Lux Humanan kesäkirja 2015 : Kimmo Oksanen – Kasvonsa menettänyt mies

kimmoO

 

Kimmo Oksanen : Kasvonsa menettänyt mies 

 

Kustantajan kuvaus:
“Aiemmin ruvet olivat karisseet pois ja alta olivat paljastuneet samat sileät kasvot kuin ennenkin. Luulin, että niin tapahtuisi nytkin.”
Kasvonsa menettänyt mies on sydäntäraastava mutta toivoa ihmisyyteen valava tositarina miehestä, joka ei enää koskaan pääse pakoon muiden katseita.
Valloilleen päässeet herpesvirus ja bakteeri olivat riistää Helsingin Sanomien toimittajan Kimmo Oksasen hengen mutta tuhosivatkin “vain” hänen kasvojensa kudokset ja ihon.
Mistä löytää elämänilo ja -rohkeus, kun jokainen vilkaisu peiliin muistuttaa, ettei paluuta entiseen ole? Entä kuinka tottua tuijotukseen?
Kasvonsa menettänyt mies on koskettava kertomus kärsimyksestä ja herättää kunkin meistä miettimiään omaa inhimillisyyttämme ja suvaitsevaisuuttamme.
Elämän aallonpohjasta takaisin pinnalle ponnistanut Oksanen tutkailee ihmisen eloa – perhettä, seksiä, työtä, vapaa-aikaa – riipivän tarkkanäköisesti ja lakonisen humoristisesti.

 

Saatavuus Helka-tietokannassa

 

Artikkeleita / Linkkejä:

Kimmo Oksanen menetti kasvonsa mutta ei kykyä välittää lähimmäisistään

Jaakko Heinimäki

HS 23.2.2015

Kimmo Oksasen silmä alkoi kutista, ja pian kasvot olivat tuhoutuneet

Sairaus tuhosi Kimmo Oksasen kasvot ja pakotti hänet miettimään ulkonäön merkitystä.

Meri Valkama

HS 22.2.2015

Minäkuvan rekonstruktio

Matti Komulainen

TS 23.2.2015

Inhimillisyyden löytänyt mies

Nina Riutta

Espoon seurakuntasanomat – Esse 12.3.2015

 

 

lUX21

Lux Humana on lääketieteen opiskelijoille  ja terveydenhuollon  ammattilaisille suunnattu humanistinen kirjakokoelma Meilahden kampuskirjasto Terkossa.
Yli 4000 kokoelmaan tarkoin valittua teosta odottaa sinua, joka haluat avartaa näkemystäsi ihmiselon eri puolista.

 

 

 

 

 

 

Lux Humana – Viikon kirja 17 / 2012 : Rutto & rukous

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mika Kallioinen: Rutto & rukous : tartuntataudit esiteollisen ajan Suomessa , (2005)

 

Kustantajan kuvaus:

“Kulkutaudit ovat olleet ihmiskunnan historiassa suoranaisia kohtalonkysymysiä. Vaikka monet menneisyyden taudeista onkin taltutettu, esimerkiksi malaria ja Aasiassa leviävä lintuinfluenssa ovat edelleen ajankohtaisia vitsauksia.

Rutto ja rukous avaa näkökulman kulkutauteihin, jotka ovat muovanneet Suomen historiaa. FT Mika Kallioinen käsittelee tauteja osana kansakunnan menneisyyttä ja tuo kiinnostavalla tavalla esiin myös tavallisten ihmisten kohtalot. Esivalta pyrki estämään kulkutautien leviämistä monenlaisin toimin, mutta ihmiset eivät välttämättä halunneet noudattaa ankaria määräyksiä. Palvelustyttö Petronella määrättiin lepratartunnan vuoksi eristyksiin, mutta hän mieluummin hukuttautui kuin muutti yksinäiseen erämaamökkiin. Onnellisemmin kävi sipoolaiselle Johan Nordbergille – hän vältti ruttotartunnan purjehtimalla perheineen merillä kuukausia.

Suomen esiteollisen ajan tauteja ei ole juuri tutkittu. Mika Kallioisen teos onkin alallaan uraauurtava.”

 

Saatavuus Helka-tietokannassa:

https://helka.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=1894968

 

Artikkeleita:

Liickui rutto Suomen maasa : Mika Kallioinen tutkii tautien yhteiskuntahistoriassaan
epidemioiden sosiaalisia seurauksia
Johan Lahdenperä
HS, 15.7.2005
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Liickui+ruttoSuomen+maasaMika+Kallioinen+tutkiitautien+yhteiskuntahistoriassaan+epidemioiden+sosiaalisiaseurauksia/HS20050715SI1KU03e6s

Tartuntataudit Suomen historiassa
Pauliina Raento
Tieteessä tapahtuu, 2/2006, s. 53-54
http://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-1179713

Ihminen kulkutautien saaliina
Eino Jutikkala
Historiallinen aikakauskirja, 103 (2005) : 2, s. 225-226
http://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-1365690

Ruttoon auttoi parhaiten rukous – jos auttoi
Timo Moberg
TS, 10.3.2005
http://www.ts.fi/kulttuuri/1074030418/Ruttoon+auttoi+parhaiten+rukous++jos+auttoi

Plagues and Governments : the prevention of plague epidemics in early modern Finland
Mika Kallioinen
Scandinavian Journal of History, vol. 31, no. 1, s. 35-51
http://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/03468750500507495

 

 

 

 

 

Lux Humana on lääketieteen opiskelijoille  ja terveydenhuollon  ammattilaisille suunnattu humanistinen kirjakokoelma Terkossa. Siellä voit tavata ylioppilas Raskolnikovin, Sinuhe egyptiläisen ja Nalle Puhin ; voit tutustua Tsehovin, Kafkan tai Kierkegaardin maailmoihin ; voit perehtyä lääketieteen  filosofiaan, sosiologiaan tai historiaan. Lähes 3000 kokoelmaan tarkoin valittua teosta odottaa sinua, joka haluat avartaa näkemystäsi ihmiselon eri puolista.

Tervetuloa tutustumaan kokoelmaamme virtuaalisesti http://www.helsinki.fi/kirjasto/terkko/lux/
tai paikan päällä Terkossa (Haartmaninkatu 4).

*****

©Koonnut: Lassi Pohjanpää, Helsingin yliopiston kirjasto, Meilahden kampuskirjasto Terkko