Opiskelijahaalarin tarina

On elokuu ja korkeakouluihin päässeet opiskelijat ilmestyvät katukuvaan haalareihin pukeutuneiden tutoreidensa kanssa. Lahjoitin oman ainejärjestöhaalarini Yliopistomuseolle vuonna 2015 sijoitettavaksi uuteen päänäyttelyyn. Enhän sitä ollut enää vuosikausiin tarvinnut, ja aina muutoissa pohdiskelin, pistääkö keräykseen vai säästääkö. Onneksi säästin, ehkä ajatellen jotain mahdollista remonttia tai maalausurakkaa, jollaista ei koskaan tullut. Kyseessä on venäjän kielen ja kirjallisuuden sekä slaavilaisen filologian opiskelijoiden aineyhdistyksen Rupla ry:n haalari, joka lanseerattiin marraskuussa 1990. Se oli esillä Ajattelun voimaa -näyttelyssä elokuuhun 2018 saakka.

Rupla ry:n haalarin hankintaprosessi

Haalarin hankinta ei ollut ihan helppo tehtävä. Kaksi reipasta, vuonna 1987 opiskelunsa aloittanutta venäjän opiskelijaa ryhtyi toimeen ”kärsittyään HYYn tylsissä haalareissa” kolme vappua. He aloittivat projektin marssimalla rohkeasti isojen firmojen pääkonttoreihin päästäkseen rahahanoista päättävien tahojen juttusille. Useimmiten kouraan työnnettiin pelkkä puhelinnumero. Haalareiden kustannusarvio 40 kappaleen tilauksella oli 10 000-12 000 markkaa, mikä tuntui mahdottomalta, sillä maaliskuussa 1990 tilaajalistalla oli tasan kaksi nimeä. Hankintaprojekti kuitenkin edistyi, ja toukokuussa tilaajia oli jo 13.  Ruplan rivijäsenistössä hankkeeseen suhtauduttiin lähinnä epäilevästi, ellei jopa happamasti.

Koitti syksy ja haalaritoimikunta luotti vahvasti fukseihin. Se kannatti, sillä pian nimiä tilaajalistaan oli kertynyt 26! Löytyi halvempi tavarantoimittajakin, ja kustannusarvio puolittui. Sponsoreiksi lähtivät lopulta Neste Oy, Finpap ja Venäjän kielen edistämissäätiö. Yhtäkkiä rahat riittivätkin, kun tilauskin tehtiin 30:lle. Ennen lopullista tilausta oli tosin yksi ongelma: kuka piirtäisi painokelpoisen selkäkuvan haalariin? Sen aihe – sirppi ja vasara – oli päätetty haalaritoimikunnan ”kähmintäkokouksessa”, mutta kukaan ruplalainen ei omannut riittävää osaamista kuvan tuottamiseen. Silloin yksi hallituksen jäsen tuli hätiin ja kääntyi mainostoimistossa työskentelevän ex-poikaystävänsä puoleen. Tämä teki toimiston laitteilla tarvittavan kuvan, ja vieläpä korvauksetta.

Neuvostoliittoon viittaavat symbolit vasara ja kysymysmerkiksi tyylitelty sirppi sekä tekstiä painettuina punaisessa, hieman ryppyisessä vaatteessa.
Rupla ry:n haalari hankittiin marraskuussa 1990, jolloin sen tilasi 26 slaavilaisten kielten opiskelijaa. Selkäpuolen logo teetettiin mainostoimistossa haalaritoimikunnan idean pohjalta. Yksityiskohta haalarista. Kuva: Helsingin yliopistomuseo/Salme Vanhanen.

Yhteinen asu ja lisää yhteishenkeä

Haalareita käytettiin ensimmäisen kerran siivoustalkoissa Uuden ylioppilastalon B-rapussa sijainneessa kielijärjestöjen yhteistilassa Lingvassa. Seuraavaksi pidettiin haalareiden ”kastetilaisuus” eli haalaribileet Dommalla (Domus Academica) asuneen hallituksen jäsenen luona. Haalarit esiintyivät ensi kerran julkisuudessa vappuna 1991. Pian sen jälkeen ne nähtiin myös Akateemisessa Wartissa, jossa opiskelijaporukat ravasivat Senaatintoria edestakaisin omina viestijoukkueinaan 15 minuutin ajan karnevaalihengessä. Muutamana seuraavana vappuna ne olivat käytössä Ullanlinnanmäellä, ja olihan haalari mukava asu retkeilyyn koleassa kevätsäässä. Sen alle pystyi piilottamaan kalsarit ja villapaidan ja laittamaan vielä tuulta pitävän takinkin päälle. Oli kuitenkin yksi toimenpide, jossa haalari oli todella epäkäytännöllinen, nimittäin biotauko, kuten nykyään ilmaistaisiin.

Neljä punaiseen haalariin pukeutunutta nuorta naista juoksevat rinnakkain poispäin huivit päässä Senaatintorilla Tuomiokirkolta Aleksanterinkadun suuntaan. Yhdellä on takapuolen päälle kiinnitetty lappu, jossa numero 731. Oikealla keltaisiin, vihreisiin ja valkoisiin haalareihin pukeutunutta yleisöä.
Rupla ryn haalarit käytössä Akateeminen Wartti -viestijuoksukilpailussa Senaatintorilla toukokuussa 1991. Päähineiksi hankittiin venäläistyylisiä hartiahuiveja. Kuva: Helsingin yliopistomuseo/Pia Lillbroända (Vuorikoski).

Muutama sana haalareiden historiasta

Ensimmäisinä opiskelijahaalarit ottivat käyttöön tekniikan ylioppilaat eli teekkarit Otaniemessä. Haalarit saattoivat olla kesätöistä jääneitä työhaalareita tai tapahtumiin sponsoroituja haalareita, joita käytettiin erilaisissa tempauksissa jo 1960-luvulla, esimerkiksi vuonna 1966 Dipoliin muutettaessa. Esikuva haalareille – kuten 175 vuotta sitten myös valkolakille –  saatiin Ruotsista. Siellä tekniikan alan yliopisto-opiskelijoilla saattoi olla akateemisia juhlia varten A-frakki ja hieman railakkaampia juhlia varten B-frakki, jota ei tarvinnut varoa. Kun opiskelijamäärät kasvoivat, ei kaikilla ollut mahdollisuutta hankkia kahta frakkia, joten rennompiin juhliin saatettiin ottaa mukaan vaikkapa ”labratakki’ tai työhaalari. Suomessa teekkareiden omille killoille tunnusomaiset haalarit yleistyivät 1980-luvulta alkaen. Haalarit rantautuivat Helsingin yliopistoonkin 1980-luvulla ensimmäisinä osakuntiin, ylioppilaskuntaan sekä lääketieteellisen ja oikeustieteellisten tiedekunnan opiskelijoille. Monet haalaria kaipaavat humanistiopiskelijat käyttivät pitkään osakunnan tai HYYn haalaria, sillä humanistit omaksuivat viimeisten joukossa haalarikulttuurin.

Eteläsuomalainen osakunta edelläkävijänä

Yliopiston piirissä ensimmäisenä varsinaiset opiskelijahaalarit hankittiin Eteläsuomalaiseen osakuntaan (ESO) vuosien 1983 ̶ 1985 aikana, jolloin osakunta tiivisti yhteistyötä Teknillisen korkeakoulun kanssa. Sieltä osakuntaan tuli mukaan tekniikkaa opiskelevia ulkojäseniä, joilla haalarit olivat jo osa juhlintakulttuuria. Tosin valokuva vuodelta 1979 paljastaa, että jotkut miespuoliset ESOn jäsenet käyttivät siniharmaata työhaalaria ylioppilaslakin kanssa osakunnan yhteisessä Aleksis Kiven patsaan ensimmäisessä pesutapahtumassa. Voisi kuvitella tämän johtuneen käytännön syistä: haalari suojasi käyttäjän arkivaatteita roiskeilta. Ja tässä ehkä mukailtiin teekkareita.

Tärkeää yhtenäisen haalarin hankinnassa on, että sen logot ja väri viestivät järjestön tai oppiaineeseen liittyviä symboleita ja värimaailmaa. Esimerkiksi ESOn haalari on väriltään oranssi, mikä on sen osakuntanauhan toinen väri valkoisen lisäksi, ja haalarin selkään on painettu osakunnan nimi ja tunnus. Haalarista muodostui keino erottautua muista opiskelijoista ja viestimään, mihin ryhmään kuuluu. Värit ja symbolit sekä myöhemmin yleistyneet haalarimerkit kertovat muille opiskelijoille, keiden kanssa on ollut tekemisissä, missä tapahtumissa on käyty ja tietenkin, mitkä yritykset ovat osallistuneet haalarien hankintakustannuksiin.

Kaksi opiskelijaa selin oransseissa haalareissa ylioppilaslakit päässään pesemässä Aleksis Kiven patsasta hammasharjoilla. Oikealla opiskelija kuvaamassa tapahtumaa arkivaatteissa.
Ensimmäisenä ylipiston piirissä haalarit otettiin käyttöön Eteläsuomalaisessa osakunnassa vuosien. Osakuntalaiset pesemässä Aleksis Kiven ensi kertaa oransseissa haalareissaan keväällä 1984. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Ensimmäiset oranssit ESO-haalarit olivat tavallista pehmeäpintaista puuvillaa, mutta viimeistään keväällä 1988 ne olivat vedenpitävämpää ensteks-materiaalia. Entinen esolainen muistelee: ”  ̶   ̶  haalaria pidettiin ensinnäkin silliksellä – isompien juhlien kuten osakunnan vuosijuhlan jälkeisellä silliaamiaisella sekä ulkotiloissa vähän epämuodollisemmissa tilaisuuksissa, joihin osallistuttiin osakunnan porukalla: vappuna ylioppilaslakin kanssa, laskiaisena Kaivarissa pulkkamäessä, Akateemisessa vartissa, Akateemisissa kyykän maailmanmestaruuskisoissa ja muissa vastaavissa opiskelijajärjestöjen välisissä kilpailuissa sekä silloin kun oltiin toimitsijoina vaikkapa fuksiviesteissä tai vastaavassa tapahtumassa kaupungilla. Yksi haalarien käyttötilanne oli myös jokakeväinen Aleksis Kiven patsaan pesu. 1980-luvun lopulla patsaalle sai vielä kiivetä, Aleksis jynssättiin kauniisti ja lopuksi paloautosta ruiskutettiin huuhteluvesi   ̶   ̶ ”.

Rupla ry:n haalari esineenä

Yliopistomuseolle lahjoittamani haalarin on valmistanut Luca-niminen yritys. Se on materiaaliltaan ensteksiä eli polyesteria ja puuvillaa. Selustassa ovat yhdistyksen ja Helsingin yliopisto -painatukset ja Neuvostoliiton symboleja esittävä tyylitelty kuvio keltaoranssilla, joskin sirppi on korvattu kysymysmerkillä. Reiteen etupuolelle on painettu keltaisin kirjaimin Rupla. Merkit ja painatukset ovat vain haalareiden hankintaa tukeneiden yritysten nimiä ja logoja. Rintapielessä roikkuu hakaneulalla kiinnitetty maatuskanukke, jonka sain muistoksi Moskovan yliopiston delegaatioon osallistuneelta opiskelijalta. Moskovan valtion yliopistosta (MGU) tuli vuosittain vieraita HYYn kutsumana Helsinkiin, ja Rupla ry toimi heidän ”isäntänään” järjestäen opiskelijoille ohjelmaa bileiden ja ekskursioiden merkeissä. Haalariin kuuluu myös Einstein-rintanappi sekä hopeanvärinen nallepinssi. Niiden alkuperäistä minulla ei ole mitään mielikuvaa.

Varsinaisia haalarimerkkejä haalarissani ei ole, sillä merkkikulttuuri ei vielä ollut alkanut kukoistaa sitä käyttäessäni. Erilaisten merkkien kiinnittäminen haalariin vaikuttaa olevan enemmänkin 2000-luvun ilmiö. Haalareihin kyllä hankittiin rintanappeja, mitaleita ja pinssejä, vaikka kirpputoreja koluamalla.

Haalari-ilmiöitä

Nykyään opiskelijahaalareita hankkivat myös ammattikorkeakoulut eikä haalareiden väreistä voi enää välttämättä päätellä käyttäjän opintoalaa tai osakuntaa, kuten vielä 1990-luvun alussa. Muutama osakunta kyllä erottuu selvästi joukosta kuten Vasa Nation, jonka haalarissa on osakuntanauhan mukainen vinoraidoitus, ja Hämäläinen osakunta puna-valkoraidallisella haalarillaan. Viininpunainen on vakiintunut juristien haalareiden väriksi, violetti teologien.

Haalareiden lahkeiden vaihtaminen muiden järjestöjen edustajien kanssa alkoi yleistyä 1990-luvulla. Erivärinen lahkeenpätkä saattoi olla hieno matkamuisto opiskelijatapahtumasta: kumpikin katkaisi haalaristaan pätkän lahkeesta jokseenkin samalta korkeudelta, ja ne vaihdettiin päikseen. Ne saatettiin kiinnittää paikalleen saman tien, vaikka hakaneuloin, ja ne ommeltiin myöhemmin kiinni omaan haalariin. 1980- ja 1990-luvuilla haalaria pidettiin vielä kokonaan päällä. Alun perin ei ollut tapana jättää haalarin yläosaa pukematta ja kääriä hihoja vyötärölle (paitsi kovalla helteellä), kuten nykyään näkee tehtävän aika usein.

Keltaisen enstex-haalarin alaosa, jossa on isolla painettua tekstiä reisien kohdalla poikittain, lantion kohdalle on ommeltu hiihtokeskuksista ostettuja kangasmerkkejä. Molempien lahkeiden alaosaa on vaihdettu punaisen haalarin eripituiseen lahkeeseen.
Alaosa savolaisen osakunnan haalarista, jossa lahkeen pätkät on vaihdettu toista järjestöä edustavien opiskelijoiden kanssa. Savolaisen osakunnan haalarissa toistuvat osakuntanauhan värit musta ja keltainen. Kangasmerkit kertovat haalarin käyttäjän käyneen Oslossa, Val D’Iseressä ja Ylläksellä. Haalari on todennäköisesti ollut käytössä 1990-luvulla. Kuva: Helsingin yliopistomuseo/Salme Vanhanen,

Omaleimaisia ovat myös sellaiset haalarit, jotka ovat jaettu kahtia, jolloin puolikas niistä on yhtä väriä ja puolikas toista. Tämä voi tarkoittaa, että sen kantaja on vaihtanut opintoalaa ja on leikannut molemmat haalarinsa kahtia ja ommellut puolikkaat sitten yhteen. Jotkut järjestöt ovat hankkineet haalarin sijaan viitan kuten matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kattojärjestö Limes. Joskus taas opiskelija on itse ratkonut haalarin viitan muotoon kuten arkeologian opiskelija 2010-luvulla. Vaikka itse vaihdoin opintoalani taidehistoriaan, en katsonut tarpeelliseksi hankkia uutta haalaria.

Yliopistomuseon kokoelmaan on talletettu yhteensä 12 haalaria, mutta suurimman osan kontekstitiedot ovat puutteelliset. Mikäli olet käyttänyt kokoelmamme haalarityyppiä, olemme erittäin kiinnostuneita vastaanottamaan lisätietoja niiden käytöstä ja hankinnasta. Rupla ry:n ja ESOn haalareiden lisäksi kokoelmassamme on kemistin, geologin, ympäristötieteilijän ja teologin haalarit sekä osakunnista Keskisuomalaisen, Hämäläisen, Savolaisen, Etelä-Pohjalaisen, Pohjois-Pohjalaisen ja Satakuntalaisen haalarit. Päänäyttelyssämme esillä tällä hetkellä on historian opiskelijoiden ainejärjestön Kronos ry:n haalari, joka on lainassa yksityishenkilöltä.

Pia Vuorikoski

Näyttelypäällikkö

Lähteet:

Matti Änkön haastattelu Aristoteleen kantapää -radio-ohjelmassa (YLE) 29.4.2015

Poutiainen, Heli: Haalarien historia. Kopeekka 1/1991.

2 vastausta artikkeliin “Opiskelijahaalarin tarina”

  1. Meillä oli Spektrumissa omakustanteiset opiskelijahaalarit aikaisemmin kuin ESOssa. Kun tulin opiskelemaan 1983 oli haalarit ja niitä oli monta vuotta vanhemmillakin opiskelijoilla.

    1. Mielenkiintoinen lisätieto meille! Olisiko sinulla mahdollisuus kertoa lisää Spektrum rf:n haalareista? Kaikki lisätieto on tervetullutta, myös valokuvat, joissa haalarit esiintyvät, kiinnostaisivat museota.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *