Pöydällä lepää hauras, silkkinen lippu. Se on Wiipurilaisen Osakunnan ensimmäinen lippu, ja täynnä symboliikkaa. Niin täynnä, että sen valmistuminen myöhästyi vuosia, koska lippu kiellettiin jo ennen kuin sitä alettiin tehdä.
Wiipurilaisen Osakunnan ensimmäinen lippu. Viipurin kaupungin silloisen vaakunan rinnalla aiempi kolmen kruunun vaakuna. Yllä kruunu, jonka saattoi ymmärtää suuriruhtinaan tai Ruotsin – entisen emämaan – kuninkaanvallan merkiksi. Lippu kuvattuna vuonna 2021. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Anni Tuominen.
Lippukuumetta
Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston osakunnat oli lakkautettu vuonna 1852. Vuosisadan puoliväli oli Euroopassa levotonta aikaa, ja useissa maissa syttyi jopa vallankumouksia. Kapinahengen pelättiin leviävän ylioppilaiden ja osakuntien kautta myös Suomeen. Lakkauttamisesta huolimatta monet osakunnat jatkoivat toimintaansa epävirallisesti, kunnes ne jälleen laillistettiin 26.3.1868. Tällöin osakuntia oli kuusi kappaletta, niiden joukossa Wiipurilainen Osakunta.
Kun osakunnat oli laillistettu, alettiin niiden piirissä innokkaasti suunnitella omia osakuntalippuja, joita kunkin maakunnan naiset valmistivat. Puhuttiin jopa ”lippukuumeesta”. Viipurilaisten lipunompelua johti Natalia Indrenius, jonka aviomies Bernhard Indrenius toimi yliopiston sijaiskanslerina 1866-1869. Ironista kyllä, sijaiskansleri Indrenius oli aiemmin esitetty Wiipurilaisen osakunnan lehdessä pilakuvassa, jossa hän rehtori Arppen avustuksella repi ylioppilaiden lippua riekaleiksi.
Ylioppilaiden lippuinnostusta ei Pietarissa katsottu hyvällä. Lippujen käyttö kiellettiin jo keväällä 1869, ilmeisesti ennen kuin viipurilaisten lippu ehti edes valmistua. Osakunta sai odottaa vuosia lippuaan, joka lopulta valmistui vuonna 1876. Asialla olivat taas viipurilaisnaiset, tällä kertaa ompelutyötä johti Ida Zilliacus, jonka puoliso Henrik Wilhelm Zilliacus oli Wiipurilaisen osakunnan inspehtori. Näin siis osakunta sai vihdoin käyttöönsä kirjoituksen aiheena olevan lipun.
Ida Zilliacuksen visiittikortti. Zilliacuksen veljentytär, Suomen ensimmäinen naisprofessori Alma Söderhjelm, kuvaili tätiään ennakkoluulottomaksi ja ehdottomaksi. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma / Charles Riis & C:o. CC BY 4.0.
Lippujen käytöstä
Osakuntien lippuja on alusta lähtien käytetty tärkeissä tapahtumissa, oli sitten kyse mielenilmauksesta, kunniakäynnistä, osakunnan juhlasta tai promootiosta. Myös itsenäisyyden ajalla osakuntaliput ovat näkyneet katukuvassa muun muassa Suomen itsenäisyyttä juhlittaessa. Ensimmäinen ylioppilaiden järjestämä itsenäisyyspäivän soihtukulkue järjestettiin Marsalkka Mannerheimin kuolinvuonna 1951. Tällöin mukana olivat kaikki Helsingin korkeakoulujen ylioppilaskunnat, ja soihtukulkueessa oli noin 2 000 osallistujaa ja tuhansittain katsojia. Marsalkan haudalle laskettiin seppele, ja Hietaniemen hautausmaalta kulkue marssi Senaatintorille, missä seurasi puheita ja lauluesityksiä.
Ensimmäinen ylioppilaiden itsenäisyyspäivän soihtukulkue 6.12.1951. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Yrjö Lintunen.
Lipun vauriot kertovat käytöstä
Lippu on valmistettu kermanvärisestä silkistä, joka on 145 vuoden kuluessa muuttunut vaaleanrusehtavaksi osittain silkin ikääntymisen ja sitä peittävän lian, osin nikotiinin värjäämänä. Lipun tuoksusta voi edelleen päätellä, että tupakointi on kuulunut osakuntien arkeen vielä viime vuosikymmeniin saakka.
Silkkikangas on haurastunut, ja erityisesti ommelkohdissa siihen on tullut repeämiä. Lipun kuviot on kirjottu osin metallilangoin ja pohjakankaan ja kuvion muodostavan kankaan välissä on useita kerroksia kartonkia. Kirjonnat ja lipun kuviot ovat siis pohjakangasta paljon painavampia, ja kirjontojen vierustat siksi repeilleet. 1800-luvun lopulla oli lisäksi tapana lisätä silkkiin mm. metallisuoloja silkin painon lisäämiseksi, sillä silkin hinta määräytyi sen painon mukaan. Silkin vetolujuus vähenee ikääntyessään, ja kuormitettu silkki on kuormittamatonta hauraampaa. On mahdollista, että Wiipurilaisen osakunnan lipun silkki on kuormitettua, mutta todennäköisesti melko vähäisessä määrin tai sellaisilla aineilla, jotka eivät ole tuhonneet silkkiä aivan riekaleiksi.
Lipun tangon puoleisessa ylänurkassa on viirumaisia tummentumia, jotka viittaavat lipun olleen esillä pitkiäkin aikoja. Lipun riippuessa tangosta taitokset ovat jääneet piiloon auringolta ja silkki on säilynyt tummumattomana näissä kohdissa. Lipun yläkulman silkkiin on kohdistunut käytössä suurin rasitus, ja tämä näkyy repeäminä.
Lipun ylänurkka lähikuvassa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Anni Tuominen.
Lipussa on myös kosteuden aiheuttamia värjäymiä, tekstiilin väriaineiden ”vaeltamista” ja vesiviiruja. Lipun materiaalit on varmasti valittu alun perin niin, että värit kestävät pienen vihmonnan ulkokäytössä, mutta mahdollisesti ikääntyvän tekstiilimateriaalin laskenut pH on saattanut aiheuttaa väriaineiden muuttumisen vesiliukoisiksi. Tietysti herkullinen ajatus tahrojen aiheuttajiksi olisi osakuntajuhlien tuoksinassa lipulle läikkynyt kirkas juhlajuoma, mutta ilmankosteus lienee todennäköisempi syyllinen.
Lipun alanurkan vaurioita: keltainen väri on lähtenyt ”vaeltamaan” vihreiden lehvien kirjontalangoista. Lehvien yläpuolella kirjontojen painosta johtuvia repeämiä ja alareunassa kosteusviiruja, eli kosteuden mukana kulkeneen lian muodostamia tummempia kuvioita. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Anni Tuominen.
Vaikka lippu nykyisellään on hauras ja näyttää huonokuntoiselta tahroineen ja repeämineen, on tärkeää, ettei arvokkaita käytön jälkiä pyyhitä pois, jos lippu konservoidaan tulevaisuudessa.
Lipun päätyminen Yliopistomuseon kokoelmiin
Vaikka museoesineinä lippuja vaalitaan kuin kukkaa kämmenellä, ovat ne osakunnille olleet käyttöesineitä. Tämä näkyy – ja saakin näkyä – niiden ulkomuodossa. Luonnollisesti tämä tarkoittaa myös, että lippujen käyttöikä ei ole ollut ikuinen. Wiipurilaisella Osakunnalla onkin ollut useita, malliltaan toisistaan poikkeavia lippuja. Ensimmäisessä itsenäisyyspäivän soihtukulkueessa oli ilmeisesti käytössä osakunnan toisiksi vanhin lippu. Molemmat liput lahjoitettiin 1980-luvulla silloisen Helsingin yliopiston museon kokoelmiin. Nykyisin liput ovat Yliopistomuseon kokoelmien helmiä.
Wiipurilaisen osakunnan toisiksi vanhin lippu, josta suuri kruunusymboli on jätetty pois. Lippu kuvattuna vuonna 2021. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Anni Tuominen.
Susanna Hakkarainen, projektisuunnittelija
Anni Tuominen, konservaattori
Lähteitä:
Kaukomieli XVII. Ylioppilaselämää – Wiipurilainen Osakunta 1653-2003. Helsinki 2003.
Klinge, Matti 1978: Kansalaismielen synty. Ylioppilaskunnan historia 1853-1871. Vaasa.
Kolbe, Laura 1993: Sivistyneistön rooli. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta 1944-1959. Keuruu.
Teperi, Jouko 1988: Henkinen taistelu Karjalasta autonomian ajan lopulla. Viipurilainen osakunta 1868-1917. Lappeenranta.
TIMÁR-BALÁZSY, A., & EASTOP, D. (2002). Chemical principles of textile conservation. Oxford, Butterworth-Heinemann.
MAREI HACKE (2008) Weighted silk: history, analysis and conservation, Studies in Conservation, 53:sup2, 3-15, DOI: 10.1179/sic.2008.53.Supplement-2.3.