Kuukausi: lokakuu 2021

Eemil & Elina

Vuosisatoja seurakunnat ovat toimineet Suomessa paikallisesti. Herätysliikkeitä ja erilaisia yhteisöjä on ollut paikallisseurakuntien rinnalla jo pitkään. Kuitenkin mahdollisuudet seurakuntalaisen näkökulmasta ovat olleet merkittävästi rajallisemmat, sillä ihmiset ja yhteisöt ovat jakautuneet maantieteellisesti katsottuna tasaisemmin. Näin ollen paikallisseurakunta on ollut selkeä ensimmäinen vaihtoehto seurakunnalle. Kaupungistuminen on tuonut mukanaan valintojen runsauden. Kun suuri määrä ihmisiä pakkautuu pienelle alueelle, paikallisseurakuntien rajat hälvenevät ja mahdollisuudet seurakunnan valinnasta kasvavat. Bussimatkan päässä on pappi, jonka saarnoista pidän, toisessa suunnassa soitetaan hyvää musiikkia ja kolmannessa paikassa koen oloni erityisen tervetulleeksi. Julkisella kulkuvälineellä saatan sitä paitsi päästä jokaiseen näistä seurakunnista yhtä nopeasti, kuin kävellen paikallisseurakuntani toimipisteelle. Kun siis paikallisseurakunnan järjestämä toiminta ei enää ole ainoa vaihtoehto, kilpailu seurakuntien välillä kovenee ja mahdollisuudet yksittäisen seurakuntalaisen silmin kasvavat.

Kysymme tutkimuksessamme kuinka helposti eri kristillisiltä seurakunnilta ja seurakuntien nettisivuilta on löydettävissä toimintaan mukaan rohkaisevia kohtia ja kuinka paljon erilaisia toimintamuotoja tarjotaan. Tutkimuksessa on rajattu määrä seurakuntia ja yhteisöjä.

Tutustuimme Saalem-seurakuntaan ja heidän kotisivuihin. Kirkossa näytti olevan nyt torstai-iltana jotain ohjelmaa, mutta meille ei selvinnyt mitä. Ulos asti välittyi kuitenkin jotenkin kotoisa ja lämmin tunnelma. Vertailukysymyksiin viitaten huomasimme, että heti kotisivun keskellä mainitaan seuraavista tapahtumista. Huomenna näyttäisi olevan Life- ilta, lauantaina Fuel ja sunnuntaina jumalanpalvelus, Skidikirkko ja English Church.  Klikatessamme Toiminta- välilehteä selvisi, että Saalemissa järjestetään ohjelmaa niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Lapsille on mm. aiemmin mainitsemani Skidikirkko jumalanpalveluksen yhteydessä ja Jees- iltapäiväkerho. Nuorille on omat illat eli yläasteikäisille Life ja 16-26- vuotiaille Fuel. Molemmissa on mm. hengellistä opetusta ja rentoa yhdessäoloa. Lisäksi Saalemissa on muun muassa rukousryhmiä eli soluja ja diakoniatoimintaa. Aikuisille on muun muassa uskoville sinkuille suunnattu ryhmä ja äiti-lapsipiiri. Saalemissa on myös mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä ja tästä löytyykin tietoa lisää kotisivujen Palvelemaan- välilehdeltä. Löysimme sieltä lomakkeen, jolla saattoi tiedustella lisää tehtävämahdollisuuksista tai ilmoittaa kiinnostuksesta tiettyihin tehtäviin.

Kuva: Wikipedia

Tutustuimme myös Kallion ja Tapiolan kirkkojen kotisivuihin. Kallion seurakunnassa järjestettiin esimerkiksi muutama vuosi sitten koulutusta vapaaehtoiseksi saattohoitoon. Tämä kuulostaa hurjalta, mutta toisaalta huikean merkitykselliseltä palvelutehtävältä. Ajatus siitä, että saisi kulkea jonkun mahdollisesti yksinäisen rinnalla hänen viimeiset hetket tämän maan päällä tuntuu mahdollisuudelta tehdä jotain todella merkittävää. 

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

Tapiolan kirkko on kotisivujen mukaan suljettu peruskorjauksen ajaksi, mutta papin tavoittaa puhelimella joka päivä ja toiminta jatkuu väistötiloissa Tapiontorilla. Tutustuimme Tapiolan seurakunnan nuorisotyön kotisivuihin ja yllätyimme, miten paljon heilläkin on toimintaa. Rippikoulujen lisäksi järjestetään esim. partiota, kuoro ja leirejä alakouluikäisille. Nuorille on mm. lauluyhtye ja nuorteniltoja. Nuorille aikuisille on iltakirkko eli “koko seurakunnan yhteinen iltamessu, jonka toteutuksesta vastaavat ROK- nuoret (ryhmänohjaajakoulutettavat).”

Suhe -seurakunnan nettisivuilla yläpalkkia klikatessa kolmas kohta on jo otsikoitu “Mukaan”. Nettisuvuilla vierailevalle ehdotetaan joko pienryhmään liittymistä tai palvelutiimiin lähtemistä. Mielenkiintoista mielestäni on, ettei “minä” aktiviteetteja tarjota, vaan pelkästään tiimiin tai ryhmään liittymistä. Palvelumuotoja ovat seurakunnan kahvilasta vastaaminen, kaupungin parhaaksi-projekti, lapsityö, mainostyö, rukous, sielunhoito, musiikki, tapahtumat, tulkkaus, alfa-tiimi, tuotanto, vieraanvaraisuus ja jos vierailija ei tiedä, hänelle tarjotaan mahdollisuutta tutustua eri tiimeihin. Mahdollisuuksia siis tarjotaan melko paljon. Toiminta näyttää myös kattavan monen ikäisiä lukuunottamatta nuoria, jotka usein huomioidaan erikseen. Suhe youth -instagram sivuilta löytyykin tiedote, että Suhe youth siirtyy normaalin jumalanpalveluselämän yhteyteen.

Tuomasmessun nettisivuilla ei ole yläpalkkia, jossa pyydettäisiin mukaan tekemään, mutta etusivulla kutsutaan mukaan messuun. Kutsussa pieni kohta sisällyttää mukaan tekemään -osion. Siitä klikkaava ohjataan suoraan ilmoittautumislomakkeeseen, jossa voi ilmoittautua mukaan toteuttamaan messua. vaihtoehtoja tarjotaan seuraavaan kahdeksaan messuun ja palvelumuotoja on yhteensä viisi: ovella vastaanottaminen ja laulukirjojen jako, tekstinluku, valkopukuinen (tätä ei selitetä auki), rukousalttaripalvelija ja ehtoollispikarien pesu. Tuomasmessun sivulla näkyy selkeästi, että kyse on messusta, johon voi liittyä. Ei niinkään laajamittaisesta seurakunnasta toimintamuotoineen. 

Jos pohtii yleisellä tasolla uskonnon ja kaupungin suhdetta liittyen kurssilla opiskeltuihin asioihin, voisi sanoa, että pääkaupunkiseudulla on yllättävän monipuolista toimintaa monen ikäisille. Uskomme, että seurakuntien vapaaehtoistyö ja nuortenillat tarjoavat lepohetkiä, rauhaa ja iloa hektiseen kaupunkielämään ja arjen kiireisiin ja myös hyvää mieltä ja tunnetta merkityksellisestä elämästä. Mukanaolo vapaaehtoistoiminnassa muiden seurakuntalaisten ja yleisesti muiden ihmisten hyväksi voi jopa olla individualismin kyllästämässä kulttuurissamme raikas tuulahdus jotain erilaista ja uutta.

 

Blogitekstissä on käytetty erityisesti hyväksi Kaupunki uskonnon kontekstina luentoa Kaupunkiteologisen tutkimuksen näkökulmia. Etnografinen ote uskonnon ja kaupungin tutkimiseen, 20.9.2021.

Tutkimuksemme vertailukohteita: 

• Suhe -seurakunta https://suhe.net/mukaan
• Tuomasmessu https://www.tuomasmessu.fi/
• Saalem- seurakunta https://saalem.fi, https://saalem.fi/toiminta/, https://saalem.fi/aikuiset/, https://saalem.fi/palvelemaan/
• Kallion ja Tapiolan kirkot https://www.helsinginseurakunnat.fi/kallionkirkko/artikkelit/saattohoidonvapaaehtoiseksi, https://www.espoonseurakunnat.fi/paheksuvakirahvi, https://www.espoonseurakunnat.fi/paheksuvakirahvi/nuoret/toimintaa-ja-tekemista, https://www.espoonseurakunnat.fi/paheksuvakirahvi/nuoret-aikuis

Mikä on elämän päämäärä? Minkälainen maailma on, ja mitä on hyvä elämä? Näiden kysymysten esittäminen on yksi tapa, jolla Mikko Kurenlahti, aiheeseen perehtynyt tohtorikoulutettava, käsittelee kuluttamista uskonnon kaltaisena ilmiönä. Kuluttaminen vastaa samoihin ihmisen perustavanlaatuisiin kysymyksiin, joihin myös uskonnot pyrkivät vastaamaan: “Koska elämä on luonteeltaan kaaosta ja ihminen tarvitsee turvallisuutta, niin psyykeemme tarvitsee tunteen, että hallitsemme elämäämme. Kuluttajuus ja markkinatalous iskevät suoraan tähän tarpeeseen.”

“Koska elämä on luonteeltaan kaaosta ja ihminen tarvitsee turvallisuutta, niin psyykeemme tarvitsee tunteen, että hallitsemme elämäämme. Kuluttajuus ja markkinatalous iskevät suoraan tähän tarpeeseen”

On mielenkiintoista huomata, miten kuluttajuus liittyy uskonnon tavoin yhteen elämän tarkoituksellisuuden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden rakentumisen kanssa. Uskonnon määrittely on vaikea ja kiistanalainen kysymys. Mihin vetää raja? Mikä on, ja mikä ei ole uskontoa tai uskonnon kaltaista toimintaa?

Jotta uskontoa voidaan tutkia, on väkisin tehtävä joitakin rajanvetoja, kuten maailman uskontoja määritellessä. Suurimpia maailmankatsomuksia tarkastellessa, ovat ne hyvinkin moninaisia ja erilaisia keskenään maanosasta, kulttuurista ja suuntauksesta riippuen. Rajanvedot uskontojen määrittelyssä ovat jatkuvassa muutoksessa ja erilaisille vaikutteille alttiita. Ne muuttuvat jatkuvasti muun muassa globalisaation, internetin ja eri medioiden vaikutuksesta. Yhteinen maailmankatsomus rakentuu, kun sen vaikutuksen piirissä ihmisen sosiaalinen elämä saa perimmäisen kaikille sitovan merkityksen.

Yliluonnollisen palvomisen tai Jumalaan uskomisen lisäksi uskontoa leimaa yhtenäinen omaksuttu tapa, jossa rakennetaan systeemi, joka koostuu moraalisesta käytöksestä ja uskomuksista. Näiden systeemien tarkoitus on tehdä ”ultimaattisesta” todellisuudesta saavutettava. Tämä todellisuus on kaiken tarkoituksen ja oikean päämäärä. Jokaisella uskonnolla on oma käsitys ultimaattisesta todellisuudesta. Tämä tekee yksilön elämästä todellisempaa, merkityksellisempää ja tarkoituksenmukaisempaa, sekä antaa suuntaa ja sisältöä elämälle.

Kuluttamisen ultimaattista todellisuutta määrittävät yhteiskunnan ihanteet ”hyvästä elämästä”. Kuluttamisen tarpeen ydin on ihmisen mielikuvissa. Sen tähden ainoastaan materiaalinen kuluttaminen itsessään ei tule koskaan riittämään vastaamaan ihmisen syvimpiin perustarpeisiin. Mainonnalla usein kuitenkin annetaan näin ymmärtää, ja tästä johtuen sillä on valtava merkitys ihmisten kulutuskäyttäytymisessä. Kaupunkikontekstissa kuluttamisen, materian haalimisen, merkitys korostuu, kun erilaiset kulutuksen kohteet keskittyvät ostoskeskuksiin, kaduille ja lähelle ihmisten työpaikkoja sekä asutusta.  Ostoskeskukset tarjoavat paljon kulutustuotteita, eli materiaa, ravintoloita ja elämyksiä tarjoavia palveluita, jotka ylläpitävät ja ruokkivat sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja rakentaa merkityssisällöllistä elämää kaupungin erilaisten palveluiden kautta. Merkityksellisen elämän etsiminen on ennen kaikkea sosiaalista toimintaa, aivan kuten monen uskonnollisen yhteisönkin toiminta on.

Sosiaalisen median asema kulutuskulttuurissa

Elämme maailmassa, jossa jumalan näköiset miehet eivät enää nuokukaan mykkien radioiden ääressä, vaan ovat äänekkäämmillä areenoilla, kaikkien nähtävillä ja kuultavilla, jokaisen meidän mukanamme kantamien ruutujen välkkeen kelmeässä loimussa. Voidaan huoletta sanoa, että sosiaalinen media on hämärtänyt rajaa ihmisen ja jumalankaltaisen välillä. Sometähtiä palvotaan kuin ylimaallista ja näitä jumalten kaltaisia miehiä ja naisia on enemmän kuin koskaan. Heitä on kaikkialla. Kuluttajuus on tämän kehityksen ytimessä.

Mikko Kurenlahden puhetta mukaillen, aineellinen todellisuus ei ole kuluttajuuden kovan ytimen rajana. Sosiaalinen media ja nykyajan kertakäyttötähteys valtavine seuraajamäärineen on hyvinkin uskonnonkaltainen, kuluttajuuteen pohjaava ilmiö. On hyvin epäselvää, missä menee raja tuotteen ja tuottajan, tai kuluttajan ja kulutettavan välillä. Kurenlahti kertoo Instagramin kymmenestä seuratuimmasta ihmisestä puhuessaan näiden rajojen olevan täysin veteen piirrettyjä. Kaikkein palvotuimmat ovat tehneet itsestään menestystuotteen, eikä tätä ilmausta enää edes kummeksuta kuten ennen; se on nyt normaalia. Tuote on hyvästä, sitä voidaan kuluttaa ja sen ympärille rakentuvaa maailmaa palvoa.

Sosiaalinen media ja sen uskonnonkaltainen, kuluttajuuteen elimellisesti kahliutunut luonne näkyy kaupunkikuvassa kaikkialla. Se näkyy jokaisessa kaupungissa Ikaalisesta Helsinkiin, Chișinăusta Kiovaan ja New Yorkista Nokialle. Ihmiset palvovat näyttöjensä takana luontaistuotteita mainostavia tosi-tv-malleja ja luksusautoissa hymyileviä urheilutähtiä ja kuluttavat sitä, mitä näillä jumalten näköisillä miehillä ja naisilla kulloinkin on tarjota. Tykkäävät. Jakavat. Kommentoivat. Ja ennen kaikkea tahtovat tulla hiljalleen kuluttamiensa kohteiden kaltaisiksi. Mielenkiintoinen kiintopiste sosiaalista mediaa kuluttajuuden näkökulmasta tarkasteltaessa onkin juuri tämä olemattoman tuntuinen raja palvottujen tuotteiden ja jokaisen meistä välillä. Kurenlahti nostaa esiin tähtien tyypillisen tavan verrata omaa lähtöpistettään nykytilaan, tähteyteen. Ryysyistä rikkauksiin, kurjuudesta kuolemattomuuteen, taviksesta tuotteeksi. Minäkin olin joskus siellä, missä sinä nyt. Tämä rohkaisee kaikkia “sometaivaspaikkaa” tavoittelevia. Kuka vain meistä voisi olla kuten yksi heistä. Kuka vain voi koittaa onneaan ja yrittää hivuttautua rajan toiselle puolelle. Ja miljoonat yrittävät, tälläkin hetkellä.

Kuluttajuus osana jokapäiväistä elämää

Kuluttajuus uskonnollisena ilmiönä korostuu monella tapaa kaupungeissa, koska sosiaaliset ja kielelliset järjestelmät tiivistyvät nimenomaan kaupunkeihin. Siksi kaupunkiympäristöä voi havainnoida etsimällä sellaisia pintoja ja risteyksiä, joissa kuluttaminen toimii uskonnon kaltaisesti. Erityisen kiehtova on ajatus symbolisesta kielestä, jossa kuluttamisen kohteille luodaan erilaisia eksistentiaalisia merkityksiä, kuten onnen, täyttymyksen, tarkoituksellisuuden tai suosion kokemus. Merkityksiä luova kieli ja siihen liittyvät kuvat rakentuvat kaupunkitilassa tiheäksi verkostoksi, joka läpäisee kaiken ja on läsnä kaikkialla. Uskontopsykologiassa, erityisesti sosiaalipsykologian puolella, uskonnollista todellisuutta kuvataan usein erilaisten kuvien ja roolien täyttämänä symboliuniversumina, johon osallistumalla yksilö etsii omaa paikkaansa ja merkitystään: esimerkiksi Hjalmar Sunden kuvaa uskonnollista kokemusta jatkuvana prosessina, jossa yksilö luo omaa uskonnollisuuttaan osallistumalla jaettuihin rooleihin. Kieli ja sen varassa liikkuvat merkitysverkostot ovat siis loistava esimerkki siitä, miten kuluttamiseen liittyvät rakenteet ja toiminnot ovat hyvinkin uskonnonkaltaisia ilmiöitä.

Uskonnollisiin ulottuvuuksiin asti nouseva symboliverkosto saa kenties näkyvimmän muotonsa mainonnassa. Kaupunkitilaa havainnoidessa huomio kiinnittyy erityisesti juuri mainoksiin, koska niiden tarkoitus on herättää kuluttajan huomio – toisaalta sosiaalisen median aikakaudella, kuten Kurenlahtikin huomauttaa, tuotteen ja kuluttajan välillä ei ole selvää rajaa. Konkreettisena esimerkkinä tällaisesta epärajaisuudesta voisivat toimia kaupunkitilaa täyttävät interaktiiviset mainokset, joiden tarkoitus on saada kuluttaja osallistumaan esimerkiksi sosiaalisen median kautta. Symbolinen kieli, kuvien järjestelmä, avautuu erityisen hyvin osallistavassa mainonnassa: mainosten tarkoitus on saada kuluttaja osallistumaan jaettuihin rooleihin, kuviin, sijoittamaan itsensä niihin – ja erilaisilla viittauksilla luodaan odotus siitä, että seurauksena on elämän muuttuminen tavalla tai toisella merkitykselliseksi. Mainoksilla luodaan mielikuvia siitä, mitä voisi olla. (Snickers-mainos, 2014.)

Kieliverkot ja symboliuniversumit eivät kuitenkaan ole olemassa ilman niihin osallistuvia ihmisiä, kuvien kanssa vuoropuhelua käyviä yksilöitä. Siksi havainnointi on tässä tapauksessa vain mahdollisuuksien ja näkökulmien hahmottamista, sellaisten pintojen ja risteyksien etsimistä, joihin voisi perehtyä enemmän. Kuitenkin havainnointi auttaa huomaamaan käytännössä, miten kaupunkitila on täynnä erilaisia symboliseen kieleen liittyviä kuvia – tässä tapauksessa konkreettisia kuvia, mainoksia – joiden tarkoitus on jatkuvasti vetää yksittäistä ihmistä osallistumaan kuvaverkkoihin ja tavoittelemaan niiden lupaamia asioita kuluttamisen ja siihen liittyvän osallisuuden kautta. Tämä ilmiö kuulostaa kovin tutulta. Voidaan todeta, että uskontokuntien piirteet, toiminta ja päämäärät, eivät ole kovin kaukana tästä kulutuskulttuurista, joka yhteiskunnassamme, ja koko maailmassa, tällä hetkellä vallitsee.

Lopuksi

Kulutuskulttuuri on vallitseva ja äärimmäisen näkyvä asia tämänhetkisessä maailmassa, ja kaupunkikontekstissa se korostuu huippuunsa, ihmisten kerääntyessä ostosparatiiseihin, mainostaulujen välkkeessä ja kännykän ilmoitusten laulaessa. Kulutuskulttuuri on äärimmäisen laaja aihe, ja monia kysymyksiä asiaan liittyen herää esimerkiksi ilmastonmuutoksesta ja maapallon kestävyydestä. Tämä ilmiö, jossa kuluttajuus on saavuttanut jo aseman uskonnonkaltaisena ilmiönä on yksi aiheeseen liittyvistä haaroista, joka näkyy elämässämme päivittäin. Julkisuuden henkilöt, tuottajat ja brändit pyrkivät jatkuvasti myymään kuluttajille jotain, mikä tulee heidän elämänlaatuaan huomattavasti parantamaan. Kaiken tämän keskellä on kuitenkin tärkeää muistaa, ettei jatkuva kulutus voi lopulta vastata ihmisen vaatimiin perustarpeisiin, vaikka lukemattomat vaikutteet ympärillämme niin väittävätkin.

Lähdemateriaali

https://www.youtube.com/watch?v=yN3S-cpR7XM

Kurenlahti Mikko, Kuluttajat merkitysten markkinoilla, 2019 https://katsomukset.fi/2019/02/14/kuluttajat-merkitysten-markkinoilla/ 

https://www.youtube.com/watch?v=_hnrjRFeHj4 

Kuvat: Pixabay, Trendhunter

Ryhmämme päätti kirjoittaa aiheesta, mistä varmasti jokainen on kuullut ja minkä hyvin moni on myös kokenut ihan konkreettisesti ollessaan paikan päällä. Via Crucis on pääsiäisnäytelmä, mitä esitetään hyvin monissa kaupungeissa niin Suomessa, kuin ulkomaillakin. Helsingissä näytelmä alkaa Kaisaniemen puistosta ja päättyy Tuomiokirkon portaille. Aluksi tarkastelemme näytelmän historiallista taustaa, jonka jälkeen pureudumme viime vuosina Helsingissä järjestettyjen esitysten viihteellisiin ja pyhiin elementteihin. Lopuksi syvennymme yleisön ja näytelmän väliseen suhteeseen tarkastelemalla muun muassa yleisön kokemusta näytelmästä sekä yleisön mielenkiintoista roolia osana näytelmää. Tarkastelemme myös kaupunkilaisten suhtautumista näytelmän viihteellisiin ja populaareihin elementteihin, sekä tärkeimpänä sitä merkitystä mikä näytelmällä ylipäätään on kaupunkilaisille: onko se vain viihdettä pitkän viikonlopun aikana vai merkitseekö se kenties jotain syvempää? Tiivistetysti voidaan sanoa, että pohdimme pyhänä pidettyä näytelmää niin sanotusti asiakkaan näkökulmasta.

Via Crucis-pääsiäisnäytelmä pohjautuu keskiaikaiseen kirkkoperinteeseen. Pääsiäisnäytelmällä tarkoitetaan pääsiäisen aikaan esitettyä Kristuksen kärsimystarinaan liittyvää näytelmää, joka esitetään useimmiten vaelluksen muodossa ja kulkue pysähtyy eri kohtauksiin. Kärsimysnäytelmä on maailmanhistorian tunnetuimpia ja esitetyimpiä draamoja. Ehkä tunnetuin kärsimysnäytelmä esitetään Saksan Oberammergaussa, eteläisessä Baijerissa, jossa sitä esitetään kymmenen vuoden välein.

Pyhän ja viihteen kautta tarkasteluna Via Crucis näyttäytyy kiinnostavana kokonaisuutena. Ristin tie on toteutettu monena vuonna useiden tunnettujen näyttelijöiden toimesta. Vuonna 2019 Helsingin Via Cruciksen päähenkilöt koostuivat ylioppilasteatteri Kellariteatterin näyttelijöistä. Eturivin näyttelijöiden mukana olemisen lisäksi Jeesuksen tarinan tuominen osaksi nykypäivää vaikuttaisi myös olevan jo monena vuotena Via Crucikselle ominaista. Jokaisen kirjoittajan sanotaan tekevän Jeesuksen tarinasta oman tulkintansa, mikä osaltaan lisää sen viihteellisyyttä: tarina on avoin monenlaisille toteutuksille. Via Cruciksesta on esimerkiksi tehty Pontius Pilatuksen talk show vuonna 2015, jota tähditti muun muassa Jorma Uotinen, Satu Silvo ja Matti Leino. Muuten vakavaan näytelmään on joinain vuosina tuotu mukaan ripaus huumoria. Huumorin avulla on voitu lähestyä esimerkiksi ylipappien ja Herodeksen kohtauksissa vallanpitäjien turhantärkeyttä tai inhimillisyyden hukkumista byrokratiaan. Myös roolitusten osalta näytelmä usein poikkeaa perinteisestä tulkinnasta. Esimerkiksi vuonna 2010 Jeesuksen roolissa nähtiin nainen ja vuonna 2017 kaikki näyttelijät olivat naisia.

Teatteriesitysten lukeutuminen viihteen maastoon tekee siis itsessään Via Cruciksesta viihdettä, jonka viihdearvoa lisää eturivin näyttelijät sekä modernit tulkinnat Jeesuksesta ja hänen tarinastaan. Jos pääsiäisnäytelmään liittyviä pyhän elementtejä tarkastellaan uskontofenomenologisesta näkökulmasta, Via Cruciksen pyhyys määräytyy yksilön oman, henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Toisaalta, pyhän kokemuksen on nähty rakentuvan myös yhteisöllisen tradition kautta, jossa pyhä kokemus koetaan, kerrotaan ja legitimoidaan yhteisöllisesti, ja johon kuuluu oleellisesti uskonnollinen viitekehys uskonnollisine traditioineen, myytteineen ja riitteineen. Via Crucis on ehdottomasti yhteisöllinen tapahtuma, johon sisältyy, kaikesta viihteellisyydestä huolimatta, myös uskonnollinen ulottuvuus, ja johon voidaan kokijasta riippuen nähdä sisältyvän myös mysteeri Jeesuksesta ja pääsiäisen tapahtumista.

Helsingissä Via Crucis on suosittu tapahtuma kaupunkilaisten kesken. Vuosittain sitä on järjestämässä noin 70 henkinen työryhmä ja se vetää puoleensa usein kymmenien tuhansien
ihmisten yleisön, vaihtelevista sääolosuhteista riippumatta. Sitä onkin luonnehdittu Suomen suurimmaksi yksittäiseksi teatteriesitykseksi. Näytelmän asetelma on mielenkiintoinen, sillä yleisö pääsee osaksi näytelmää väkijoukon roolissa. Se seuraa kulkueen etenemistä Kaisaniemenpuistosta kohti Helsingin tuomiokirkon portaita, jotka hoitavat näytelmässä Golgatan roolia. Väkijoukon roolissa katsoja kokee olevansa tapahtumien keskipisteessä, ja jonain vuonna yleisölle onkin myyty jopa soihtuja rekvisiitaksi. Pitkän perjantain tapahtumat eletään kaupungissa ikäänkuin uudelleen. Yleisölle esitys on merkinnyt erityisesti virittäytymistä pääsiäisen tunnelmaan ja usealle kaupunkilaiselle siitä onkin muodostunut jokavuotinen perinne. Monelle se tarjoaa tilaisuuden pysähtyä hetkeksi kaupungin kiireellisessä arjessa. Näytelmän mielenkiintoinen luonne antaa myös tilaa hiljentymiselle draaman katketessa kohtausten välillä, mutta kulkueen silti jatkuessa. Tunnelma on yleisössä hyvä, ja monet ovat kokeneet esityksen jopa liikuttavana. Oma rooli sivustakatsojana saa yleisön pohtimaan kärsimyksen kohtaamisen vaikeutta. Tunnelman luomisessa musiikilla on tärkeä rooli, ja se johdattelee draaman kaarta pääsiäisen tapahtumien läpi.
Vaikka pääsiäisen tarina pysyy samana, vaihtelee sen tulkinta vuosittain. Via Cruciksen erilaiset tulkinnat luonnollisesti ovat herättäneet vastustusta joissakin katsojissa, ja useita mielipidekirjoituksia aiheesta on vuosien varrella julkaistu muun muassa Kirkko & Kaupunki-lehdessä. Kritiikkiä on saanut osakseen esimerkiksi naisten roolittaminen perinteisiin miesten rooleihin, kuten Jeesuksen, Herodeksen ja Juudaksen rooleihin. Myös näytelmän liian moderneja tulkintoja on kritisoitu. Jotkut katsojat ovat kokeneet näytelmää tehtävän liian populaarilla otteella, ja että liian modernit tulkinnat vain kosiskelevat niitä, joita kirkko tai uskonto ei edes kiinnosta. Kuitenkin rohkeat tulkinnat perinteisestä näytelmästä ovat saaneet osakseen myös kiitosta. Monet pitävät ajankohtaisten asioiden tarkastelua pääsiäiskertomuksen kautta myönteisenä asiana.

Teksti: Eelis Nurminen, Saana Kivelä & Sauli Vuorimaa

Lähteet:

Repo, Pauliina (2012): Viihteellisillä vesillä. Case: Tutkimus Sibeliustalon asiakkaista kahdeksassa eri viihdekonsertissa maaliskuussa 2012. Opinnäytetyö, Lahden ammattikorkeakoulu.

Kaupunki uskonnon kontekstina 2021 moodle-sivun materiaalit.

Mtvuutiset.fi -artikkeli: Via Crucis sai säväyksen nykypäivästä – Jeesus viihdemanagerin uhrina https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/via-crucis-sai-savayksen-nykypaivasta-jeesus-viihdemanageri en-uhrina/4965282#gs.cw6rto

helsinginseurakunnat.fi -artikkeli: Via Cruciksen tulkitsevat tänä vuonna nuoret näyttelijät

https://www.helsinginseurakunnat.fi/uutiset/viacruciksentulkitsevattanavuonnanuoretnayttelijat https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/getsemanesta-golgatal-1

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/naisnayttelijoiden-voimin-toteutettava-via-crucis-vie-matkalle -ihmisyyden-ytimeen

Ylen uutissisällöt

 

Tekijät: Netta, Sara, Sofia ja Suvi

Varsin kiinnostava kaupunkiteologinen ilmiö on uskontojen näkyminen katukuvassa. Tätä teemaa voidaan lähestyä myös näkymättömyyden käsitteen avulla. Ylipäätään kysymys siitä, onko eri uskontojen näkyvyydessä eroja, ja mistä ne johtuvat, on varsinkin mielenkiintoinen. Näkymisen kysymykseen kytkeytyvät niin historialliset kuin kulttuuriset ilmiöt. Kyse on myös enemmistöistä ja vähemmistöistä, sekä vallan kytkeytymisestä näihin teemoihin. Näkyvyys on samaan aikaan niin yksilöllistä kuin yhteisöllistä. Ei voi myöskään typistää uskontojen näkyvyyttä pelkkään kaupunkiarkkitehtuuriin, vaan näkvyys on myös läsnä pukeutumisessa, äänimaisemassa ja tuoksumaailmassa. Oikeastaan näkyvyyden käsite on yhtä aistien sekamelskaa ja juhlaa, ja kaupungit runsauden tyyssijoina ovatkin erityisen kiinnostavia näyttämöitä tälle aistien elolle. Lähestymme kirjoituksessamme näitä teemoja erityisesti vertailemalla islamin ja kristinuskon näkyvyyttä ja näkymättömyyttä  suomalaisessa kaupunkikuvassa.

Uskonnolliset rakennukset kaupunkikuvassa

Edelleen Suomessa kaupunkikuvan siluettiin piirtyvät lähinnä kristilliset kirkkorakennukset. Moni näistä on toki uskonnollisen toiminnan ja rituaalien harjoittamisen näyttämö, mutta niillä on myös muita symbolisia merkityksiä. Yleensä kirkot ovat varsin keskeisillä paikoilla – joko esimerkiksi kaupungin keskustassa tai kirkonkylän keskiössä. Jos miettii vaikkapa Helsinkiä kaupunginosittain, melkein jokaisesta löytyy kirkkorakennus. Myös esimerkiksi Turku tunnetaan jaosta “Täl pual jokke” ja “Tois puol jokke”, joka perustuu kirkon sijaintiin kaupungin keskustassa.

Sen sijaan jos mietimme islamilaisia moskeijoita, ei Suomessa ole yhtään rakennusta, joka ulkoapäin olisi selkeästi tunnistettavissa moskeijaksi. Monien islamilaisten yhteisöjen rukoushuoneet sijaitsevat kerrostalojen alakerroissa, ja niitä ei välttämättä osaa yhdistää uskonnolliseen toimintaan, ellei tiedä, että juuri kyseisessä osoitteessa toimii rukoushuone. Suurimmat muslimiväestöjen keskittymät sijoittuvat Suomessa suurkaupunkeihin ja näin ollen erityisesti pääkaupunkiseudulle. Suurin osa moskeijoista/rukoushuoneista on rakennettu kerrostalojen kerhohuoneisiin tai isoihin asuntoihin. Toisin kuin suurin osa Suomessa sijaitsevien kristillisten suuntausten pyhät rakennukset, islam arkkitehtuurillisesti saa edelleen näkyä lähinnä kellarimoskeijoina. 

Moskeijat ovat siis hyvin piilotettuja suomalaisessa katukuvassa muutamaa esimerkkiä lukuun ottamatta. Järvenpäässä sijaitsee maamme mittakaavassa uniikki moskeija, joka on Suomessa ainoa varta vasten moskeijaksi valmistunut rakennus. Nopealla vilkaisulla moskeija vastaa hyvin pitkälti perinteistä suomalaista puukirkkoa. Moskeijan ulkoasusta puuttuvat värit ja koristeellisuus, mutta siitä löytyy moskeijoille tyypillinen minareetti. 

Helsingin Punavuoressa sijaitsevan Suomen Islam-seurakunnan kerrostalomoskeijan ulkoasu on myös hyvin typistetty. Moskeijan voi tunnistaa katukuvasta mikäli huomaa sen katolla olevan kuunsirpin, joka toimii Islamin yhtenä keskeisimmistä symboleista. Sen lisäksi rakennuksen seinämällä on lyhyt tekstinpätkä arabiaksi. Kuitenkin suurin osa Suomessa sijaitsevista moskeijoista sijaitsee tavallisilla asuinalueilla kerrostalokeskittymissä, joissa ne eivät erotu muista rakennuksista millään tavalla. Tästä herääkin kysymys, kuinka saavutettavia moskeijat ovat kaikille muslimeille, toisin kuin vaikka monet kristilliset kirkot, jotka sijaitsevat kaupunkien keskuksissa hyvien liikenneyhteyksien päässä. 

Helsingin suurmoskeijahanke 

Helsingissäkin muutamia vuosia sitten oli vireillä suurmoskeijahanke. Tämä hanke voidaan nähdä myös kuulumisen politiikkana, koska keskustelua väritti paljon kysymykset siitä, kuuluuko moskeijaksi tunnistettava rakennus Helsingin katukuvaan ja toisiko se mukanaan esimerkiksi minaaretista tulevat rukouskutsut. Keskusteluun rukouskutsuista esiin nostettiin ainakin mahdollinen perjantairukouksen yhteydessä kuuluva kutsu, jota voitaisiin verrata esimerkiksi kirkon kellojen soimiseen sunnuntaisin. Monen rukoushuoneen, esim. islamilaisen Resalat-yhteisön tilat Mellunmäessä saivat aikoinaan jonkin verran vastustusta. Tämäntyylinen nimby-ilmiö on ainakin osittain uuden vastustamista ja ehkä pelkoakin. Islamiin herkästi myös tavataan liittää vahva uskonnollinen sitoutuneisuus, joka nähdään mahdollisena uhkana jokseenkin sekulaarille suomalaiselle elämäntavalle. 

Tämä kaikki ehkä kertoo siitä, että virallisesti alueisiin sidotut uskonnollisiksi tunnistettavat rakennukset liitetään ainakin toistaiseksi Suomessa vielä aika vahvasti kristillisyyteen – mutta tämäkään neuvottelu uskonnollisesta tilasta ja kuulumisesta ei ole muuttumatonta.

Uskonnollisten rakennusten ja symbolien läsnäolo ja niiden näkyminen arkkitehtuurillisesti on siis vallan antoa sille, mikä saa näkyä kaupunkikuvassa ja mikä ei. Kaupungit usein toimivat näyttämöinä muutokselle ja moninaisuudelle. Tällöin voidaan ajatella, että arkkitehtuurillinen moninaisuus on aina läsnä kaupungissa – tähän sisältyy myös kysymys uskonnollisten rakennusten moninaisuudesta ja siitä, mikä saa näkyä ja mikä ei. Myös rakennusten sijoittamisella kaupunkeihin on merkitystä silloin kun pohditaan, että kenen saavutettavissa ne ovat ja millä tavalla kyseiseen ilmiöön suhtaudutaan ja miten sen annetaan näkyä ihmisten arjessa. 

Jos mietimme naapurimaatamme Ruotsia ja sen suuria kaupunkeja, kuten Tukholmaa ja Malmöa, on näissä kaupungeissa useita moskeijaksi tunnistettavia rakennuksia. Usein erilaiset kehityskulut ovat nykyään varsin globaaleja, ja joskus yhteiskunnallisessa keskustelussa kuuleekin puhuttavan, että mitä Ruotsi edellä, sitä Suomi perässä. Kiinnostavaa onkin, tuleeko Ruotsin kehityskulusta islamilaisen rakennuksen sallimiselle kaupunkikuvassa myös Suomen suurien kaupunkien tulevaisuus – ja milloin. Suomessa multietnisyys ja moniuskontoisuus on kuitenkin suuressa määrin varsin nuori ilmiö, jonka vuoksi esimerkiksi vähemmistöuskontojen näkyminen rakennusarkkitehtuurissa mitä luultavammin on vasta ottamassa ensimmäisiä askelia kaupunkisuunnittelun saralla.

Ihmisten tekemä ilkivalta, esimerkiksi uskonnollisten rakennusten töhriminen voidaan nähdä mikrotason ilmiönä uskonnollisuuden vastustamisesta katukuvassa. Hyvin monien ja erilaisten uskonnollisten yhteisöjen tilat ovat joutuneet ilkivallan kohteiksi. Joskus töhriminen voi olla vain yleistä sotkemista, jolla ei ole uskontonegatiivista motiivia, mutta esimerkiksi moskeijan sotkeminen islamin ja muslimien solvaamiseen kohdistetuilla teksteillä on jo selkeästi osoitus siitä, että joku tai jotkut kokevat tilan sopimattomaksi katukuvaan.

Uskonnollinen pukeutuminen ja äänimaailma

Pukeutuminen on yksi näkyvä tekijä kun tarkastellaan uskonnon näkymistä katukuvassa. Osa muslimeista käyttää hijabia tai muuta islamiin liitettävää asua tai asustetta. Kristittyjä voi tunnistaa esimerkiksi ristiriipuksista tai erilaisista rukousnauhoista. Sikhimiehiä voi tunnistaa esimerkiksi turbaaneista ja juutalaismiehiä pienestä päähineestä, kipasta. Toisaalta joissain ammateissa uskonnollisten asusteiden käyttöä on rajoitettu. Esimerkiksi poliisina täytyy käyttää virka-asua, jossa ei saa näkyä uskonnollisuutta. Myös puolustusvoimien linjaus siitä, että uskonnollisia päähineitä ei saa käyttää, on puhuttanut julkisessa keskustelussa viime aikoina. Niin poliisin kuin puolustusvoimien kielteistä suhtautumista uskonnollisen päähineen käyttämisestä osana virka-asua on perusteltu sillä, että virka-asun tulisi olla puolueeton ja yhdenmukainen.

Uskonnollinen äänimaailma Suomessa rajoittuu lähinnä kirkonkelloihin. Kirkonkellojen soimiseen suhtaudutaan myös verrattain myönteisesti, ja Suomessa ei juurikaan ole ollut muuta uskonnollista äänimaailmaa kuin kristillinen. Rukouskutsuja ei kuulu katukuvassa muuten kuin sattumalta esimerkiksi muslimin puhelimesta. Uskonnon kuuluminen katukuvassa voi myös liittyä keskusteluun uskonnon julkisuudesta ja yksityisyydestä. Individualismin eli yksilökeskeisyyden suosiminen ja sen myötä institutionaalisuuden vähentyminen ovat lisänneet uskonnollisuuden kuulumista ihmisten yksityiselämään ja vähentäneet uskontojen julkista asemaa ja näkymistä katukuvassa. Uskonnollisen äänimaailman kasvaminen katukuvassa voi ehkä siksikin herättää joissakin ennakkoluuloisuutta. Kiinnostava kysymys onkin, onko kaupunki vapaa kaikelle uskonnolliselle äänimaailmalle, vai vain osalle.

Uskontojen näkymistä katukuvassa voidaan siis tarkastella perinteisesti tutkimalla erilaisia rakennuksia, niiden sijainteja ja niiden monimuotoisuutta. Asiaa voidaan kuitenkin myös lähestyä pohtimalla, millainen paikka kaupunki on erilaisille äänille, hajuille tai vaikka tapahtumille ja kuka kaupunkitilaa saa hyödyntää ja miten.

Uskonnot ovat havaittavissa monin tavoin eri puolilla kaupunkeja. Ne ilmenevät erilaisina symboleina, kuvina ja mainoksina. Samalla ihmisten toimintatavat voivat viestiä uskonnollisia teemoja. Uskonnot ovat siis läsnä kaupunkikuvassa, vaikkei sitä aina huomaisikaan. Kaupunkikuvasta erottuvat kuitenkin usein hyvin selkeästi uskonnolliset tilat ja rakennukset. Ne voivat olla erilaisin symbolein varustettuja tai ne voivat olla tarkkaa silmää vaativia katukuvaan uppoavia tiloja.

Kuinka uskonnollisia paikkoja voi sitten löytää eri kaupungeista? Yksi tapa paikantaa kaupunkien uskonnollisia paikkoja, on hyödyntää Uskonnot kartalla -sivustoa. Google Maps -sovellukseen perustuva sivusto osoittaa uskonnollisia paikkoja kaupungeittain. Tässä blogissa esitellään kolmen kaupungin keskeisimpiä tai erikoisimpia uskonnollisia paikkoja, erityisesti Uskonnot kartalla -sivustoa hyödyntäen. Kaupunkien erilaiset historiat, katukuvat ja kulttuurit luovat mielenkiintoisen katsauksen uskonnollisten paikkojen ja tilojen maailmaan. Tässä blogissa pääset siis tutustumaan mielenkiintoisiin uskonnollisiin kohteisiin Keravalla, Turussa ja Hong Kongissa. Tervetuloa matkalle Keravalta Hong Kongiin!

Kerava

Uskonnot kartalla listaa Keravalla olevan 11 uskonnollista paikkaa. Neljä näistä on Suomen evankelisluterilaisen kirkon toimintatiloja: kirkon lisäksi löytyy seurakuntakeskus ja kaksi seurakuntataloa vastakkaisilla puolilla kaupunkia. Edustettuina Keravan kristillisyydessä ovat myös Jehovan todistajat, Apostolinen Seurakunta, Keravan helluntaiseurakunta, Keravan cityseurakunta, Generation of Eternal Glory ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, joista kullekin kartta listaa yhden toimintatilan. Ainoa ei-kristillinen kartalta löytyvä toimitila on Keravan Islamilaisen kulttuurikeskus ry:n ylläpitämä moskeija. Suurin osa näistä tiloista on keskustassa tai siitä kävelymatkan päässä; evankelisluterilaisen kirkon seurakuntatalojen lisäksi Jehovan todistajien valtakunnansali sijaitsee kauempana. Kristinuskon eri muodot näkyvät Keravan katukuvassa: esimerkiksi helluntaiseurakunnan rakennus sijaitsee aukiolla kivenheiton päässä keskustasta ja Keravan Cityseurakunta on aivan rautatieaseman tuntumassa selkeästi merkittynä. Moskeijaa taasen tietämättömän ohikulkijan taitanee olla mahdotonta tunnistaa ulkoa, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Se myös sijaitsee hieman ydinkeskustasta syrjemmällä verrattuna useimpiin kristillisiin toimitiloihin.

Uskonnot kartalla -sivua ei päivitetä aktiivisesti, mikä ilmenee Keravalla siinä, ettei Apostolista Seurakuntaa löydy annetusta osoitteesta. Lisäksi sivusto ei mainitse Katupappilaa, joka lienee Keravan näkyvin uskonnollinen paikka. Katupappila on evankelisluterilaisen kirkon ylläpitämä monitoimitila, Keravalla siis kirkon viides toimintatila. Se sijaitsee kävelykadulla kauppakeskus Karusellin pääsisäänkäynnin vieressä. Katupappilan tarkoituksena on toimia matalankynnyksen ja helponsaavutettavuuden kohtaamispaikkana.

Turku

Turku näyttäytyy paitsi karttamerkintöjen myös keskusta-alueen sunnuntaikävelyn perusteella moniuskontoiselle kaupungille, jossa ristin alla toimivat uskonnolliset tilat edustavat enemmistöä.

Keskiaikainen kivikirkko, Turun tuomiokirkko, hallitsee kaupunkimaisemaa kaikista ilmansunnista katsottuna. Se edustaa postikorttien Turkua ja on tärkeä osa turkulaista menneisyyttä ja nykyisyyttä.

Kivenheiton päässä turistienkin suosimasta Vanhasta Suurtorista tuomiokirkkoineen on 70-luvun kerrostalo, jonka alakerta kätkee sisäänsä 21 kansalaisuutta ja 700–800 viikoittaista kävijää. Katukuvasta hädin tuskin erottuva islamilaisen yhdyskunnan moskeijan ovi on auki. Ihmisiä tulee ja menee. Moskeijan ulkopuolella ei ole havaittavia symboleja uskonnollisesta tilasta. Ihmisten elämä osoittaa, että paikalla on merkittävä uskonnollinen tila.

Juutalaisen seurakunnan synagoga ja Vapaakirkko ovat keskustan tuntumassa saman kadun varrella, naapureina. Vapaakirkon sunnuntaitoiminta on tosin siirtynyt syksyn aikana teatteritiloihin. Mielenkiintoista onkin, kuinka viihdeteatterina tunnettu Linnateatteri muuttuu sunnuntaisin Vapaakirkon jumalanpalveluspyhäköksi. Naapurissa oleva yli 100-vuotias Daavidin tähdin koristeltu Synagoga on monelle turkulaiselle ulkoa tuttu mutta sisältä arvoitus. Harva on käynyt sisällä rakennuksessa mutta synagogan kokema ilkivalta nosti pari vuotta sitten turkulaiset yhteiseen tukimielenosoitukseen juutalaisen seurakunnan puolesta.

Turussa toimii erilaisia kristillisiä yhteisöjä evankelisluterilaisista, katolisesta, ortodoksisista seurakunnista metodisteihin ja helluntailaisiin, kristillisperäisiä yhteisöjä, kuten Jehovan todistajat ja Mormonit, juutalainen seurakunta, buddhalainen yhdyskunta sekä islamilainen yhdyskunta. Näiden uskonnollisten yhteisöjen tilat edustavat uskonnon ilmenemistä, pyhän läsnäoloa ja kulttuurien monimuotoisuutta turkulaisessa kaupunkimaisemassa.

Karttamerkinnät ja sunnuntaikävely tarjoavat näkymän ensisijaisesti kristillistä perintöä kantavaan kaupunkiin, joka kuitenkin kätkee sisäänsä moniäänisyyttä ja monia kulttuureja, jotka elävät rinta rinnan – turkulaisina.

Hong Kong

Hong Kong mainitaan useasti monikulttuurillisuuden metropoliksi, eikä maailmankatsomusten värikäs kirjo välty tältä kuvaukselta. Vaikka yhteisöjen uskomuksia ei näkisikään omana ilmiönä irrallisena kulttuurista, törmää kaupungilla kävellessään hyvin nopeasti ”uskontojen” konkreettisiin ilmentymiin – materialistisiin ulottuvuuksiin – osana kaupungin kokonaisuutta. Yksi tällaisista ilmentymistä on Kowloonissa sijaitseva taolaisuutta edustava Sik Sik Yuen Wong Tai Sin temppeli, joka herättää monen turistin huomion keskellä taivasta hipovia pilvenpiirtäjiä.

Temppeli on ollut hyvän onnen lähde 1900-luvun alkupuolelta asti, ja ottaa itselleen noin 18 tuhatta neliömetriä ruuhkaista kaupunkialuetta suoraan kiireisen ostoskeskuksen vierestä. Ostoskeskuksen lisäksi, temppelillä on suuri merkitys paikallisen alueen hahmottamisessa: esimerkiksi suunnistaessa maan alla kaupungin metrojärjestelmiä pitkin, temppelin nimi korostuu osoittaessa erästä uloskäyntiä. Ei siis ole ihme, että poikkeavan näköinen rakennus herättää huomiota erityisesti turistien keskuudessa.

Temppelin estetiikan poikkeavuutta kaupunkiympäristössä sulattaa lisäksi leviäminen itse temppelin ulkopuolisiin rakennuksiin. Esimerkiksi aikaisemmin mainittu ostoskeskus on ottanut suuria vaikutteita temppelin puoleiseen rakennussivuun, muutoin hyvin modernista arkkitehtuuristaan huolimatta. Onkin äärimmäisen mielenkiintoista huomata näiden kahden hyvinkin vastakkaisen rakennuksen sulava yhteistyö.

Tämänkaltainen erikoiskohde keskellä ruuhkaista kaupunkia on häkellyttävä kokemus. Sik Sik Yuen Wong Tai Sin temppeli on äärimmäisen mielenkiintoinen kohde, joka havainnollistaa kuinka uskonnollisuus voi näkyä kaupunkikontekstissa.

Lopuksi

Olemme nähneet kuinka erilaisia uskontoja ja uskonnollisia rakennuksia voi nähdä kolmessa eri kaupungeissa. Keravan katupappilassa, Turun tuomiokirkossa ja Hong Kongin Sik Sik Yuen Wong Tai Sin temppelissä voidaan kaikissa nähdä uskonnon monimuotoisuus. Vaikka usein uskonnolliset rakennukset ovat näyttäviä uskonnon symboleita, kuten kirkot ja temppelit, kaikkia uskonnollisia rakennuksia ei välttämättä edes huomaa, sillä ne sulautuvat kaupunki kuvaan niin hyvin. Kaupungeissa tulee aina näkymään uskontojen vaikutus monilla eri tavoilla etenkin rakennuksissa. Tässä blogissa katsoimme uskonnollisia rakennuksia Keravalta Hong Kongiin.