Tekijä: Katariina Pehkonen

Kaikki loppuu aikanaan

Helsingin yliopistomuseon kokoelmamuutto on tehty! Entiset varastotilat ovat tyhjentyneet, esinekuormat on siirretty uusiin tiloihin ja roskat on lajiteltu kierrätykseen. On aika katsahtaa taaksepäin ja koota tehdystä yhteenvetoa.

Esinetulvaa, asbestia ja muita haasteita

Muuttoprojektimme alkoi kesällä 2019 Viikin vanhan tallin inventoinnilla ja tyhjentämisellä. Maapohjainen, täyteen ahdettu talli ja kosteusvaurioista ja ilkivallasta kärsinyt Viikin kalliosuoja haastoivat muuttotiimiämme ennen kaikkea fyysisyydellään. Asianmukaisten suojavarusteiden avulla saatoimme työskennellä erittäin epämuseaalisissa ja epämukavissa oloissa. Loppusyksyn 2020 ja kevään 2021 aikana tyhjennetyt, Ruskeasuolla hammasklinikan kiinteistössä sijainneet kokoelmatilat olivat haasteellinen muuttokohde puolestaan suuren esinemäärän, ahtauden ja esineiden sisältämien haitta-aineiden takia.

Kolme suojavarusteisiin pukeutunutta museotyöntekijää siirtää ja kuvaa esineitä kallioon louhitussa väestönsuojatilassa. Lattialla ja pöydillä on käsittelyä odottavia esineitä.
Inventointikuvaus käynnissä Kalliosuojassa. Työskenneltäessä oli käytettävä hyvää suojavarusta homevaurioiden ja tilan asbestiriskin takia. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Iso osa Yliopistomuseon kokoelmista muutti edellisen kerran vuosien 2014-2015 aikana yliopiston sisäisten tilajärjestelyjen takia. Tuolloin käyttöömme saatu keskustakampuksen kokoelmatila haastoi tässä muutossamme aineistojen ja materiaalien monipuolisuudella. Yliopiston historiaan liittyvissä kokoelmissa on niin tekstiilejä, metallia, lasia, puuta kuin monimateriaaliesineitä. Koska edellismuutossa kokoelmia ei ollut vielä mahdollista pakastaa, kaiken aineiston uudelleen pakkaaminen mahdollista pakastusta varten vaati oman organisointinsa. Viimeiseksi isoksi muuttokohteeksi tällä kertaa jäivät edellisessä kokoelmamuutossa niin ikään käyttöön saadut, aiemmin kirjastovarastona toimineet Viikin varastotilat. Tulevien lavasiirtojen yhteydessä ei tule ikävä Viikin käytävien hankalia tiukkoja kulmia tai palo-ovien korkeita kynnyksiä!

Projektin aikana muutettujen esineiden määrä liikkuu kymmenissä tuhansissa. Tarkkaa lukua on mahdotonta tässä vaiheessa laskea, sillä joukossa on vielä tarkempaa luettelointia odottavia kokonaisuuksia. Suuresta massasta erottuivat meille jokaiselle omat erityishuomiota vaatineet inhokkiesineemme, joiden siirto oli haastavaa. Hammaslääkärin unittien eli hoitoyksiköiden siirtoon tarvitsimme apuvoimia niiden suuren koon takia. Asbestia on käytetty aikaisemmin hyvin yleisesti, joten sitä voi löytyä monesta museoesineestä. Esimerkiksi lääketieteen kokoelmaan kuuluvan kaasukromatografin putket oli pinnoitettu asbestilta näyttävällä materiaalilla. Asbestilla tiivistetyt röntgenputket ovat vaarallisia myös putkien sisälle tehtyjen tyhjiöiden takia. Tyhjiön sisältävä lasiesine voi särkyä pirstaleiksi räjähtäen. Radioaktiivisesti säteillyt, Suomen Nukliditekniikan pois noutama mittakammio kruunasi haastavien esineiden kirjon.

Pitkulainen lasista valmistettu röntegputki. Putken päissä on metalliset kärjet, jotka on tiivistetty valkoisella aineella.
Röntgenputken päissä on valkoista tiivisteainetta, joka saattaa olla asbestia. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Katariina Pehkonen.

Muuttotyö on toisinaan ruumiillisesti raskasta. Apuvälineistä ja siirtokärryistä huolimatta on välillä tehtävä nostoja, raahattava taakkoja ja kumarruttava kyyryyn lattian tasossa olevien esineiden äärelle. Myöskään henkistä kuormaa eivät välillä tiukat aikataulut, kesken muuton iskeneestä koronapandemiasta puhumattakaan, tehneet kevyemmäksi. Projekti myös laajeni alun perin suunnitellusta matkan aikana. Pääsimme mukaan yhteistyöprojektiin Silmäklinikalla kesällä 2020. Yliopiston päärakennuksen peruskorjauksen etenemisen myötä myös arkisto- ja valokuvakokoelmamme oli pakattava kesken esinekokoelmien läpikäynnin.

Ilonaiheita ja onnistumisia

Muuttoprojekti on ollut hyvä tilaisuus oppia paljon uutta. Olemme matkan varrella tutustuneet muun muassa karanteenipakkaamisen saloihin ja kemikaalien käsittelyyn. Yhteistyö ammattitaitoisten muuttotiimiläisten kesken on tuottanut kekseliäitä ratkaisuja moniin muuttohaasteisiin. Konservaattorien ja museomestarin erityisosaaminen on upealla tavalla täydentänyt humanistien tietotaitoja. Rakkaus alaan ja muuttotiimin venyminen hankalissa paikoissa ovat mahdollistaneet onnellisen lopun muuttoprojektiurakalle.

Museokokoelmat voivat yllättää monipuolisuudellaan myös iloisessa mielessä. Muutettujen esineiden joukosta on löytynyt ihania esimerkkejä entisaikojen käsityötaidosta. Teollisestikin valmistettujen esineiden koristeluun on 1800-luvun lopulla ja viime vuosisadan alussa uhrattu aikaa ja vaivaa. Muuton keskellä on myös ollut mukavaa omistautua hetkeksi pienemmille osaprojekteille kuten upeiden antiikin kokoelmien läpikäyntiin tai kokoelmien helmiä sisältäneen päänäyttelyn purkuun. Muuton aikana museon kokoelmiin on saatu myös uusia mielenkiintoisia esineitä, jotka tiimi on pakannut eteenpäin muiden esineiden mukana. Näistä mainittakoon esimerkkinä Estonian pelastustöissä 1994 käytetyt vainajien siirtoarkut, jotka liitettiin museokokoelmiin Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen osastolta.

Kahden esineen kuvat on yhdistetty. Ensimmäisessä on ruukkuun pystytetty pitkävartinen koristeananas-suihkukaivo. Toisessa kuvassa on pieni keramiikkaruukku, jossa on pyöreä runko.
Muutettujen esineiden joukossa oli myös ihanuuksia, kuten ananaksen muotoinen suihkukaivo ja noin 2500 vuoden takaa peräisin oleva hajuvoidepullo, aryballos. Kuvat: Helsingin yliopistomuseo / Jenni Jormalainen.

Muuton saaminen kunniakkaasti maaliin on ilonaiheista suurin. Vaaditut tilat ovat tyhjentyneet aikataulussa. Kokoelmien käytettävyys on parantunut, kun aiemmin luetteloimattomiksi jääneet aineistot on nyt saatu suurelta osin vähintäänkin inventoitua ja vietyä sähköisiin tietokantoihin. Hyvä pakkaus ja ajantasaiset sijaintitiedot helpottavat jatkossa esineiden noutoja niin omiin näyttelyihin kuin näyttelylainoiksi ja esinetutkijoiden iloksi. Uudet asianmukaiset säilytystilat ja valvotut olosuhteet myös takaavat, että kokoelmat ovat tallella vielä tuleviakin sukupolvia varten.

Kuva uusista säilytystiloista. Kuormalavahyllyille on nostettu lavoja, joiden päällä olevat esineet on suojattu valkoisella harsolla. Etualalla nostoihin käytetty pinoamisvaunu.
Uusissa kokoelmatiloissamme hyllyt ovat täyttyneet kiitettävästi ja sijaintimerkinnät ovat kohdillaan! Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Hanna Tanskanen.

Kiitosten aika

Projektin loppuminen on aika haikeille jäähyväisille. Tulevan vuoden aikana jatkuvat muuton jälkityöt, kuten täydentävät luetteloinnit ja loppukiireessä kesken jääneet esinekuvaukset. Valtaosa muuttotiimistämme kuitenkin jatkaa uusien haasteiden pariin. Kiitokset upea tiimi! Hyvä me!

Muuttoprojektin kuluessa olemme tehneet hyvää yhteistyötä paitsi keskenämme Yliopistomuseon sisäisesti, myös saaneet apua useammalta eri taholta. Lämmin kiitos Helsingin yliopiston johdolle ja kiinteistöpalveluille, yhteistyökumppaneillemme Museovirastossa, konservaattori Heidi Wirilanderille, HUSin museotoimikunnalle ja Suomen maatalousmuseo Sarkalle! Lisäksi kiitos niille lukuisille yrityksille, joilta ostimme palveluja muun muassa poistoihin ja esineiden erikoiskäsittelyihin liittyen! Koska kuormat eivät liiku tilojen välillä itsestään, erityiskiitos yliopiston kuljetuspalveluille HY247:ssä! He ovat hoitaneet kahden vuoden ajan valmiiden museoesinekuormien siirrot vanhoista tiloista uusiin aina maanantaisin niin talvisäässä kuin kesähelteillä.

Lopuksi kiitokset myös tämän blogin seuraajille! Yliopistomuseo muutti ja blogi vaikenee. Kiitos ja kumarrus!

Katariina Pehkonen, museoamanuenssi ja muuttoprojektin projektipäällikkö

Nopeasti, tehokkaasti ja turvallisesti – Siirtolavapakkaamisen ABC

Yliopistomuseon muuttoprojektissa on tähän mennessä pakattu jo lukemattomia esineitä usealla eri tavalla. Projektin edetessä ja tietotaidon lisääntyessä muuttotiimiläiset ovat ideoineet uusia tapoja pakata esineitä turvallisemmin sekä tehokkaammin. Tämän tekstin aikana valotamme teille uusinta pakkausinnovaatiotamme, siirtolavoja. Kädestä pitäen ja kohta kohdalta kuljetamme sinut, lukija, kohti turvallista ja helppoa esinesiirtoa.

Lavat ja niiden kaulukset

Ajatus siirtolavoista sai alkunsa konservaattorin turhautumisesta: miksi pakata hyllyssä olevia isohkoja esineitä muuttolaatikkoon ja siitä taas takaisin hyllyyn, ja tehdä ikään kuin turhaa pakkaustyötä? Yhdessä museomestarin ja muiden muuttotiimiläisten kanssa pidetyn ideariihen tuloksena syntyivät siirtolavat.

Siirtolavoissa puiset lavakaulukset ja kauluksen sisäpuolelle tulevat välilevyt luovat esineille turvalliset olot uusiin sijoituspaikkoihin matkaaville esineille. Lavat pakkausmateriaaleineen voi palauttaa sellaisinaan takaisin vanhoihin kokoelmatiloihin ja pakata niihin tehokkaasti lisää esineitä hyllyistä.

Siirtolavapakkaaminen kohta kohdalta

1) Ensin lavaan niitataan aluspahvi. Tämän jälkeen lavalle laitetaan lavakaulus tai kaksi riippuen siitä, kuinka korkeita siirrettävät esineet ovat. Lavatilaa jakavat välilevyt asetetaan kiinni alimpaan lavakaulukseen.

Kolmiosainen kuvasarja, jossa ensin tyhjä kuormalava, sitten lava lavakaulusten kanssa ja viimeisenä mukaan on lisätty välilevyt ristikkäin lavakauluksen sisään.
Siirtolavan kokoamista. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

2) Esineet erotellaan pakastettaviin ja ei-pakastettaviin. Tämän jälkeen ne asetellaan lavalle esineturvallisesti ja pehmustetaan matkaa varten.

3) Koska esineiden ei ole tarkoitus oleilla pitkään siirtolavojen hellässä huomassa, käytetään niiden matkan pehmustamiseen pääasiassa kuplamuovia ja aaltopahvia. Tarvittaessa silkkipaperi on paikallaan ja huteria matkustajia voi kiinnittää lavan laitoihin esimerkiksi puuvillanauhalla.

Kuplamuovilla pehmustettuja esineitä siirtolavan päällä.
Esineet pehmustetaan ja tuetaan kuplamuovilla matkaa varten. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

4) Lavojen päälle laitetaan sadesuojaksi muovia tavalliseen tapaan ja toimintaohjeet vastaanottavalle taholle lavan purkua varten. Muista myös merkata laatikko- tai esinelistaan lähtevät esineet!

Valmis lava, missä esineet ovat pehmustettuina sadesuojana toimivan muovipeitteen alle.
Kuljetusta odottava siirtolava valmiiksi pakattuna. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

5) Pölyn varalta suojahuputetut esineet ovat kuljetuksen jälkeen valmiita sijoitettaviksi suoraan lopullisille paikoilleen kokoelmatilan hyllyissä.

Esineitä on purettu lavalta odottaviin hyllyihin. Projektilainen tarkistaa hyllypaikkaa tietokoneelta esinehyllyn äärellä.
Hyllyesineet löytävät lopullisen asuinpaikkansa muuttotiimin toimesta. Projektityöntekijä Hanna Tanskanen kirjaa ylös esineiden hyllypaikkoja. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen.

6) Esineistä tyhjät lavat voidaan palauttaa sinne, missä niitä tarvitaan ja käyttää uudelleen. Myös puhtaat pakkausmateriaalit kannattaa kierrättää!

Yliopistomuseon muutossa siirtolavat ovat osoittautuneet hyväksi menetelmäksi kuljettaa esineitä turvallisesti ja nopeasti paikasta toiseen. Projektin lopun häämöttäessä aika tuntuu olevan enemmän kuin rahaa, ja siksi tehokkaiden menetelmien kehitteleminen oli ajankohtaista. Kaikkein herkimmille esineille tällainen matkustustapa ei toki sovi, vaan niitä varten on syytä käyttää pehmeämpiä kuljetustapoja. Esimerkiksi herkät kipsiveistokset pakattiin Yliopistomuseolla omiin pehmustettuihin muuttolaatikoihinsa.

Mai Joutselainen, projektityöntekijä

Esinepakkauksen ABC: painavat ja öljyiset esineet

Parissa aikaisemmassa bloggauksessamme olemme esitelleet museoesineiden pakkaamista ja siinä tarvittavia välineitä. Muuttourakkamme on edennyt hammaslääketieteen kokoelmien pariin. Vanhoissa potilastuoleissa, röntgenkoneissa ja muissa hammashoidossa käytetyissä laitteissa voi piillä voitelu- tai muuntajaöljyjä. Jos esine kaatuu tai öljysäiliöiden kumitiivisteet haurastuvat vuosien mittaan, öljyä voi päästä vuotamaan. Erilaiset öljyt voivat olla myrkyllisiä, jos niitä joutuu iholle tai höyrystyy hengitysilmaan. Lisäksi vuotava öljy voi tahrata esinettä. Lisäksi röngenkoneiden kaltaiset suuret laitteet ovat raskaita nosteltavia. Tässä bloggauksessa esittelemme tällaisten erityisesineiden pakkaamisessa tarvittavia välineitä.

Useita hammaslääkärin potilastuoleja siisteissä riveissä kuormalavojen päällä.
Potilastuolit on nosteltu kuormalavoille odottamaan pakkausta. Kuva: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Ergonomia kuntoon

Pelkin käsivoimin suurten esineiden nostelu voi käydä raskaaksi. Siksi olemme hankkineet avuksi pianoliinoja, joiden avulla muuan muassa alla olevassa kuvassa näkyvä yli 100 vuotta vanha röntgenkone nousee lavalle kepeästi. Visiireillä varustetut kypärät suojaavat päätä ja kasvoja esineen liikkuvien osien mahdolliselta yllättävältä heilahtelulta.

Kaksi kuvaa, joista toisessa pianoliina on nostettu esittelyä varten roikkumaan naulakkoon. Toisessa kuvassa kaksi henkilöä nostaa röntgenkonetta, jossa on suorakulmion muotoinen runko ja sen ylle nouseva kaareva varsi.
Pianoliinoista on apua nostoissa. Kuvat: Katariina Pehkonen ja Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.

Kaikkein painavimpiin esineisiin pianoliinatkaan eivät riitä. Silloin avuksi voi ottaa pinoamisvaunun eli arkisemmin pinkkarin. Ahtaissa varastoissa pieni käsikäyttöinen pinkkari toimii hyvänä apuna, kun esineitä nostetaan kuormalavoille.

Suurta laatikkoa muistuttava kojeen alle on vedetty nostoliinat ja niiden avulla laite on nostettu roikkumaan pinkkarin nostopiikkeihin.
Pinkkari jaksaa nostaa jopa 1000 kg painoisia taakkoja. Tämä vanha koje painaa arviolta ”vain” useampia kymmeniä kiloja. Kuva: Hanna Tanskanen / Helsingin yliopistomuseo.

Lavalle kiinnittäminen vaatii usein työskentelyä matalalla lähes lattian tasossa. Jos lavaa esineineen ei voi nostaa hyvälle työskentelykorkeudelle, voi selkään kohdistuvaa painetta helpottaa hankkimalla apujakkaroita istuimiksi.

Kaksi pientä muovijakkaraa lattialla.
Pienillä jakkaroilla pääsee istumaan matalalle lavaesineiden ääreen. Kuva: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Öljyntorjuntaa ”makkaroilla”

Vanhat öljyt ovat useimmiten terveydelle haitallisia. Museokokoelmien koneissa voi olla muun muassa PCB-öljyä, joka on huonosti haihtuvaa, mutta tulipalossa muodostaa tappavan myrkyllisiä yhdisteitä. PCB myös pääsee imeytymään ihon läpi. Öljyjen vuotoriskin takia olemme hankkineet kuormalavojen pinnoiksi polyeteenilevyjä ja öljyntorjuntapuomeiksi harmaita ”makkaroita” eli polypropyleenista tehtyjä imeytyspuomeja.

Musta polyeteenilevy kiinnitetään kuormalavaan polyesteristä valmistetulla WG-nauhalla. Nauha kiristetään paikoilleen metallilukoilla ja käsikäyttöisellä vannekiristimellä. Osa nauhoista viedään makkaroiden yli pitämään niitä paikoillaan. Tapauskohtaisesti myös esineen voi kiinnittää esimerkiksi sen omasta jalustasta nauhoilla kiinni levyn ja lavan päälle. Näin ei tarvitse rikkoa öljysuojana olevaa levyä ruuveja poraamalla, mitä tehtäisiin esineiden kiinnityksiin yleensä käytettyjen turvanauhojen kanssa.

Kahdesta kuvasta yhdistetty kuva. Toisessa kuvassa on potilastuoli lavan päällä. Tuolin alle on laitettu öljynsuojalevy ja öljyntorjuntapuomi on kiinnitetty tuolinjalan ympärille. Toisessa kuvassa ovat vannekiristin, nauhakela ja metallilukkoja, joilla nauha kiinnitetään öljynsuojalevyn ympärille.
Öljysuojauksen kiinnitystä ja tarvittavia välineitä. Vihreän kiristimen avulla WG-nauha on saatu pingotettua polyeteenilevyn ja öljyntorjuntapuomin päälle. Kuvat: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Öljymäärät eri esineissä vaihtelevat. Hammaslääkärin potilastuolin nostomekaniikassa käytettyä voiteluöljyä ei ole tuoleissa paljoakaan. Sen sijaan vanhojen sähkömuuntajien tai röntgenkoneiden päiden eli röntgenkuulien sisällä öljyä voi olla jopa muutama litra. Tällaiset öljyiset osat voi pakata polyetyleenistä tehtyihin laatikoihin ja pehmustaa imeytysliinalla. Öljysuojausten ansiosta esineet voi siirtää turvallisesti uusiin tiloihin ja nostella kuormalavahyllyille muiden esineiden tapaan. Asianmukainen pakkaaminen suojaa niin itse esineitä kuin niiden parissa työskenteleviä!

Pyöreä röntgenkuula on laskettu muoviseen laatikkoon. Kuulan ympärillä on imeytysliinaa.
Imeytysliinalla pehmustettu röntgenkuula öljynsuojalaatikossaan. Kuva: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Katariina Pehkonen, museoamanuenssi

Kalliosuojan aarteita – kaappi vuodelta 1831

Kevään aikana muuttoprojektissamme inventoidusta kalliosuojasta löytyi paljon kiinnostavia esineitä. Osa oli kauniita, osa ehkä pelottaviakin. Joistakin esineistä tiedettiin hyvinkin tarkkaan taustatietoja, toiset jäivät tuntemattomiksi. Entisen Viikin Maatalousmuseon kokoelmaan kuulunut kaappi vuodelta 1831 on yksi kalliosuojasta pelastetuista aarteista.

Kuvassa esittelyssä oleva kaappi.
Noin 180 cm korkea kaappi on koristeltu punaisella, valkoisella ja siniharmaalla. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

Vuonna 1831 Charles Darwin lähti kiertämään HMS Beagle -aluksella maailman meriä. Matkan aikana hän teki luonnontieteellisiä havaintoja, jotka toimivat pohjana teokselle Lajien synty ja maailmaa mullistaneelle evoluutioteorialle. Samana vuonna myös tuleva farmaseutti ja Coca-Colan keksijä John Pemberton syntyi Yhdysvalloissa, ja Carl von Clausewitz, tunnettu sotateoreetikko, kuoli Preussissa.  Napoleonin kuolemasta oli kulunut jo 10 vuotta. Taidemaalari Eugène Delacroix’n tunnetuin teos Vapaus johtaa kansaa oli valmistunut edellisenä vuonna. Teos oli parhaillaan yleisön ihasteltavana Pariisin Salongissa. Keisari Nikolai I hallitsi Venäjää ja samalla Suomen suuriruhtinaskuntaa. Helsingissä perustettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. SKS:n sihteerinä toiminut Elias Lönnrot kehitti uuden suomenkielisen sanan, kirjallisuus, juuri sitä varten.

Lähikuvassa oven keskelle maalattu vuosiluku 1831.
Kaapin valmistusvuosi on maalattu keskelle ovea. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

Myös esittelyssä oleva puinen kaappi valmistettiin siis tuona samaisena vuotena. Valmistusajasta kertova vuosiluku on maalattu oven keskelle. Yliopistomuseolla ei ole tietoa kaapin tekijästä. Kaappi on peräisin Varsinais-Suomesta, entisestä Karjalan kunnasta, Suutilan kylässä sijainneelta Kivilän lohkotilalta. Olisiko tilan silloinen isäntä ollut taitava puuseppä vai onko kiertävä nikkari valmistanut kaapin? Kaapin ovea ympäröivät punaisella maalatut sivut ja siniset seinien koristetäytteet, peilit. Lisäksi ovi on koristeltu valkoisin kukkasin ja köynnöksin. Oven takaa paljastuu hyllytasoja. Voisiko kyseessä olla häälahja tai kapiokaappi, jossa tilan emäntä olisi säilyttänyt parhaita, nuorena tyttönä tekemiään tekstiilejä?

Lähikuvassa kaapin oven koristeita: nauhoja, kukkia ja köynnöksiä.
Yksityiskohtia kaapin koristeista. Kuvat: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

Lähes kahden sadan vuoden ikä näkyy kaappia käsiteltäessä. Kaapin pohja on haurastunut, eikä se seiso yhtä tukevasti jaloillaan kuin kenties joskus ennen. Kaappi on ollut useita vuosia varastossa kalliosuojassa, eivätkä varastotilan ajan myötä kosteiksi ja likaisiksi muuttuneet olosuhteetkaan ole tehneet kaapille hyvää.  Oven lukkoon sopiva avain on kadonnut vuosien saatossa, mutta oven sulkeva säppikin on ollut jo pitkään paikoillaan. Tästä kertoo syvä puoliympyrän muotoinen jälki, jonka säpin terä toistuneiden avaamisten aikana on pikkuhiljaa uurtanut puuhun.

Lähikuvassa vanha säppi ja sen puuhun uurtama jälki.
Säppi pitää oven suljettuna. Putoava terä on uurtanut puuhun jäljen. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

Kalliosuojassa inventoitujen maatalousesineiden joukossa oli paljon auroja ja äkeitä, aisoja unohtamatta. Siksi oli mukavaa vaihtelua törmätä johonkin aivan toisenlaiseen esineeseen. Kaappi on kauniin kirjava väriläiskä ja puusepäntaidon työnäyte. Se on myös viittaus sisätiloihin ja kodin lämpöön arkisempien maanmuokkausvälineiden joukossa. Konservaattorin puhdistama kaappi on nyt valmis uusiin seikkailuihin. Kuten valtaosa muistakin Viikin Maatalousmuseon kokoelmaan kuuluneista esineistä, myös tämä kaappi saa uuden kodin Suomen maatalousmuseo Sarasta.

Katariina Pehkonen, museoamanuenssi 

Korona!

Covid 19 -virus, tuttujen kesken koronavirus, mullisti työnteon kertaheitolla maaliskuussa. Myös Yliopistomuseon muuttoprojekti joutui uuden eteen: miten tehdä turvallisesti mutta tehokkaasti työtä, jota tehdään pääosin lähityönä ja muiden kanssa? Hallitus ja Helsingin yliopiston johto reagoivat nopeasti muuttuneeseen tilanteeseen, ja suuri osa yliopiston henkilökunnasta siirtyi etätöihin. Kokoelmamuutto kuitenkin jatkui myös lähityönä yliopiston suosituksesta. Todettiin, että projektia ei voi mm. määräaikaisen rahoituksen ja tilapaineiden vuoksi keskeyttää, mutta työntekijöiden terveydellä ei leikitä.

Esineet eivät liiku itsestään. Muuttotiimin ja esimiesten kesken ryhdyttiin pian pohtimaan turvallisia tapoja tehdä työtä. Pohdintojen päätteeksi osa tiimistä jäi etätöihin ja osa jatkoi työskentelyä työpaikalla, mutta pienemmillä tiimeillä ja erityistä huolellisuutta hygieniassa noudattaen. Käytännössä tämä on tarkoittanut työskentelyä pareittain tai maksimissaan kolmistaan, ja sitä, ettei työpisteiden välillä ole vaihtuvuutta. Samat ihmiset työskentelevät siis aina samoissa tiloissa. Näin pystyisimme katkaisemaan sairastumisketjun, jos joku työntekijöistä kaatuisi yllättäen sairasvuoteelle.

Kalliosuojassa poikkeusaikana

Yksi tämän hetken kiireellisimmistä työskentelykohteista on kalliosuoja, jonka inventointi saatiin käynnistettyä alkuvuodesta. Kalliosuojassa henkilösuojaimien ja suojavarusteiden kanssa työskennellessä olemme varmasti paremmassa turvassa viruksilta kuin missään muualla epidemian aikana. Töihin olemme liikkuneet pääasiassa omilla autoilla tai pyörällä. Inventointikuvaus on edennyt mainiota tahtia koronasta huolimatta!

 

Kalliosuojan työskentelytila on täynnä pöytiä ja niille inventoitaviksi kannettuja esineitä.
Kalliosuojassa on esineitä huonekaluista kipsiveistoksiin ja lääketieteen laitteista tekstiileihin. Kuva: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Kuvaamisen jälkeen jokaisesta esineestä täytyy tehdä poisto- tai säästämispäätös. Poistolistalle joutuvat esimerkiksi esineet, jotka ovat hyvin huonokuntoisia, jotka ovat altistuneet homeelle tai joita vastaavia on jo kokoelmissa. Päätökset täytyy tehdä huolella, sillä jokainen säästetty esine tarvitsee säilytystilan ja kuluttaa museon resursseja. Toisaalta taas poistettua esinettä ei saa takaisin, mikä lisää painetta tehdä hyvin punnittuja päätöksiä. Osasta aineistoa löytyy tietoa vanhoista esinekortistoista tai diaarioista, jotka on muuton aikana digitoitu. Esineiden tunnistaminen on aikaa vievää puuhaa. Kalliosuojan esineiden taustatietoja on esiselvitetty etätöissä, jotta esineet voidaan paikan päällä joko pakata laatikoihin ja kiinnittää lavoille poiskuljetusta varten tai päästää esineiden taivaaseen.

Keskustakampuksen kokoelmatila

Eräs muuttokohteemme on keskustakampuksella sijaitseva kokoelmatila, jossa olemme pakanneet esineitä jo jonkin aikaa. Nyt kokoelmatilassa työskentelee kolme työntekijää, joiden työpisteet on sijoitettu turvallisen etäisyyden päähän toisistaan. Aluksi uudet järjestelyt hidastuttivat pakkaamista, mikä aiheutti hieman paineita niin kokoelmatiloissa paikallaolijoille kuin etätyöläisille. Pakkausvauhti on kuitenkin nopeutunut omiin pisteisiin keskittymisen myötä, ja hyllyt tyhjenevät hyvää vauhtia.

Kaksi silmän anatomista mallia lasikupujen alla. Lasikuvuissa lukee: Sinua vahditaan täällä.
Vahasta valmistettuja anatomisia malleja vahtimassa, että koronasuosituksia noudatetaan. Varoitustekstit ovat tosin peräisin jo siltä ajalta, kun mallit valvoivat tiloja entisellä Fysiologian laitoksella. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.

Kokoelmakeskuksen kuulumiset

Uudessa kokoelmakeskuksessa työt ovat jatkuneet, mutta rakennuksessa on otettu käyttöön Museoviraston antamia suosituksia. Ihmisten määrää on rajoitettu niin, ettei samassa tilassa työskentele kerrallaan yli 10 työntekijää, ja paikalle tulevat henkilöt on ilmoitettava etukäteen rakennuksen vahtimestarille. Kahvitaukoja pidetään useammassa tilassa kuin aikaisemmin riittävien turvavälien säilymiseksi, ja kokoelmakeskuksen aukioloaikoja on rajoitettu. Yliopistomuseon muuttotiimiläisiä on työskennellyt kokoelmakeskuksessa vain pari henkilöä kerrallaan, joten etäisyyssuosituksista on ollut helppo pitää kiinni suurissa kokoelmahalleissa.

Esineitä pöydällä odottamassa nostamista hyllyyn. Etualalla on kipsinen ihmiskasvojen malli sekä metallista valmistettuja tutkimuslaitteita.
Museoesineiden hyllytys jatkuu. Yliopistomuseon kokoelmiin kuuluu vaihteleva kirjo esineitä fysiikan laitteista kipsiveistoksiin. Kuva: Marika Tarkiainen / Helsingin yliopistomuseo.

Muuttoprojektin etätyöt koronaepidemian aikana

Museoesineiden muutossa tehdään paljon muutakin kuin pelkkää laatikoihin pakkaamista, joten valmistelevaa työtä on kosolti. Yliopistomuseolla on paljon luetteloimatonta esineistöä, jotka pitää numeroida, mitata, ja kuvata, minkä jälkeen ne vasta voidaan luetteloida sähköiseen kokoelmanhallintajärjestelmään Akseliin. Aloitimme maaliskuussa kiireen vilkkaa massakuvaamaan esineitä etäluettelointia varten erikoistilanteen mukanaan tuomia rajoitteita ennakoiden.

Kokoelmakeskukseen esineiden tie käy joko pakastimen tai karanteenin kautta, jotta vältytään tuhohyönteisten tuomiselta kokoelmatiloihin. Esinelaatikoista on tehty etukäteen laatikkolistat, joista ilmenee laatikoiden tunnus sekä siinä olevien esineiden numerot. Listoja on voitu etätöissä läpikäydä pakastusjaottelua varten, kiitos sähköisen kokoelmanhallintajärjestelmän, pilvipalveluiden ja verkkolevyjen.

Kuvakaappaus etätyöskentelijän tietokoneen ruudusta. Näytöllä on auki kokoelmanhallintajärjestelmän verkkosivu sekä useita muita välilehtiä.
Luetteloidessa on helposti auki kuusikin selaimen välisivua, Word, kuvankäsittelyohjelma ja useampi tiedostokansio. Välillä nettiyhteys tökkii, kannettava ylikuormittuu ja hiirikäsi kramppaa. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Yksi aikaa vievä, mutta työturvallisuuden kannalta tärkeä osa muuttoprojektia on niin kutsuttu myrkkysavotta. Yliopistomuseon kokoelmia on aikaisempina vuosina muuton yhteydessä käyty läpi, ja paljon terveydelle haitallisia lääkeaineita ja kemikaaleja sisältäviä esineitä on kartoitettu ja osin poistettu kokoelmista. Tästä huolimatta yllätyksiä tulee yhä vastaan. Kokoelmanhallintajärjestelmästä löytyviä vaarallisia aineita voi myös listata etätöissä. Myrkkylistan pohjalta kokoelmatiloissa tiedetään, mitkä laatikot tulisi käsitellä vetokaapissa tai pukeutuneena raskaampiin suojatamineisiin. Esineistä, joista aiheutuu vakava riski työntekijöille tai muille esineille, voidaan tehdä poistopäätöksiä.

Etätöitä kevyimmästä päästä ovat olleet blogin päivitys ja Instagram-tilin juttujen jakaminen. Työpäiviin ovat kuuluneet myös mm. muuttotiimin ja koko museon säännölliset kokoukset, jotka on melko sutjakkaasti hoidettu Teamsissa tai Zoomissa. Työhyvinvointia on pidetty yllä virtuaalisessa kahvihuoneessa ja Helsingin Yliopiston Tiedekulman Huolettomat hartiat -taukojumpalla. Työkavereita ja fyysistä työskentelyä esineiden parissa on tullut silti ikävä useaan otteeseen!

 

Jenni Jormalainen, projektityöntekijä

Mai Joutselainen, projektityöntekijä

Riina Uosukainen, konservaattori

 

Tallin esineiden puhdistaminen osana muuttoprojektia

Syksyllä 2019 osana muuttoprojektia alettiin rakentaa Vantaan Hakkilassa sijaitsevaan varastorakennukseen puhdistustilaa, jossa perusteellisemman puhdistamisen tarpeessa olevat muutettavat museoesineet oli tarkoitus puhdistaa. Teollisuushalliin rakennettu puhdistustila käsitti neljä erillistä esineiden käsittelytilaa, joiden avulla pyrittiin varmistamaan, etteivät esineissä olevat epäpuhtaudet kulkeudu hallitilassa puhdistuksen jälkeen esineiden luettelointi- ja pakkaustilaan. Esineet oli tarkoitus siirtää luettelointi- ja pakkaustilasta suoraan museoiden kokoelmatiloihin.

Museon puhdistustilan pohjapiirros.
Museon käyttöön rakennetun puhdistustilan pohjapiirrossuunnitelma. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Katariina Pehkonen.

Omat tilat esineiden käsittelyyn

Hakkilan puhdistustilan ensimmäinen alue oli varattu puhdistamattomien esineiden säilyttämiseen ja toinen tila esineiden mekaaniseen ja liuottimilla tehtävään puhdistamiseen. Puhdistustilaan rakennettiin oma alipaineistettu ilmanvaihtonsa epäpuhtauksien leviämisen estämiseksi. Kolmas tiloista oli varattu puhdistettujen esineiden mahdolliseen vetyperoksidisavutukseen. Myös kolmanteen tilaan rakennettiin oma ilmanvaihtojärjestelmänsä. Puhdistushallin neljäs tila oli varattu puhdistettujen ja desinfioitujen esineiden luettelointiin ja pakkaamiseen. Myös tällä tilalla oli oma ilmanvaihtojärjestelmänsä.

Joitakin viikkoja sen jälkeen, kun Viikin tallirakennuksen tyhjentäminen museoesineistä oli laajamittaisemmin käynnistynyt, alkoi syyskuussa 2019 tallin säilytettävien esineiden puhdistaminen Hakkilassa. Olin mukana suunnittelemassa aluksi esineiden puhdistamistilaa sekä suunnittelin ja toteutin käytännössä tallin säilytettävien esineiden puhdistamisen. Ensimmäiset museon tiimiläisten huolellisesti pakkaamat esinelavat saapuivat Hakkilan puhdistustilaan lokakuun puolenvälin tienoilla. Koska esineet oli pakattu kuljetuslavoille, niitä oli helppoa siirrellä pumppukärryillä tilasta toiseen puhdistushallin sisällä.

Konservaattori puhdistaa esineitä.
Konservaattori Heidi Wirilander suojavarusteissa puhdistamassa likaisia esineitä. Helsingin yliopistomuseo.

Likaa ja jyrsijöitä

Kuten Susanna Paasonen joulukuun 2019 blogikirjoituksessaan kertoi, olivat maapohjaisen ja lämmittämättömän tallin esineet altistuneet monenlaisille haitallisille tekijöille vuosien varrella. Tämä asetti omat haasteensa esineiden puhdistamiselle. Puhdistukseen tulleista esineistä saatettiin havaita paksun tomukerroksen ja irtoroskien lisäksi mm. maalipintojen lohkeilua ja hilseilyä, metalliosien korroosiota, lintujen jätöksiä ja höyheniä, muumioituneita jyrsijöitä sekä merkkejä puutuholaisten toiminnasta.  Sen sijaan selviä silmin havaittavia merkkejä homeen aktiivisesta kasvusta ei tallin esineissä näkynyt.

Tallista puhdistukseen tuotiin yhteensä noin 110 esinettä. Esineiden mekaaninen puhdistaminen eli pintapuhdistaminen tehtiin imuroimalla. Imuroinnissa apuna käytettiin pehmeitä pensseleitä ja harjoja. Esineiden muoto ja rakenne teki toisinaan imurilla ja pensselillä tehtävän puhdistamisen vaikeaksi. Tällöin pölyn ja lian poistamisessa käytettiin apuna paineilmalaitteistoa, jonka avulla pölyä ja likaa pyrittiin puhaltamaan esineiden vaikeasti puhdistettavilta alueilta pois.

Puhdistettavien esineiden suuri koko kysyi toisinaan voimia. Jos esineen rakenne ja kunto sen salli, saatettiin esinettä puhdistuksen aikana käännellä eri asentoihin, jotta kaikki lika ja pöly olisi saatu puhdistettua esineestä. Maapohjaisen tallirakennuksen esineet todellakin olivat kauttaaltaan pölyn ja lian peitossa, ja siksi esineiden puhdistaminen kaikilta pinnoiltaan oli usein tarpeellista. Puhdistettavana oli kuitenkin myös sellaisia suurikokoisia esineitä, joiden käänteleminen tai kallistaminen ei ollut mahdollista puhdistamisen aikana. Etenkin näiden esineiden puhdistamisessa paineilmalaitteisto oli tarpeellinen.

Puinen tynnyri, jonka kyljessä on pyöreä reikä.
”Yhdeksän hiiren tynnyri” eli vanha kaljatiinu, jonka sisältä löytyi puhdistuksessa 9 jyrsijän raatoa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Liuotin ja vetyperoksidi avuksi puhdistukseen

Koska tallista puhdistukseen tuodut esineet olivat lähtökohtaisesti hyvin likaisia ja suuressa osassa niistä oli lintujen jätöksiä, esineiden pinnat pyrittiin perusteellisemmin puhdistamaan 70 % etanolilla kostea- tai nihkeäpyyhkimällä. Pyyhinnässä käytettiin kertakäyttöisiä kuitukangasliinoja. Esineiden pintakäsittely ja materiaali ratkaisivat, kuinka paljon kosteutta pystyttiin käyttämään esineiden liuotinpuhdistamisessa.

Koska tallin esineissä havaitut merkit jyrsijöistä ja linnuista saattoivat aikaansaada tartuntatautiriskin, jota ei välttämättä täysin pystytty poistamaan esineiden mekaanisella ja liuottimella (70 % etanoli) tehtävällä puhdistamisella, tallin puhdistetut esineet päätettiin vetyperoksidisavuttaa. Vetyperoksidisavutus tehtiin hallitilassa kolme, johon puhdistetut esineet siirrettiin.

Danotecin työntekijä suihkuttaa vetyperoksidia hyllyillä olevien esineiden päälle.
Esineiden käsittelyä vetyperoksidilla. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Katariina Pehkonen.

Hallitilaan kolme oli pystytetty yhteen riviin useita kaksitasoisia hyllyjä, jotka oli rakennettu rakennustelineistä ja mellakka-aitojen verkkorakenteesta. Hyllyt oli varattu pienempien esineiden vetyperoksidisavuttamista varten, jotta vetyperoksidi olisi saatu vaikuttamaan esineen kaikkiin pintoihin. Suuremmat puhdistetut esineet sijoitettiin hyllyrivistöjen sivuilla oleville käytäville kuljetuslavoilla. Ennen vetyperoksidisavutusta esineiden likaiset kuljetuslavat vaihdettiin puhtaisiin ja likaiset kuljetuslavat siirrettiin hallitilaan yksi odottamaan siirtoa uudelleen käytettäväksi tallin esineiden pakkaamisessa. Esineiden vetyperoksidisavutuksen teki helsinkiläinen Danotec Oy. Vetyperoksidisavutuksen jälkeen tallin esineet siirrettiin neljänteen hallitilaan inventoitaviksi ja pakattavaksi. Puhdistuksen jälkeen tallin esineet saivat uuden elämän osana Suomen Maatalousmuseo Saran kokoelmaa.

Kolmion muotoinen, punaiseksi maalattu sekoitusäes kuormalavalla.
Puhdistettu sekoitusäes odottamassa pakkausta ja siirtoa eteenpäin. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Heidi Wirilander, Konservointipalvelu Heidi Wirilander

Esinepakkauksen ABC: lavapakkaaminen

Mitä kaikkea tarvitaan isokokoisen museoesineen pakkaamiseen muuttokuljetusta varten? Ainakin näitä:

Lava, materiaalisuositus lämpökäsitelty puu. EUR- ja FIN-lavat ovat yleisimmät Yliopistomuseolla käytetyt koot.

Pahviarkki. Ei välttämätön, mutta antaa siistin ja puhtaan pinnan lavalle. Pahvi myös estää esineen kapeita osia putoamasta lavan aukkoihin. Niittipistooli niitteineen auttaa arkin kiinnittämisessä.

Äes ja kirnu odottavat pakkaamista.
Esineitä lavalla odottamassa pakkausta. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Käsineitä. Museoesine on paras nostaa käsineet kädessä lavalle. Esinekohtaisesti voi valita vinyyli- tai nitriilikumisten tai viiltosuojattujen kangashansikkaiden välillä.

Museotyöntekijä esittelee suojahansikkaita.
Suurten esineiden kanssa tukevat hanskat ovat hyvät! Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Silkkipaperia ja tapauskohtaisesti kuplamuovia tai muuta pehmikettä kiinnitysnauhojen hankauskohtiin. Kuplamuovilla voi myös pehmentää törmäysherkkiä kulmia.

Kiinnitysnauhaa, ruuveja ja ruuvinväännin. Nauhan tukemana esine ei pääse heilumaan tai kaatumaan kuljetuksen aikana.

Museotyöntekijä kiinnittää esinettä lavalle.
Esineen tukeminen lavalle työn alla. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Suojakangas tai -harso. Valkaisematon pesty puuvillakangas tai perinteinen kasvimaaharso suojaavat esinettä pölyltä myös kokoelmatiloissa kuljetuksen jälkeen.

Hakaneuloja. Kangas tai harso muotoillaan hakaneulojen avulla esineelle hupuksi.

Museotyöntekijä kiinnittää harsoa hakaneulan avulla.
Kokoelmamuutossa kuluu satoja ellei tuhansia hakaneuloja. Kuva: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Muovia sadesuojaksi kuljetuksen ajaksi. Aina käytössä ei ole katettuja lastauslaitureita.

Mittanauha kankaan, harson ja muovien mittaamiseen.

Sakset sopivien palojen leikkaamiseen.

Varoitusteippiä herkkiin kulmiin törmäysvaaran takia.

Kiristekalvoa. Kalvon avulla suojamuovi pysyy paikoillaan. Myös teippiä voi käyttää, mutta irrotettaessa teippi repii suojaan reikiä ja voi tarttua vahingossa myös esineeseen. Kalvolla kiinnitetyn muovin voi kierrättää uusiin pakkauksiin.

Kiristekalvorulla, paperiteippiä ja varoitusteippiä, sakset, mittanauha ja niittipistooli.
Lavapakkaamisessa välttämättömiä pakkaustarvikkeita. Kuva: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Lopuksi vielä tietokone, tulostin, paperia ja muovitaskuja. Esine merkitään pakatuksi sähköiseen lavalistaan, lava numeroidaan ja esinettä varten tulostetaan muovitaskuun sujautettava tunnistekortti.

Museotyöntekijä työpöydän ja tietokoneen ääressä.
Väliaikainen pakkauspisteemme. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Lava siirretään pumppukärryillä kuljetusautoon. Muuttomatka uusiin tiloihin voi alkaa!

Valmiiksi pakattuja lavoja rivissä.
Ensimmäinen kuljetus lähtee pian! Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Katariina Pehkonen, museoamanuenssi

 

Muuttoprojekti alkamassa

Yliopistomuseo muuttaa! Tai oikeammin kokoelmat muuttavat, näyttelytilamme säilyvät toistaiseksi ennallaan.

Helsingin yliopisto on tehnyt sopimuksen upouuden kokoelmatilan vuokraamisesta yliopiston kulttuurihistoriallisia kokoelmia varten. Kokoelmien pääosa sijoitetaan Vantaalle, Museoviraston konservointi- ja kokoelmakeskuksen ensi vuonna valmistuvaan laajennusosaan. Yliopistomuseo luopuu tämän muuttoprojektin myötä useista vanhoista varastotiloista. Näissä olevien esineiden pakkaamista aloitellaan jo tämän vuoden puolella.

Koristeellinen puinen kaappi ja sininen puolihihainen pitkä naisen juhlapuku.
Esimerkkejä muuttavista kokoelmista: hammaslääkärin instrumenttikaappi ja iltapuku. Kuvat: Helsingin yliopistomuseo / Timo Huvilinna ja Helena Hämäläinen.

Yliopistomuseon hallinnoimat kokoelmat ovat varsin laajat ja monipuoliset. Noin 130 000 objektin joukossa on esineitä, valokuvia, kirjoja, arkistoaineistoa, audiovisuaalista aineistoa, taideteoksia, tekstiilejä ja rakennuspiirustuksia. Esineiden koot vaihtelevat pienistä instrumenteista suuriin huonekaluihin ja tutkimuslaitteisiin. Materiaalien kirjo on myös aikamoinen puuvillasta silkkiin, lasista puuhun ja metallista paperiin.

Hammasproteesi ja metallisia saksia muistuttavia pihtejä.
Esimerkkejä muuttavista kokoelmista: hammasproteesi ja suonipihtejä. Kuvat: Helsingin yliopistomuseo / Timo Huvilinna ja Katariina Pehkonen.

Muuttoa on jo pikkuhiljaa aloiteltu kesän korvilla. Ensimmäisenä tyhjennettävänä tilana on vanha maapohjainen tallirakennus, jossa on entisen Viikin Maatalousmuseon kokoelmaan kuuluneita esineitä. Koska esineet ovat altistuneet jyrsijöille, pikkulintujen jätöksille, homeelle ynnä muulle, tilan läpikäymiseen tarvitaan kattava suojavarustus. ”Avaruuspuvuissa” olemmekin jo tehneet muutaman alkuinventointikeikan ja kuvanneet esineitä. Huonon kunnon takia jokaista kirnua ja auraa ei tulla pelastamaan, vaan esineistä on myös tehtävä harkittuja poistoja.

Kaksi museon työntekijää valkoisissa suojapukineissaan, toinen pitelee taustakangasta, toinen asettelee puista museoesinettä kuvattavaksi.
Inventointikuvausta suojavarusteissa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Anna Luhtala.

Syyskuussa saamme mukaan lisää työvoimaa ja projekti lähtee kunnolla pyörimään. Edessä on kuormalavojen hankintaa, pakastamiskäytäntöjen opettelua mahdollisten tuhohyönteisten varalta, kokouksia aiheesta jos toisestakin, esineiden pehmustamista kuljetuksia varten, valokuvausta ja luettelointia, mittauksia, säilytyskalusteisiin tutustumista ja paljon muuta. Tervetuloa seuraamaan muuttoprojektin kuulumisia tämän blogin myötä!

Katariina Pehkonen, museoamanuenssi