Lux Humana – Viikon kirja 38 / 2013 : Afrikan aika

Afrikka.ai

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Afrikan aika : näkökulmia Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan / toimittanut Annika Teppo ; (2011)

 

Kustantajan kuvaus:

”Saharan eteläpuolinen Afrikka on köyhä ja ongelmia täynnä mutta myös valtavan kulttuurisen ja sosiaalisen rikkauden manner. Kun maailman kutistuu globalisaation myötä, myös Afrikan tapahtumat koskettavat suomalaisia yhä enemmän. Afrikan arki ja todellisuus ovat kuitenkin suomalaisille edelleen varsin tuntemattomia – tai tuttuja lähinnä kirjallisuudesta tai elokuvista.
Afrikan aika käsittelee kaupunkielämän, ympäristön, talouden, demokratian ja kulttuurin tuoreita kysymyksiä uusimman tiedon ja tutkimuksen pohjalta. Afrikkaa pohditaan myös länsimaisen tiedon ja vallan kohteena. Teos avautuu paitsi alan opiskelijoille ja asiantuntijoille myös muille kiinnostuneille, jotka haluavat ymmärtää tämän päivän afrikkalaisia yhteiskuntia pintaa syvemmältä.”

 

Sisällys:

Afrikan ajasta / Annika Teppo — I : Afrikka ja me — Afrikka Suomesta katsottuna / Olli Löytty & Anna Rastas — Tieto, valta ja toiseus : johdatus Afrikan tutkimuksen perusteisiin / Harri Englund — Pimeä maanosa / Risto Marjomaa — II : Valtiot, demokratia ja kansalaisuus — Poliittiset vapaudet kasvavat hitaasti / Liisa Laakso — Kielet ja koulutus demokratian ja talouskehityksen edellytyksenä / Lotta Aunio — Vapautuksen rajat : sotaveteraanit, valtio ja politiikka Namibiassa / Lalli Metsola — Tansanian kansalaisyhteiskuntaa rakentamassa / Tiina Kontinen — III : Perinteisen ja modernin liukumia — Afrikkalainen päällikkö uusliberalismin aikakaudella / Timo Kallinen — Parantamisen muuttuvat käytännöt Somalimaassa / Marja Tiilikainen — Riivattu talo : noituus ja sen selitykset / Tuulikki Pietilä — IV : Elämää maalla ja kaupungissa — Afrikkalaisen luontosuhteen jäljillä / Heini Vihemäki — Vastakohtien ja rajojen kaupunki / Annika Teppo — Kaupunkien epäviralliset asuinyhdyskunnat ja selviytymisen pääomat / Susanna Myllylä — Swahili : kauppakielestä kaupunkikulttuurin symboliksi / Lotta Aunio — Jälkisanat / Jeremy Gould.

 

Saatavuus Helka-tietokannassa:

https://helka.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=2250004

 

Artikkeleita:

Suomalaisen Afrikan tutkimuksen esiinmarssi
Mari Kervinen
Agricola 20.6.2011
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1779

Taidokkaita katseita Afrikkaan
Päivi Hasu
Tieteessä tapahtuu. Vol 30, Nro 1 (2012), s. 55-56
http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/4946

Afrikkaa ei taida ollakaan
Erkki Vettenniemi
HS 8.1.2012
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1353063055400

Afrikan aika on nyt
Minna Mayer
Afrikan sarvi 1/2012
http://afrikansarvi.fi/36-arvio/95-afrikan-aika-on-nyt

Afrikka-kuvasto joutaa purettavaksi
Toni Ahvenainen
Aikalainen 27.9.2011
http://aikalainen.uta.fi/2011/09/27/afrikka-tutkijat-purkavat-kulttuurisia-valtasuhteita/

Emme olisi tässä ilman Afrikkaa
Mirva Heiskanen
Talouselämä 21.6.2011
http://www.talouselama.fi/kirjat/emme+olisi+tassa+ilman+afrikkaa/a2084303

Kirjavinkki: Oivallisesti Afrikasta
Tiina Kirkas
Global.Finland 16.9.2011
http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=229060&contentlan=1&culture=fi-FI

 

lUX21

 

 

 

 

Lux Humana on lääketieteen opiskelijoille  ja terveydenhuollon  ammattilaisille suunnattu humanistinen kirjakokoelma Terkossa. Siellä voit tavata ylioppilas Raskolnikovin, Sinuhe egyptiläisen ja Nalle Puhin ; voit tutustua Tsehovin, Kafkan tai Kierkegaardin maailmoihin ; voit perehtyä lääketieteen  filosofiaan, sosiologiaan tai historiaan. Lähes 3000 kokoelmaan tarkoin valittua teosta odottaa sinua, joka haluat avartaa näkemystäsi ihmiselon eri puolista.

Tervetuloa tutustumaan kokoelmaamme virtuaalisesti http://www.terkko.helsinki.fi/lux-humana/
tai paikan päällä Terkossa (Haartmaninkatu 4).

*****

©Koonnut: Lassi Pohjanpää, Helsingin yliopiston kirjasto, Meilahden kampuskirjasto Terkko

 

 

 

Lux Humana – Viikon kirja 01 / 2013 : Alkulukujen yksinäisyys

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys

(La solitudine dei numeri primi, 2008)

(Suom. Helinä Kangas, 2010)

 

Kustantajan kuvaus:

“Voiko rakastaessaan olla koskaan täysin ehjä?
Alkuluku voidaan jakaa vain itsellään ja ykkösellä. Muulloin tulos on repaleinen, siinä on häiritseviä pilkkuja ja ylimääräisiä elementtejä.
Alicen ja Mattian on niin ikään vaikeaa löytää ketään jakamaan itseään. Alice kantaa hiihtoturman arpia sielussaan, Mattia on aiheuttanut vaikeasti vammaisen sisarensa katoamisen. Kahdesta rikkoutuneesta tulee erottamattomat, mutta yhtä heistä ei saa.
Toinen imee ilmaa ulkopuolelta, toinen yhteisestä umpiosta. Aikuisuus vie Mattian toiselle mantereelle ja Alicen naimisiin. Mitä he jäävät vaille, kun he jäivät vaille toisiaan?
Alkulukujen yksinäisyys tarkastelee hienovaraisesti yksinäisyyden, riippuvuuden ja toiseuden välistä ristiriitaa. Vaikka Giordanon hahmoista tuntuu kuin he eivät saisi happea, hänen tekstinsä hengittää kevyesti ja kuulaana.
Paolo Giordano (s. 1982) on italialainen teoreettisen fysiikan tohtori. Hänen esikoisteoksensa Alkulukujen yksinäisyys oli Italian myydyin romaani vuonna 2008.
Monitasoisuudellaan laajoja lukijaryhmiä kiehtonut teos sai arvostetun Premio Strega -palkinnon ja se on käännetty yli kolmellekymmenelle kielelle.”

 

Saatavuus Helka-tietokannassa:

https://helka.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=2207077

 

Artikkeleita:

Kirjailijan valinta
Putte Wilhelmsson
Parnasso, 8.6.2010
http://www.parnasso.fi/kritiikit/2010-06/kirjailijan-valinta/

Parittomat numerot eivät lohduta
Jaana Kantola
HS, 17.2.2010
http://www.hs.fi/arviot/Kirja/Parittomat+numerot+eiv%C3%A4t+lohduta/a1353067586416

Inhottavat jäävät yksin
Tiina Raevaara
Kiiltomato, 24.2.2010
http://www.kiiltomato.net/paolo-giordano-alkulukujen-yksinaisyys/

Alkulukujen yksinäisyys ; [kirja-arvostelu]
Mika Koskenoja
Arkhimedes 4/2010, s. 30-31
http://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-1487440

Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys ; [kirja-arvostelu]
Ina Ruokolainen
Savon Sanomat, 3.3.2010
http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/paolo-giordano-alkulukujen-yksinaisyys/1047589

Kärlek med förhinder. Giordanos prisbelönta debut håller inte hela vägen.
Ola Larsmo
Dagens Nyheter, 24.9.2009
http://www.dn.se/dnbok/bokrecensioner/paolo-giordano-primtalens-ensamhet

Efter ironin kommer allvaret
Matilde Sköld
Uppsala Nya Tidning, 9.9.2009
http://www.unt.se/inc/print/efter-ironin-kommer-allvaret-129055-default.aspx

Dans för   två själar
Maria Store
Södermanlands Nyheter, 11.12.2009
http://www.sn.se/kulturnoje/2.736/1.570899

Fysikern som blev bästsäljare
Lina Kalmteg
Svenska Dagbladet, 1.10.2009
http://www.svd.se/kultur/fysikern-som-blev-bastsaljare_3589227.svd

Repeat patterns
Tobias Jones
The Guardian, 27.6.2009
http://www.guardian.co.uk/books/2009/jun/27/solitude-prime-numbers-paolo-giordano

Scarred Bodies, Entwined Souls
Richard Eder
The New York Times, 11.3.2010
http://www.nytimes.com/2010/03/12/books/12eder.html?_r=0

Counting on Each Other
Liesl Schillinger
The New York Times, 9.4.2010
http://www.nytimes.com/2010/04/11/books/review/Schillinger-t.html

The Solitude of Prime Numbers, By Paulo Giordano ; [Book Review]
Emilia Ippolito
The Independent, 17.7.2009
http://www.independent.co.uk/arts-entertainment/books/reviews/the-solitude-of-prime-numbers-by-paulo-giordano-1749452.html

Carolyn See reviews Paolo Giordano’s ‘The Solitude of Prime Numbers’
Carolyn See
The Washington Post, 23.4.2010
http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2010/04/22/AR2010042205458.html

The Solitude of Prime Numbers ; [Book Review]
Joel Spencer
Notices of the AMS, vol. 57, no. 8, s. 980-981, September 2010
http://www.ams.org/notices/201008/rtx100800980p.pdf

Bridging the ‘two cultures’ – Premio Strega winning novelist Paolo Giordano in interview
Andrew Lawless
Three Monkeys Online, 1.6.2009
http://www.threemonkeysonline.com/bridging-the-two-cultures-premio-strega-winning-novelist-paolo-giordano-in-interview/

 

 

 

 

 

Lux Humana on lääketieteen opiskelijoille  ja terveydenhuollon  ammattilaisille suunnattu humanistinen kirjakokoelma Terkossa. Siellä voit tavata ylioppilas Raskolnikovin, Sinuhe egyptiläisen ja Nalle Puhin ; voit tutustua Tsehovin, Kafkan tai Kierkegaardin maailmoihin ; voit perehtyä lääketieteen  filosofiaan, sosiologiaan tai historiaan. Lähes 3000 kokoelmaan tarkoin valittua teosta odottaa sinua, joka haluat avartaa näkemystäsi ihmiselon eri puolista.

Tervetuloa tutustumaan kokoelmaamme virtuaalisesti http://www.terkko.helsinki.fi/lux-humana/
tai paikan päällä Terkossa (Haartmaninkatu 4).

*****

©Koonnut: Lassi Pohjanpää, Helsingin yliopiston kirjasto, Meilahden kampuskirjasto Terkko