Viime viikolla saimme uuden oppimistehtävän, joka tuntui alkuun ehkä hiukan epäselvältä ja vaikealtakin. Mikä ihme se meidän tutkimuksemme näkökulma on ja mitä nämä kaikki vaikeat käsitteet oikein tarkoittavat? Vaikeus varmasti johtui siitä, että emme olleet vielä päässeet ihan täysin jyvälle nimikkotutkijamme tekstistä, jota löytyy siis yli kaksikymmentä sivua englanninkielellä. Tutkijatapaamisesta oli kyllä paljon hyötyä, mutta tutkimuksen ymmärtäminen vaatii kyllä tutkimustekstin ymmärtämisen ihan näin suomen kielellä. Fysiikka ja englanninkielen taito eivät vain taida olla ryhmämme vahvuuksia, mutta eiköhän me tästä haasteesta selvitä vielä hymyssä suin.

Ryhmämme on saanut runsaasti kysymyksiä tutkimuksestamme teiltä muilta ryhmiltä. Meillä ryhmän keskuudessakin tuntuu näitä kysymyksiä riittävän liiaksikin. Helpotimme tehtäväämme jakamalla tekstin osiin ryhmämme kesken, jotta jokainen sai omat suomennettavat osuutensa. Parin sivun suomennos ei tuntunut suurelta hommalta, mutta jouduimme kyllä kaikki aikamoisen urakan eteen. Hiki otsalla ollaan koluttu google kääntäjät, sanakirjat ja ties mitkä sivut läpi, sekä väännelty sanoja eri muotoihin ja järjestyksiin, jotta lauseissa olisi mitään järkeä. Suomennokset saatiin kyllä kaikki aikaseksi ja seuraavaksi sitten yritetään vain ymmärtää. Luultavasti tarvitsemme vielä tutkijamme apua osataksemme vastata mietityttäviin kysymyksiin ja onneksemme hän lupasikin tutkijatapaamisellamme, että hänelle saa lähettää sähköpostia ja soittaakin tarvittaessa.

Lukuisiin kysymyksiin vastaten ja tutkimustamme hiukan teille avaten, tutkimuksemme kertoo siis fysiikan opettajaksi opiskelevien yhtenevästä oppimisesta käsitekarttoja tulkiten. Tutkimuksen tavoitteena oli vastata kysymyksiin siitä, että kuinka tärkeät yhteydet käsitteiden välillä voidaan esittää käsitekartoilla kokeilujen ja mallien avulla, sekä kuinka tällaisia käsitekarttoja voidaan analysoida paljastamaan eroja käsitteellisen koherenssin tasolla? Tutkimus halusi arvioida yhtenäisyyttä opiskelijoiden tietämyksessä ja ymmärtämisessä. Käsitekartoista tulkittiin käsitteiden välisiä yhteyksiä ja riippuvuuksia. Tutkimusta on analysoitu episteemisen analyysin neljällä kriteerillä, joita ovat ontologia, faktat, metodologia ja pätevä perustelu, sekä rakenteellisella tarkastelulla. Tulokset olivat hajanaisia edistyneemmilläkin opiskelijoilla.

Voi olla myös mahdollista, että jos itse nimikkotutkijamme Maija Nousiainen sattuisi lukemaan blogiamme, olisi hän kauhusta kalpeana, kuinka olemme tulkinneet hänen tutkimuksensa täysin väärin. Toivottavasti kuitenkin olemme oikeilla raiteilla.

Perjantaina 30.9. kiirehdimme aamutuimaan kirpeässä syyssäässä KUPOLIn tiloihin Siltavuorenpenkereelle tapaamiseen nimikkotutkijoidemme kanssa. Muista ryhmistä poiketen meillä oli kaksi tutkijaa, Janne Varjo sekä Mira Kalalahti. Suurimmalle osalle Janne Varjo onkin tullut tutuksi P2-kurssin luennoitsijana. Mira Kalalahti ei sen sijaan ole kasvatustieteilijä, vaan väitellyt tohtoriksi sosiologiasta.

Alussa olimme hieman jännittyneitä, sillä emme tienneet mitä odottaa tapaamiselta. Monet meistä uskoivat, että tapaisimme nimikkotutkijamme vasta tutkijatentissä, joten tämä tapaaminen tuli hieman puun takaa. Alkujännityksen jälkeen huomasimme, ettei syytä hermoiluun ollut, sillä tutkijamme suhtautuivat meihin ja kysymyksiimme mielenkiinnolla, ja täydensivät asioita, joita emme olisi ehkä huomanneetkaan kysyä.

Jo alussa huomasimme, ettei meille annettu lööppi niinkään kuvannut samaa asiaa kuin tutkijamme olivat tutkineet. He myönsivätkin, että se oli tullut kirjoitettua hieman aiheen vierestä. Keskustelun myötä tuli kuitenkin ilmi, että heidän aiemmat tutkimuksensa liittyivät juurikin perheisiin ja heidän tekemiin kouluvalintoihin ja sen vaikutuksiin, niin kuin mekin olimme tutkimusta suunnitelleet. Nämä aiemmat tutkimukset olivatkin innoittajina tähän kyseiseen tutkimukseen. Eroina huomasimme  myös “eriarvoisuus”-käsitteen tulkinnan ja pohdinnan. Ryhmässämme käytimme paljon aikaa sen määrittelyyn, mutta oikeassa tutkimuksessa termi oli paljon pienemmässä roolissa.

Tutkimuksessa haastateltiin kolmen kunnan virkamiehiä ja lautakunnan jäseniä. Haastattelussa kysyttiin mm. Kouluvalinnan vaikutuksista, seurauksista ja niiden ennakoinnista kunnissa, sekä miten asiaa käsitellään ja hallinnoidaan.  Järkytykseksemme kuulimme, että lautakunnan jäsenet eivät oikeastaan osanneet sanoa juurikaan kouluvalintaan liittyviä vaikutuksia tai niihin liittyvää toimintaa tai sitä mitä asioille pitäisi tehdä. Päättäjinä heillä tulisi mielestämme olla konkreettista tietoa ja näkemystä kouluvalinnan seurauksista, jotta toimivia päätöksiä syntyisi.

Kokonaisuudessaan saimme mielestämme kysyttyä oleellisia kysymyksiä koskien tutkimusta. Pintapuolisesti uskomme ymmärtävämme nyt ainakin syvemmin tutkijoidemme näkemyksiä, josta on helpompi jatkaa eteenpäin. Ekstrana oli mielenkiintoista huomata, kuinka meidän tekemä tutkimussuunnitelmamme erosi nimikkotutkijoidemme tutkimuksesta.

– Eriarvoiset

Luennolla kävimme läpi ryhmien tutkijatapaamisia. Kommenttien perusteella tapaamiset olivat sujuneet hyvin ja osallistuneet olivat kokeneet ne mielenkiintoisiksi. Tapaaminen auttoi saamaan kosketuspintaa tutkimukseen meidän ja muidenkin ryhmien mielestä. Omaa tutkijatapaamistamme tulemme pohtimaan lisää erillisessä blogikirjoituksessa!

Me aivojumppaajat tapasimme eilen oman nimikkotutkijamme Kaisu Mälkin. Keskustelu oli niin vauhdikasta, että jouduimme lopettamaan melkeinpä kesken kun keskusteluun varatut kaksi tuntia oli tullut täyteen.

Asia, joka kenties yllätti ryhmämme jäsenet toiseksi eniten, oli se kuinka suoraan, avoimesti ja rehellisesti me asioista keskustelimme (mikä yllätti eniten selviää myöhemmin). Ensimmäisen vuoden fuksille oli helpottavaa ja armollista huomata, että eivät ne tutkijatkaan kaikkea tiedä, hekin ovat ihmisiä omine epävarmuuksineen ja heikkouksineen. Mälkki kertoi avoimesti omista epävarmuuksistaan tutkimuksen kirjoittamisen prosessin aikana. Esimerkiksi jo se, että hän uskaltautui kutsumaan tutkimuksensa tulosta TEORIAKSI vaati rohkeutta. Teorioitahan yleensä kehittävät harmaahiuksiset emeritus-professorit eivätkä nuoret naistutkijat…

Mälkki ei myöskään hävennyt kertoa, että tutkijatyyppinä hän on parhaimmillaan tutkimustyössä ja että hänen kehittämänsä teoriansa tunnetuksi tekeminen laajalle yleisölle ja toisaalta eteenpäin vieminen käytäntöön ei ole juurikaan edennyt. Jopa kunnollinen nimi hänen teorialleen on jäänyt antamatta.

Kaikista yllättävintä ja odottamattominta olikin se, että juuri meidän aivojumppaajien joukosta sattuu löytymään markkinoinnin, tuotteistamisen ja kaupallistamisen asiantuntijoita. Siis juuri sitä osaamista, jota Mälkki kovasti kaipaa, jotta hänen upea teoriansa saadaan vietyä käytäntöön ja tietenkin mahdollisimman laajaan käyttöön. Emme toki tiedä kuinka paljon lopulta voimme Mälkkiä tuotteistamisen haasteen kanssa auttaa mutta ainakin siemen on nyt kylvetty. Ehkäpä me voimme ainakin pohtia näitä markkinoinnillisia(kin) näkökulmia kurssin edetessä. Ja kukapa sitä tietää, mihin loistavasti alkanut yhteistyömme vielä johtaakaan…

Aivojumppaaja Liisa

Toisella tapaamisella meille paljastettiin nimikkotutkijamme ja meidän ryhmämme tutkija on Maija Nousiainen. Pääsimme tutustumaan tutkijaan orientoivien tekstien avulla. Ryhmämme oli hiukan kauhun vallassa yli 20 sivua pitkän englanninkielisen fysiikkaan liittyvän tekstin ja pelottavien kaavioiden vuoksi. Saimme kuitenkin laadittua kysymyksiä tutkijatapaamista varten, sekä sovittua tapaamisen tutkijan kanssa.

Viime perjantaina suuntasimme sitten Kumpulaa kohden ja tapasimme tutkijamme Nousiaisen. Fysiikan laitos näytti huomattavasti erilaiselta, kuin meidän tilamme täällä Siltavuorenpenkereellä. Ehkä pieni jännitys oli päällä, mutta se hupeni Maijan saapuessa hakemaan meidät aulasta.

Tapaaminen sujui hyvin rennoissa tunnelmissa ja tutkijaamme oli ilo kuunnella, sekä hänelle oli helppo esittää kysymyksiä. Tutkimus ei juurikaan liittynyt meidän saamaamme lööppiin “Fysiikan opettajat eivät osaa fysiikkaa”, vaan se kertoi enemmänkin fysiikanopettajaopiskelijoiden oppimisesta käsitekarttojen avulla. Omaa tutkimussuunnitelmaamme tehdessämme mietimme kovasti sitä, miten saamme tutkimuksen rajattua tarpeeksi hyvin, mutta tutkijaa kuunnellessa totesimme, että rajausta on turha miettiä. Tutkimus aukesi kyllä paljon paremmin ja pääsimme ainakin joten kuten perille tutkimukseen pääpiirteiltään. Koko meidän ryhmällämme oli pää pyörällä kaikista fysiikkaan liittyvistä asioista, eikä meistä harmillisesti löydy yhtäkään fysiikan taitajaa. Aiheena tämä on meille hyvin vaikea, mutta meidän on vain paneuduttava kahta kauheammin saamaamme tekstiin ja sen sisältöön.

Nyt saatiin vihdoin esitettyä tutkimussuunnitelmat myös muille ryhmille ja kuultiin monta mielenkiintoista esitystä. Harmillista oli, että osa jäi kuitenkin kuulematta ryhmäjaon vuoksi. Jännityksellä odotettiin meidän omaa esitystämme ja hiukan jopa pelkäsimme, ettei se ole tarpeeksi hyvä. Päätimme olla siis ensimmäisiä välttyäksemme lisäpaineilta. Uusi ryhmämme jäsen Lotta toimi upeasti esityksemme keulakuvana selostaen suunnitelmaa huolimatta siitä, että muistiinpanomme olivat Riikalla, joka sattui olemaan sairaana. Oli positiivinen yllätys, että esityksemme herätti paljon kysymyksiä ja keskustelua kuulijoiden ja opettajan keskuudessa.

Me kuulimme hienot esitykset muiden ryhmien tutkimussuunnitelmista, joiden lööppien aiheina olivat  “Mielen an-aerobista kynnystä on treenattava, jotta ajattelu kehittyisi”, ”Tutkija paljaana: Tunnusta heikkoutesi julkisesti! Vasta sitten olet olemassa!” ja  “Pelkkä koulutus ei riitä tekemään yliopiston opettajasta pedagogia”. Muiden esityksistä heräsi mieleen asioita, joita olisimme voineet tehdä toisin, kuten laajemmat ja kattavammat diaesitykset, sekä ryhmän jäsenten esittely ja puheenvuorojen jakaminen tasapuolisesti.

“Mielen an-aerobista kynnystä on treenattava, jotta ajattelu kehittyisi” kuulosti lööppinä hyvin hankalalta, mutta ryhmä oli saanut toteutettua suunnitelman todella taitavasti ja helposti ymmärrettävästi. Erityisestä pisteet pelin kehittämisestä tutkimussuunnitelmaa varten.

”Tutkija paljaana: Tunnusta heikkoutesi julkisesti! Vasta sitten olet olemassa!” erosi huomattavasti aiheena muista lööpeistä. Koimme tutkimuksen hyvin mielenkiintoisena ryhmämme sisällä ja tällaiseen tutkimukseen meistä löytyisi monta innokkasta osallistujaa. Tutkimussuunnitelma ja aihe ylipäänsä herätti paljon ideoita ja erilaisia kehittämismahdollisuuksia. Lööpin tulkinnanvaraisuudesta huolimatta ryhmä oli saanut loistavasti rajattua aiheensa.

“Pelkkä koulutus ei riitä tekemään yliopiston opettajasta pedagogia”- ryhmä tuntui painineen hiukan samankaltaisten haasteiden kanssa kuin me. Omassa tutkimussuunnitelmassamme rajasimme pedagogiset taidot kokonaan pois keskittyen opettajan osaamiseen ja koulutukseen, kun taas tämä ryhmä otti huomioon myös oppilaat, sekä opettajan pedagogiset taidot.

Esitysten jälkeen aloimme tekemään tutkimussuunnitelmien arviointia. Haasteita toi arvioinnin englannin kieliset ohjeet, mutta kielimuurista yli päästyämme homma alkoi rullaamaan. Hiukan meitä nauratti kuitenkin se, että arvostelimme itsemme niin hyvin, vaikka kehittämisen kohteita löytyisi varmasti runsaasti.  Toivottavasti arviointimme ei jäänyt liian suppeaksi!

Seuraavaksi sitten nimikkotutkijan pariin!

Ryhmämme toisella tapaamiskerralla keskityimme annettuun tehtävään eli yritimme selvittää mysteerin annetun lööpin “Tutkija paljaana: Tunnusta heikkoutesi julkisesti! Vasta sitten olet olemassa!” takana. Olimme viime tapaamisessa päätyneet jo alustavaan suunnitelmaan, mutta asian hauduttua viikon verran jokaisen mielessä kyseenalaistimme viimeksi tehdyn suunnitelman ja rupesimme miettimään uusia mahdollisuuksia.

No näitä ideoita löytyi vähintään yhtä monta kuin oli ryhmäläisiäkin. Tutkimusideoita heiteltiin pöydän joka puolelta ja mietimme mitkä ideat olisivat todellisuudessa toteutettavissa. Välillä keskustelut kävivät niin vilkkaina, ettei enää kenelläkään ollut tietoa mitä tutkimusideaa olimme nyt tarkastelemassa. Monien ruksattujen ideoiden jälkeen ja huomatessamme tapaamisaikamme lähenevän loppua otimme parhaana pitämämme ja parhaiten toteutettavissa olevan tutkimussuunitelman ja kokosimme siitä esityksen muille ryhmille.

Loppujen lopuksi päädyimme tutkimusasetelmaan, jossa yläkouluikäisistä lapsista kuvataan videon pätkä. Videolla he kertovat joko vahvuuksistaan tai heikkouksistaan omaan vapaaseen tyyliinsä. Videot näytetään toisessa koulussa opiskeleville nuorille, jotka seuraavana päivänä yrittävät tunnistaa kuvasarjoista videolla esiintyneitä nuoria. Tutkimuksessa halusimme selvittää, muistavatko yläkouluikäiset nuoret paremmin henkilöitä, jotka kertovat videolla heikkouksistaan kuin nuoret jotka kertovat vahvuuksistaan. Tutkimuksen tuloksia voisi käyttää esimerkiksi oppimateriaalin suunnittelussa. Usein varsinkin kielten oppikirjoissa seurataan jotain tiettyä perhettä tai hahmoa. Tutkimuksen pohjalta voitaisiin miettiä minkälaisia asioita hahmoista kerrotaan.

Kuuntelimme huikeita esityksiä tutkimussuunnitelmista: fysiikan opettajista, jotka eivät osaa fysiikkaa, siitä kuinka pedagogiset opinnot eivät tee yliopisto-opettajista hyviä opettajia sekä miten aivojen anaerobista kynnystä voi treenata. Viime hetkellä ryhmässä syntyi pientä epäuskoa omaa tehtyä työtä kohtaan, kun kuuntelimme muiden asiantuntevaa esiintymistä.

Esitys sujui kuitenkin hyvin ja saimme mukavaa palautetta yleisöltä, jolla oli myös hyviä ideoita tutkimuksen kehittämiseksi. Jopa kahden euron panostusta rahoitukseen tarjottiin yhden kuulijan toimesta.

Tutkimussuunnitelman tekeminen ja muiden suunnitelmien kuunteleminen sai huomaamaan kuinka paljon haasteita tutkimuksen suunnitteluun ja tekoon liittyy. Kaikki ryhmät esittelivät lopuksi esiin nousseita kysymyksiä ja ongelmia tutkimussuunitelmissaan eikä näiltä vältytty myöskään meidän ryhmässä. Asioiden määrittely ja tutkimuksen rajaaminen vaikuttivat tuottavan suurimmat vaikeudet. 

Luennon lopuksi seurasi jännittävä nimikkotutkijoiden paljastus. Lööppimme taustalta paljastui Kristiina Brunilan tutkimus, johon lähdemme nyt tutustumaan. Ryhmämme oli innostunut, kun saimme Kristiina Brunilan tutkijaksi ja melkein kaikki tunsivatkin jo Kristiinan etukäteen. Joku muisti lukeneensa hänen kirjojaan ja artikkeleita sekä muisti nähneensä Kristiinan henkilökunnan esittelytilaisuudessa skumppalasillisten ääressä.

Tutkijat paljaana -ryhmä

Perjantain luennolla vuorossa olivat tutkimusryhmien valmistelemat power point-esitykset, jotka onnistuivat nähtyjen ryhmien osalta hyvin. Jotkut esitykset nostivat enemmän yleisökysymyksiä ilmaan kuin toiset, mahdollisesti aiheen merkittävyydellä, ajankohtaisuudella tai ylipäätänsä herkullisuudellaan, vaikka kaikkien nähtyjen esitysten sisältörakenne olikin hyvin kattava sekä tarpeeksi johdonmukaisesti esitelty. Sen suurempaa väittelyä esityksistä ei siis kuitenkaan saatu aikaan. Voisi sanoa, että päivän esitelmistä jäi käteen hyvä yleiskuva kurssilla käsiteltävistä tutkimusten aiheista. Vielä positiivisena palautteena mainittakoon kaikkien ryhmien todella hyvä sekä selkeä äänenkäyttö esitysten läpi että yleinen rento ilmapiiri esitelmissänne, vaikka tunnelma saattaakin olla varsin painostava tai jännittävä.

Oma presentaatiomme oli vuorollaan viimeisenä ja se sopi annettuun aikatauluun (10min) nähden juuri täydellisesti, vaikka puhuttavaa olisi toki riittänyt pidemmäksikin aikaa. Ryhmämme mielestä oma osuutemme oli oikein onnistunut, eikä yleisökysymyksistäkään noussut esille sellaisia asioita joita ryhmämme ei olisi ollenkaan käsitellyt kokouksissamme. Vaikka presentaation puhujista nousikin suurten väärinymmärrysten kautta aiheutunutta skismaa juuri ennen esitystä, lopullinen järjestely yhdestä puhujasta paljastui ajallisestikin kaikista tehokkaimmaksi ja selkeimmäksi kokonaisuudeksi kuuntelijoidenkin kannalta (kiitokset Lovisa mvp). Kaikki ryhmämme jäsenet olivat kuitenkin esitelmässämme alun suunnittelusta aina loppuun asti hyvin aktiivisena sekä merkittävänä osana mukana. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla myös muiden ryhmien esitelmät akvaarion toisella puolen, vaikkei se ollutkaan ajallisesti mahdollista tällä kertaa.

Oma tutkimusaiheemme koulu-uupumisesta herätti paljon keskustelua kokouksissamme. Tutkimuskysymyksinä lähdimme miettimään onko koulu-uupumuksen sekä koulumenestyksen välillä havaittavissa yhteyttä ja jatkokysymyksenä lähdimme pohtimaan onko motivaation laadulla merkitystä uupumiseen. Yritimme myös määritellä koulumenestyksen sekä koulu-uupumisen, mutta niihin oli hankala saada yksiselitteistä määritelmää, sillä jokainen mieltää käsitteet hieman eri tavoin. Valitsimme tutkimukseemme 30 koulua eri maakunnista arpoen, sillä pienemmällä otoksella olisi pitänyt selvittää ensin onko koulun sijainnilla tai sosioekonomisella asemalla yhteyttä nuoren motivaatioon, koulumenestykseen tai uupumiseen. Jokaisesta koulusta valitsisimme yhden luokan satunnaisesti, jota seuraisimme kvalitatiivisella/kvantitatiivisella lomakkeella kolmesti vuodessa koko yläasteen ajan. Tutkimuksemme on niin laadullinen kuin myös määrällinen. Laadullisessa osiossa lomakkeessa nuorilla on vapaa sana, jossa he itse heti alkuun määrittelevät tavoitteensa sekä kertovat mitä heidän mielestään koulumenestyksellä tarkoitetaan. Määrällisessä osuudessa nuori laittaa esitetyt kysymykset likert-asteikon välille 1-5. Tarvitsemme tutkimukseen myös nuorilta luvan todistuksiinsa, jotta voimme seurata kuinka hyvin tavoitteet ovat toteutuneet, sekä eliminoida virheitä siltä osin. Tutkimuksemme herättää paljon jatkokysymyksiä, kuten kysymyksen sukupuolen merkityksestä koulumenestykseen.

Esityksen jälkeen saimme uuden oppimistehtävän, jossa meidän tuli arvioida tutkimussuunnitelmaamme, sen käyttökelposuutta, eettisiä ongelmia sekä yleisesti työmme vahvuuksia ja heikkouksia. Tehtävä oli mielestämme ristiriitainen aikaisemman tehtävänannon kanssa, sillä silloin meidän tuli vain miettiä, miten lähtisimme tutkimaan lööpissä väitettyä asiaa. Tutkimussuunnitelmamme oli vasta yksi ehdotus, jota työstimme vain muutaman viikon ajan. Tutkimusta ei tietenkään myöskään toteutettu, joten sitä oli hyvin vaikea arvioida annetulla Suomen Akatemian arviointilomakkeella.

Tässä kuitenkin pohdintoja tutkimussuunnitelmaamme liittyen:

Tutkimusongelmamme oli mielestämme selkeä. Olimme kaikki myös yhtä mieltä siitä, että tutkimusaihe on yhteiskunnallisesti tärkeä ja tutkimuksella olisi paljon potentiaalia. Tutkimus antaisi myös merkitseviä tuloksia, joiden avulla oppilaiden uupumiseen voitaisiin puuttua ajoissa esimerkiksi kehittämällä tukipalveluita sekä tunnistamalla uupumisen merkkejä paremmin. Kuten aiemmin jo mainittu, tutkimuksesta voisi kehittää myös mahdollisia jatkotutkimusaiheita esim. sisäisen ja ulkoisen motivaation merkityksestä kouluarvosanoihin. Jos tutkimuksesta selviäisi, että suurin osa oppilaista opiskelee ulkoisen motivaation ajamana pelkkiä arvosanoja ajatellen, voisimme olettaa koulujärjestelmässämme olevan jotakin pahasti pielessä. Tämä voisi johtaa kouluarvostelujen murrokseen.

Pidimme tutkimussuunnitelmamme vahvuuksina erityisesti sen yleistettävyyttä. Otimme huomioon koko Suomen alueen, sillä koimme että koulumenestyksen tavoittelu ja uupuminen sen johdosta voivat vaihdella eri alueiden mukaan. Laaja otos huomioisi siis myös eri sosioekonomiset taustat. Myös mahdollinen vastauskato ei vaikuttaisi tuloksiin, kun tutkittavia on tarpeeksi. Toinen vahvuus oli suunnittelemamme kyselylomakkeen monimuotoisuus. Lomakkeessa olisi sekä avoimia että monivalintakysymyksiä. Avoimien kysymysten avulla oppilaat saisivat itse määritellä mitä he käsittävät koulumenestyksellä, sillä koulumenestys tarkoittaa jokaiselle eri asiaa. Toiselle kelpaa vain täydet kympit ja toiselle seitsemän keskiarvo on suuri saavutus. Vahvuutemme oli myös eettisyyden sekä mahdollisten uhkakuvien pohtiminen.

Tutkimussuunnitelmamme heikkouksina olivat hypoteesien puuttuminen, mahdollisten tulosten pohtiminen laajemmassa merkityksessä, ikäryhmän ongelmallisuus, tutkimusmenetelmien valinta sekä resurssien riittämättömyys. Tutkimussuunnitelmamme ei ollut realistinen, mutta sen ei pitänytkään olla. On vaikeaa myös arvioida tutkimuksemme heikkouksia, kun emme ole sitä toteuttaneet. Hypoteesit olisimme kuitenkin voineet tehdä ja pohtia mahdollisia tuloksia. Valitsemamme ikäryhmä (7.-9.-luokkalaiset) ovat teini-ikäisiä, ja siksi heidän motivaationsa ja kiinnostuksensa tutkimukseen ei välttämättä olisi suurta. Tämä kuitenkin on ongelmana aina tämän ikäisiä tutkittaessa. Saimme hyvän kommentin esitelmämme jälkeen, että miksi valitsimme haastattelun sijaan avoimet kysymykset, sillä haastattelun avulla voisimme välttää kokonaan pelleilyvastaukset tai tyhjät vastaukset kyselylomakkeissa. Tätä olimme kyllä nostaneet usein esille kokouksissamme miettien olisiko vaikka valtakunnallista terveyskyselyä voinut käyttää tutkimuksemme hyödyksi.

Suureksi ongelmaksi saattaisi nousta myös tuloksien tulkitseminen. Miten muotoilla kysymykset, jotta ne vastaavat juuri siihen mitä kysymme ja mitä vastaukset kertovat meille? Voiko kyselylomakkeen avulla todeta uupumuksen ja koulumenestyksen korrelaatiota? Totesimme kuitenkin lopulta, että korrelaatiosuuntien ei tarvitse aina olla tiedossa (kuten Vakava-aineistossa), mutta onko tulokset silloin merkitseviä?

Seuraavaksi ryhmämme paneutuu lööpin takana olleen Heta Tuominen-Soinin oikeaan tutkimukseen ”Opiskelumotivaation ja hyvinvoinnin yhteydet sekä kehitys nuoruudessa”.

Kympin tytöt