Marraskuun lopussa tapahtui ihme: Kaakkois-Marokossa satoi eniten vettä kolmeenkymmeneen vuoteen. Piinaavan kuivuuden tuoma ahdistus muuttui ensin iloksi ja sitten peloksi, kun vettä satoi ja satoi vaan. Kuivat jokiuomat täyttyivät yli äyräidensä ja halkeillut maa muuttui mutavelliksi. Päivästä toiseen uutisissa näytettiin videoita uponneista autoista, sortuneista silloista ja romahtaneista taloista.
Kaakkois-Marokon kuivalla keidasvyöhykkeellä sateet vaihtelevat jyrkästi sekä vuosittain että kuukausittain. Vuotuinen sademäärä noin 100-200 mm kätkee alleen kuukausien kuivuudet. Esimerkiksi viljelykaudella syyskuusta 2013 elokuuhun 2014 satoi neljän kuukauden aikana vain 50 mm vettä loppujen kahdeksan kuukauden ollen rutikuivia. Ennen tulvia, lähes seitsemän kuukauden kuivuuden jälkeen, viljelijöistä huokui epätoivo ja huoli tulevaisuudesta. Eräs vanhempi mies kertoi menettäneensä kahdessakymmenessä vuodessa lähes 300 taatelipalmua kuivuudelle (vaikka taatelipalmu on erittäin kuivuudenkestävä lajike). Jokaisen palmun kuolema tuntui hänestä kuin perheenjäsenen menehtymiseltä. Jäljellä oli enää kuusi.
Kunnes marraskuussa satoi neljässä päivässä 130 mm vettä.
Jokien varsille kerääntyi ihmisiä seuraamaan veden virtausta -kohti hiekkaerämaata. Nähdessäni kuinka 100 miljoonaa kuutiometriä virtasi ohitsemme ymmärsin miksi lähes jokainen haastateltava oli ehdottanut ratkaisuksi vesipulaan patoa.
Muutamassa viikossa joenuoma kuivui takaisin entiselleen. Kaivot olivat kuitenkin ehtineet täyttyä ja viljelmillä kukoistivat vehreinä talvivehnä ja rehuna käytettävä sinimailanen. Tilanne helpottui muutamaksi kuukaudeksi.
Asiantuntijoiden mukaan paikallistason sademäärien perusteella ei voida sanoa johtuvatko vaihtelut ilmastonmuutoksesta. Varmaa kuitenkin on, että viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana keidasalueella on eletty niin suuria muuttoliikeaaltoja aiheuttaneita pitkittyneitä kuivuusjaksoja kuin runsassateisempia kausia. Ongelmia seuraa siinä vaiheessa, kun pohjavedenpinta laskee sateiden puutteessa asukkaiden ulottumattomiin ja kaivot kuivuvat. Viime kesänä myös juomaveden tarjoaja Office National de l’Eau Potable joutui antamaan kuivuusvaroituksen Ferklan keitaalla, kun yksi sen kolmesta porakaivosta lähes kuivui.
Koko keidasalueen tulevaisuus riippuu sateista. Nuoret lähtevät pääsääntöisesti muualle töihin eikä valtiovalta panosta syrjäisiin, tuottamattomiin maankolkkiin. Kaakkois-Marokko kärsii edelleen siirtomaahallinnon määritelmästä ”Maroc inutile” eli hyödytön Marokko. Mutta mitäpä on keidas ilman vettä?
Teksti ja kuva Alina Raiskila
Kirjoittaja opiskelee kehitysmaantiedettä Helsingin yliopistossa ja tekee gradua vedenkäytön muutoksista marokkolaisella keitaalla.