Lux Humana – Viikon kirja 11 / 2013 : Riivaus

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

A. S. Byatt : Riivaus : romanttinen kertomus

(Possession : A Romance , 1990)

(Suom. Marja Alopaeus , 2008)

 

Kustantajan kuvaus:

”A. S. Byattin tunnetuin teos Riivaus. Romanttinen kertomus on omaperäinen ja rikas romaani, rakkaustarina ja jännityskertomus, joka sijoittuu kahteen eri aikakauteen ja moneen eri maailmaan.
Riivaus kertoo 1800-luvulla eläneistä englantilaisista runoilijoista, Christabel LaMottesta ja Randolph Henry Ashista, sekä kahdesta nuoresta 1980-lukulaisesta kirjallisuudentutkijasta, Maud Baileystä ja Roland Michellistä. Bailey ja Michell löytävät sattumalta runoilijoiden välisen kirjeenvaihdon, joka paljastaa intohimoisen, salaisen rakkaustarinan. Tämä löytö vaikuttaa ensin ainoastaan Baileyn ja Michellin akateemiseen tutkimukseen, mutta joutuessaan syvemmälle unohtuneen rakkaustarinan maailmaan vaikutukset näkyvät heidän elämässään yhä voimakkaammin.
Riivaus on hämmästyttävän monitasoinen kudelma rakkaudesta, omistamisesta ja pakkomielteistä. Kriitikoiden ja lukijoiden kiittämässä romaanissa sadut, runot, myytit, viktoriaanisen ajan Englanti ja nykyaika, sekä kaikenmuuttava rakkaus hengittävät sivuilla elävästi.
Byatt taituroi eri aikakausien ja tyylien välissä päästämättä lankoja käsistään hetkeksikään. Arkinen maailma limittyy kirjallisuudentutkimukseen, vallan halu ja intohimoinen rakkaus säilyvät samanlaisina vuosisadasta toiseen. Riivaus on romaani ihmisen loputtomasta kaipuusta johonkin – kunniaan, toisen lähelle, eri aikakauteen, osaksi jotain suurempaa.”
Saatavuus Helka-tietokannassa:

https://helka.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=2094475

 

Artikkeleita:

Romanssi on jotain aivan muuta
Risto Niemi-Pynttäri
Kiiltomato, 26.4.2008
http://www.kiiltomato.net/a-s-byatt-riivaus/

Nuoret oppineet vanhojen tekstien pauloissa
Jukka Koskelainen
HS, 10.4.2008
http://www.hs.fi/arviot/Kirja/Nuoret+oppineet+vanhojen+tekstien+pauloissa+AS+Byatt+paljastuu+kyvykk%C3%A4%C3%A4ksi+teksti-imitaattoriksi+kun+h%C3%A4n+uppoutuu+viktoriaanien+maailmaan/a1353062005754

Myynnissä kokonainen elämä
Anna-Maija Järvi-Herlevi
Kymen Sanomat, 1.8.2008
http://www.kymensanomat.fi/Kulttuuri—Kirjat/2008/08/01/Myynniss%E4++kokonainen+el%E4m%E4/200835582663/55

Nyyhkyjuttu, joka kelpaa jopa Jakke Jäyhälle
Tapio Lahtinen
Hämeen Sanomat, 9.4.2008
http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kulttuuri/147011-nyyhkyjuttu-joka-kelpaa-jopa-jakke-jayhalle

Viktoriaanisten salarakkaiden jäljillä
Kirsi Jääskeläinen
Ylioppilaslehti, 2.5.2008
http://ylioppilaslehti.fi/2008/05/viktoriaanisten-salarakkaiden-jaljilla/

Romanttisen rakkauden suurteos
Markku Soikkeli
Satakunnan kansa, 2008
http://web.archive.org/web/20090606231948/http://www.uta.fi/~csmaso/kirkrit08.htm#byatt08

A.S. Byatt: Riivaus ; [kirja-arvostelu]
Hanna-Riina Aho
Keskipohjanmaa, 10.10.2008
http://www.kp24.fi/uutiset/33407/kello3.swf

Anna Kortelaisen tarina / Kirja joka muutti elämäni
Anna Kortelainen / Lukukeskus
http://www.lukukeskus.fi/anna-kortelaisen-tarina-8-5-2012/

Unearthing the Secret Lover
Jay Parini
The New York Times, 21.10.1990
http://www.nytimes.com/1990/10/21/books/unearthing-the-secret-lover.html

Books of The Times; When There Was Such a Thing as Romantic Love
Christopher Lehmann-Haupt
The New York Times, 25.10.1990
http://www.nytimes.com/1990/10/25/books/books-of-the-times-when-there-was-such-a-thing-as-romantic-love.html

What Possessed A.S. Byatt?
Mira Stout
The New York Times, 26.5.1991
http://www.nytimes.com/books/99/06/13/specials/byatt-possessed.html

Possession by AS Byatt ; (Digested Classics)
John Crace
The Guardian, 9.7.2010
http://www.guardian.co.uk/books/2010/jul/09/as-byatt-possession-digested-classic

Guardian book club: writing Victorian verse
AS Byatt
The Guardian, 4.7.2009
http://www.guardian.co.uk/books/2009/jul/04/as-byatt-possession-book-club

Guardian book club: A zest for pastiche
John Mullan
The Guardian, 20.6.2009
http://www.guardian.co.uk/books/2009/jun/20/possession-as-byatt-book-club

Guardian book club: repeating the past
John Mullan
The Guardian, 27.6.2009
http://www.guardian.co.uk/books/2009/jun/27/book-club-possession-as-byatt

Habitable Worlds and Literary Voices: A.S. Byatt’s Possession as Self-Conscious Realism
Merja Polvinen
The Electronic Journal of the Department of English at the University of Helsinki, vol. 3, 2004
https://blogs.helsinki.fi/hes-eng/volumes/volume-3-special-issue-on-literary-studies/habitable-worlds-and-literary-voices-as-byatts-possession-as-self-conscious-realism-merja-polvinen/

Romance Forms in A. S. Byatt’s Possession
Pilar Cuder Domínguez
Revista Alicantina de Estudios Ingleses 8 (1995): 79-89
http://rua.ua.es/dspace/bitstream/10045/5411/1/RAEI_08_07.pdf

(De)construction of the postmodern in as Byatt’s novel Possession
Regina Rudaitytë
Literatura,  2007 49(5), s. 116-122
http://www.leidykla.eu/fileadmin/Literatura/49-5/str13.pdf

The white bed of desire in A. S. Byatt’s Possession
Jennifer M. Jeffers
Critique: Studies in Contemporary Fiction, vol. 43, no. 2, s. 135-147
http://heldref.metapress.com/app/home/journal.asp?referrer=parent&backto=browsepublicationsresults,10,48;

Fantasies of (Re)Collection: Collecting and Imagination in A. S. Byatt’s “Possession: A Romance”
John J. Su
Contemporary Literature, vol. 45, no. 4, s. 684-712
http://www.jstor.org/stable/3593546

Corso, Ricorso: Historical Repetition and Cultural Reflection in AS Byatt’s Possession: A Romance
Lynn K. Wells
MFS Modern Fiction Studies, Volume 48, Number 3, Fall 2002, s. 668-692
http://dx.doi.org/ 10.1353/mfs.2002.0071

“Repeating Patterns” and Textual Pleasures: Reading (In) A. S. Byatt’s “Possession: A Romance”
Mark M. Hennelly, Jr.
Contemporary Literature, Vol. 44, No. 3, Autumn, 2003, s. 442-471
http://www.jstor.org/stable/1209028

“Burn What They Should Not See”: The Private Journal as Public Text in A. S. Byatt’s Possession
Adrienne Shiffman
Tulsa Studies in Women’s Literature, vol. 20, no. 1, s. 93-106
http://www.jstor.org/stable/464469

Dead Authors, Born Readers, and Defunct Critics: Investigating Ambiguous Critical Identities in A. S. Byatt’s “Possession”
Ann Marie Adams
The Journal of the Midwest Modern Language Association, vol. 36, no. 1, s. 107-124
http://www.jstor.org/stable/1315402

Penning Secrets: Presence and Essence of the Epistolary Genre in A. S. Byatt’s Possession
Lucile Desblache
L’Esprit Créateur, Vol. 40, No. 4, Winter 2000, pp. 89-95
http://dx.doi.org/10.1353/esp.2010.0189

Lesbian dispossession: the apparitionalization and sensationalization of female homosexuality in A. S. Byatt’s Possession: A Romance
Samantha J. Carroll
Critique : Studies in Contemporary Fiction, vol. 49, no. 4, s. 357-378
http://go.galegroup.com/ps/i.do?id=GALE%7CA187623500&v=2.1&u=uhelsink&it=r&p=LitRC&sw=w

AS Byatt – Homepage
http://www.asbyatt.com/

A.S. Byatt, The Art of Fiction No. 168
The Paris Review, no. 159, Fall 2001
http://www.theparisreview.org/interviews/481/the-art-of-fiction-no-168-a-s-byatt

An Interview with A. S. Byatt
Jenny Newman & James Friel
Cercles, 2003
http://www.cercles.com/interviews/byatt.html

“Fantasin måste få arbeta”
Cecilia Jacobsson
DN, 13.5.2007
http://www.dn.se/kultur-noje/filmrecensioner/fantasin-maste-fa-arbeta?rm=print

 

 

 

 

 

Lux Humana on lääketieteen opiskelijoille  ja terveydenhuollon  ammattilaisille suunnattu humanistinen kirjakokoelma Terkossa. Siellä voit tavata ylioppilas Raskolnikovin, Sinuhe egyptiläisen ja Nalle Puhin ; voit tutustua Tsehovin, Kafkan tai Kierkegaardin maailmoihin ; voit perehtyä lääketieteen  filosofiaan, sosiologiaan tai historiaan. Lähes 3000 kokoelmaan tarkoin valittua teosta odottaa sinua, joka haluat avartaa näkemystäsi ihmiselon eri puolista.

Tervetuloa tutustumaan kokoelmaamme virtuaalisesti http://www.terkko.helsinki.fi/lux-humana/
tai paikan päällä Terkossa (Haartmaninkatu 4).

*****

©Koonnut: Lassi Pohjanpää, Helsingin yliopiston kirjasto, Meilahden kampuskirjasto Terkko

 

 

 

 

Lux Humana – Viikon kirja 27 / 2011 : Nalle ja Moppe

Hannu Mäkelä: Nalle ja Moppe : Eino Leinon ja L. Onervan elämä , (2003)

Kustantajan kuvaus:

“Moppe tarjoo käpälää, käkkärässä hännänpää, panee päänsä kallelleen, antaa ruusun Nallelleen.” – L. Onervan nimipäiväruno Eino Leinolle, 1916 Tuore ja järkyttäväkin kuvaus kirjallisuutemme tunnetuista rakastavaisista alkaa kummankin syntymästä ja seuraa heidän kasvunsa vaiheita ja teittensä lomittumista, kunnes tilanteet taas tihentyvät vuonna 1913. Ensikohtaamisesta siihen on jo kuljettu pitkä matka. Molemmat ovat ehtineet avioitua, erota ja olla hetken yhdessä myös keskenään. Vähitellen suuri rakkaus on muuttunut ystävyydeksi. L. Onerva on antanut kuuluttaa itsensä säveltäjä Leevi Madetojan kanssa, ja Leino jopa mennyt naimisiin Aino Kajanuksen kanssa. Leino eroaa, mutta Onervan liitto kestää, ainakin periaatteessa, sota-ajan ja sairauksien traagisen ajan läpikin Madetojan kuolemaan 1947. Myös Leinolla ehtii olla vielä muitakin yrityksiä rakkauden poluilla. Ystävyyden ja rakkauden lisäksi Leinon ja Onervan suhdetta värittävät voimakkaat ristiriidat. Kumpikin kaipaa ehdotonta hyväksyntää ja palvontaa, kumpikin haluaa kirjailijana luoda oman uransa. Yhdessäelo ei luonnistu, silti heidän kohtalonsa näyttävät aina risteävän ja solmiutuvan toisin. Erossa ollessaankin Nalle ja Moppe hakevat tukea toisistaan. Hannu Mäkelän vaikuttavan kaksoiselämäkerran keskiössä on Eino Leinon (1878-1926) ja L. Onervan (1882-1972) rakkaustarina, johon myös Leevi Madetoja oleellisesti kuuluu. Sen ohella teos laajenee kuvaukseksi viime vuosisadan alun taiteilijoiden elämänehdoista, ikuisesta rahapulasta, esteettisestä ja eettisestä kamppailusta. Ja kaiken matkaa on läsnä inhimillisten tunteiden koko skaala: rakkaus, kaipuu, onni, pelko ja tuska. Hannu Mäkelän laajaan tuotantoon kuuluu yli 150 teosta: proosaa, runoja, tarinoita lapsille, näytelmiä ja kuunnelmia sekä suomalaisen runouden ja proosan antologioita. Hänen tuotantoaan on käännetty viidelletoista kielelle. Mäkelä on saanut muun muassa kirjallisuuden valtionpalkinnon viisi kertaa sekä Finlandia-palkinnon Eino Leinon teksteille ja ajatuksille rakentuvasta elämäkertaromaanista Mestari vuonna 1995. Romaani ja kaksoiselämäkerta Nalle ja Moppe on Mäkelän monikymmenvuotisen Leino-harrastuksen huipentuma ja perustuu vahvasti dokumentteihin. Keskeistä lähdemateriaalia on ollut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran maaliskuussa 2002 avautunut L. Onervan arkisto; myös Kustannusosakeyhtiö Otavan arkistosta sekä Helsingin yliopiston kirjaston käsikirjoitusarkistosta on löytynyt yhä uutta tietoa.”

Saatavuus Helka-tietokannassa:

https://helka.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?LANGUAGE=Finnish&DB=local&Search_Arg=951-1-18199-8%20&SL=None&Search_Code=020B&CNT=50&HIST=1&init=1

 

Artikkeleita:

Vapaus, kaipaus, rakkaus

Saara Kesävuori

Kiiltomato , 26.5.2003

http://www.kiiltomato.net/hannu-makela-nalle-ja-moppe-eino-leinon-ja-l-onervan-elama/

Nalle ja Moppe – erään rakkaustarinan anatomia

Vappu Kannas

HS , 13.5.2003

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Nalle+ja+Moppe+-+er%C3%A4%C3%A4nrakkaustarinan+anatomiaEino+Leino+ja+LOnerva+her%C3%A4%C3%A4v%C3%A4t+eloon+Hannu+M%C3%A4kel%C3%A4nteoksessa/HS20030513SI1KU023bj

Hannu Mäkelä: Nalle ja Moppe

Leena Ahlholm

Keskipohjanmaa , 19.6.2003

http://www.kp24.fi/uutiset/31513/kello3.swf

Muita Eino Leino -aiheisia teoksia Lux Humana -kokoelmassa:

 Helkavirsiä I-II / Eino Leino

Laulun lapsi : valikoima runoja / Eino Leino

Toisillemme : valikoima runoja / L. Onerva, Eino Leino

Eino Leino : elämä ja runo / Hannu Mäkelä

Mestari : Eino Leinon elämä ja kuolema : romaani / Hannu Mäkelä

Lux Humana on lääketieteen opiskelijoille  ja terveydenhuollon  ammattilaisille suunnattu humanistinen kirjakokoelma Terkossa. Siellä voit tavata ylioppilas Raskolnikovin, Sinuhe egyptiläisen ja Nalle Puhin ; voit tutustua Tsehovin, Kafkan tai Kierkegaardin maailmoihin ; voit perehtyä lääketieteen  filosofiaan, sosiologiaan tai historiaan. Lähes 3000 kokoelmaan tarkoin valittua teosta odottaa sinua, joka haluat avartaa näkemystäsi ihmiselon eri puolista.

Tervetuloa tutustumaan kokoelmaamme virtuaalisesti http://www.helsinki.fi/kirjasto/terkko/lux/
tai paikan päällä Terkossa (Haartmaninkatu 4).

*****

©Koonnut: Lassi Pohjanpää, Helsingin yliopiston kirjasto, Meilahden kampuskirjasto Terkko