Trappistioluet

Lyhyesti tiivistäen trappistioluet ovat trappistimunkkien valvonnassa
pantuja oluita. Seitsemän panimoa Belgiassa ja Alankomaissa käyttää tätä
suojattua tuotenimeä eikä lisää ole näillä näkymin tulossa. Aiemmin
trappistipanimoita on ollut myös Ranskassa, Itävallassa, Saksassa ja
Bosniassa. Trappistiolut ei itsessään ole varsinainen olutlaji, vaikka
tiettyjä tunnusmerkkejä onkin mahdollista eritellä. Oluet ovat poikkeuksetta
pintahiivaoluita, käyvät lähes aina pullossa ja ovat pääsääntöisesti varsin
alkoholipitoisia.

Oikeiden trappistiluostareiden lisäksi muutamat maalliset panimot ovat
yrittäneet ratsastaa trappistien maineella väärinkäyttämällä heidän
tavaramerkkiään. Esimerkkeinä tällaisista entisistä valetrappisteista voi
mainita Veltemin ja Witkapin oluet. Moinen toiminta oli laillista vuoteen
1962 asti, jolloin nimitys ”trappist” suojattiin Belgiassa koskemaan vain
aitojen trappistiluostareiden tuotteita. Niin sanotut luostarioluet ovat
asia erikseen. Jotkut luostarit ovat myyneet lisenssejä, joiden turvin
maalliset panimot saavat käyttää luostarin nimeä. Itse munkkien tai
hengellisyyden kanssa näillä oluilla ei ole muuta tekemistä kuin luostariin
virtaavat rojaltit. Kuuluisin esimerkki tällaisesta lisenssioluesta on
Leffe, joka valitettavasti on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa
”luostarioluena”. On toki muistettava, että kaikki luostariolut, joka ei ole
trappistiolutta, ei välttämättä ole pelkkää lisenssituotetta. Ilman
taustatyötä aidon hengellisen oluen löytäminen voi kuitenkin olla hyvinkin
hankalan työn takana.

Trappistimunkit ovat sisterssiläisjärjestön haara, joka muotoutui 1600-luvun
puolivälin uudistusliikkeestä. Normandialaisessa Notre Dame de la Grande
Trappen luostarissa oltiin tyytymättömiä sisterssiläisten turhan lepsuun
menoon, jota pyrittiin kurinalaistamaan muun muassa osittaisella
vaitiololupauksella. Munkkien päivä koostuu rukoilusta ja työstä, jolla
heidän oletetaan Pyhän Benedictuksen luostarisäännön mukaisesti elättävän
itsensä. Niinpä maailman noin 170 trappistiluostaria tuottaa mitä
erilaisimpia tuotteita ruumisarkuista ja vaatteista juustoihin ja olueen.
Trappistioluita on pantu nykyistä muistuttavassa muodossa karkeasti ottaen
1800-luvun puolivälistä lähtien. Maailmansodat katkaisivat tai ainakin
haittasivat oluenpanoa olennaisesti. Esimerkiksi Achelin panimo aloitti
toimintansa 80 vuoden tauon jälkeen vasta 1998.

Luostaripanimoiden oluet ovat yleensä nimetty hyvin yksinkertaisesti
numeroinnin (Rochefort 10) tai värin perusteella (Chimay Blue). Riippuen
oluen alkoholipitoisuudesta, voidaan siitä käyttää nimitystä enkel, dubbel,
tripel ja hieman epäortodoksisesti quardupel, jota nimitystä käyttävät
lähinnä muut kuin trappistipanimot. Enkel on munkkien omaan käyttöönsä
panemaa miedohkoa olutta, joita harvat ulkopuoliset ovat päässeet
maistamaan. Dubbel on pääsääntöisesti tummaa brown alea, jossa on alkoholia
noin 7 tilavuusprosenttia. Tripel on vaaleaa ja vieläkin vahvempaa alea kuin
dubbel. Koska panimot yleensä valmistavat nimenomaan kolmea olutta, jotkut
ovat nähneet tässä viittauksen pyhään kolminaisuuteen.

Trappistit ovat onnistuneet luomaan itsestään vahvan mielikuvan erinomaisina
oluenpanijoina, joiden oluet ovat maailman ehdotonta kärkiluokkaa. Tiettyyn
pisteeseen saakka väite jopa on todenperäinen. Kaupallisuus on kuitenkin
tietyissä tapauksissa ajanut perinteiden ohi, mitä on seurannut
olutreseptien hienoinen muokkaaminen suuren yleisön makuhermoja vastaavaksi.
Tästä johtuen muutama panimo muutti humalointiaan 1990-luvulla,
olutharrastajien mukaan poikkeuksetta huonompaan suuntaan. Toisaalta
kaupallistumisella on ollut myös positiivisiakin seurauksia, kuten oluiden
saatavuuden parantuminen. Hyvin monista peruskapakoistakin saattaa löytyä
jotakin trappistia, joka huonoimmillaankin voittaa mennen tullen
ravitsemusliikkeen myydyimmät hana- ja pullotuotteet.

Makuskaala trappisteissa on monipuolinen, kuten belgialaisessa
pintahiivaouluessa kuuluu ollakin. Laaja ja erikoistunut hiivakanta tuo
oluisiin muutakin hedelmäisyyttä kuin sitä perinteistä sahtimaista banaania.
Väriskaala on käytetty laidasta laitaan hyvin vaaleasta ruskean kautta
mustaan. Humaloinnissa voi olla suuriakin eroja, mutta pääsääntöisesti oluet
ovat kohtalaisen miedosti humaloituja. Tosin oluet ovat niin vahvoja, että
runsaskin humalointi peittyy väistämättä alkoholiprosentin noustessa päälle
kymmenen.

Lopuksi luetellaan seitsemän trappistiluostaria ja niiden valmistamat oluet
sekä linkit niiden arvosteluihin olutppaassa. Kaikkia niitä on ainakin
joskus saanut ostaa suomalaisista olutravintoloista, lukuunottamatta
luostarien omaan käyttöön tarkoitettuja oluita. Kattavia valikoimia löytyy
ainakin Kaislasta, One Pint Pubista ja Pikkulinnusta, joskin myös muista
hyviksi havaituista kapakeista kannattaa kysellä trappistien perään.

St Benedictus Abadij – Achel: Panimo perustettu 1998, vuosituotanto 4500hl.

Abbaye Notre Dame de Scourmont – Chimay: 1863, 123000hl.

Abbaye Notre Dame de Orval – Orval: 1931, 45000hl.

Abbaye de Notre Dame de Saint Rèmy – Rochefort: 1595, 18000hl.

Abbaye N.Dame de la Trappe du S.Coeur – Westmalle: 1836, 120000hl.

Abbaye Notre Dame de St Sixte – Westvleteren: 1838, 4750hl.

Abbaye N.Dame de Koningshoeven – La Trappe: 1884, 145000hl.

Kirjoittajan omia suosikkeja ovat vaikeasti saatavilla olevat ja mukavasti
humaloidut Westvleterenin oluet sekä niin ikään hyvin humaloitu ja raikas
Orval. Myös kuuluisa ”Rokkarin kymppi” maistuu aina silloin tällöin.

Lisätietoa halukkaille löytyy osoitteesta http://www.trappistbeer.net/

Lauri Viljanen

Linkkejä trappistiluostareihin:

Sääntökunnan sivut:

http://www.ocso.org/

Sint Benedictus Abadij:

http://www.achelsekluis.org/

Abbaye Notre-Dame de Scourmont:

http://www.scourmont.be/

Abbaye Notre-Dame d’Orval:

http://www.orval.be/

Abbaye Notre-Dame de Saint Remy:

http://www.trappistes-rochefort.com/

Abbaye Notre-Dame Sacrè-C