Kuolemaan ja elämän loppuvaiheeseen liittyy monenlaisia kysymyksiä, joita tässäkin blogissa on käsitelty eri näkökulmista. Myös sosiaalisilla suhteilla on merkitystä kuolemassa, ja tätä aihetta yksi tutkimushankkeemme valmisteilla olevista artikkeleista käsittelee. Tutkimusartikkelissamme Marjaana Seppäsen ja Sofia Sarivaaran kanssa olemme tarkastelleet kuolemaa erityisesti sosiaalisista suhteista syrjäytymisen sekä muutosten näkökulmista. Kuoleman prosessissa tapahtuu muutoksia sekä sosiaalisten suhteiden määrässä että laadussa. Kuitenkin syrjäytymisen ja kuoleman yhteydestä on keskusteltu melko vähän, vaikkakin ikääntyessä menetysten kohtaaminen on todennäköisempää ja tukea tarvitsevat erityisesti ne, joilla lähiverkostot eivät toimi tai niitä ei juurikaan ole.
Tutkimuksemme haastatteluissa tuli esille asioita, jotka lisäsivät riskiä syrjäytyä olemassa olevista ihmissuhteista kuoleman prosessin aikana. Näitä olivat esimerkiksi perhesuhteen muuttuminen hoivasuhteeksi, hoivan sitovuus ja raskaus sekä samanaikaisesti kaventuva elinpiiri kuoleman lähestyessä. Sairauden asettaessa rajoja osallistumiselle sekä kuolevan että hänen omaishoitajansa sosiaalinen verkosto saattoi pienentyä. Sosiaalisten suhteiden vähentyminen ja erityisesti lähipiirin vaikeus kohdata kuolevaa ihmistä, saattoi johtaa eristäytymiseen ja yksinäisyyteen. Etäisyyden ottamiseen ja jopa suhteiden päättämiseen vaikuttivat esimerkiksi vaikeat kuolemaan liittyvät tunteet, kuten pelko, häpeä tai syyllisyys. Kuoleman lähestyessä suhteet eivät myöskään välttämättä muuttuneet läheisimmiksi, vaan rikkinäiset ja katkenneet perhesuhteet saattoivat säilyä ennallaan.
Kun sosiaalinen verkosto kapeutuu ja erityisesti vierailut kotona vähenevät, hoitajista saattaa tulla merkittävä osa sairaan ja häntä hoivaavan omaisen verkostoa. Kotisairaalan tai kotihoidon hoitajat olivat joillekin säännöllinen, jokapäiväinen vieras kotona. Aineiston perusteella vaikuttikin ratkaisevalta se, miten ammattilaiset kohtasivat kuolevan ja saattajan.
Oli kuitenkin myös asioita, jotka haastattelujemme mukaan vähensivät syrjäytymisen riskiä tai suojasivat siltä. Eri ihmisiltä saatu sosiaalinen tuki oli tärkeää sekä kuolevalle että hänen omaisilleen. Yhteisyys saattoi myös lisääntyä ja olla voimavara kuolevan ja häntä saattavan välillä. Lisäksi kuoleman prosessissa syntyi uusia, merkityksellisiä ihmissuhteita esimerkiksi kohtaamalla samassa tilanteessa olevia vertaistuen ja palvelujen kautta. Toisinaan taas vetäytyminen tai yksinolo oli kuolevan oma valinta.
Olennaista onkin ymmärtää kuoleman sosiaalista ulottuvuutta sekä kuunnella kuolevan tarpeita ja toiveita. Sosiaalisen tuen tarpeiden tunnistamiseen sekä kuolevan ja omaishoitajan sosiaalisten suhteiden tukemiseen on myös tärkeää kehittää keinoja.