Vuoden kasvot

 

HYMY-ryhmän jäsenten kasvot tietokoneen ruudulla

Kielikeskuksen viestintäryhmä antaa Vuoden kasvo(t) –tunnustuksen vuosittain henkilölle tai henkilöille, jotka ovat toimintavuoden aikana näkyvästi ja tuloksellisesti toimineet työyhteisön tai viestintä- ja kielipedagogiikan tai –tutkimuksen puolesta. Vuonna 2020 viestintäryhmä myönsi tunnustuksen Kielikeskuksen työhyvinvointiin keskittyvälle Hyvinvointi ja monenlainen yhteisöllisyys (HYMY)-ryhmälle. Ryhmän aktiivisen toiminnan katsottiin olleen erityisen tärkeää pandemia-aikana. Poikkeusvuonna HYMY-ryhmä muun muassa järjesti säännöllisiä matalan kynnyksen Zoom-kohtaamisia, kuten yhteisen lounashetken, virtuaalisia kahvituokioita sekä yhteinen aikataulutettu kävelylenkki. Marraskuussa ryhmä järjesti etänä Pelataan ja relataan –iltapäivän, jossa osallistujat saivat valita vapaan keskustelun, virtuaalisen museokierroksen ja seurapelien väliltä itselleen sopivan aktiviteetin. Joulukuussa kielikeskuslaisille julkaistiin virtuaalinen joulukalenteri, jonka joka luukkuun tuli sisältö kielikeskuslaisilta. Sisältöinä nähtiin muun muassa glögiresepti, päivän vitsi, opetusvideo joulunajan viestinnästä ja joululauluja.

 

HYMY-ryhmän jäsenet ovat:

  • Mika Aromäki, englannin yliopisto-opettaja
  • Lasse Ehrnrooth, yliopisto-opettaja
  • Elvi Hakala, yliopisto-opettaja
  • Minna Intke-Hernandez, yliopisto-opettaja
  • Johanna Manner-Kivipuro, yliopisto-opettaja
  • Anna Mutanen, yliopisto-opettaja (vanhempainnvapaalla)
  • Janne Niinivaara, asiantuntija
  • Anna-Maria Peltomäki, yliopisto-opettaja
  • Maiju Sairanen, opintoneuvoja
  • Nina Sulonen, asiantuntija (vanhempainvapaalla)
  • Merijn van Bruggen, opetusavustaja

HYMY-ryhmään kuuluminen on täysin vapaaehtoista oman työn ohella tehtävää yhteistoimintaa. Haastattelussa HYMY-ryhmän jäsenet kertovat ryhmän toiminnasta.

Mistä HYMY-ryhmässä on kyse?

Johanna: Kielirajat ylittävää yhteisöllisyyttä.

Mika: Että ihmisinä ja työkavereina voisimme kaikki mahdollisimman hyvin.

Minna: Se liittyy toisen ihmisen näkemiseen ja kuulemiseen. Eli siihen, että oikeasti näemme ja kuulemme toisemme.

Anna: Ja tarjotaan tilaisuuksia nähdä ja kuulla.

Minna: Ryhmään on helppo tulla, ja kaikkien ideoita kunnioitetaan. HYMY-ryhmä voi toiminnallaan olla olla myös esimerkki muille. Kunnioitetaan toisiamme ja pidetään toisistamme huolta.

 

Mikä on parasta HYMY-ryhmässä?

Elvi: Joka ikinen kokous alkaa kuulumiskierroksella. Ryhmässä on helppo kertoa tunnoistaan ja kuulumisistaan. Kokouksiin liittyy myös epämuodollisuus. Organisaatiot ja kokoukset ovat usein hyvin muodollisia, niin tässä ryhmässä syntyy vapaata ja tervetullutta tapaa olla tekemisissä.

Lasse: Villit ideat otetaan huomioon. Kuulumiskierros joka kokouksessa on humaani ja tärkeä osa HYMY-ryhmän toimintaa.

Maiju: Kuulumiskierros on iso oman työhyvinvoinnin edistäjä.

Minna: Ja se on nimenomaan kierros, se tekee jokaisen näkyväksi.

Elvi: Kuulumisia tulisi kysellä paljon enemmän työelämässä. Kuulumisia kysellään, jos jää aikaa, mutta etäaikana se ei ole hyvä logiikka. HYMY-ryhmässä kuulumisten kyseleminen on itsestäänselvyys.

Anna: Olen itkenyt ryhmän kokouksessa ja kaikki kuuntelivat empaattisesti.

Mika: Ryhmän tarkoituksena on ollut alusta asti, ettei ketään kuormiteta. Onko tämä nyt sitä työtä, joka ei tunnu työltä? Tämä on kivaa.

 

Mitä ajatuksia valinta vuoden kasvoksi herättää?

Johanna: Toiminnalle on ollut tarvetta ja vastaanotto on ollut positiivista. Elvi: tarvetta tällaisena aikana. Lasse: Kyllä, ja toivottavasti merkitystä myös normiaikana.

Minna: Se kertoo arvoista. Arvostetaan tällaista olemisen ja tekemisen tapaa.

Anna: Me järjestimme HYMY-kahveja keväällä 2020 joka viikko. Sitten on ollut näitä yhteisiä etälounaita ja yhteiskävelyitä ainakin. Eihän joka kerta tietenkään mukaan ehtinyt kovin suuri joukko. Tunnustus on merkki siitä, että tekemämme työ on tullut nähdyksi ja sitä arvostetaan.

Minna: Ja vaikka esimerkiksi HYMY-lounaalle ei ehtinyt koko ajaksi, niin moni halusi edes piipahtaa.

Maiju: Tuntuu hienolta, että on onnistunut jonkun työpäivää piristämään.

 

 

Miten poikkeusaika on vaikuttanut HYMYn tavoitteisiin ja toimintaan?

Johanna: Poikkeuksellinen aika on korostanut ryhmän tarpeellisuutta ja tuonut esiin yhteisöllisyyden merkityksen. On myös jakaa kielteisiä tunteita, ja siihenkin saa tukea myönteisellä tavalla.

Mika: Vahvistui kyllä entistä enemmän, että tällaiselle ryhmälle on nyt tarvetta.

Lasse: Toki poikkeusaika rajoittaa meidän ideointia, mutta ollaan oltu luovia ja sitkeitä ja keksitty erilaisia keinoja yhteisöllisyyden ylläpitämiseen. Toiminta on säilynyt myönteisenä ja iloisena, vaikka tottakai on väsymystä poikkeusoloihin havaittavissa. Väsymys on ihan luonnollista ja toisaalta on tärkeää tarjota mahdollisuuksia käsitellä sitä yhdessä.

Johanna: HYMY haluaa toimia myös esimerkkinä yhteisöllisyyden ylläpidosta ja korostaa sitä, miten yhteisöllisyys on arkista toimintaa. Yhteisöllisyys on kiinnostusta toista ihmistä kohtaan.

Elvi: Ja arvo.

Lasse: HYMY-ryhmä on etäkahvihuoneen kahvikone, jonka ympärille haluamme ihmisten kerääntyvän.

 

HYMY-ryhmän vinkit etätyössä jaksamiseen?

Lasse: Sähköpöytä.

Johanna: UniSportin joogatunnit.

Elvi: Kävelylenkit, myös keskellä päivää.

Maiju: Pidä taukoja, äläkä tee töitä aamusta iltaan. Ja anna tauon viedä muualle, esimerkiksi kuuntelemalla podcastia.

Anna: Olen tehnyt palapelia esimerkiksi äänikirjaa kuunnellen.

Mika: Yritä ottaa jotain irti tästäkin ajasta. Etsi kuunneltavaksi uusi podcast tai opettele jotain uutta uutta. Minna: Olin ikävöinyt kotona olemista. Eli myös kotoilua ja ajasta nauttimisen. Itse opiskelen muita kieliä, minulla on nyt aikaa. Metsässä vaeltelu. Grillaaminen metsässä.

 

Mitä terveisiä HYMY-ryhmään liittymistä pohtiville?

Elvi: Carpe Diem

Johanna: Tule sellaisena kuin olet.

Lasse: Kokeile ja ihastu.

 

Teksti: Janne Niinivaara