Kasviskeskiviikko testaa: Poroton käristys nyhtökaurasta

Nyhtökauraa on ollut saatavilla jo jonkin aikaa kaupoissa. Kyseistä uutta lihankorviketta on toisinaan vaikea tavoittaa kauppojen hyllyiltä. Onnistuin sattumalta löytämään Imatran K-kaupasta maustamatonta nude-nyhtistä -30 % alennuslapulla, ja pääsin kokeilemaan, miltä poroton käristys maistuu!

Valmistusprosessi on nopea ja helppo:

Poroton käristys (neljälle)

250 g nude-nyhtökauraa
voita tai öljyä
2 dl kasvislientä
0,5 tl kokonaisia maustepippureita
perunamuusia
suolakurkkuja
puolukkahilloa tai -survosta ja halutessasi lusikallinen smetanaa

Valmista perunamuusi.

Kuumenna kasvisliemi.

Pyöräytä nyhtökaura pienessä määrässä öljyä pannulla. Kaada päälle kuuma kasvisliemi ja pippurit.

Kasaa perunamuusista keko lautaselle, asettele nyhtökaura perunamuusin päälle.

Koristele suolakurkuilla, puolukoilla ja smetanalla.

Minulla ei ollut kokonaisia maustepippureita, mutta normaali mustapippuri maustoi käristyksen kelvollisesti. Perunamuusi lienee eniten aikaa vievä osuus reseptissä, jos aikoo tehdä sen alusta asti ja oikeilla perunoilla. Kaiken kaikkiaan tämä nyhtökaurapaketin mukana tullut resepti oli vaivaton toteuttaa ja valmis annos tuntui jopa juhlavalta helppoudesta huolimatta.

Miltä poroton käristys sitten maistui? Kerta, kun olen syönyt viimeksi poronkäristystä, on varmaankin muutamien vuosien takana, joten makuvertaaminen tuntuu hieman hanakalalta tässä tapauksessa. Sanoisin, että kun käristys on sopivasti maustettu ja hieman suolainen, perunamuusi ehtaa herkkua ja puolukkasurvostakin löytyy kylkeen, niin kokonaisuus on erittäin toimiva! Lisäksi minulla oli vielä vihanneksia ja salaattia täyttämässä lautasta, kuten kuvasta huomaa. Neljä tähteä.

-Sini / Ympäristövaliokunnan tiedotusvastaava