Läheiseni kuoli sairaalan vuodeosastolla. Hän sairasti pitkään. Toimintakyky ja elinpiiri kaventuivat vaivihkaa ja vääjäämättä. Viimeisinä elinvuosinaan hänen maailmansa rajoja piirsivät kodin seinät, viimeisinä kuukausina erilaisten sairaalavuoteiden laidat. Kuolema oli vaikea ja kivulias.
Opinnäytetutkielmassani palasin kuoleman äärelle ja sairaaloiden osastoille. Etsin ymmärrystä paitsi omaan kokemukseeni myös kuolemaan yleensä. Itselleni kenties merkittävin tutkimusprosessin aikana syntynyt oivallus oli, että kuolemaan – siihen millainen se on – on mahdollista vaikuttaa monin tavoin. Yhdenkään ihmisen kuolemaa ei ole ennalta käsikirjoitettu.
Kuolema muotoutuu sosiaalisesti
Kuolemaan liittyvät kulttuurisesti jaetut ajatukset, arvot ja asenteet heijastuvat kuolevien ihmisten hoitoon, tapaan järjestää hoito ja muihin kuolemaan kytkeytyviin käytäntöihin. Nämä käytännöt taas muovaavat itse kuolemaa, muun muassa kuoleman prosessin kestoa ja paikkaa, viimeisten hetkien kivuttomuutta, yksityisyyttä ja rauhallisuutta sekä omaisten mahdollisuutta olla läsnä.
Kuolemasta siis muovautuu tietynlainen, koska sitä edeltävät tietyt ratkaisut, joko tietoiset tai tiedostamattomat.
Hyvän kuoleman edellytyksiä vuodeosastolla
Pro gradu -tutkielmassani Kuoleman rajoilla sairaalassa sekä sen pohjalta yhdessä Riikka Lämsän ja Ullamaija Seppälän kanssa kirjoittamassani Gerontologia-lehden artikkelissa totesin, että vuodeosastolla olennaista on tunnistaa lähestyvän kuoleman merkit ja vaihe, tunnustaa ja hyväksyä kuoleman mahdollisuus ja todellisuus sekä sovittaa hoitoa kuoleman vaiheeseen.
Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi, että kuolemasta, myös viime vaiheista, keskustellaan avoimesti. Kuoleman prosessin etenemistä ennakoidaan ja siihen varaudutaan. Potilaan ja omaisten toiveita kuullaan. Parantavasta hoitolinjasta luovutaan ajoissa, eikä kuolevaa potilasta siirretä enää paikasta toiseen. Hoitajilla on antaa potilaalle aikaa ja läsnäoloaan, etenkin viime vaiheissa. Kuoleman hetken lähestyessä potilaalle on tarjota yksityinen tila, samoin omaisille heidän hyvästellessään läheisensä kuoleman jälkeen.
Kuolema palaa kotiin
Viime vuosikymmeninä vanhuspolitiikan tavoitteeksi on muotoutunut, että aiempaa useampi eläisi kotona elämänsä loppuun saakka. Kuolema palaa laitoksista kotiin. Nykyinen työni kotikuolematutkimuksessa laajentaa myös omaa näkökulmaani kuolemaan vuodeosastoilta kotiin. Olen kiinnostunut etenkin siitä, miten kodin merkitys ja yksilön sosiaaliset suhteet muuttuvat ja muotoutuvat kuoleman ja surun prosesseissa. Tieto on tarpeen, sillä vielä ei tiedetä, miten iäkkäitä ihmisiä ja heidän läheisiään tuettaisiin kotona kaikkein parhaiten elämän viime vaiheissa.
Kuolemalla ja sen laadulla on merkitystä niin kuolevan ihmisen kuin hänen läheistensä ja häntä hoitavien näkökulmasta. Kokemus kuolemasta tallentuu kaikkien kuolemassa osallisina olleiden mieliin, toisinaan pitkäksikin aikaa. Siksi sillä, miten kuolevien ihmisten hoito on järjestetty ja millaisia kuolemat ovat, on merkitystä niin kuolevien kuin elävien kannalta.