Terkon Lux Humana –työryhmä järjesti 19.11.2009 Haartman-instituutin luentosalissa luento- ja keskustelutilaisuuden, jossa pohdittiin vihaa, aggressioita, väkivaltaa ja kostoa miehen ja naisen näkökulmasta.
Psykiatri ja psykoanalyytikko Gustav Schulmanin esityksen otsikkona oli ”Miehen vihan aiheet”. Psykologi ja psykoanalyytikko Elina Reenkola puolestaan oli antanut esitykselleen otsakkeeksi ”Naisen koston kohtalot”. Tilaisuus keräsi ennätysyleisön, pelkästään ennakkoon ilmoittautuneita oli noin 120 kuulijaa eli enemmän kuin yhdessäkään Lux Humana –työryhmän järjestämissä aiemmista tilaisuuksista.
GUSTAV SCHULMAN : MIEHEN VIHAN AIHEET
Viha ja aggressio eivät ole ongelmia itsessään
Yleisessä mielessä viha ja aggressio ovat voimavara, ne antavat energiaa ja kykyä voittaa elämän eri vastuksia. Aggressiivisuus sinänsä ei siis ole ongelma. Ongelmaksi se kehittyy silloin kun aggressiivisen tai tuhoavan käyttäytymisen tilannekohtainen säätely epäonnistuu. Nämä aggression säätelytaidot opitaan tai jäävät oppimatta vuorovaikutussuhteissa.
Normaalikehityksessä aggressiivisuus on osallisena (paradoksaalisesti) myös omien yllykkeiden, mielihalujen, vihan ja väkivallan hillitsemisessä. Tätä säätelykykyä ei synny, jos ei kestä kokea ja tuntea omaa vihaansa.
Gustav Schulman rajasi esityksensä aiheen koskemaan itselle tai muille vahingollista vihaa. Tämä viha on useimmin impulsiivista, säätelemätöntä ja kohtuutonta; mies menettää tilanteessa arvostelukykynsä ja käyttäytyy epärationaalisesti.
Väkivallan määritelmä
Nykysuomen sanakirja määrittelee väkivallan ”jollekulle tai joillekin vahinkoa tuottavaksi, jonkun oikeuksia loukkaavaksi tms. toisen vastustuksesta välittämättömäksi pakko- tai voimakeinojen käytöksi.”
Subjektiivisesti väkivalta on aina sisäisen tai ulkoisen ongelman ratkaisuyritys.
Tekijä, kohde ja tilanne
Väkivaltaa ei voi määritellä yksinomaan yksilön kannalta; väkivalta on aina vuorovaikutussuhde; väkivallalla on aina kohde ja konteksti.
Vihan säätely edellyttää tilannetajua, suhteellisuudentajua, arvostelukykyä sekä taitoa lukea ja hallita omia tunteitaan.
Itsetuhoisuus on sisäistä väkivaltaista vuorovaikutusta.
Narsismi on yhteinen nimittäjä tuhoavuudelle ja väkivallalle.
Väkivaltaisen vihan tunnuslukuja
Miehet tekevät laskutavasta riippuen 70-90% kaikesta väkivallasta.
Tyypillinen väkivaltainen mies on syrjäytynyt ja alkoholin tai amfetamiinin vaikutuksen alainen.
Useimmiten väkivaltaisella miehellä on ollut traumaattinen lapsuus, häntä on kohdeltu kaltoin ja hänen syrjäytymiskehityksensä on nähtävissä jo lapsuudessa, (mm. ylivilkkaus ja tarkkaavaisuusongelmat).
Väkivallan uhreista neljä viidestä on naisia. Suomessa esiintyy perheväkivaltaa noin 20 % perheistä.
Parisuhdeväkivallasta 90 % kohdistuu naisiin, noin kaksikymmentä naista kuolee vuosittain parisuhdeväkivallan uhrina.
Väkivalta on myös siinä suhteessa periytyvää, että väkivallan uhriksi joutuu useimmin ne, jotka itse ovat lapsena kokeneet väkivaltaa (suhteessa niihin jotka eivät lapsena ole kokeneet väkivaltaa).
Miehen väkivalta ja viha
Kuten muillakin nisäkkäillä miehen vihassa ja väkivallassa oleellista on mm. herruuden, vallan ja ylivallan tavoittelu. Nainen pyritään omistamaan kuin käyttöesine.
Samalla mies pyrkii välttämään häpeän, riippuvuuden, kiitollisuuden ja avuttomuuden tunteiden kohtaamista. Tyypillisesti mies vihaa sitä, mikä rajoittaa häntä ja estää toteuttamasta narsistisia mielihalujaan.
Valtaosalla väkivaltaa käyttävistä miehistä on vähintäänkin voimakkaita
persoonallisuushäiriöiden piirteitä. Miesten väkivallalla on myös hormonaalinen perusta: Testosteronin poistuminen (esim.
kastraation yhteydessä)vähentää väkivaltaisia yhteenottoja.
Traumaattiset kokemukset
Traumaattinen kokemus eli sietämätön stressin kokemus on aina väkivaltainen tapahtuma. Tahdosta riippumaton, egoa suojeleva dissosiaatio-mekanismi aktivoituu.
Trauman kokeva tai kokenut pääsee eroon omasta sietämättömästä kokemuksestaan samastumalla siihen, jonka hän kokee traumansa aiheuttajaksi. Samalla hän dissosioi kauhunsa ulkopuolisiin, (ns. Tukholmasyndrooma.)
Vihan aiheet lapsuuden olosuhteissa
Poika- ja tyttövauvoilla ei ole eroa, kumpikin on yhtä haavoittuva ylivoimaiselle stressille. Ensimmäinen suuri stressi vauvalle on havaita oma erillisyytensä ja samalla tajuta että hän voi joutua eroon äidistä.
Seuraava ahdistava kokemus on havaita, että ei olekaan ainoa ”äidin kulta”, vaan äidillä on myös muita (isä, muut lapset), mikä johtaa samalla ensimmäisiin mustasukkaisuuden kokemuksiin.
Ero-, erillisyys- ja ulkopuolisuustraumat aikuisuudessa
Aikuisuudessa lapsuuden erilaiset erotraumat ilmentyvät vaikeutena sietää yksinäisyyttä tai ulkopuolisuutta, mustasukkaisuutta ja kateutta, tai yleisemmin elämään kuuluvia pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.
Tyypillisimpiä miehen vihan aiheista ovatkin sellaiset tilanteet, kun mies ei saa mitä haluaa: Kaveri vie viinapullon, partneri ei annakaan seksiä.
Moni mies on niin omaa tarvitsevuuttaan täynnä, ettei hänellä ole tilaa ajatella muiden tarpeita.
Aggression ja vihan säätely
Ihminen on myötäsyntyisesti itsekeskeinen ja pyrkii tyydyttämään ensisijaisesti omat tarpeensa muista piittaamatta. Oman etunsa turvaavaa, piittaamatonta, väkivaltaista käyttäytymistä ei siis tarvitse erikseen oppia. Sen sijaan muiden huomioon ottaminen sekä myötäelämisen ja itsehillinnän taidot on opittava ja omaksuttava ympäristöltä.
Onnistunut säätely edellyttää todellisuudentajua
Kyetäkseen säätelemään aggressioitaan ihmisellä tulee olla terve todellisuudentaju sisältäen sen eri puolet: fyysisen todellisuuden lisäksi on ymmärrettävä tunnetodellisuus (omat ja toisten tunteet, halut, tarpeet) ja sosiaalinen todellisuus eli vuorovaikutussuhteet (joka makrotasolla on sama kuin poliittisen todellisuuden ymmärtäminen).
ELINA REENKOLA : NAISEN KOSTO
Rakkaus ja aggressiot ilmenevät aina yhteen kietoutuneina, mutta kuitenkin rakkautta ja tuhoavuutta on vaikea yhdistää. Naista idealisoidaan kulttuurissamme, etenkin äitinä, elämänantajana ja ensimmäisenä rakkauden kohteena. Siksi naisen on erityisen vaikeata hyväksyä omia aggressioitaan ja ympäristön hyväksyä aggressiivista naista. Elina Reenkola korosti, että tukahdutetut aggressiot ovat kuitenkin varsinaisia ”voimasieppareita”, ne tuottavat kärsimystä ja oireita.
Elina Reenkola ilmoitti heti alkuun, että hän tarkastelee esityksessään naista kokonaisena ja ihannoimatta; subjektina, ei passiivisena objektina. ”Jos haluatte pitää ihannoidun kuvan naisesta, ei kannata kuunnella tätä luentoa!”
Mistä kosto kumpuaa?
Sanakirjan mukaan kosto tarkoittaa sitä, että ”aiheuttaa vahinkoa jollekin itse kärsimänsä tai jonkin toisen osaksi tulleen vääryyden johdosta saadakseen tyydytystä loukatulle oikeudentunnolleen”. Kostossa ihminen pyrkii palauttamaan loukatulle ja häväistylle itsetunnolleen narsistisen tasapainon. Kosto voi tarkoittaa tekoa tai fantasiaa, tietoista tai piilotajuista. Koston polttoaineena ovat syvät häpeän ja nöyryytyksen kokemukset, ”häpeä-raivo” lietsoo kostoon.
Naisen ja miehen ero
Nainen ja mies luovat ja tuhoavat osaksi samoin, osaksi eri tavoin. ”Ruumiin maantieto” heijastuu psyykeen. Elina Reenkola käytti termiä ”naisen hedelmällinen sisätila”, jolla hän kuvasi sitä, että nainen voi kantaa ja synnyttää vauvan. Kuitenkaan ruumiin anatomia ei suoraan määrää naisen psyykeä.
Epäsuora aggressio ja kosto
Kosto voi olla suoraa tai epäsuoraa; kosto voi olla tuhoavaa tai rakentavaa. Aggressiot tarkoittavat pyrkimystä toisen tai itsen vahingoittamiseen, mikä voi ilmetä fyysisenä tai psyykkisenä väkivaltana. Naisen on vaikea ilmaista vihaansa suoraan sen kohteelle. Syyt naisen epäsuoraan aggressioon ovat usein piilotajuisia: äidin roolia on vaikea yhdistää aggressioon, suhde omaan äitiin, syyllisyys ja häpeä. Epäsuora aggressio ilmenee mm. masennuksena, itsesyytöksinä ja itsetuhoisuutena. Ruumiin näyttämöllä epäsuora aggressio esiintyy mm. syömishäiriöinä tai itsensä viiltelynä. Psyykkisinä oireina esim. pakkoajatukset ja –toiminnat eivät ole enää yhteydessä niiden lähteeseen. Äitiydessä aggressiot rakasta vauvaa kohtaan kääntyvät sisäänpäin ja ilmenevät äidin masennuksena.
Epäsuora aggressio voi ilmetä myös kiertoteitse, usein sosiaalisen manipulaation kautta: juorujen levittäminen, pilkkaaminen, nolaaminen, ulkopuolelle jättäminen. Koston voi tarjoilla myös houkuttelevassa paketissa, myrkyllisenä lahjana kuten tarun Medeia.
Nainen voi turvautua myös taianomaiseen eli maagiseen ajatteluun toivoen voivansa langettaa kirouksen, käyttää taikoja tai loitsuja koston toteuttamiseksi. Usein nainen käyttää omaa kärsimystään koston ilmaisuna, yrittäen ilmaista miten huonosti häntä on kohdeltu. Kauhein kosto on itsemurha.
Rakentava kosto
Kosto (kuten aggressiot yleensä) voi olla rakentavaa tai tuhoavaa. Rakentavassa kostossa nainen pyrkii näyttämään, että hän voi nöyryytyksestä huolimatta menestyä elämässä.
Nainen voi käsitellä kostonhimoaan myös luovuuden keinoin. Esimerkiksi Elina Reenkola otti italialaisen taiteilijan Artemisia Gentileschin (1593-1652), joka nuorena naisena joutui raiskatuksi ja julkisesti häpäistyksi. Myöhemmin hän työsti kokemuksiaan kuuluisissa
maalauksissaan, joissa hän kuvasi mm. Raamatun kostavaa Juditia sekä katuvaista ja melankolista Maria Magdalenaa.
Kosto äidille
Äidiltä odotetaan enemmän kuin keneltäkään muulta. Siksi myös pettymykset ja niistä kumpuava viha sekä kostonhimo äitiä kohtaan on vahva. Nainen voi kostaa äidilleen pyrkien mitätöimään äitiyden, halveksien äidin (tai naisen) roolia. Elina Reenkola käytti termiä ”sisätila-aggressiot” kuvaamaan sitä kostoa, joka kohdistuu toisen naisen tai omaa sisätilaa ja sen symbolisia ilmenemismuotoja kohtaan. Omalla ruumiillaan kostaminen voi ilmetä myös tyttöjen irrallisina seksisuhteina ja suojaamattomina yhdyntöinä, viiltelynä, anoreksiana tai bulimiana (naiseuden tuhoaminen).
Voiko lapselleen kostaa?
Uutta äitiä voivat rakkaan vauvan herättämät aggressiot pelästyttää. Vauvan hoitamiseen liittyvä vastuu ja sitovuus saattaa tuntua ylivoimaiselta rasitukselta, joka herättää kostonhimoa vauvaa kohtaan. Viha ja kostonhalu eivät kuitenkaan kuulu äitiyden ihanteisiin. Seurauksena on usein synnytyksenjälkeinen masennus, äidin tunteet kääntyvät sisäänpäin.
Myöhemmässä vaiheessa äidin kosto lapselleen saattaa kummuta esim. siitä, että lapsi ei täytäkään äidin narsistisia toiveita menestyksestä ja hienosta urasta. Myös avioerotilanteissa lapset saattavat joutua äidin koston kohteeksi, jos nämä eivät esim. hyväksykään äidin uutta kumppania tai jos lapset ystävystyvät äidin entisen miehen uuden kumppanin kanssa.
Kosto miehelle
Nainen ja mies esiintyvät ajattelussamme usein hyvä-paha –akselilla, nainen hyvänä elämänsuojelijana ja mies pahana hyökkääjänä. Tästä yksipuolisesta näkemyksestä saattaa kummuta naisen viha vallankäyttäjiä (miehiä) kohtaan, jos hän on naisena kokenut sortoa, väkivaltaa ja ruumiinsa häpäisyä. Pahimpia naisen häpäisyn muotoja ovat raiskaus ja insesti.
Nainen voi kostaa yleisesti miehille, jos hän on kokenut lapsuudessaan
epäoikeudenmukaista kohtelua isältään. Kosto voi ilmetä esim. verbaalisena kastraationa mitätöiden miehen suoritukset ja saavutukset. Kosto voi suuntautua omiin poikiin tai poikiin yleisesti. Kosto voi ilmetä julkisuudessa kuvaten mies irstailevaksi siaksi.
Seksi voi olla vallan ja koston väline vailla rakkaudellisuutta: valloitukset ja jättämiset, viettelyt, seksistä kieltäytyminen.
Vanhemmuuden alueella nainen voi ottaa uhrautuvan marttyyriäidin roolin epäsuorana kostona. Nainen voi kostaa miehelle myös hallitsemalla tietoa lapsen alkuperästä, pyrkien mitätöimään isyyden. Avioerotilanteissa nainen voi käyttää lapsiaan koston välineenä esim. pyrkien epäämään isältä tapaamisoikeuden.
Lapsettomuus saattaa herättää naisessa syvää kostonhalua miestään kohtaan, jota hän voi syyttää kohtalostaan.
Kosto, suru, anteeksianto
Tilastojen mukaan naisten väkivalta on lisääntynyt viime vuosina. Naisten tekemä väkivalta on myös raaistunut ja väkivaltaiset teot ovat samantyyppisiä kuin miehillä: puukot, pullot ja kivet ovat osa väkivallan ”tasa-arvoa”. Motiivina on usein kosto. Usein naiset tekevät väkivaltarikoksia yhdessä.
Tyttöjen väkivaltaisen käyttäytymisen lisääntyminen näkyy katukuvassakin: tyttöporukat tappelevat keskenään ja käyttävät samanlaista väkivaltaa kuin pojatkin.
Elina Reenkola päätti esityksensä pohdintaan, miten omia koston tunteitaan voisi käsitellä. Täytyy tiedostaa koston pyrkimyksensä, tunnistettava häpeän ja raivon tunteensa. Vasta tämä voi tehdä mahdolliseksi kokemansa loukkauksen suremisen. ”Luopuminen kostosta vaatii koettujen nöyryytyksien suremista.”
Kirjoittaja
Lauri PohjanpääMeilahden kampuskirjasto Terkko
(Artikkeli on julkaistu myös Verkkari-lehden numerossa 1/2010)