Matilda Hjon – voimakastahtoinen auttaja

Maaliskuun kuukauden esine on valkoinen, jousitettu keinutuoli. Tuoli on kevyesti topattu kankaalla, jossa on vaaleanruskealla pohjalla näyttäviä, suuria kukkia. Museoesineellä ei toki voi istua, mutta tuoli näyttää nykysilmäänkin varsin mukavalta ja ergonomiselta. Tuolia on käyttänyt diakonissa Matilda Hjon, joka eli vuosina 1877–1967, ja oli rohkea ja sitkeä organisoija, ihmisystävä ja johtaja.

Sorvattu, jalakseton keinutuoli oli käytössä viime vuosisadan alkupuoliskolla. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Jenni Jormalainen.

Tie diakonissaksi

Kun 27-vuotias kiertokoulun opettaja Matilda Hjon haki Helsingin diakonissalaitokselle, hän kirjoitti: ”Hartain toivoni on päästä oppilaaksi Diakonissalaitokseen”. Ensi yrittämällä eivät laitoksen ovet kuitenkaan auenneet. Hjon ei luovuttanut, vaan haki uudelleen ja pääsi oppilaaksi syyskuussa 1905.

Ensimmäisen vuoden aikana Matilda Hjon suoritti oppilaskurssin, siivosi ja silitti, työskenteli laitoksen sairaalan keittiössä ja ruokasalissa. Noin vuoden päästä hän pääsi koesisareksi, ja palveli diakonissalaitoksen sairaalan leikkaussalissa ja lastenosastolla. Tehtäviä kertyi myös laitoksen ulkopuolella, muun muassa Kumpulan sukupuolitautien sairaalassa eli ”Kuppalassa” ja kirurgisella poliklinikalla. Matilda Hjon oli jo koesisarena hyvin älykäs, aikaansaava ja itsenäinen. Tehtyään diakonissan työtä neljä vuotta Tampereen kaupunkilähetyksessä hänet vihittiin virallisesti diakonissaksi vuonna 1912. Vihkimykseen kuului vala, jossa luvattiin omistautua kärsivien palvelemiselle.

Sisar Matilda jatkoi työtään Tampereella. Hän organisoi naisdiakoniaa ja koitti laajentaa sisarten tehtävänkuvaa. Diakonissat hoitivat sairaita, jakoivat ruokaa, pitivät työpajoja ja ompeluseuroja. Sisar Matildan erikoisvastuuna oli naisten työllistymisen helpottaminen. Hänen vastuullaan oli myös kirjanpito, jolle ei kuitenkaan päivisin riittänyt aikaa, vaan se oli hoidettava öisin.

Sisar Matilda ja sisällissodan seuraukset

Sisällissodan aikana vuonna 1918 Sisar Matilda osallistui Tampereella sairaanhoitoon ainakin tilapäiseksi sairaalaksi muutetussa tyttökoulussa. Haavoittuneita hän hoiti kesäkuuhun saakka, jolloin häntä pyydettiin siirtymään ylihoitajaksi Tammisaaren vankileirin sairaalaan. Kesäkuun alussa punavankeja Suomen leireillä arvioitiin olevan noin 80 000. Tammisaari oli leireistä suurin ja pitkäikäisin.

Tammisaaren leirillä tilanne oli järkyttävä. Vedestä ja sairaalatarvikkeista oli pulaa, likaa ja syöpäläisiä sen sijaan riitti. Taudit levisivät kulovalkean lailla. Kokenutta ja rohkeaa ylihoitajaa todella tarvittiin.

Diakonissojen välit leirin johdon ja vartijoiden kanssa olivat vaikeat. Sisar Matilda koki, että sairaala oli mielivaltaisen vainon kohteena. Hän ei kuitenkaan antanut periksi, ja yhdessä sairaalan lääkärien kanssa onnistui muun muassa järjestämään korjauksia kammottavassa kunnossa olleeseen sairaalarakennukseen. Tarmokkaasti Sisar Matilda hankki sairashuoneen käyttöön instrumentteja, vuodevaatteita ja muita tarvikkeita. Hän yritti myös järjestää vangeille lukupiiriä ja hengellistä laulukuoroa. Tämän vankileirin johto kuitenkin esti. Vaikeuksista huolimatta Sisar Matilda jatkoi ylihoitajan toimessa maaliskuulle 1919 asti.

Vakavailmeinen nainen istuu pöydän ääressä kädet yhteen liitettyinä. Hänen yllään on valkea rusettimyssy ja tumma puku.
Matilda Hjon diakonissan virka-asussa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Leprasairaalan jämäkkä ja lempeä johtaja

Orivedelle, entisiin armeijan kasarmirakennuksiin, perustettiin vuonna 1904 leprasairaala. Sairaspaikkoja oli 45, ja sairaalaa ympäröi yli kahdeksan hehtaaria puutarhaa, puistoa ja metsää, sekä järvi laitureineen ja uimahuoneineen.

Sairaalan hoitajat olivat diakonissalaitoksen sisaria, aluksi miestenosastolla diakoneja. Lisäksi oli taloushenkilökuntaa, kuten siivoojia ja renki. Henkilökunta asui sairaalassa, lukuun ottamatta pappia ja lääkäriä. Laitoksen johtajana toimi ylihoitaja, jonka huoneessa kuukauden esineemme oli käytössä.

Sisar Matilda tuli Oriveden leprasairaalan johtoon vuonna 1920. Hän otti pian vastuulleen myös nimismiehen aiemmin hoitaman taloudenhoitajan tehtävän. Sairaala oli tiivis yhteisö, jossa työtä riitti aamusta iltaan ja yöhön, eikä yhteenotoiltakaan aina vältytty. Toisaalta ympäristö oli idyllinen puutarhoineen, metsineen ja huvimajoineen. Potilaiden käytössä oli kirjasto, ja heille myös luettiin ja laulettiin. Ruoka oli vahvaa, ja kahvia tarjottiin päivittäin, kesällä usein rannassa. Joskus pantiin olutta.

Kaksi kasvimaapalstaa, joiden välissä kulkee kapea hiekkatie. Seitsemän naista kyykistyy kasvien joukossa, yhdellä heistä on kainalossaan koira. Tiellä seisoo nainen valkoisessa esiliinassa ja hilkassa. Oikean puoleisen kasvimaan takana seisoo mies yllään puku. Kasvimaiden takana on leveämpi hiekkatie ja puita, joiden välistä näkyy kaksikerroksinen rakennus. Rakennuksen edessä seisoo nainen päässään hattu tai huivi. Aurinko paistaa, ja yksi rakennuksen ikkunoista on auki.
Naistenosaston potilaita kesäisenä päivänä Oriveden leprasairaalan kasvimaalla. Keskellä seisoo ylihoitaja Matilda Hjon. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Sisar Matilda kirjoitti: ”Kesken kiireitä käymme uimassa ja joksikin aikaa jäämme rantakallioille auringon paistettavaksi.” Potilailta uiminen oli kielletty, mutta Sisar Matilda muisteli myöhemmin varsin myötätuntoisesti: ”—kai ne sentään salaa siellä kävivät uimassakin”.

Sisar Matilda oli tarkka ja vastuuntuntoinen johtaja ja taloudenpitäjä. Hänen tilikirjansa ja inventaarinsa ovat tarkkaan ja selkeällä käsialalla kirjoitettuja. Hän kävi myös kirjeenvaihtoa mm. diakonissalaitoksen johtajien kanssa. Tuohon aikaan diakonissat eivät saaneet itse pitää palkkarahojaan, vaan tilit lähetettiin diakonissalaitokselle. Sisar Matildan kaksoispesti johtajana ja taloudenpitäjänä ei siis suinkaan rahallisesti rikastuttanut häntä itseään, vaan palkoilla laajennettiin diakonissalaitoksen sairaalaa ja sisarkotia.

Toisinaan Sisar Matildan tarkkuus vaikutti hänen kanssaan tekemisissä olleiden silmissä liiankin tiukalta. Hän saattoi puuttua vaikkapa leprasairaalan naapurissa olevan kunnalliskodinkin asioihin. Pääasiassa kanssaihmiset kuitenkin muistivat Sisar Matildan olleen lempeä, älykäs ja sydämellinen.

Jo Tampereella diakonissana toimiessaan Sisar Matilda kärsi välillä selkäkivuista. Kun Oriveden leprasairaala lakkautettiin vuonna 1953, oli Sisar Matilda ehtinyt 76 vuoden ikään. Ehkäpä keinutuolimme on hieman helpottanut tarmokkaan uurastajan kolotuksia.

Talvisessa maisemassa näkyy taustalla puurakennuksia. Kuvassa keskellä auto, jonka ympärillä neljä ihmistä.
Oriveden leprasairaalan kiehtovaa historiaa haluttiin jo melko tuoreeltaan tallentaa museokokoelmiin. Kuvassa ollaan hakemassa esineitä entiseen Lääketieteen historian museoon. Tällä matkalla lienee noudettu myös tämän kirjoituksen aiheena oleva keinutuoli, joka nykyisin kuuluu Yliopistomuseon kokoelmiin. Matilda Hjon (toinen oikealla) nojaa autoon. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Susanna Hakkarainen, projektisuunnittelija

Lähteitä:

Diakonissalaitos: https://www.hdl.fi/

Helsingin yliopistomuseon arkiston Orivesi-aineistot.

Hurskainen, Eeva 1992: Sisar Linan tyttäret. Helsinki.

Kauppinen-Perttula, Ulla Maija 2004: Kutsumus, Palvelustyö, Jaksaminen. Sisaret Oriveden leprasairaalassa 1904-1953. Tampere.

Lempiäinen, Vilma 2016: Osapuolten välissä. Helsingin diakonissalaitoksen sisaret vuoden 1918 sisällissodassa. Helsinki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.