Kuten jo aiemmissa blogipostauksissa on tullut ilmi, museoiden säilytystilat eivät aina ole esineystävällisiä. Vanha väestönsuoja, joka tunnetaan museolaisten keskuudessa kalliosuojana, ei nykyisellään ole kovin turvallinen ihmisillekään. Tässä kirjoituksessa paneudumme kokoelmamuuttoprojektimme seuraavaan vaiheeseen, kalliosuojan inventointiin ja tyhjentämiseen. Samalla tarkastelemme sitä, kuinka hyväkin kokoelmatila voi vuosien saatossa muuttua erilaisten tapahtumien kautta epämuseaaliseksi — ja jopa vaaralliseksi. Kalliosuojassa tehdyt haitta-ainemittaukset ja vaaralliset aineet ansaitsevat oman julkaisunsa, jonka saamme eetteriin lähiaikoina.
Vanha väestönsuoja valmistui vuonna 1969. Osa Lääketieteen historian museon kokoelmista sijoitettiin tilaan jo 1979. Museon kokoelmia oli tuolloin sijoiteltu eri puolelle Helsinkiä. Esineille varattu noin 50 m2 tila täyttyi nopeasti, ja kalliosuojaan tuotiin myös muiden museoiden kokoelmia. Kokoelmat levittäytyivät kahteen kerrokseen. Yliopiston eri tieteenalojen erikoismuseot yhdistyivät 2003 Helsingin yliopistomuseoksi, ja tuolloin myös lääketieteen kokoelmat tulivat museon hallintaan. Kokoelmat saivat kokea ilkivaltaa aina 1980-luvulta 2000-luvun alkupuolelle asti, sillä autio tila ja jännittävät esineet todennäköisesti houkuttelivat kutsumattomia vieraita. Pikkuhiljaa muiden vuokralaisten tavaroista tyhjentynyt tila koki useamman vesivahingon ja olosuhteet muuttuivat epäedullisiksi.
Kyltti Kalliosuojan sisäänkäynnillä. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.
Esinekasoja ja punttien tutinaa
Työskentely Kalliosuojassa aloitettiin tutustumiskäynnillä marraskuussa 2019. Muuttotiimin jäsenet tiesivät jo ennakkoon tilan ongelmista, sillä museon muu henkilökunta oli pitkään ollut tietoinen erilaisista vesivahingoista ja ilkivallasta, jotka tilaa olivat kohdanneet. Henkilösuojaimet vastasivat Tallissa käytettyjä moottoroituine hengityssuojaimineen. Säilytystilaan varastoidut esineet olivat resurssien puutteessa olleet lähes oman onnensa nojassa jo pitkään: vaikka museoammattilainen on ahkera ja sinnikäs eliö, ei aika, raha ja jaksaminen yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Muuttoprojektin yhteydessä päästään siis toteuttamaan myös pitkään haaveissa ollut kalliosuojan esineiden inventointi, puhdistus sekä muutto uusiin tiloihin kokoelmakeskukseen.
Yliopistomuseon henkilökuntaa tutustumiskäynnillä Kalliosuojassa. Kuva: Marika Tarkiainen / Helsingin yliopistomuseo.
Muuttotiimiläisten tunnekokemukset Kalliosuojasta vaihtelivat paljon. Tallin jälkeen osa oli tyytyväinen lämpimiin sisätiloihin siirtymiseen, osa taas maalaili silmiensä eteen kauhukuvia koko muuttotiimin mystisestä katoamisesta sokkeloisen väestönsuojan syövereihin. Paksujen, valkoiseksi rapattujen kallioseinien vuoksi esimerkiksi kännykät eivät toimineet tilassa lainkaan, mikä ei varsinaisesti lisännyt turvallisuuden tunnetta. Tehdyn riskikartoituksen mukaan esimerkiksi hapertuneet sähköjohdot aiheuttivat omat vaaransa jo muutenkin elämää nähneeseen työskentely-ympäristöön. Myös esineiden määrä ja laatu huolestutti: pääasiassa lääketieteen kokoelmia sisältävät, äärimmilleen täyteen ahdetut yläkerran kananverkkokopit olivat jo itsessään riski, muista riskeistä puhumattakaan. Tilassa oli erilaisten mittausten mukaan havaittu homeita ja sisäilmaongelmaa. Aktiivisemman työskentelyn alkaessa teettiin uudet mittaukset, joissa löydettiin abestia. Työt päätettiin keskeyttää ja konsultoida asbestiasiantuntijoita, jotta saataisiin kunnollinen kokonaiskuva sekä työntekijöiden että esineiden turvallisuuden suhteen. Mittaustuloksista ilmeni, että tila oli turvallinen työskennellä ja inventointia saatettiin jatkaa.
Museoammattilainen ahtaalla. Kuva: Henna Sinisalo / Helsingin yliopistomuseo.
Turvallista työskentelyä, sykähdyttäviä löytöjä
Inventointi Kalliosuojassa saatiin käynnistymisvaikeuksien jälkeen hyvään vauhtiin. Sopivat henkilösuojaimet takaavat turvallisen työskentelyn, eikä tilakaan tunnu enää niin pelottavalta. Muuttotiimiläiset käyvät esineistöä läpi ja kuvaavat sitä kiertävissä vuoroissa. Museon amanuenssit ja kokoelmapäällikkö tekevät esineistä säilytys -ja poistopäätökset, koostavat ne listoiksi ja toimittavat tiimiläisille. Laajasta esinemassasta löytyy toisinaan pysäyttäviä yksilöitä, jotka saavat muuttotiimin mietteliääksi: millaista Seilin saarella käsityötä tehneen naisen elämä on ollut ja kuinka monta ruumista obduktiopöytä 1800-luvulta onkaan nähnyt? Jälleen kerran esineiden kokoluokka vaihtelee pienestä neulasta aina massiivisiin laitteisiin. Deleten henkilökunta on palkattu auttamaan painavimpien esineiden nostamisessa sekä tarvittaessa esineiden pintapuhdistuksessa ennen kuljetusta.
Esineiden inventointia . Kuva: Henna Sinisalo / Helsingin yliopistomuseo.
Sekä museoalalla että muuallakin maailmassa ainoa pysyvä asia vaikuttaa olevan muutos. Koronavirustilanne vaikuttaa Kalliosuojan tilanteeseen, ja tällä hetkellä työ etenee tavallista hitaammin. Töitä on tarkoitus jatkaa normaalilla tahdilla muutaman viikon kuluttua, mikäli tilanne sen sallii. Siihen asti edistämme muuttoprojektin muita osia ja yritämme pysyä terveinä.
Riina Uosukainen, konservaattori
Mai Joutselainen, projektityöntekijä
Lähteet:
Helsingin yliopistomuseon selvitys lääketieteen kokoelmien historiasta ja säilytystiloista 1930-luvulta nykypäivään. Julkaisematon
Konservointipalvelu Wirilanderin kalliosuojasta tekemä riskikartoitus 2011. Julkaisematon
Sinisalo, Henna 2020: Technical description: Ethical and practical perspectives on hazardous museum collections and spaces. Julkaisematon
Olisi mukava käydä tuolla. Minua kiinnostaa vanhat väestönsuojat. Ne ovat aikoinaan olleetkin aivan erilaisia kuin nykyään. Meidän työpaikan tiloihin myös kohta rakennetaan sellainen.