Hankkeemme on alkanut jo viime syksynä, mutta käytännön toimiin päästiin vasta tänä keväänä. Tutkimusta ja opetuksen kehittämistä varten olemme Minna Lakkalan kanssa seuranneet useita kielten oppitunteja: venäjää, japania, espanjaa ja ranskaa. Aina oppituntien seuraaminen on kiinnostavaa, mutta nämä virtuaaliset oppitunnit erityisesti, sillä aika paljon pitää opettajan ja opiskelijoiden tehdä toisin, kun ei ollakaan kasvokkain luokassa vaan kasvokkain verkossa.

Ihan ensimmäiseksi kiinnitin huomiota oppituntien ajoitukseen. Koska nämä vapaaehtoiset ja jo vähän vaativammat kielten oppitunnit ovat koulupäivän jälkeen, sekä opiskelijoilta että opettajilta vaaditaan hyvää motivaatiota! Vaatii itsekuria istua illalla vielä 75 minuuttia oppitunnilla – mutta kuulemma opiskelu ei kuitenkaan tunnu niin raskaalta, kun voi olla kotona kaikessa rauhassa.

Toinen seikka ainakin näillä ensimmäisillä kursseilla on mukava: ryhmät ovat pieniä. Opetus on melkein kuin yksityisopetusta ja itse asiassa opettaja on jotenkin enemmän läsnä kuin luokassa, sillä hän näkyy koko ajan ja myös opettaja näkee joka opiskelijan koko ajan. Ei voikaan mennä kenenkään selän taakse piiloon! Lukiolaiset eivät ehkä kaikki osaa ottaa iloa irti tästä tiiviistä opettajasuhteesta ja mielestäni enemmänkin he voisivat kysellä ja pyytää opettajalta neuvoja.

Kolmas seikka, näin alkuun, on pedagogisten käytäntöjen kehittämisen tarve. Virtuaalisesti ei kerta kaikkiaan voi käyttää samoja menetelmiä vaan on mietittävä esimerkiksi motivoiminen, yhteisyyden tunteen luominen ja yhteisöllisyys toisin. Nämä ovatkin jo meidän tutkimusteemojamme – palataan niihin kevään lopulla.

Liisa Ilomäki