Oikeudesta riittävään hoivaan, myös elämän loppuvaiheessa

Viime aikoina on käyty laajaa keskustelua kotonaan asuvien ikäihmisten hoivan nykytilasta. Keskustelu käynnistyi, kun julkisuteen saatettiin jälleen tieto yksin asuneen vanhuksen kuolemasta palvelujärjestelmän pettäessä. Lieneekin selvää, että jokaisen ikääntyvän ihmisen paikka ei ole omassa yksityiskodissaan.

Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota yksin asuvien muistisairaiden ihmisten tilanteeseen. Jos henkilö ei enää kykene tai ei muista esimerkiksi syödä tai ottaa lääkkeitään, hän on tällöin selkeästi ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan tarpeessa (1). Tämä hoito voidaan toteuttaa esimerkiksi tehostettuna palveluasumisena tai laitoshoitona.

Omassa kodissa mahdollisimman pitkään

Tulevaisuudessa suomalaisten kotikuolemien määrä tulee oletettavasti kasvamaan, sillä sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö tukee kotona asumista mahdollisimman pitkään. Vanhuspalvelulakiin (980/2012) vuoden 2015 alusta voimaan tulleiden muutosten myötä yhä suurempi osuus iäkkäistä ihmisistä asuu yksityiskodissaan huolimatta heikentyneestä toimintakyvystä.

Arvokkaan elämän turvaaminen, jota pidettiin alkuperäisessä vanhuspalvelulaissa yhtenä pitkäaikaiseen laitoshoitoon pääsemisen perusteena, poistettiin vuonna 2015 voimaan saatetussa lakimuutoksessa. Uuden säännöksen mukaan laitoshoitoon on oikeus vain, jos siihen on lääketieteelliset tai asiakas­- tai potilasturvallisuuteen liittyvät perusteet (VanhusL 14a §).

Onkin aiheellista kysyä, näkyykö vanhuspalvelulain muutos mahdollisesti hoivan ja palvelujen käytännöissä. Tätä kysymystä pohdimme Sirkkaliisa Heimosen kanssa kirjoittamassamme artikkelissa, jossa tarkastelimme vanhuspalvelulakia mielen hyvinvoinnin näkökulmasta (2). Emeritusprofessori Urpo Kangas puolestaan on todennut, että jos ja kun laitoshoivapaikkoja vähennetään rajusti eikä kotihoito pysy muutoksen perässä, epäinhimilliset yksinäisten ihmisten kotikuolemat muuttuvat arjeksi. Kohta niistä ei edes uutisoida.

Vanhusten toiveena kotihoito ja kuolema kotoa

Vaikka pitkäaikainen ja ympärivuorokautinen hoiva tulisi turvata sen tarpeessa oleville, on tutkimusten valossa kuitenkin selvää, että vanhukset haluavat asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään ja myös kuolema omassa kodissa on monen toiveena.

THL:n mukaan tämä toive toteutuu vain harvoin. 70–80 prosentin on arvioitu siirtyvän viimeisen kolmen kuukauden aikana kodistaan tai tehostetun palveluasumisen yksiköstä johonkin hoitopaikkaan, useimmin terveyskeskuksen vuodeosastolle. Iäkkäiden yleisin kuolinpaikka on terveyskeskus, jossa kuolee lähes joka toinen. THL:n mukaan iäkkäiden kotisaattohoidon kehittämiseen on Suomessa selkä tarve (3).

Haasteena tuntuukin riittävän laitoshoidon ja tehostetun palveluasumisen lisäksi olevan se, miten riittävä elämän loppuvaiheen hoiva omassa kodissa turvataan. Tapahtuupa hoito ja hoiva missä tahansa, sen tulee vastata ikäihmisen hoivan tarpeisiin ja turvata hänen oikeutensa arvokkaaseen elämään.

 

Lähteet:

  1. Mölsä, Ari: Oikeusoppineet: Vanhusten lisääntynyt kotihoito on johtanut heitteillejättöihin
  2. Heimonen, Sirkkaliisa – Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna: Muistisairaan ihmisen mielen hyvinvoinnin edellytykset – miten turvata oikeus niiden toteutumiseen?
  3. Hoidon järjestäminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 3.11.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.