Harjoittelunohjauksen käsikirja varhaiskasvatuksen opettajankoulutukseen

Harjoittelunohjauksen käsikirja varhaiskasvatuksen opettajankoulutukseen on laadittu työvälineeksi harjoittelujen laadukkaaseen toteuttamiseen ja harjoitteluopintojen kehittämiseen. Käsikirjassa jäsennetään varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen harjoittelunohjausta Helsingin yliopistossa koulutuksen opetussuunnitelman ja harjoittelunohjauksen eri osapuolien näkökulmasta. Toivomme sen toimivan myös laajemmin keskustelun herättäjänä varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen harjoittelujen kehittämisessä.

Käsikirjan ovat laatineet Heidi Chydenius, Eeva-Leena Onnismaa, Elina Fonsén, Annukka Pursi ja Lasse Lipponen. Kutsumme Helsingin yliopiston ohjaavat varhaiskasvatuksen opettajat käsikirjan julkistustilaisuuteen maaliskuussa 2021.

Käsikirja on ladattavissa täältä: Harjoittelunohjauksen käsikirja varhaiskasvatuksen opettajankoulutukseen

Kuvat: Johanna Ylänkö ja Jefunne Gimpel

Harjoittelupäiväkodin johtamisesta

Vierailevana kirjoittajana kehittämispäiväkodin johtaja Essi Kantonen.

Tutkivat ja kehittävät päiväkodit-hanke käynnistyi vuoden 2019 lopulla. Päiväkodin johtajan näkökulmasta hanke haastaa pohtimaan omaa toimintaa nimenomaan harjoittelupäiväkodin johtajana. Kaikissa päiväkodeissa aloittaa uusia työntekijöitä, useissa päiväkodeissa on myös harjoittelijoita, mutta mitä tarkoittaa harjoittelupäiväkodin johtaminen ja miten minä voin vaikuttaa opiskelijoiden kokemukseen ja ammatista muodostuvaan kuvaan harjoitteluissa?

Useat tutkimukset ovat osoittaneet työuraansa aloittelevien työntekijöiden ja esimiehen välisen suhteen merkitykselliseksi työn imun, työhön kiinnittymisen ja työhyvinvoinnin kannalta (ks. esim. Jack & Donnellan 2010; Perkiö-Mäkelä ym. 2012; Pietarinen ym. 2013). Harjoittelussa opiskelija saa tärkeitä kokemuksia lapsiryhmätyöstä ja pääsee reflektoimaan omaa toimintaansa kokeneemman opettajan kanssa. Yliopistolla opittu teoria yhdistyy vähitellen käytännön kokemuksiin ja opiskelijan ammatillinen identiteetti kehittyy edelleen. Voidaan puhua myös opettajan käyttöteoriasta, joka muodostuu yksilön kokemuksista, teoriasta ja omaksutuista arvoista. Käyttöteorian muotoutumisen kannalta olennaista on reflektiivisen työtavan opettelu. Opiskelijan tulee ymmärtää oman kokemusmaailman merkitys kaikelle toiminnalle ja toisaalta myös analysoimaan valintojaan ja niihin vaikuttavia tekijöitä. (Ojanen 2006.) Ohjaavien opettajien ensimmäisissä eNorssi-koulutuksissakin paneuduttiin nimenomaan oman käyttöteorian avaamiseen ja sitä kautta ohjauksen kehittämiseen. Oman käyttöteoriansa tunteva opettaja tai päiväkodin johtaja pystyy perustelemaan toimintansa selkeästi myös opiskelijalle.

Päiväkodin toimintakulttuurista, eräänlaisesta jaetusta käyttöteoriasta vastaa päiväkodin johtaja. Työuraansa aloittelevien opettajien tai harjoittelussa olevan opiskelijan näkökulmasta erityisesti mahdollisuus reflektiiviseen keskusteluun korostuu. Päiväkodin johtajan vastuulla on luoda sellaiset rakenteet, joissa näille asioille on aikaa. Johtajan tulee pystyä kuvaamaan työn sisällöt selkeästi (Perkiö-Mäkelä ym. 2013) ja olla myös itse apuna työuraansa aloittelevalle työntekijälle. Johtajan tuki on olennaista koko työyhteisölle, mutta erityisesti aloittelevalle opettajalle (Kantonen ym. 2020).  Vain läsnä oleva johtaja tietää mitä yksikössä tapahtuu ja pystyy kuulemaan ja auttamaan työntekijöitään (Kurttila & Aalto 2015). Myös varajohtajalla ja koko opettajayhteisöllä on tärkeä vastuu kertoa havainnoistaan ja näin auttaa johtajaa työssään.

Positiivinen työympäristö ja ammatillisen keskustelun ylläpitäminen lisäävät työhyvinvointia koko yhteisössä (Pietarinen ym. 2013). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että päiväkodin johtaja tunnistaa omat vahvuutensa johtajana ja omaa vahvan vision siitä, mitä yhteisössä tavoitellaan. Harjoittelupäiväkodissa pitää muistaa myös ylläpitää keskustelua ohjauskäytännöistä. Opiskelijoiden kokemukset Helsingin yliopiston harjoitteluista ovat hyvin positiivisia ja erityisesti viimeisessä harjoittelusta saadut kokemukset näyttävät olevan positiivisesti yhteydessä varhaiskasvatuksen opettajan ammattiin sitoutumiseen (Kantonen ym. 2020). Harjoitteluiden ohjauksessa tehdään siis paljon hyvää, mutta tähän ei pidä tuudittautua. Parhaassa tapauksessa hyvällä johtamisella voidaan innostaa myös ne opiskelijat varhaiskasvatuksen opettajiksi, jotka ehkä vielä syventävän harjoittelun kynnyksellä epäröivät ammatinvalintaansa. Tutkivat ja kehittävät päiväkodit-hankkeen myötä löydetään toivottavasti myös uusia tapoja ohjata opiskelijoita ja käydä ohjauskeskusteluita.

Tutkivat ja kehittävät päiväkodit-hankkeen yhtenä tärkeänä tavoitteena on kentän ja yliopiston välisen yhteistyön tiivistäminen ja kehittäminen. Yhteistyötä kehittämällä myös kentällä voidaan tulevaisuudessa paremmin vastata opiskelijoiden ja aloittelevien opettajien tarpeisiin. Samalla voidaan pienentää opiskelijoiden ja aloittelevien opettajien kokemaa alkushokkia, joka on yksi syy induktiovaiheessa koettuihin negatiivisiin tunteisiin. Voitaisiin pohtia myös, että tutkivat ja kehittävät päiväkodit ottaisivat opiskelijoita toteuttamaan pieniä projekteja ja harjoittelemaan lapsiryhmän ohjausta esimerkiksi didaktisten kurssien yhteydessä. Näin teorian ja käytännön tiivis yhteys säilyisi, vaikka harjoitteluiden määrää on jouduttu vähentämään. Samalla opiskelijat voisivat jo koulutusaikana tutustua esimerkiksi erityisopettajan kanssa tehtävään yhteistyöhön ja yhteisopettajuuteen käytännössä. Itä-Suomen yliopiston harjoittelupäiväkodeissa on lähdetty kehittämään yhteistyötä myös kieltenopiskelijoiden kanssa, jolloin päiväkoteihin voidaan saada aivan uudenlaista osaamista.

Nyt kun korona on mullistanut koko yhteiskunnan toiminnan, olemme myös harjoittelupäiväkodeissa joutuneet tekemään uusia järjestelyitä. Elokuussa päiväkodeissa oli harjoittelijat intensiivijaksoilla. Intensiiviharjoitteluiden aikana jokainen saa varmasti kokemusta siitä miten eri ohjeet ja poikkeukselliset tilanteet vaikuttavat varhaiskasvatuksen arkeen. Ennen kaikkea toivon, että opiskelijat innostuvat edelleen varhaiskasvatuksesta ja sen mahdollisuuksista. Samalla toivon, että ohjaavat opettajat saavat oivalluksia omasta toiminnastaan ja auttavat opiskelijoita oivaltamaan. Samalla päiväkotien johtajien ja kaikkien työntekijöiden on hyvä muistaa, että tämän syksyn jälkeen kentälle tulee hyvin erilaisen harjoittelukokemuksen läpi käyneitä opiskelijoita. On hyvä hetki pysähtyä ja pohtia, miten minä voisin auttaa opiskelijaa tai vastavalmistunutta uransa alussa.

 

Lähteet:

Jack, G. & Donnellan, H. (2010). Recognising the person within the developing professiona: Tracking the early careers of newly qualified child care social workers in three local authorities in England. Social Work Education, 29(3), 305-318.

Kantonen, E., Onnismaa E-L., Reunamo, J. & Tahkokallio L. (2020). Sitoutuneet, epävarmat ja poistujat – varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskelevien sitoutuneisuus työelämään opintojen loppuvaiheessa. Journal of Early Childhood Education Research, 9(2), 264-289.

Kurttila, M. & Aalto, P. (2015). Pomon parhaat ratkaisut. Valmentava käsikirja tiukkoihin tilanteisiin. Helsingin seudun kauppakamari.

Perkiö-Mäkelä M., Hakanen, J. & Hirvonen M. (2012). Työkyky, työn imu ja työssä jatkamisajatukset. Teoksessa: Perkiö-Mäkelä M. & Kauppinen T. (toim.). Työ, terveys ja työssäjaksamisajatukset. Helsinki: Työterveyslaitos.

Pietarinen J., Pyhältö, K., Soini, T. & Salmela-Aro, K. (2013). Reducing teacher burnout: A socio-contextual approach. Teaching and Teacher Education. 35(0), 62-72.

Ojanen, S. (2006). Ohjauksesta oivallukseen – ohjausteorian kehittelyä. Suomen harjoittelukoulujen vuosikirja n:o 1. Saatavilla: http://sokl.uef.fi/verkkojulkaisut/ohjaus/Ojanen.htm

 

Hankkeen syksy

Tutkivat ja kehittävät harjoittelupäiväkodit -hankkeessa on tiedossa kiireinen syksy. Tässä kirjoituksessa lyhyesti syksyn suunnitelmista.

Hankkeen keskeisenä tavoitteena on syksyn aikana rakentaa tutkimusperustainen Harjoittelunohjauksen käsikirja opiskelijoiden, ohjaavien varhaiskasvatuksen opettajien ja yliopiston toimijoiden käyttöön. Käsikirjassa on tarkoitus jäsentää ja kuvata opetusharjoittelun kokonaisuus ja eri toimijoiden roolit. Käsikirjaa rakennetaan yhteistyössä opiskelijoiden, ohjaavien opettajien ja päiväkodin johtajien kanssa.

Opetusharjoittelujaksot harjoittelupäiväkodeissa on saatu käynnistettyä elokuun lopulla ja kehittämispäiväkotien ohjaavat opettajat ovat lupautuneet äänittämään ohjauskeskusteluitaan, joita käytetään myöhemmin tutkimuksessa. Syyskuussa jatkuu eNorssi-ohjaajakoulutus ohjaaville varhaiskasvatuksen opettajille, ja kehittämispäiväkotien johtajien koulutusta jatketaan lokakuussa.

Loka-marraskuussa valmistaudumme videoimaan varhaiskasvatuksen opettajien toimintaa päiväkodeissa. Tarkoituksena on rakentaa Videokirjasto varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen käyttöön. Videomateriaalia hyödynnetään lisäksi kehittämispäiväkotien henkilöstön ammatillisen kasvun tukena. Ajatuksena on katsoa videoaineisto ryhmän aikuisten kanssa ja keskustella sen pohjalta pedagogisesta sensitiivisyydestä varhaiskasvatuksessa. Keskusteluun tuo oman asiantuntemuksensa tutkijatohtori Annukka Pursi.

Olemme lisäksi viimeistelemässä kirjoitusta lasten kokemuksista poikkeustilan aikana. Julkaisemme blogissa kirjoituksen aiheesta lokakuussa.

Hankkeen uusi nimi

Hanke etenee poikkeustilasta huolimatta. Kevät on tuonut  paljon uutta niin tutkimuksen kuin nimenmuutoksen muodossa.

Hankkeemme on elänyt koko maailman tavoin muuttuneiden tilanteiden aikaa. Pandemian aiheuttama poikkeustilanne siirsi varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen harjoittelujaksojen toteutumista. Ohjaajakoulutus laitettiin tauolle, mutta jatkamme koulutusta syksyllä. Uusia tutkimussuuntia on myös syntynyt ja niistä pääsemme toivottavasti kertomaan pian.

Suurin uutinen liittyy hankkeen nimeen. Hankkeemme on saanut uuden nimen Tutkivat ja kehittävät harjoittelupäiväkodit. Nimi tiivistää Helsingin yliopiston ja hankkeen kehittämispäiväkotien välisen kiinteän yhteistyön niin tutkimuksen kuin kehittämistyön parissa.

Vierailu Kesäheinässä, Isoniityssä ja Kaunokissa

Pikkunorssi-hankkeen yliopiston ohjausryhmä vieraili tiistaina 17.12. aamupäivällä Kumpulan päiväkoti Kesäheinässä ja Isoniityssä sekä Malminkartanon päiväkoti Kaunokissa.

Kesäheinässä pääsimme ensin tutustumaan varhaiskasvatusyksikön johtajan Heidi Virran johdolla Esikoiden taaperoryhmään. Keskustelimme ryhmän opettajan kanssa ohjauksen merkityksestä ja luonteesta taaperoryhmässä.  Opiskelijoiden palautteen perusteella harjoittelu taaperoryhmässä innostaa myös työhön taaperoiden parissa.

Kesäheinän Timotei-esiopetusryhmässä ihastelimme lasten espanjan kielen taitoja. Ryhmä on kielirikasteinen esiopetusryhmä. Timotei-ryhmä oli matkustanut Espanjan bussilla taiteilemaan kuuluisien taiteilijoiden Miron, Dalin ja Picasson seurassa. Johtaja kertoi ryhmän opettajan lukevan runsaasti varhaiskasvatuskirjallisuutta ja päivittävän jatkuvasti omaa osaamistaan. Hankkeen näkökulmasta on ilahduttavaa, kuinka kehitysmyönteisesti sekä henkilökunta että johtaja suhtautuvat työhönsä.

Isoniityn päiväkodissa oli aamuisen joulujuhlan jäljiltä lämmin tunnelma. Tapasimme päiväkodin kolme ohjaavaa varhaiskasvatuksen opettajaa. Yksi näistä opettajista oli suorittanut viimeisen opetusharjoittelunsa tässä päiväkodissa ja jäänyt päiväkotiin töihin. Harjoittelupäiväkodeissa näin saattaakin usein käydä. Tilanne on oivallinen, sillä opiskelija tietää, minkälaiseen päiväkotiin on tulossa, ja päiväkodissa ollaan jo ehditty tutustua tulevaan työntekijään.

Päiväkoti Kaunokin aulaan oli rakennettu leikkiin virittävä joulumaailma. Myös täällä valmistauduttiin joulujuhlaan. Keskustelimma varhaiskasvatusyksikön johtajan Essi Kantosen ja kolmen ohjaavan varhaiskasvatuksen opettajan kanssa siitä, miten kulttuurisesti moninainen asiakaskunta sekä innostaa että haastaa henkilökuntaa. Perheiden kanssa keskustellaan paljon suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ja avataan muun muassa leikin merkitystä lapsen oppimisen näkökulmasta.

Ohjausryhmän näkökulmasta oli erittäin antoisaa päästä tapaamaan päiväkotien henkilökuntaa ja tutustumaan päiväkotien toimintaan. Suuri kiitos kaikille Kesäheinässä, Isoniityssä ja Kaunokissa.

Vierailu päiväkoti Rööperissä

Hankkeen ohjausryhmän jäsenet kävivät keskiviikkona 4.12.2019 tutustumassa päiväkoti Rööperiin.

Keskustelimme päiväkodin toiminnasta, tapasimme henkilökuntaa ja keskustelimme hankkeeseen liittyvistä odotuksista ja pohdinnoista. Päiväkodin toimintaa leimaavat vahva pedagoginen johtajuus ja selkeät tavoitteet toiminnalle. Esimerkiksi hyvekasvatus on jo vuosia ollut mukana päiväkodin toiminnassa. Hyveajattelu lävistää koko päiväkodin lapsista henkilökuntaan ja perheetkin ovat tavoitteen tukena. Arjessa lasten kanssa arvostetaan monipuolista ohjattua toimintaa, joka näkyy arjen aikatauluissa muun muassa aamupiireinä, ryhmätoimintana ja lukuhetkinä.

Vierailupäivänä oli varhaiskasvatusyksikön johtajan Anna-Riikka Hiekkala viimeinen työpäivä ennen äitiyslomaa. Pääsimme osallistumaan koskettavaan koko päiväkodin yhteiseen lauluhetkeen, jossa lapset toivottivat Anskulle onnellista äitiyslomaa.

Jatkamme yhteistyötä johtajan sijaisena toimivan Antonina Peltolan ja varhaiskasvatuksen opettaja ja varajohtaja Johanna Ylängön kanssa. Suuret kiitokset päiväkoti Rööperin lapsille ja henkilökunnalle antoisasta vierailusta. Anskulle ihanaa äitiyslomaa!