Kalliosuojan aarteita – kaappi vuodelta 1831

Kevään aikana muuttoprojektissamme inventoidusta kalliosuojasta löytyi paljon kiinnostavia esineitä. Osa oli kauniita, osa ehkä pelottaviakin. Joistakin esineistä tiedettiin hyvinkin tarkkaan taustatietoja, toiset jäivät tuntemattomiksi. Entisen Viikin Maatalousmuseon kokoelmaan kuulunut kaappi vuodelta 1831 on yksi kalliosuojasta pelastetuista aarteista.

Kuvassa esittelyssä oleva kaappi.
Noin 180 cm korkea kaappi on koristeltu punaisella, valkoisella ja siniharmaalla. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

Vuonna 1831 Charles Darwin lähti kiertämään HMS Beagle -aluksella maailman meriä. Matkan aikana hän teki luonnontieteellisiä havaintoja, jotka toimivat pohjana teokselle Lajien synty ja maailmaa mullistaneelle evoluutioteorialle. Samana vuonna myös tuleva farmaseutti ja Coca-Colan keksijä John Pemberton syntyi Yhdysvalloissa, ja Carl von Clausewitz, tunnettu sotateoreetikko, kuoli Preussissa.  Napoleonin kuolemasta oli kulunut jo 10 vuotta. Taidemaalari Eugène Delacroix’n tunnetuin teos Vapaus johtaa kansaa oli valmistunut edellisenä vuonna. Teos oli parhaillaan yleisön ihasteltavana Pariisin Salongissa. Keisari Nikolai I hallitsi Venäjää ja samalla Suomen suuriruhtinaskuntaa. Helsingissä perustettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. SKS:n sihteerinä toiminut Elias Lönnrot kehitti uuden suomenkielisen sanan, kirjallisuus, juuri sitä varten.

Lähikuvassa oven keskelle maalattu vuosiluku 1831.
Kaapin valmistusvuosi on maalattu keskelle ovea. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

Myös esittelyssä oleva puinen kaappi valmistettiin siis tuona samaisena vuotena. Valmistusajasta kertova vuosiluku on maalattu oven keskelle. Yliopistomuseolla ei ole tietoa kaapin tekijästä. Kaappi on peräisin Varsinais-Suomesta, entisestä Karjalan kunnasta, Suutilan kylässä sijainneelta Kivilän lohkotilalta. Olisiko tilan silloinen isäntä ollut taitava puuseppä vai onko kiertävä nikkari valmistanut kaapin? Kaapin ovea ympäröivät punaisella maalatut sivut ja siniset seinien koristetäytteet, peilit. Lisäksi ovi on koristeltu valkoisin kukkasin ja köynnöksin. Oven takaa paljastuu hyllytasoja. Voisiko kyseessä olla häälahja tai kapiokaappi, jossa tilan emäntä olisi säilyttänyt parhaita, nuorena tyttönä tekemiään tekstiilejä?

Lähikuvassa kaapin oven koristeita: nauhoja, kukkia ja köynnöksiä.
Yksityiskohtia kaapin koristeista. Kuvat: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

Lähes kahden sadan vuoden ikä näkyy kaappia käsiteltäessä. Kaapin pohja on haurastunut, eikä se seiso yhtä tukevasti jaloillaan kuin kenties joskus ennen. Kaappi on ollut useita vuosia varastossa kalliosuojassa, eivätkä varastotilan ajan myötä kosteiksi ja likaisiksi muuttuneet olosuhteetkaan ole tehneet kaapille hyvää.  Oven lukkoon sopiva avain on kadonnut vuosien saatossa, mutta oven sulkeva säppikin on ollut jo pitkään paikoillaan. Tästä kertoo syvä puoliympyrän muotoinen jälki, jonka säpin terä toistuneiden avaamisten aikana on pikkuhiljaa uurtanut puuhun.

Lähikuvassa vanha säppi ja sen puuhun uurtama jälki.
Säppi pitää oven suljettuna. Putoava terä on uurtanut puuhun jäljen. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

Kalliosuojassa inventoitujen maatalousesineiden joukossa oli paljon auroja ja äkeitä, aisoja unohtamatta. Siksi oli mukavaa vaihtelua törmätä johonkin aivan toisenlaiseen esineeseen. Kaappi on kauniin kirjava väriläiskä ja puusepäntaidon työnäyte. Se on myös viittaus sisätiloihin ja kodin lämpöön arkisempien maanmuokkausvälineiden joukossa. Konservaattorin puhdistama kaappi on nyt valmis uusiin seikkailuihin. Kuten valtaosa muistakin Viikin Maatalousmuseon kokoelmaan kuuluneista esineistä, myös tämä kaappi saa uuden kodin Suomen maatalousmuseo Sarasta.

Katariina Pehkonen, museoamanuenssi 

Korona!

Covid 19 -virus, tuttujen kesken koronavirus, mullisti työnteon kertaheitolla maaliskuussa. Myös Yliopistomuseon muuttoprojekti joutui uuden eteen: miten tehdä turvallisesti mutta tehokkaasti työtä, jota tehdään pääosin lähityönä ja muiden kanssa? Hallitus ja Helsingin yliopiston johto reagoivat nopeasti muuttuneeseen tilanteeseen, ja suuri osa yliopiston henkilökunnasta siirtyi etätöihin. Kokoelmamuutto kuitenkin jatkui myös lähityönä yliopiston suosituksesta. Todettiin, että projektia ei voi mm. määräaikaisen rahoituksen ja tilapaineiden vuoksi keskeyttää, mutta työntekijöiden terveydellä ei leikitä.

Esineet eivät liiku itsestään. Muuttotiimin ja esimiesten kesken ryhdyttiin pian pohtimaan turvallisia tapoja tehdä työtä. Pohdintojen päätteeksi osa tiimistä jäi etätöihin ja osa jatkoi työskentelyä työpaikalla, mutta pienemmillä tiimeillä ja erityistä huolellisuutta hygieniassa noudattaen. Käytännössä tämä on tarkoittanut työskentelyä pareittain tai maksimissaan kolmistaan, ja sitä, ettei työpisteiden välillä ole vaihtuvuutta. Samat ihmiset työskentelevät siis aina samoissa tiloissa. Näin pystyisimme katkaisemaan sairastumisketjun, jos joku työntekijöistä kaatuisi yllättäen sairasvuoteelle.

Kalliosuojassa poikkeusaikana

Yksi tämän hetken kiireellisimmistä työskentelykohteista on kalliosuoja, jonka inventointi saatiin käynnistettyä alkuvuodesta. Kalliosuojassa henkilösuojaimien ja suojavarusteiden kanssa työskennellessä olemme varmasti paremmassa turvassa viruksilta kuin missään muualla epidemian aikana. Töihin olemme liikkuneet pääasiassa omilla autoilla tai pyörällä. Inventointikuvaus on edennyt mainiota tahtia koronasta huolimatta!

 

Kalliosuojan työskentelytila on täynnä pöytiä ja niille inventoitaviksi kannettuja esineitä.
Kalliosuojassa on esineitä huonekaluista kipsiveistoksiin ja lääketieteen laitteista tekstiileihin. Kuva: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Kuvaamisen jälkeen jokaisesta esineestä täytyy tehdä poisto- tai säästämispäätös. Poistolistalle joutuvat esimerkiksi esineet, jotka ovat hyvin huonokuntoisia, jotka ovat altistuneet homeelle tai joita vastaavia on jo kokoelmissa. Päätökset täytyy tehdä huolella, sillä jokainen säästetty esine tarvitsee säilytystilan ja kuluttaa museon resursseja. Toisaalta taas poistettua esinettä ei saa takaisin, mikä lisää painetta tehdä hyvin punnittuja päätöksiä. Osasta aineistoa löytyy tietoa vanhoista esinekortistoista tai diaarioista, jotka on muuton aikana digitoitu. Esineiden tunnistaminen on aikaa vievää puuhaa. Kalliosuojan esineiden taustatietoja on esiselvitetty etätöissä, jotta esineet voidaan paikan päällä joko pakata laatikoihin ja kiinnittää lavoille poiskuljetusta varten tai päästää esineiden taivaaseen.

Keskustakampuksen kokoelmatila

Eräs muuttokohteemme on keskustakampuksella sijaitseva kokoelmatila, jossa olemme pakanneet esineitä jo jonkin aikaa. Nyt kokoelmatilassa työskentelee kolme työntekijää, joiden työpisteet on sijoitettu turvallisen etäisyyden päähän toisistaan. Aluksi uudet järjestelyt hidastuttivat pakkaamista, mikä aiheutti hieman paineita niin kokoelmatiloissa paikallaolijoille kuin etätyöläisille. Pakkausvauhti on kuitenkin nopeutunut omiin pisteisiin keskittymisen myötä, ja hyllyt tyhjenevät hyvää vauhtia.

Kaksi silmän anatomista mallia lasikupujen alla. Lasikuvuissa lukee: Sinua vahditaan täällä.
Vahasta valmistettuja anatomisia malleja vahtimassa, että koronasuosituksia noudatetaan. Varoitustekstit ovat tosin peräisin jo siltä ajalta, kun mallit valvoivat tiloja entisellä Fysiologian laitoksella. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.

Kokoelmakeskuksen kuulumiset

Uudessa kokoelmakeskuksessa työt ovat jatkuneet, mutta rakennuksessa on otettu käyttöön Museoviraston antamia suosituksia. Ihmisten määrää on rajoitettu niin, ettei samassa tilassa työskentele kerrallaan yli 10 työntekijää, ja paikalle tulevat henkilöt on ilmoitettava etukäteen rakennuksen vahtimestarille. Kahvitaukoja pidetään useammassa tilassa kuin aikaisemmin riittävien turvavälien säilymiseksi, ja kokoelmakeskuksen aukioloaikoja on rajoitettu. Yliopistomuseon muuttotiimiläisiä on työskennellyt kokoelmakeskuksessa vain pari henkilöä kerrallaan, joten etäisyyssuosituksista on ollut helppo pitää kiinni suurissa kokoelmahalleissa.

Esineitä pöydällä odottamassa nostamista hyllyyn. Etualalla on kipsinen ihmiskasvojen malli sekä metallista valmistettuja tutkimuslaitteita.
Museoesineiden hyllytys jatkuu. Yliopistomuseon kokoelmiin kuuluu vaihteleva kirjo esineitä fysiikan laitteista kipsiveistoksiin. Kuva: Marika Tarkiainen / Helsingin yliopistomuseo.

Muuttoprojektin etätyöt koronaepidemian aikana

Museoesineiden muutossa tehdään paljon muutakin kuin pelkkää laatikoihin pakkaamista, joten valmistelevaa työtä on kosolti. Yliopistomuseolla on paljon luetteloimatonta esineistöä, jotka pitää numeroida, mitata, ja kuvata, minkä jälkeen ne vasta voidaan luetteloida sähköiseen kokoelmanhallintajärjestelmään Akseliin. Aloitimme maaliskuussa kiireen vilkkaa massakuvaamaan esineitä etäluettelointia varten erikoistilanteen mukanaan tuomia rajoitteita ennakoiden.

Kokoelmakeskukseen esineiden tie käy joko pakastimen tai karanteenin kautta, jotta vältytään tuhohyönteisten tuomiselta kokoelmatiloihin. Esinelaatikoista on tehty etukäteen laatikkolistat, joista ilmenee laatikoiden tunnus sekä siinä olevien esineiden numerot. Listoja on voitu etätöissä läpikäydä pakastusjaottelua varten, kiitos sähköisen kokoelmanhallintajärjestelmän, pilvipalveluiden ja verkkolevyjen.

Kuvakaappaus etätyöskentelijän tietokoneen ruudusta. Näytöllä on auki kokoelmanhallintajärjestelmän verkkosivu sekä useita muita välilehtiä.
Luetteloidessa on helposti auki kuusikin selaimen välisivua, Word, kuvankäsittelyohjelma ja useampi tiedostokansio. Välillä nettiyhteys tökkii, kannettava ylikuormittuu ja hiirikäsi kramppaa. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Yksi aikaa vievä, mutta työturvallisuuden kannalta tärkeä osa muuttoprojektia on niin kutsuttu myrkkysavotta. Yliopistomuseon kokoelmia on aikaisempina vuosina muuton yhteydessä käyty läpi, ja paljon terveydelle haitallisia lääkeaineita ja kemikaaleja sisältäviä esineitä on kartoitettu ja osin poistettu kokoelmista. Tästä huolimatta yllätyksiä tulee yhä vastaan. Kokoelmanhallintajärjestelmästä löytyviä vaarallisia aineita voi myös listata etätöissä. Myrkkylistan pohjalta kokoelmatiloissa tiedetään, mitkä laatikot tulisi käsitellä vetokaapissa tai pukeutuneena raskaampiin suojatamineisiin. Esineistä, joista aiheutuu vakava riski työntekijöille tai muille esineille, voidaan tehdä poistopäätöksiä.

Etätöitä kevyimmästä päästä ovat olleet blogin päivitys ja Instagram-tilin juttujen jakaminen. Työpäiviin ovat kuuluneet myös mm. muuttotiimin ja koko museon säännölliset kokoukset, jotka on melko sutjakkaasti hoidettu Teamsissa tai Zoomissa. Työhyvinvointia on pidetty yllä virtuaalisessa kahvihuoneessa ja Helsingin Yliopiston Tiedekulman Huolettomat hartiat -taukojumpalla. Työkavereita ja fyysistä työskentelyä esineiden parissa on tullut silti ikävä useaan otteeseen!

 

Jenni Jormalainen, projektityöntekijä

Mai Joutselainen, projektityöntekijä

Riina Uosukainen, konservaattori

 

Tallin esineiden puhdistaminen osana muuttoprojektia

Syksyllä 2019 osana muuttoprojektia alettiin rakentaa Vantaan Hakkilassa sijaitsevaan varastorakennukseen puhdistustilaa, jossa perusteellisemman puhdistamisen tarpeessa olevat muutettavat museoesineet oli tarkoitus puhdistaa. Teollisuushalliin rakennettu puhdistustila käsitti neljä erillistä esineiden käsittelytilaa, joiden avulla pyrittiin varmistamaan, etteivät esineissä olevat epäpuhtaudet kulkeudu hallitilassa puhdistuksen jälkeen esineiden luettelointi- ja pakkaustilaan. Esineet oli tarkoitus siirtää luettelointi- ja pakkaustilasta suoraan museoiden kokoelmatiloihin.

Museon puhdistustilan pohjapiirros.
Museon käyttöön rakennetun puhdistustilan pohjapiirrossuunnitelma. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Katariina Pehkonen.

Omat tilat esineiden käsittelyyn

Hakkilan puhdistustilan ensimmäinen alue oli varattu puhdistamattomien esineiden säilyttämiseen ja toinen tila esineiden mekaaniseen ja liuottimilla tehtävään puhdistamiseen. Puhdistustilaan rakennettiin oma alipaineistettu ilmanvaihtonsa epäpuhtauksien leviämisen estämiseksi. Kolmas tiloista oli varattu puhdistettujen esineiden mahdolliseen vetyperoksidisavutukseen. Myös kolmanteen tilaan rakennettiin oma ilmanvaihtojärjestelmänsä. Puhdistushallin neljäs tila oli varattu puhdistettujen ja desinfioitujen esineiden luettelointiin ja pakkaamiseen. Myös tällä tilalla oli oma ilmanvaihtojärjestelmänsä.

Joitakin viikkoja sen jälkeen, kun Viikin tallirakennuksen tyhjentäminen museoesineistä oli laajamittaisemmin käynnistynyt, alkoi syyskuussa 2019 tallin säilytettävien esineiden puhdistaminen Hakkilassa. Olin mukana suunnittelemassa aluksi esineiden puhdistamistilaa sekä suunnittelin ja toteutin käytännössä tallin säilytettävien esineiden puhdistamisen. Ensimmäiset museon tiimiläisten huolellisesti pakkaamat esinelavat saapuivat Hakkilan puhdistustilaan lokakuun puolenvälin tienoilla. Koska esineet oli pakattu kuljetuslavoille, niitä oli helppoa siirrellä pumppukärryillä tilasta toiseen puhdistushallin sisällä.

Konservaattori puhdistaa esineitä.
Konservaattori Heidi Wirilander suojavarusteissa puhdistamassa likaisia esineitä. Helsingin yliopistomuseo.

Likaa ja jyrsijöitä

Kuten Susanna Paasonen joulukuun 2019 blogikirjoituksessaan kertoi, olivat maapohjaisen ja lämmittämättömän tallin esineet altistuneet monenlaisille haitallisille tekijöille vuosien varrella. Tämä asetti omat haasteensa esineiden puhdistamiselle. Puhdistukseen tulleista esineistä saatettiin havaita paksun tomukerroksen ja irtoroskien lisäksi mm. maalipintojen lohkeilua ja hilseilyä, metalliosien korroosiota, lintujen jätöksiä ja höyheniä, muumioituneita jyrsijöitä sekä merkkejä puutuholaisten toiminnasta.  Sen sijaan selviä silmin havaittavia merkkejä homeen aktiivisesta kasvusta ei tallin esineissä näkynyt.

Tallista puhdistukseen tuotiin yhteensä noin 110 esinettä. Esineiden mekaaninen puhdistaminen eli pintapuhdistaminen tehtiin imuroimalla. Imuroinnissa apuna käytettiin pehmeitä pensseleitä ja harjoja. Esineiden muoto ja rakenne teki toisinaan imurilla ja pensselillä tehtävän puhdistamisen vaikeaksi. Tällöin pölyn ja lian poistamisessa käytettiin apuna paineilmalaitteistoa, jonka avulla pölyä ja likaa pyrittiin puhaltamaan esineiden vaikeasti puhdistettavilta alueilta pois.

Puhdistettavien esineiden suuri koko kysyi toisinaan voimia. Jos esineen rakenne ja kunto sen salli, saatettiin esinettä puhdistuksen aikana käännellä eri asentoihin, jotta kaikki lika ja pöly olisi saatu puhdistettua esineestä. Maapohjaisen tallirakennuksen esineet todellakin olivat kauttaaltaan pölyn ja lian peitossa, ja siksi esineiden puhdistaminen kaikilta pinnoiltaan oli usein tarpeellista. Puhdistettavana oli kuitenkin myös sellaisia suurikokoisia esineitä, joiden käänteleminen tai kallistaminen ei ollut mahdollista puhdistamisen aikana. Etenkin näiden esineiden puhdistamisessa paineilmalaitteisto oli tarpeellinen.

Puinen tynnyri, jonka kyljessä on pyöreä reikä.
”Yhdeksän hiiren tynnyri” eli vanha kaljatiinu, jonka sisältä löytyi puhdistuksessa 9 jyrsijän raatoa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Liuotin ja vetyperoksidi avuksi puhdistukseen

Koska tallista puhdistukseen tuodut esineet olivat lähtökohtaisesti hyvin likaisia ja suuressa osassa niistä oli lintujen jätöksiä, esineiden pinnat pyrittiin perusteellisemmin puhdistamaan 70 % etanolilla kostea- tai nihkeäpyyhkimällä. Pyyhinnässä käytettiin kertakäyttöisiä kuitukangasliinoja. Esineiden pintakäsittely ja materiaali ratkaisivat, kuinka paljon kosteutta pystyttiin käyttämään esineiden liuotinpuhdistamisessa.

Koska tallin esineissä havaitut merkit jyrsijöistä ja linnuista saattoivat aikaansaada tartuntatautiriskin, jota ei välttämättä täysin pystytty poistamaan esineiden mekaanisella ja liuottimella (70 % etanoli) tehtävällä puhdistamisella, tallin puhdistetut esineet päätettiin vetyperoksidisavuttaa. Vetyperoksidisavutus tehtiin hallitilassa kolme, johon puhdistetut esineet siirrettiin.

Danotecin työntekijä suihkuttaa vetyperoksidia hyllyillä olevien esineiden päälle.
Esineiden käsittelyä vetyperoksidilla. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Katariina Pehkonen.

Hallitilaan kolme oli pystytetty yhteen riviin useita kaksitasoisia hyllyjä, jotka oli rakennettu rakennustelineistä ja mellakka-aitojen verkkorakenteesta. Hyllyt oli varattu pienempien esineiden vetyperoksidisavuttamista varten, jotta vetyperoksidi olisi saatu vaikuttamaan esineen kaikkiin pintoihin. Suuremmat puhdistetut esineet sijoitettiin hyllyrivistöjen sivuilla oleville käytäville kuljetuslavoilla. Ennen vetyperoksidisavutusta esineiden likaiset kuljetuslavat vaihdettiin puhtaisiin ja likaiset kuljetuslavat siirrettiin hallitilaan yksi odottamaan siirtoa uudelleen käytettäväksi tallin esineiden pakkaamisessa. Esineiden vetyperoksidisavutuksen teki helsinkiläinen Danotec Oy. Vetyperoksidisavutuksen jälkeen tallin esineet siirrettiin neljänteen hallitilaan inventoitaviksi ja pakattavaksi. Puhdistuksen jälkeen tallin esineet saivat uuden elämän osana Suomen Maatalousmuseo Saran kokoelmaa.

Kolmion muotoinen, punaiseksi maalattu sekoitusäes kuormalavalla.
Puhdistettu sekoitusäes odottamassa pakkausta ja siirtoa eteenpäin. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Heidi Wirilander, Konservointipalvelu Heidi Wirilander

Esinepakkauksen ABC: lavapakkaaminen

Mitä kaikkea tarvitaan isokokoisen museoesineen pakkaamiseen muuttokuljetusta varten? Ainakin näitä:

Lava, materiaalisuositus lämpökäsitelty puu. EUR- ja FIN-lavat ovat yleisimmät Yliopistomuseolla käytetyt koot.

Pahviarkki. Ei välttämätön, mutta antaa siistin ja puhtaan pinnan lavalle. Pahvi myös estää esineen kapeita osia putoamasta lavan aukkoihin. Niittipistooli niitteineen auttaa arkin kiinnittämisessä.

Äes ja kirnu odottavat pakkaamista.
Esineitä lavalla odottamassa pakkausta. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Käsineitä. Museoesine on paras nostaa käsineet kädessä lavalle. Esinekohtaisesti voi valita vinyyli- tai nitriilikumisten tai viiltosuojattujen kangashansikkaiden välillä.

Museotyöntekijä esittelee suojahansikkaita.
Suurten esineiden kanssa tukevat hanskat ovat hyvät! Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Silkkipaperia ja tapauskohtaisesti kuplamuovia tai muuta pehmikettä kiinnitysnauhojen hankauskohtiin. Kuplamuovilla voi myös pehmentää törmäysherkkiä kulmia.

Kiinnitysnauhaa, ruuveja ja ruuvinväännin. Nauhan tukemana esine ei pääse heilumaan tai kaatumaan kuljetuksen aikana.

Museotyöntekijä kiinnittää esinettä lavalle.
Esineen tukeminen lavalle työn alla. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Suojakangas tai -harso. Valkaisematon pesty puuvillakangas tai perinteinen kasvimaaharso suojaavat esinettä pölyltä myös kokoelmatiloissa kuljetuksen jälkeen.

Hakaneuloja. Kangas tai harso muotoillaan hakaneulojen avulla esineelle hupuksi.

Museotyöntekijä kiinnittää harsoa hakaneulan avulla.
Kokoelmamuutossa kuluu satoja ellei tuhansia hakaneuloja. Kuva: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Muovia sadesuojaksi kuljetuksen ajaksi. Aina käytössä ei ole katettuja lastauslaitureita.

Mittanauha kankaan, harson ja muovien mittaamiseen.

Sakset sopivien palojen leikkaamiseen.

Varoitusteippiä herkkiin kulmiin törmäysvaaran takia.

Kiristekalvoa. Kalvon avulla suojamuovi pysyy paikoillaan. Myös teippiä voi käyttää, mutta irrotettaessa teippi repii suojaan reikiä ja voi tarttua vahingossa myös esineeseen. Kalvolla kiinnitetyn muovin voi kierrättää uusiin pakkauksiin.

Kiristekalvorulla, paperiteippiä ja varoitusteippiä, sakset, mittanauha ja niittipistooli.
Lavapakkaamisessa välttämättömiä pakkaustarvikkeita. Kuva: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Lopuksi vielä tietokone, tulostin, paperia ja muovitaskuja. Esine merkitään pakatuksi sähköiseen lavalistaan, lava numeroidaan ja esinettä varten tulostetaan muovitaskuun sujautettava tunnistekortti.

Museotyöntekijä työpöydän ja tietokoneen ääressä.
Väliaikainen pakkauspisteemme. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Lava siirretään pumppukärryillä kuljetusautoon. Muuttomatka uusiin tiloihin voi alkaa!

Valmiiksi pakattuja lavoja rivissä.
Ensimmäinen kuljetus lähtee pian! Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Katariina Pehkonen, museoamanuenssi

 

Muuttoprojekti alkamassa

Yliopistomuseo muuttaa! Tai oikeammin kokoelmat muuttavat, näyttelytilamme säilyvät toistaiseksi ennallaan.

Helsingin yliopisto on tehnyt sopimuksen upouuden kokoelmatilan vuokraamisesta yliopiston kulttuurihistoriallisia kokoelmia varten. Kokoelmien pääosa sijoitetaan Vantaalle, Museoviraston konservointi- ja kokoelmakeskuksen ensi vuonna valmistuvaan laajennusosaan. Yliopistomuseo luopuu tämän muuttoprojektin myötä useista vanhoista varastotiloista. Näissä olevien esineiden pakkaamista aloitellaan jo tämän vuoden puolella.

Koristeellinen puinen kaappi ja sininen puolihihainen pitkä naisen juhlapuku.
Esimerkkejä muuttavista kokoelmista: hammaslääkärin instrumenttikaappi ja iltapuku. Kuvat: Helsingin yliopistomuseo / Timo Huvilinna ja Helena Hämäläinen.

Yliopistomuseon hallinnoimat kokoelmat ovat varsin laajat ja monipuoliset. Noin 130 000 objektin joukossa on esineitä, valokuvia, kirjoja, arkistoaineistoa, audiovisuaalista aineistoa, taideteoksia, tekstiilejä ja rakennuspiirustuksia. Esineiden koot vaihtelevat pienistä instrumenteista suuriin huonekaluihin ja tutkimuslaitteisiin. Materiaalien kirjo on myös aikamoinen puuvillasta silkkiin, lasista puuhun ja metallista paperiin.

Hammasproteesi ja metallisia saksia muistuttavia pihtejä.
Esimerkkejä muuttavista kokoelmista: hammasproteesi ja suonipihtejä. Kuvat: Helsingin yliopistomuseo / Timo Huvilinna ja Katariina Pehkonen.

Muuttoa on jo pikkuhiljaa aloiteltu kesän korvilla. Ensimmäisenä tyhjennettävänä tilana on vanha maapohjainen tallirakennus, jossa on entisen Viikin Maatalousmuseon kokoelmaan kuuluneita esineitä. Koska esineet ovat altistuneet jyrsijöille, pikkulintujen jätöksille, homeelle ynnä muulle, tilan läpikäymiseen tarvitaan kattava suojavarustus. ”Avaruuspuvuissa” olemmekin jo tehneet muutaman alkuinventointikeikan ja kuvanneet esineitä. Huonon kunnon takia jokaista kirnua ja auraa ei tulla pelastamaan, vaan esineistä on myös tehtävä harkittuja poistoja.

Kaksi museon työntekijää valkoisissa suojapukineissaan, toinen pitelee taustakangasta, toinen asettelee puista museoesinettä kuvattavaksi.
Inventointikuvausta suojavarusteissa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Anna Luhtala.

Syyskuussa saamme mukaan lisää työvoimaa ja projekti lähtee kunnolla pyörimään. Edessä on kuormalavojen hankintaa, pakastamiskäytäntöjen opettelua mahdollisten tuhohyönteisten varalta, kokouksia aiheesta jos toisestakin, esineiden pehmustamista kuljetuksia varten, valokuvausta ja luettelointia, mittauksia, säilytyskalusteisiin tutustumista ja paljon muuta. Tervetuloa seuraamaan muuttoprojektin kuulumisia tämän blogin myötä!

Katariina Pehkonen, museoamanuenssi