Tämän kuukauden esineemme on professori Anders Wilhelm Ingmanin muotokuva. Sen on maalannut saksalaissyntyinen muotokuvamaalari Bernhard Reinhold. A. W. Ingman (1819 ̶ 1877) oli Keisarillisen Aleksanterin yliopiston eksegetiikan eli Raamatun selitysopin professori vuosina 1864 ̶ 1877. Ingman oli pappi ja teologi, mutta myös intohimoinen suomalaisuusmies. Hän oli aikansa parhaita suomen kielen osaajia yliopistolla ja ensimmäinen teologian professori, joka luennoi suomen kielellä aikakaudella, jolloin virallinen opetuskieli oli ruotsi.
Kiinnostus suomen kieleen
Anders Wilhelm Ingman syntyi Lohtajalla Keski-Pohjanmaalla ruotsinkieliseen perheeseen. Hän kiinnostui suomen kielestä jo kouluaikoinaan. Oulun triviaalikoulussa koulupojat puhuivat keskenään suomea ja lähiympäristössä retkeillessään Anders tutustui myös paikalliseen vivahteikkaaseen kansankieleen. Vuonna 1838 hän kirjoitti ylioppilaaksi Turun lukiosta ja opiskeli sen jälkeen mm. filosofiaa, kreikkaa ja itämaisia kieliä Aleksanterin yliopistossa. Hän täydensi järjestelmällisesti suomen kielen taitojaan ja kävi suomen kielen dosentti Matthias Castrénin luennoilla. Hänen vuonna 1841 julkaistu maisteriväitöksensä oli yksi ensimmäisistä, joka oli kirjoitettu osittain suomen kielellä. Pappisvihkimyksen saatuaan vuonna 1844 hän toimi 20 vuotta pappina Hämeessä ja Pohjanmaalla. Ingmanin suomen kielen harrastus jatkui myös pappisvuosina, erityisesti hänen toimiessaan kappalaisena Yli-Vetelissä (nykyään Vetelin kunta), jossa hän alkoi kirjoittaa kappelinkokousten pöytäkirjoja suomeksi ja ryhtyi Raamatun käännöstyöhön. Hän sai vuonna 1855 tehtäväkseen silloisen kirkkoraamatun kielen ja oikeinkirjoituksen korjaamisen. Hän innostui tehtävästä niin paljon, että käänsi koko Raamatun. Ingmanin suomennos sai ristiriitaisen vastaanoton, ja se otettiin vain koekäyttöön.
Maalaispapista yliopiston professoriksi
Ingman nimettiin vuonna 1864 eksegetiikan professoriksi, ja hän aloitti ensimmäisenä raamatunselityksen opetuksen suomeksi. 1860-luvulla suomenkielinen opetus oli yliopistolla vielä harvinaista. Toukokuussa 1863 oli annettu julistus, että yliopistossa sai opettaa suomeksi. Täysin mutkitta suomenkielinen opetus ei kuitenkaan sujunut. Vaikka aloite tulikin teologian ylioppilailta, kaikki eivät suomea osanneet ja näin olleen Ingmanin täytyi alussa luennoida osittain suomeksi ja osittain ruotsiksi.
Ingman rohkaisi ylioppilaitaan kehittämään suomen kielen taitoa ja käymään keskusteluja suomen kielellä. Hämäläisen osakunnan inspehtorina toimiessaan hän osallistui itsekin aktiivisesti osakuntaelämään, ehdotti keskusteluaiheita ja piti esitelmiä. Hänen ansiostaan suomen kielestä tuli osakunnan virallinen kieli.
Ingman jatkoi suomennostyötä professorikautenaan ja julkaisi suomeksi Raamatun selityksiä -sarjan, joka oli ensimmäinen laatuaan. Hän toimi myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielitieteellisen osaston puheenjohtajana ja osallistui aktiivisesti lehdistössä suomen kielestä käytyyn väittelyyn. Ingmanin mielestä käännöstyössä oli tavoiteltava kielen rikkautta, ja kieltä tuli kehittää kansankielen pohjalta. Omissa käännöksissään hän käytti runsaasti runollisia ilmaisuja, alkusointuja ja murresanoja. Ingmanin tyyli sai osakseen paljon kritiikkiä, ja suomen kielen professori August Ahlqvist käytti siitä ivallista nimitystä ’dialectus ingmanius’. Arvostelusta huolimatta Ingmanin panos suomenkielisen teologisen terminologian kehittämisessä oli huomattava.
Ingman ja naisten opiskeluoikeus
1870-luvulla käytiin teologian ylioppilaiden keskuudessa kiivaita keskusteluja naisten opiskeluoikeudesta. Siihen Ingman suhtautui varsin konservatiivisesti. Hänen mielestään liika sivistys oli jopa haitaksi naiselle, jonka tärkein rooli oli olla talon emäntä ja kodin haltiatar. Hän kuitenkin huolehti omien tyttäriensä koulutuksesta ja palkkasi heille päteviä kotiopettajia. Kaikista neljästa tyttärestä tuli opettajia, jotka isänsä kuoleman jälkeen loivat oman uran. Esimerkiksi vanhin tytär Junia Ingman toimi 30 vuotta Helsingin käsityökoulun johtajattarena ja kävi opintomatkoilla ulkomailla. Mainittakoon myös, että kotiopettajana ja myöhemmin Helsingin Suomalaisen tyttökoulun opettajana toiminut Lina Ingman huomasi ensimmäisenä 10-vuotiaan Helene Schjerfbeckin lahjakkuuden ja esitteli tämän piirustuksia kuvataiteilija Adolf von Beckerille, joka sitten järjesti Schjerfbeckille vapaaoppilaspaikan Taideyhdistyksen piirustuskoulussa.
Muotokuvamaalari Bernhard Reinhold (1824 – 1892)
Ingmanin muotokuvan on maalannut saksalainen taiteilija Bernhard Reinhold, joka tuli Suomeen Dresdenistä vuonna 1869. Hän oli kuullut eräältä suomalaiselta oppilaaltaan, että Suomessa olisi töitä muotokuvamaalarille. Reinhold asui Suomessa vuosina 1869–1874 ja vieraili sen jälkeenkin täällä useasti vuosina 1874–1878. Hän sai paljon tilauksia ja maalasi muotokuvia suomalaisista merkkihenkilöistä, muun muassa yliopiston professoreista. Yliopiston muotokuvakokoelmassa Galleria Academicassa on 12 Reinholdin maalamaa muotokuvaa. Niistä parhaimpina pidetään Elias Lönnrotin (1872), J. V. Snellmanin (1874) ja Adolf Mobergin (1875) muotokuvia.
Reinhold maalasi Suomessa myös alttaritaulut kolmeen kirkkoon: Eckeröön, Mäntsälään ja Ruovedelle. Hän osallistui aktiivisesti taide-elämään ja opetti taidetta muun muassa 15-vuotiaalle Albert Edelfeltille ja A.W. Ingmanin veljentyttärelle Evalle, joka erikoistui myöhemmin muotokuviin.
Ingmanin muotokuva vuodelta 1878 on Reinholdin viimeisimpiä suomalaismuotokuvia. Ingman kuoli vuonna 1877. Ei ole tiedossa, onko muotokuva aloitettu jo hänen eläessään vai onko se kenties maalattu hänen kuolemansa jälkeen, mahdollisesti valokuvan mukaan. Muotokuva on ilmeisesti tullut yliopistolle Ingmanin jälkeläisiltä. Konsistorin pöytäkirjassa 24.5.1939 mainitaan, että teologinen tiedekunta oli saanut testamenttilahjoituksena kaksi professori A. W. Ingmanin muotokuvaa, joista toinen on Reinholdin maalamaa. Lina Ingman kuoli samana vuonna, joten muotokuva voi hyvinkin olla peräisin hänen jäämistöstään.
Ingmanin muotokuva on aikaisemmin ollut esillä yliopiston päärakennuksessa opettajien kahvilassa ja kanslerin odotushuoneessa.
Tämä esine tulee esille museomme uuteen ydinnäyttelyyn, joka avautuu syksyllä 2023 Helsingin yliopiston päärakennukselle.
Merike Holmberg, asiakasneuvoja ja opas
Lähteet:
Galleria Academica. Yliopistomiesten muotokuvia (toim. ja johdanto Onni Okkonen). Helsinki ja Porvoo: WSOY, 1961.
Heikel, Ivar. Helsingin yliopisto 1640-1940. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otavan kirjapaino, 1940.
’Junia Ingman’. Naisten ääni no.9. 01.01.1911. https://digi.kansalliskirjasto.fi (viitattu 20.03.2023)
Luukkanen, Tarja-Liisa. Sääty-ylioppilaasta ensimmäisen polven sivistyneistöön. Jumaluusopin ylioppilaiden sukupolvikehitys ja poliittis-yhteiskunnallinen toiminta 1853-1918. Helsinki: SKS, 2005.
Konttinen, Riitta. ”Ingman, Eva (1853-1914)”. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-003403 (viitattu 20.03.2023)
Murtorinne, Eino. ”Ingman, Anders Wilhelm (1819-1877)”. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kgb-003492 (viitattu20.03.2023)
Pihlajamaa, Lauri. Anders Wilhelm Ingman: elämä ja kirjallinen työ. Terttu Pihlajamaa Förlag: Tukholma, 2006.
”Porträttmalaren Bernhard Reinhold.” Finskt Museum 1912. Opuscula Aspeliniana. Kirjoitelmia kulttuurihistoriamme varhaistaipaleelta. Helsinki, 1942.
Ylitalo, Marko. ”Taiteilija, jota ei pysäyttänyt mikään”. https://hs.fi/kuukausiliite/art-2000006169072.html (viitattu 20.03.2023)