Lyhyt mediakatsaus

Blogin hiljaiselo on hyvä katkaista pienellä mediakatsauksella, vaikka sitten hieman post festum. Tämän kirjoituksen sisältö tuskin tulee kellekään uutisena, mutta löytyvätpähän linkit nyt sitten myös täältä.

Olin keväällä Yliopisto-lehden haastateltavana, ja juttu ilmestyi elokuussa numerossa 6/20. Jutun kirjoitti Tapio Ollikainen ja kuvat otti Veikko Somerpuro. Kiitän molempia sujuvasta yhteistyöstä. Juttu ilmestyi myöhemmin myös nettiversiona.

Painetun lehden aukeama.

Sivumennen sanoen pidän enemmän painetun lehden kuvasta ja otsikosta. (Kuvan miekka on Albionin Mauritius-miekka, jonka esikuvan olen maininnut tässä blogissakin.)

Lokakuun alkupuolella olin Juuso Pekkisen haastateltavana hänen puheohjelmaansa. Jakso tuli Yle Puheelta 19.10.2020 ja on kuunneltavissa Areenassa (kesto 57:51). Alla jakson kuvaus:

Helsingin yliopiston tutkija Antti Ijäs tutkii vanhoja kamppailutietokirjoja. Ijäksen väitöstutkimusta tukee se, että parisenkymmentä vuotta sitten hän innostui vanhan kamppailukirjallisuuden lisäksi historiallisesta miekkailusta. Jaksossa perehdytään vanhimpaan säilyneeseen eurooppalaiseen miekkailumanuaaliin, sekä siinä sivussa mm. oikeudellisen kaksintaistelun perusteisiin. Jälkimmäisessä on ollut kyse kiistojen ratkaisemisesta esimerkiksi sellaisissa oikeudenkäynneissä, joissa ollaan sana sanaa vastaan. Tässä haastattelussa mikrofonien lisäksi ovat mukana myös miekat ja kilvet.

Jakso onnistui mielestäni erinomaisen hyvin, mistä kiitos Juuso Pekkiselle. Kuunneltuani valmiin jakson en muistanut sanoneeni mitään sellaista, jonka jääminen (kuvaannollisesti) leikkaushuoneen lattialle olisi harmittanut. Eräänä kiinnostavimmista aiheista pidän juuri sitä, millaisia metodologisia ongelmia lähdeaineiston erityispiirteet tuottavat, mikä aihepiiri tuli jaksossa hyvin esille.