2014. Kirjeitä Tove Janssonilta. Schildts & Söderström. Helsinki 2014.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *