Myrkkysavotan viimeisin kierros on parhaillaan meneillään Ruskeasuon hammaslääketieteellisessä kokoelmassa. Kokoelman inventointia tehdessä huomattiin, että kemikaalipulloja ja lääkepakkauksia putkahtelee sieltä täältä esiin muun aineiston joukosta. Myrkyt päätettiin inventoida omana kokonaisuutenaan, jotta mahdolliset vaaralliset aineet tunnistetaan, eikä vahinkoaltistumisia pääse tapahtumaan. Inventointi tehtiin kemikaalisuoja-asuissa ja moottoroidun hengityssuojaimen kanssa, jonka yhdistelmäsuodatin torppaa monenlaiset kaasuuntuvat yhdisteet, elohopean ja esimerkiksi isomman partikkelikoon mikrobitkin. Kädet suojattiin vielä erityisen hyvillä kemikaalisuojakäsineillä, jotka ovat nitriili–neopreenisekoitetta ja sopivan ohuet pienten lääkepullojen ynnä muiden turvalliseen käsittelyyn.
Myrkyt kuvattiin ja listattiin Exceliin – mitään akuutin vaarallista, jonka vuoksi olisi tarvinnut kutsua poliisi, ei löytynyt. Elohopea on oma lukunsa Ruskeasuolla, sillä hammaslääkärit ovat käyttäneet elohopeaa amalgaamipaikkojen tekoon. Puolitäysiä elohopea-annostelijoita, puhdasta elohopeaa ja elohopeajätettä on löytynyt runsain mitoin, ja kaikki säilytettävät elohopeaa sisältävät tyhjennetään vetokaapissa. Karkailevaan elohopeaan on varauduttu sitä varten hankitulla elohopeakeräimellä.
Kemikaali- ja lääkeaineiden läpikäyminen saattaa kuulostaa kuolettavan tylsältä tai no, muuten vaan kuolettavalta puuhalta, mutta siinä on hetkensä. Eritoten lääkkeiden historia on hurjan mielenkiintoista: etsiessäni tietoa eräistä lääkkeistä – Lactophenin ja Ferratin – törmäsin tarinaan, jossa kerrottiin, kuinka nämä alun perin aivan eri tarkoitukseen kehitellyt lääkkeet keksittiin yhdistää ja lisätä hieman sen ajan trendiaineita kokaiinia ja kiniiniä sekä tujaus rautaa. Näin saatiin 1900-luvun alun mahtavin rauhoittava lääke aikaiseksi!
Professori Rantasen raamatulliset luonnonhartsit
Hammaslääketieteellisissä kokoelmissa huomaa entisaikojen hammaslääkäreiden viehtymyksen elohopean lisäksi muun muassa arseeniin ja kreosoottiin. Olinkin alusta asti innoissani eräästä mustasta laatikosta, jonka päällä olevassa lapussa ilmoitettiin sen sisältävän professori Rantasen apteekkia ja lääkeaineita. Aimo V. Rantanen kuului muun muassa Ruskeasuon hammaslääketieteen laitoksen suunnittelutoimikuntaan.
Mystisen laatikon sisältä paljastui hieno kokoelma lukuisia erilaisia luonnonhartseja, joita saadaan eri puista ja kasveista ympäri maailman. Rantasen hartsikokoelma on hyvin poikkeava suhteessa muihin aineisiin, joita Ruskeasuon kemikaali- ja lääkeainekokoelmassa on. Osa aineista oli konservaattorille entuudestaan tuttuja, kuten dammarhartsi tai karnaubavaha. Suurin osa oli eksoottisen kuuloisia – esimerkiksi elemi-, kolofoni- ja galbanumhartsi.
Luonnonhartsit sinänsä eivät ole kovin vaarallisia terveydelle. Hartsipölyn hengittäminen ei ole suotavaa, ja jotkin hartseista saattavat syttyä herkästi tai reagoida hapettavien aineiden kanssa räjähtävästi.
Lähes kaikista Rantasen hartsikokoelman aineista löytyy maininta Raamatussa tai muussa uskonnollisessa viitekehyksessä. Itämaan tietäjät lahjoittivat mirhan lisäksi olibaanihartsia Jeesus-lapselle. Muhammed taas suositteli olibaanihartsia eli frankinsensia hyönteismyrkyksi ja muinaisessa Egyptissä sitä käytettiin muumioiden balsamointiin. Elemihartsi on aikojen saatossa tarkoittanut useita eri hartseja, mutta nimi elemi tulee arabian kielisestä sanonnasta ”Niin ylhäällä kuin alhaalla”. Nimi siis vihjaa aineen kyvystä vaikuttaa niin tunteisiin kuin hengelliseen tasoon.
Päänvaivaa aiheuttaa Rantasen hartsikokoelmassa aine nimeltään sandaracha. Se voi olla atlassypressin pihkasta saatua hartsia, joka myöhemmällä keskiajalla ja renessanssin aikaisessa Italiassa on yleisesti tunnettu vernissana. Antiikin Kreikassa ja Roomassa taas “sandarac” viittasi punaiseen arseenisulfidiin, joka nykyään tunnetaan ehkä paremmin nimellä realgaari. Arseenisulfidi on akuutin myrkyllistä nieltynä ja hengitettynä. Tämän mineraalin tunnuspiirteiksi listataan hartsimainen tai rasvainen kiilto, punaoranssi väri, ja se on hyvin pehmeä mineraali.
Silmämääräisesti arvioituna pullossa oleva aine voisi olla kumpaa vaan, ehkäpä siitä johtuukin, että näitä kahta erilaista ainetta on kutsuttu samalla nimellä. Voisi tietysti ajatella, että koska muutkin Rantasen aineet ovat hartsia, olisi tämäkin purnukka sitä. Seassa on kuitenkin myös toinen pigmenttinä käytetty aine, kumiguttahartsi eli gamboge, josta saadaan upeaa syvän keltaoranssia väriainetta. Myös kumigutta on myrkyllistä. Voi olla, että Sandaracha-pullon sisältö päädytään varmuuden vuoksi poistamaan – sitä ennen se kuitenkin dokumentoidaan huolellisesti.
Riina Uosukainen, konservaattori
Lähteet:
Pehkonen Katariina. Myrkkyjä muuttamassa. Konservaattori-lehti 2/2018.
Coloria.net: Kumigutta, Guttia, Gummi Gutta
Wikipedia: Olibaanihartsi, Canarium luzonicum, Sandarac.
Hammaslääkärilehti No. 1, 15.9.1954.
