Lux Humana – Viikon kirja 32 / 2013 : Hiroshima

HerseyHiroshima

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

John Hersey : Hiroshima

(Hiroshima, 1946)

(Suom. Arvi Tamminen, 2005)

 

Kustantajan kuvaus:

”Elokuun 6. päivänä vuonna 1945 Yhdysvallat pudotti atomipommin Hiroshimaan. Seuraavana vuonna amerikkalainen John Hersey kirjoitti raporttiromaanin tuon päivän ja lähiviikkojen tapahtumista.
Epätietoisuus tuhon aiheuttajasta, uudenlaisten vammojen pelottavuus, täydellinen kaaos ja ennen kaikkea ennen näkemätön määrä kuolonuhreja varjostavat kuuden päähenkilön yritystä selviytyä, edes jollain tavalla. Kirja ilmestyi jo vuonna 1946 The New Yorker lehden erikoisnumerona, ja se suomennettiin ensimmäisen kerran vuonna 1947.
John Hersey palasi Hiroshimaan liki neljän vuosikymmenen jälkeen etsimään kirjansa päähenkilöitä. Uutena suomennoksena julkaistavan laitoksen pitkä viimeinen luku kertoo näiden hibakushien elämäntarinoiden loppuosan, kehityksen vuoden nolla jälkeen. Hiroshiman traumasta toipumiseen kytkeytyvät Japanin muuttuminen, kylmä sota sekä ydinteknologian kehittyminen ja leviäminen. Teos tarjoaa historiallisen näkökulman sekä inhimilliseen kärsimykseen että ihmiskunnan yllä leijuvaan ydinuhkaan.
Sotakirjallisuuden klassikkojen tavoin Hiroshima on järisyttävä puheenvuoro rauhan puolesta.”

 

Saatavuus Helka-tietokannassa:

https://helka.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=1933761

 

Artikkeleita / Linkkejä:

Full text of “Hiroshima”
First published in the NEW YORKER, August, 1946
Published in Penguin Books November 1946
http://archive.org/stream/hiroshima035082mbp/hiroshima035082mbp_djvu.txt

A Reporter at Large: Hiroshima : The New Yorker
John Hersey
The New Yorker. 31.8.1946
http://www.newyorker.com/archive/1946/08/31/1946_08_31_015_TNY_CARDS_000205757

John Hersey and Hiroshima
Dan Gerstle
Dissent, Volume 59, Number 2, Spring 2012, pp. 90-94
http://dx.doi.org/10.1353/dss.2012.0042

John Hersey and the American Conscience: The Reception of “Hiroshima”
Michael J. Yavenditti
Pacific Historical Review. Vol. 43, No. 1, Feb. 1974, p. 24-49
http://www.jstor.org/stable/3637589

From Yellow Peril to Japanese Wasteland: John Hersey’s “Hiroshima”
Patrick B. Sharp
Twentieth Century Literature, Vol. 46, No. 4, Winter 2000, p. 434-452
http://waysofthinkingafterthebomb.wikispaces.com/file/view/From+Yellow+Peril+to+Japanese+Wasteland+Hiroshima.pdf

Reaction to John Hersey’s “Hiroshima”
Joseph Luft & W.M. Wheeler
Journal of Social Psychology; Aug1948, Vol. 28 Issue 1, p135-140
http://search.ebscohost.com/login.aspx?direct=true&db=sih&AN=16526481&site=ehost-live&scope=site

Profit and Public Interest: A Publication History of John Hersey’s “Hiroshima”
Kathy Roberts Forde
Journalism & Mass Communication Quarterly. September 21, 2011, vol. 88, no. 3, 562-579
http://jmq.sagepub.com/content/88/3/562

Hersey and America in John Hersey’s Hiroshima
Kazuhiro Masui
Comparative Studies on Urban Cultures, Osaka City University
The “International School” Program. 17-19 September 2008. p. 121-129
http://educa.lit.osaka-cu.ac.jp/~ggp/nakami/2008/Comparative%20Studies%20on%20Urban%20Cultures02.pdf#page=116

Radio and Civic Courage in the Communications Circuit of John Hersey’s “Hiroshima”
Kathy Roberts Forde & Matthew W. Ross
Literary Journalism Studies. Vol. 3, No. 2, Fall 2011, p. 31-53
http://www.ialjs.org/wp-content/uploads/2012/05/0031-54_HerseyHiroshimaForde-2.pdf

The Publication of “Hiroshima” in The New Yorker
Steve Rothman 8.1.1997
http://www.herseyhiroshima.com/hiro.php

John Hersey, The Art of Fiction No. 92
Interviewed by Jonathan Dee
The Paris Review. Summer-Fall 1986, No. 100
http://www.theparisreview.org/interviews/2756/the-art-of-fiction-no-92-john-hersey

John Hersey, Author of ‘Hiroshima,’ Is Dead at 78
Richard Severo
The New York Times 25.3.1993
http://www.nytimes.com/1993/03/25/obituaries/john-hersey-author-of-hiroshima-is-dead-at-78.html?pagewanted=all&src=pm

 

 

lUX21

 

 

 

 

Lux Humana on lääketieteen opiskelijoille  ja terveydenhuollon  ammattilaisille suunnattu humanistinen kirjakokoelma Terkossa. Siellä voit tavata ylioppilas Raskolnikovin, Sinuhe egyptiläisen ja Nalle Puhin ; voit tutustua Tsehovin, Kafkan tai Kierkegaardin maailmoihin ; voit perehtyä lääketieteen  filosofiaan, sosiologiaan tai historiaan. Lähes 3000 kokoelmaan tarkoin valittua teosta odottaa sinua, joka haluat avartaa näkemystäsi ihmiselon eri puolista.

Tervetuloa tutustumaan kokoelmaamme virtuaalisesti http://www.terkko.helsinki.fi/lux-humana/
tai paikan päällä Terkossa (Haartmaninkatu 4).

*****

©Koonnut: Lassi Pohjanpää, Helsingin yliopiston kirjasto, Meilahden kampuskirjasto Terkko

 

 

 

Lux Humana – Viikon kirja 48 / 2011 : Suomen historia : linjat, rakenteet, käännekohdat

Henrik Meinander: Suomen historia : linjat, rakenteet, käännekohdat
 
(Finlands historia: Linjer, strukturer, vändpunkter, 2006)

(suom. Paula Autio, 2006)

  

Kustantajan kuvaus:

“Suomen historian kaari esihistoriasta Euroopan unioniin.

Suomen kehitys Euroopan reunan pakanallisista heimoyhteisöistä yhdeksi maailman johtavista tietoyhteiskunnista on huikea tarina. Professori Henrik Meinander esittää teoksessaan laajan kokonaisnäkemyksen Suomen historiasta: yli puoli vuosituhatta osana Ruotsin valtakuntaa, runsas vuosisata Venäjän suuriruhtinaskuntana, sitten itsenäisyys ja EU-jäsenyys. Historian kulku, jossa valtiot ja kansalliset identiteetit syntyvät ja toisinaan kuolevatkin, esitellään harvinaisen kiinnostavasti.

Suomen historiaa tarkastellaan myös osana Eurooppaa ja globaalia vuorovaikutusta. Erityishuomiota saavat kansalliset kielet, tekniset innovaatiot ja geopolitiikka. Mukana on lisäksi laaja analyysi Suomesta uuden vuosituhannen alussa. ”

 

Saatavuus Helka-tietokannassa:

 
 
 
 
Artikkeleita:
 
Luettavasti ja rohkein tulkinnoin Suomen historiaa
Heikki Ylikangas
Tieteessä tapahtuu ,  2007 : 1 , s. 71-74
http://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-1280128
 
 
 
 
Henrik Meinanderin kirjoittamia artikkeleita:
 

Pelinappula vai riskipeluri? : tulkintoja Suomesta toisen maailmansodan aikana
Tieteessä tapahtuu ,  2003 : 3 , s. 27-30
http://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-883341

Historiantutkimusta Suomessa ruotsiksi
Historiallinen aikakauskirja ,  101 (2003) : 1, s. 161-164
http://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-1359973

“Finland och konsten att överleva i kläm mellan öst och väst”
Svenska Dagbladet , 6.2.2002
http://www.svd.se/kultur/understrecket/finland-och-konsten-att-overleva-i-klam-mellan-ost-och-vast_41376.svd

”Turvallisuuden retoriikkaa – eli Nato-keskustelun kiemuroista Suomessa ja Ruotsissa”,
Tieteessä tapahtuu 8/2002, s. 5-9
http://www.tieteessatapahtuu.fi/028/meinander.pdf

Nykyhistorian tutkimus : journalistiikkaa vai tiedettä?
Tieteessä tapahtuu 18 , (2000) : 1
http://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-536098

Henrik Meinander kertoo sotavuodesta 1944
Kirjastokaista-video , 29.9.2009
http://www.kirjastokaista.fi/video/14/henrik-meinander-kertoo-sotavuodesta-1944/
 
 
 
 
Muita teoksia Lux Humana -kokoelmassa aiheena Suomen historia:
 

Kuninkaita ja alamaisia : Suomen historia 1523-1809 / Rainer Fagerlund, Nils Erik
Villstrand, Kurt Jern

Keisarin Suomi / Matti Klinge

Tasavallan tiellä : Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle / Henrik Meinander

Maassa taivaan saranat : suomalaisten historia vuoteen 1814 / Veijo Meri

Huonot tiet, hyvät hevoset : Suomen suuriruhtinaskunta vuoteen 1870 / Veijo Meri

Suurta olla pieni kansa : itsenäinen Suomi 1920-1940 / Veijo Meri

Kymmenen vuosituhatta : kertomuksia suomalaisten historiasta / Eero Ojanen & Olli Jalonen

Suomen historia. 7, Kansankulttuurin murros, nuoren tasavallan taide ja tiede, tasavalta hakee suuntaa, Suomi toisessa maailmansodassa / toimitusneuvosto: Yrjö Blomstedt… [et al.] ; päätoimittaja: Jukka Tarkka

Suomen historia. 8, Paasikiven aika, Kekkosen aika, taloudellinen kasvu ja yhteiskuntamurros, massakulttuurin maihinnousu, taistelut kulttuurista /toimitusneuvosto: Yrjö Blomstedt… t al.] ; [toimittajat: Paula Avikainen, Ilari
Hetemäki]

Suomen historia : jääkaudesta Euroopan unioniin / Jouko Vahtola

Käännekohdat Suomen historiassa : pohdiskeluja kehityslinjoista ja niiden muutoksista uudella ajalla / Heikki Ylikangas

Sisällissodan psykohistoria / Juha Siltala

Valkoisen äidin pojat : siveellisyys ja sen varjot kansallisessa projektissa / Juha Siltala

Ihminen sodassa : suomalaisten kokemuksia talvi- ja jatkosodasta / toimittaneet Tiina Kinnunen ja Ville Kivimäki

Me olimme nuoria sotilaita : tuntemattomat sotakuvat kertovat / [johdanto:] Gustav Hägglund ; [tekstit:] John Lagerbohm, Matti Simula

Tutkijat ja sota : suomalaisten tutkijoiden kontakteja ja kohtaloita toisen maailmansodan aikana / toimittanut Marjatta Hietala

Lux Humana on lääketieteen opiskelijoille  ja terveydenhuollon  ammattilaisille suunnattu humanistinen kirjakokoelma Terkossa. Siellä voit tavata ylioppilas Raskolnikovin, Sinuhe egyptiläisen ja Nalle Puhin ; voit tutustua Tsehovin, Kafkan tai Kierkegaardin maailmoihin ; voit perehtyä lääketieteen  filosofiaan, sosiologiaan tai historiaan. Lähes 3000 kokoelmaan tarkoin valittua teosta odottaa sinua, joka haluat avartaa näkemystäsi ihmiselon eri puolista.

Tervetuloa tutustumaan kokoelmaamme virtuaalisesti http://www.helsinki.fi/kirjasto/terkko/lux/
tai paikan päällä Terkossa (Haartmaninkatu 4).

*****

©Koonnut: Lassi Pohjanpää, Helsingin yliopiston kirjasto, Meilahden kampuskirjasto Terkko