Lux Humana – Viikon kirja 38 / 2013 : Afrikan aika

Afrikka.ai

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Afrikan aika : näkökulmia Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan / toimittanut Annika Teppo ; (2011)

 

Kustantajan kuvaus:

”Saharan eteläpuolinen Afrikka on köyhä ja ongelmia täynnä mutta myös valtavan kulttuurisen ja sosiaalisen rikkauden manner. Kun maailman kutistuu globalisaation myötä, myös Afrikan tapahtumat koskettavat suomalaisia yhä enemmän. Afrikan arki ja todellisuus ovat kuitenkin suomalaisille edelleen varsin tuntemattomia – tai tuttuja lähinnä kirjallisuudesta tai elokuvista.
Afrikan aika käsittelee kaupunkielämän, ympäristön, talouden, demokratian ja kulttuurin tuoreita kysymyksiä uusimman tiedon ja tutkimuksen pohjalta. Afrikkaa pohditaan myös länsimaisen tiedon ja vallan kohteena. Teos avautuu paitsi alan opiskelijoille ja asiantuntijoille myös muille kiinnostuneille, jotka haluavat ymmärtää tämän päivän afrikkalaisia yhteiskuntia pintaa syvemmältä.”

 

Sisällys:

Afrikan ajasta / Annika Teppo — I : Afrikka ja me — Afrikka Suomesta katsottuna / Olli Löytty & Anna Rastas — Tieto, valta ja toiseus : johdatus Afrikan tutkimuksen perusteisiin / Harri Englund — Pimeä maanosa / Risto Marjomaa — II : Valtiot, demokratia ja kansalaisuus — Poliittiset vapaudet kasvavat hitaasti / Liisa Laakso — Kielet ja koulutus demokratian ja talouskehityksen edellytyksenä / Lotta Aunio — Vapautuksen rajat : sotaveteraanit, valtio ja politiikka Namibiassa / Lalli Metsola — Tansanian kansalaisyhteiskuntaa rakentamassa / Tiina Kontinen — III : Perinteisen ja modernin liukumia — Afrikkalainen päällikkö uusliberalismin aikakaudella / Timo Kallinen — Parantamisen muuttuvat käytännöt Somalimaassa / Marja Tiilikainen — Riivattu talo : noituus ja sen selitykset / Tuulikki Pietilä — IV : Elämää maalla ja kaupungissa — Afrikkalaisen luontosuhteen jäljillä / Heini Vihemäki — Vastakohtien ja rajojen kaupunki / Annika Teppo — Kaupunkien epäviralliset asuinyhdyskunnat ja selviytymisen pääomat / Susanna Myllylä — Swahili : kauppakielestä kaupunkikulttuurin symboliksi / Lotta Aunio — Jälkisanat / Jeremy Gould.

 

Saatavuus Helka-tietokannassa:

https://helka.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=2250004

 

Artikkeleita:

Suomalaisen Afrikan tutkimuksen esiinmarssi
Mari Kervinen
Agricola 20.6.2011
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1779

Taidokkaita katseita Afrikkaan
Päivi Hasu
Tieteessä tapahtuu. Vol 30, Nro 1 (2012), s. 55-56
http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/4946

Afrikkaa ei taida ollakaan
Erkki Vettenniemi
HS 8.1.2012
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1353063055400

Afrikan aika on nyt
Minna Mayer
Afrikan sarvi 1/2012
http://afrikansarvi.fi/36-arvio/95-afrikan-aika-on-nyt

Afrikka-kuvasto joutaa purettavaksi
Toni Ahvenainen
Aikalainen 27.9.2011
http://aikalainen.uta.fi/2011/09/27/afrikka-tutkijat-purkavat-kulttuurisia-valtasuhteita/

Emme olisi tässä ilman Afrikkaa
Mirva Heiskanen
Talouselämä 21.6.2011
http://www.talouselama.fi/kirjat/emme+olisi+tassa+ilman+afrikkaa/a2084303

Kirjavinkki: Oivallisesti Afrikasta
Tiina Kirkas
Global.Finland 16.9.2011
http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=229060&contentlan=1&culture=fi-FI

 

lUX21

 

 

 

 

Lux Humana on lääketieteen opiskelijoille  ja terveydenhuollon  ammattilaisille suunnattu humanistinen kirjakokoelma Terkossa. Siellä voit tavata ylioppilas Raskolnikovin, Sinuhe egyptiläisen ja Nalle Puhin ; voit tutustua Tsehovin, Kafkan tai Kierkegaardin maailmoihin ; voit perehtyä lääketieteen  filosofiaan, sosiologiaan tai historiaan. Lähes 3000 kokoelmaan tarkoin valittua teosta odottaa sinua, joka haluat avartaa näkemystäsi ihmiselon eri puolista.

Tervetuloa tutustumaan kokoelmaamme virtuaalisesti http://www.terkko.helsinki.fi/lux-humana/
tai paikan päällä Terkossa (Haartmaninkatu 4).

*****

©Koonnut: Lassi Pohjanpää, Helsingin yliopiston kirjasto, Meilahden kampuskirjasto Terkko

 

 

 

Lux Humana – Book of the Week 30 / 2013 : Your Inner Fish

ShubinFish

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Neil Shubin : Your inner fish : a journey into the 3.5-billion-year history of the human body ; (2008)

 

Publisher’s description:

Winner of the 2009 National Academy of Sciences Book Award
“Why do we look the way we do? What does the human hand have in common with the wing of a fly? Are breasts, sweat glands, and scales connected in some way? To better understand the inner workings of our bodies and to trace the origins of many of today’s most common diseases, we have to turn to unexpected sources: worms, flies, and even fish.
Neil Shubin, a leading paleontologist and professor of anatomy who discovered Tiktaalik—the “missing link” that made headlines around the world in April 2006—tells the story of evolution by tracing the organs of the human body back millions of years, long before the first creatures walked the earth. By examining fossils and DNA, Shubin shows us that our hands actually resemble fish fins, our head is organized like that of a long-extinct jawless fish, and major parts of our genome look and function like those of worms and bacteria.
Shubin makes us see ourselves and our world in a completely new light. Your Inner Fish is science writing at its finest—enlightening, accessible, and told with irresistible enthusiasm.”

 

Access in Helka-database:

https://helka.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=2415477

 

Articles / Links:

Fish out of water
Adapted from Your Inner Fish by Neil Shubin © 2008.
University of Chicago Magazine, Jan/Feb ’08, Vol. 100, Issue 3
http://magazine.uchicago.edu/0812/features/fish_out_of_water.shtml

Is the fish really our ancestor?
Colin Mitchell
Journal of Creation 23(1) : 29–32, April 2009
http://creation.com/review-neil-shubin-your-inner-fish

So who are you calling fish-face?
Robin McKie
The Observer 10.2.2008
http://www.guardian.co.uk/books/2008/feb/10/shopping.scienceandnature

Fishing into our Past
Robert King
Evolutionary Psychology, 2008. 6(2): 365-368
http://www.epjournal.net/wp-content/uploads/ep06365368.pdf

Inside Your Inner Fish
Caitlin A. Contag and Christopher H. Contag
Disease Models & Mechanisms, vol. 3, no. 1-2, 20-21
http://dx.doi.org/10.1242/dmm.004200

Darwin Day Book Review: Your Inner Fish, By Neil Shubin
Michael White
Science2.0 , 10.2.2008
http://www.science20.com/adaptive_complexity/darwin_day_book_review_your_inner_fish_neil_shubin

Variations on a Theme
Michael A. Bell
American Scientist, May-June 2008, Volume 96, Number 3, Page: 257
http://www.americanscientist.org/bookshelf/pub/variations-on-a-theme

Twenty-first-century anatomy lesson
Carl Zimmer
Nature 451, 245 (17 January 2008)
http://dx.doi.org/10.1038/451245a

Evolutionary jerry-rigging
Jennifer Dales
CMAJ February 17, 2009 vol. 180 no. 4
http://dx.doi.org/10.1503/cmaj.081994

Your Inner Fish: A Journey into the 3.5-Billion-Year History of the Human Body
James Scott Berdahl
Scope 22.4.2010
http://scopeweb.mit.edu/?p=760

Your Inner Fish ; [Book Review]
E. J. Wood
Bioscience Education eJournal, Volume 11: June 2008
http://www.heacademy.ac.uk/assets/documents/subjects/bioscience/bioscience-education-11-r3.pdf

Your inner fish ; [Book Review]
Jennifer A. Clack
J Clin Invest. 2008 July 1; 118(7): 2370.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2439464/

Neil Shubin Home Page. The University of Chicago.
http://pondside.uchicago.edu/oba/faculty/shubin_n.html

The “Great” Transition
Neil Shubin
Edge.org 5.7.2006
http://edge.org/conversation/the-quotgreat-quot-transition

Year of Darwin – [Lecture]
Neil Shubin, Ph.D.
14.10.2008
https://www.youtube.com/watch?v=2qTarQaUlqM

Your Inner Fish with Neil Shubin (Conversations with History)
University of California Television 5.11.2009
http://www.uctv.tv/shows/Your-Inner-Fish-with-Neil-Shubin-Conversations-with-History-16412

Recognizing Your Inner Fish
NPR 9.2.2008
http://www.npr.org/2008/02/09/18847862/recognizing-your-inner-fish

 

 

lUX21

 

 

Lux Humana on lääketieteen opiskelijoille  ja terveydenhuollon  ammattilaisille suunnattu humanistinen kirjakokoelma Terkossa. Siellä voit tavata ylioppilas Raskolnikovin, Sinuhe egyptiläisen ja Nalle Puhin ; voit tutustua Tsehovin, Kafkan tai Kierkegaardin maailmoihin ; voit perehtyä lääketieteen  filosofiaan, sosiologiaan tai historiaan. Lähes 3000 kokoelmaan tarkoin valittua teosta odottaa sinua, joka haluat avartaa näkemystäsi ihmiselon eri puolista.

Tervetuloa tutustumaan kokoelmaamme virtuaalisesti http://www.terkko.helsinki.fi/lux-humana/
tai paikan päällä Terkossa (Haartmaninkatu 4).

*****

©Koonnut: Lassi Pohjanpää, Helsingin yliopiston kirjasto, Meilahden kampuskirjasto Terkko