Toiminta: näkökulmia poikkeusvuoteen

Ipad ja kirjoitustehtäviä pöydällä

Kielikeskus on kielenopetuksen ja -tutkimuksen asiantuntijayksikkö, jonka tehtävänä on tuottaa Helsingin yliopiston kaikkien tiedekuntien tutkintoihin kuuluvat kieli- ja viestintäopinnot, tukea opiskelijoiden ja yliopiston henkilökunnan kansainvälistymistä sekä tarjota monipuolisia kielten ja viestinnän palveluja.

TAVOITTEITA JA KEHITTÄMISKOHTEITA

Vuosi 2020 oli yliopiston uuden strategian 2017-2020 ja Kielikeskuksen toimeenpanosuunnitelman neljäs ja viimeinen vuosi.

Kielikeskuksen toimeenpanosuunnitelman keskeisimpiä tavoitteita ovat opiskelijakeskeisyyden korostaminen, henkilöstön digitaalisen osaamisen lisääminen sekä oppimisympäristöjen rikastaminen, opetussuunnitelmatyön linjaaminen uusia koulutusohjelmia vastaavaksi sekä kansainvälisyyden ja laajan, eri tahojen välisen yhteistyön vahvistaminen entisestään.

Vuonna 2020 koronaviruspandemia leimasi koko toimintavuotta. Merkittävästi yliopiston ja kielikeskustalaisten arkeen vaikutti nopea siirtyminen totaaliseen etätyöskentelyyn ja -opetukseen. Kaikki Kielikeskuksen kurssit opetettiin täysin verkkovälitteisesti maaliskuusta kalenterivuoden loppuun. Opettajien oivalluksia ja kokemuksia kuvataan vuosikertomuksen Vuosi kuvina ja kokemuksina -osiossa. Lisäksi vuosikertomuksessa tarkastellaan niitä tukitoimia, joita etäopetukseen ja -opiskeluun siirtyminen edellytti ja miten laadukasta työtä pyrittiin yllätpitämään poikkeusolojenkin keskellä. Poikkeusvuodesta raportoidaan opiskelijan, kansainvälisen harjoittelijan, kielenkääntäjän, oppimisympäristöasiantuntijan ja pedagogisen yliopistonlehtorin sekä opintoneuvojan näkökulmasta.