Elvytysnukke Anne lepää museon kokoelmatilassa pölyltä suojaavissa museaalisissa käärinliinoissaan. Anne esittää kaunispiirteistä nuorehkoa naista, jolla on kullanvaaleat hiukset ja sinivalkoinen verryttelypuku. Silmät ovat kiinni ja suu hieman raollaan. Nukke, sen kuljetuslaatikko sekä muuta elvytysharjoittelun tarpeistoa lahjoitettiin Yliopistomuseolle Pitkäniemen sairaalan museotoimikunnan toimesta vuonna 2012. Pitkäniemi on Suomen neljänneksi vanhin psykiatrinen sairaala, ja se on edelleen toiminnassa.
Painelu-puhalluselvytyksen opettelussa käytetty, varsin realistisen näköinen nukke Resusci Anne on norjalaisten Åsmund Lærdalin ja Björn Lindin sekä itävaltalaisen Peter Safarin kehittämä. Nuken ensiesittely oli vuonna 1961 First International Symposium on Resuscitation -kongressissa Stavangerissa, Norjassa. Kasvonpiirteensä nukke on saanut Euroopassa laajalti tunnetun kipsivaloksen, niin sanotun Seinen tuntemattoman, mukaan.
Seinen tuntematon
Tarina kertoo, että 1800-luvulla Pariisin Seine-joesta löydettiin hukkunut, tavattoman kaunis nuori nainen. Elämä oli hänestä paennut, mutta kasvoille oli jäänyt vieno ja levollinen hymy. Pariisin ruumishuoneen oikeuslääkäri halusi ikuistaa naisen kauneuden ja teetti tämän kasvoista kipsivaloksen. Ideana oli myös se, että joku voisi myöhemmin tunnistaa hukkuneen. Tuntemattomien vainajien kohdalla näin tehtiin joskus ja asetettiin kipsivalokset – tai jopa itse ruumiit – näytille ruumishuoneelle.
Naisen kasvoista valmistettiin pian lukuisia kopioita, ja ihastuneet ihmiset ostivat niitä koristeiksi koteihinsa. Myöhemmin on tosin ollut keskustelua, onko kipsivalosta sittenkään tehty hukkuneen kasvojen mukaan, sillä ainakaan kasvoille tallentunut hymy ei ole tosiasiassa kovin todennäköinen ilme hukkuneelle. Veistosta kutsuttiin nimellä L’inconnue de la Seine, Seinen tuntematon. Nykyperspektiivistä kotinsa koristeleminen hukkuneen kuolinnaamiolla tuntuu hiukan makaaberilta.
Ikiuneen vaipuneen naisen mystinen, kuin toisesta maailmasta oleva hymy, vetosi varmasti aika hyvin aikakauden ihmisiin. Elämän ja kuoleman mysteerit kiinnostivat monia 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Psykologian ala kehittyi, ja myös spiritismi, symbolismi, esoteerisuus ja muut henkimaailmaa selittämään pyrkineet suuntaukset kiehtoivat monia.
Seinen tuntematon taiteessa
Seinen tuntemattoman kasvot inspiroivat monia taiteilijoita. Ranskalainen kirjailija Albert Camus kirjoitti L’Inconnuesta, kuten myös venäläinen kirjailija Vladimir Nabokov eräässä runossaan. Myös amerikkalainen taiteilija Man Ray teki kipsivaloksesta tutkielman. Kasvot ovat painuneet monien kuvataiteilijoiden mieleen, kun he ovat harjoitelleet piirtämistä tämän tunnetun kipsivaloksen mukaan.
Yliopistomuseon kokoelmiin ei kuulu Seinen tuntemattoman kipsivalosta, mutta kuva kasvoista löytyy Helsingin yliopiston Piirustussalilla käytössä olleesta kuvasalkusta, jossa on esimerkkejä kipsiveistosten piirtämisen harjoitteluun. Taiteilija Charles Barguen (1826/1827–1883) tekemään Cours de Dessin -kuvasalkkuun kuuluu Jeune Femme -niminen esimerkkipiirustus, joka esittää juuri Seinen tuntematonta.
Cours de Dessin -kuvasalkku eli useita mallikuvia sisältänyt julkaisu oli tärkeä piirustuksen opetuksen ohjekirja 1800-luvulla. Sitä ovat käyttäneet mallina monet taiteilijat ja kuvataidekoulut ympäri Eurooppaa. Charles Bargue ja taiteilijakollega, Pariisin taideakatemian professorina toiminut Jean-Léon Gérôme (1824–1904), julkaisivat salkun alun perin Pariisissa 1860-luvulla. Helsingin yliopiston Piirustussalille kuvasalkun hankki taiteilija Adolf von Becker (1831–1909), joka toimi Piirustussalin piirustusmestarina vuosina 1869–1892. Piirustussali on Suomen vanhin julkinen taiteen opetuslaitos ja 1800-luvun puoliväliin asti Suomen ainoa sellainen. Yliopistolla on toiminut piirustusmestari aina vuodesta 1708 asti.
Annen tarina
Seinen tuntemattoman – ja tuntemattomaksi jäävän – naisen tapaus on mielikuvitusta kiehtova, mutta myös Anne-nuken tarina on mielenkiintoinen.
Åsmund Lærdal oli norjalainen lelutehtailija, joka onnistui kehittämään vinyylistä uudenlaisen pinnan nukkeihin. Lærdal sai kimmokkeen elvytysnuken kehittämiseen, kun hänen oma poikansa oli vähällä hukkua. Poika saatiin pelastettua, mutta tapaus järkytti syvästi isää.
Juuri samoihin aikoihin oli kehitetty hukkuneen pelastamiseen käytettävä painelu-puhalluselvytys, josta Lærdalkin kuuli ja kiinnostui. Puhallustekohengityksen kehitti anestesiologi Peter Safar, ja tähän vuonna 1958 toimivaksi todistettuun menetelmään lisäsivät ulkoisen sydänhieronnan vuonna 1960 W. B. Kouwenhoven, J. R. Jude ja C. G. Knickerbocker. Myös Norjan Punainen Risti oli kuulolla, ja se päätetti alkaa kouluttaa ihmisiä antamaan uutta elvytystä sitä tarvitseville. Kuka tahansahan voisi joutua yllättäen auttajan asemaan. Suusta suuhun elvytystä pitäisi harjoitella, mutta miten? Oikeiden ihmisten kesken se ei olisi hygieenistä, saati sopivaa.
Lærdal, joka oli jo aiemmin toimittanut Ruotsin ja Norjan Punaiselle Ristille koulutusvälineitä, kehitti anestesiologi Björn Lindin kanssa realistisen näköisen nuken, jolla oli vinyyliset kasvot, kädet ja jalkaterät sekä puhallettava ruumis. Sen avulla elvytysharjoittelu sujuisi. Peter Safar antoi vielä muutamia kehitysvinkkejä nukelle. Safar muun muassa ehdotti, että nukelle voisi tehdä metallisen renkaan rinnan sisälle sydämen painelun harjoittelua varten. Nuket saavuttivat suuren suosion, ja niitä myytiin ympäri maailmaa nimellä Resusci-Anne eli elvytys-Anne.
Nukkeja valmistetaan edelleen, lähes samanlaisina. Vartalo on tosin vaahtomuovinen, ei enää pumpattava, ja hiukset ovat muoviset.
Mutta mistä ne kasvot?
Åsmund Lærdal näki L’Inconnueta esittävän, kenties matkamuistona tuodun, kipsireliefin Stavangerissa appivanhempiensa kodin seinällä. Hukkuneen kasvot, ja elvytyskoulutusta ajatellen helposti lähestyttävät, kauniit kasvot. Mikäpä olisikaan parempi valinta kasvoiksi elvytysnukelle.
Seinen tuntematonta ei kukaan pystynyt pelastamaan, mutta Anne-nukella suoritetun koulutuksen ansiosta lukemattomat ihmiset ovat pelastuneet samalta kohtalolta.
Anna Luhtala, museoamanuenssi
Lähteet ja kirjallisuutta:
Ars Universitaria 1640–1990 – teoksia Helsingin yliopiston Piirustussalista. 1990. toim. Kati Heinämies.
Forsius, Arno: ”Tekohengityksen historia”, 2001 (päivitetty 2003), sivustolla Lääketiedettä – kulttuuria – ihmisiä – Kuvauksia historiasta. (http://www.saunalahti.fi/arnoldus/resuscit.html, viitattu 5.10.2020).
Nousiainen, Anu: ”Anne-nukkea on käytetty hengenpelastuksen opettamisessa jo yli 50 vuotta – mutta onko Annella Seine-jokeen hukkuneen nuoren naisen kasvot?”, Helsingin Sanomat 1.4.2017.
Tjomslanda, Nina; Laerdalb, Tore & Baskett, Peter: ”Resuscitation Great Bjørn Lind – the ground-breaking nurturer”, Resuscitation 65 (2005) 133–138. (https://foundation915.files.wordpress.com/2016/07/about-bjorn-lind.pdf, viitattu 1.10.2020).
Zeidler, Anja: “Influence and authenticity of l’Inconnue de la Seine” teoksessa Steven Moore: A Reader’s Guide to William Gaddis’s ‘The Recognitions’ (1982). (http://williamgaddis.org/recognitions/inconnue/index.shtml, viitattu 23.9.2020).