Tarvikkeita, tarvikkeita…supplies, supplies!

Vaikka varsinainen Digiloikka ja sitä varten rakennettavat tilat hieman vielä laahaavatkin huonon onnen ja rakennemutosten ristipaineessa, ei silti ole syytä jäädä hankeen makaamaan. Hankkeen WBS on auki, joka tarkoittaa sitä, että on olemassa keino maksaa hankkeeseen liittyviä hankintoja. Nyt kun yliopiston uusi tavarantoimittaja on Dustin ja tietotekniikan toimittaja on Lenovo, on meillä hankintoja tekevillä hieman opettelemista siinä, että mitä kaikkea on tarjolla. Onneksi Verkkokauppa on pysynyt edelleen yhteistyökumppanina, niin yksittäisen hankkijan on edelleen mahdollista etsiä Verkkokaupan sivuilta tuotteita ja lähettää valmis listaa eteenpäin Helppariin tilattavaksi.

Olen siis aloittanut tavaran tilaamisen, sillä varsinkin maailmanlaajuinen prosessoripula saattaa vaikuttaa toimitusaikoihin, ja näytönohjaimet, joista on juuri tullut uusia ja nopeampia versioita, tuntuvat olevan todella haluttua tavaraa ja toimitusajat voivat venyä. Niinpä on syytä varautua tavallista pitempiin odotusaikoihin. Tavoitteena olisi saada aikaiseksi jotain konkreettista huhtikuun alkuun mennessä, jolloin olisi tarkoitus maantieteen didaktiikan kurssilla tarkastella kenttätöissä kerättyjä pistepilviaineistoja VR-ympäristössä.

Tätä varten tilasin hankittavaksi suunnitellun dronen, siihen akkuja sekä muita tarvikkeita, kuten muistikortteja ja iPadin dronen ohjaamiseen ja laukun, jossa dronea voisi näppärästi kuljettaa myös maasto-olosuhteissa. Lisäksi tilasin kolme täysin varusteltua tietokonetta, joiden saapumisaika luvattiin maaliskuun alkupuolelle, ja nyt enää  toivovotaan, että aikataulut pitäisivät edes auttavasti. Jos marginaali on kuukauden verran, niin siinä on jo hieman varaa myöhästyäkin ilman, että siitä vielä välttämättä syntyy ongelmaa.

Arkkitehdin kuulumisia

Tapasin kampuksen arkkitehdin Pirjo Rannan alkuvuodesta. Kerroin hänelle sähköpostitse, että millaisesta ajatuksesta meidän Digiloikassamme on kyse, ja hän soi minulle arvokasta aikaansa muutaman hetken.

Alkuperäinen ajatus oli, että rakentaisimme julkiseen tilaan kaksi VR-tilaa, joiden nimi on tarkentunut matkan varrella muotoon ”VR-mökki”. Ajatus oli siis sijoittaa VR-mökit Physicumin valopihalle, geologian puolelle, sillä se on lähes täysin autio, leveä käytävä, joka on hyvin vähällä käytöllä. Arkkitehdin tapaaminen paljasti sen, josta olin kuullut huhua: tilaan olisi jo olemassa suunnitelma, jolla tuotaisiin käytävälle kalusteita ja eloa. Arkkitehdin mielestä VR-mökki sopisi erinomaiseksi lisäksi tähän suunnitelmaan ja lisäisi tilan vetovoimaa ja sitä kautta myös mahdollisesti nostaisi sen käyttöastetta, joka oli arkkitehdin mielestä ehdottomasti hyvä ja tavoiteltava asia.

Vaikka VR-mökkien onkin tarkoitus palvella ensisijaisesti opetusta, oli ajatuksena myös, että niitä voisi käyttää kuka vaan silloin kun niissä ei ole opetuskäyttöä. Näin me voisimme tarjota sitä kaikille ja samalla promota omaa maantieteen oppiainetta.

Arkkitehti oli myös sitä mieltä, että osaan suunnittelukustannuksista voisi löytyä avustusta Tilakeskukselta. Olin budjettia laatiessani toivonut, että suunnitelmat voitaisiin tehdä talon sisällä, jolloin säästyisi rahaa. Mallina VR-mökkien tyylille ja hengelle toimisivat maantieteen valopihalle suunnitellut ja toteutetut kalusteet, jotka sinne lisättiin kun yliopisto täytti 375 vuotta. Kalusteet osoittautuivat jättimenestykseksi, vaikka sekä minä, että arkkitehti myönsimme, että suhtauduimme aluksi niiden toimivuuteen hyvin epäileväisesti. Arkkitehti kuitenkin varoitti, että kyseinen suunnittelutoimisto, joka kalusteiden muotoilun takanaoli,  olisi kallis, mutta se näkyisi positiivisesti lopputuloksessa.  Vaikka tekniikka ja toiveet ovat hyvin yksinkertaisia, on suunnittelutyö aina kallista, jos sen teettää ulkopuolella ikään kuin tilaustyönä firmalta toiselle firmalle, niin kuin ”rikas” yliopisto asiakkaan asemassa näyttäytyy.

Arkkitehti lupasi lähettää suunnitelman eteenpäin ja sen jälkeen on tarkoitus lähteä haarukoimaan toteutusaikataulua Viikin pajan kanssa.

 

Maantieteen digiloikka – mitä se tarkoittaa?

Maantieteen oppiaine on liittynyt digiloikaajien alati kasvavaan joukkoon. Digiloikka on, tai ainakin se miten minä sen ymmärrän, yliopiston tapa kannustaa eri tiedekuntia, laitoksia tai osastoja sijoittamaan aikaa, rahaa ja vaivaa, jotta opetukseen liittyvässä digitalisoinnissa otettaisiin kerralla isompia harppauksia eteenpäin. Ja vieläpä niin, että se ei jäisi kiinni ainakaan siitä, että rahaa muutosten tekemiseen ei löydy. Se,  mikä on digiloikan menettelytavassa erityisen reilua, on että digiloikan ei tarvitse kurkotella tähtiä taivaalta. Digiloikka on jokaisen osallistujaryhmän oman lähtötason näköinen. Olisi epäreilua laittaa samalle viivalle tietojenkäsittelytiede ja  vaikkapa historian oppiaine. Äkkiseltään voisi ainakin kuvitella, että TKTL:ltä löytyisi paremmat valmiudet loikkia jättiharppauksia eteenpäin, mutta tätä ei onneksi tavoitella. Myös pienet, lähtötasoon suhteutetut loikat ovat kelvollisia viemään oppimista eteenpäin, kunhan idea vain on hyvä.

No mitä maantiede aikoo tehdä digiloikassaan? No, ensinnäkin tärkein asia on tässä vaiheessa, että saimme rahaa digiloikan toteuttamiseen, vieläpä melko mukavan summan. Tosin se oli puolet pienempi kuin mitä haimme, mutta olimme tyytyväisiä siihenkin, mitä lopulta saimme, sillä vertailussa muihin pärjäsimme todella hyvin. Alunperin maantieteellä oli tarkoitus palkata ihminen vetämään digiloikkaa, mutta nyt näyttää siltä, että omin voimin on mentävä, muuten jää laitteet hankkimatta ja tilat rakentamatta. Mutta, itse Digiloikka maantieteessä.

Maantiede on tieteenala, joka tarkastelee moninaisesti ilmiöitä, jotka löytyvät reaalimaailmasta, ja nuo ilmiöt ovat usein kolmiulotteisia. Maantieteen monialaisuuteen kuuluu luonnonmaantieteen kohteiden tarkastelu ja tunnistaminen, mutta yhtä lailla esimerkiksi kaupunkien rakenteen ja toimivuuden arviointi. Useimmille näiden kohteiden ja muotojen hahmottaminen kolmiulotteisesti onnistuu myös sisätiloissa, mutta on niitäkin oppijoita, joille se tuottaa suuria vaikeuksia. Moni kokee asioiden hahmottamisen vaikeaksi varsinkin kun apuna käytetään perinteisiä lähestymistapoja, kuten ilmavalokuvia ja peruskarttoja. Perinteisiä menetelmiä täydentämään ovat onneksi tuleet hyvät kolmiulotteiset aineistot, kuten rinnevarjosteet ja laadukkaat ilmaiset aineistot sekä niiden tarkasteluun tarkoitetut karttapalvelut, mutta aina voi tavoitella vielä parempaa tapaa oppia. Tähän tarjoaa mahdollisuuden virtuaalitodellisuus, virtual reality eli VR, jota. Virtuaalitodellisuus tarjoaa aidosti kolmiulotteisen ympäristön, jossa kohteita voi havainnoida sopivassa mittakaavassa ja sellaisina, kuin näköaisti sen luonnollissa olosuhteissa hahmottaa. VR on vähän niin kuin takavuosien hittielokuva Matrix. Molemmista voidaan sanoa, että kukaan ei voi kunnolla kertoa sinulle mikä se on, sinun täytyy kokea se itse.

Maantieteen digiloikassa on tarkoitus rakentaa VR-tiloja, joilla voidaan tukea opiskelijoiden oppimista ja tarjota elämyksiä. Tarkoitus on rakentaa kaksi varsinaista erillistä VR-tilaa, jotka sijoitetaan Kumpulan kampukselle Physicum rakennukseen niin, että ne ovat kaikkien käytettävissä. Sijoituspaikaksi kaavaillaan valopihoja, joita on rakennuksessa kaksi, toineen maantieteen puolella, toinen geologian puolella, yksi VR-tila kummallekin valopihalle. Molemmilla oppinaineilla on intressejä tuottaa ja hyödyntää kolmiulotteisia aineistoja omassa opetuksessaan. Yhdessä voimme tehdä parempaa, enemmän ja useammalle.

Lisäksi VR-laitteistoa on tarkoitus viedä myös luokkahuoneisiin, vähintään opettajankoneille, jotta niitä voisi hyödyntää demonstroinnissa. Unelmana olisi saada yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa rakennettua sellainen ohjelmisto, että samassa tilassa voisi olla yksi, joka tilaa ja näkymää kontrolloi, sekä useita katsojia seuraamassa opetusta VR:ssä. Se on kuitenkin sen verran haastava tehtävä, että täytyy olla realisti ja todeta, että se ei välttämättä toteudu sellaisena, kuin miten visio asian maalaa. Vaikka ideana se olisi loistava: kolmiulotteisen tilan opetustuokio keinotekoisessa ympäristössä. Jossain vaiheessa se toteutuu, se on varma.

Laitteet ja idea on siis jo olemassa, mutta sitten on vielä sisältö. Innostus VR-tilojen rakentamiseen ja ylipäätään laitteiden kokeiluun lähti siitä, että laitoksellamme yksi tutkija oli hyödyntänyt dronea omassa tutkimustyössään. Tutkija oli käyttänyt dronea kolmiulotteisten mallien tekemiseen ottamalla kuvia tarkoituksen soveltuvalla ohjelmalla niin, että kaikkia kuvatulla alueella olevat kohteet näkyivät useassa, joskus useissa kymmenissä valokuvissa, hieman eri kulmista.Tämä mahdollistaa fotogrammetrisen menetelmän hyödyntämisen, jota kutsutaan nimellä SfM, Structure from Motion. Se mahdollistaa pistepilvien rakentamisen valokuvien pikseleistä. Ja se tarkoittaa kolmiulotteisia pintoja, jotka ovat parhaimmillaan äärimmäisen tarkkoja ja jopa lähes fotorealistisia. Nämä pistepilvet on mahdollista viedä VR:ään, jolloin käyttäjä voi tarkastella kohteita parhaimmillaan, kuin olisi itse paikalla. Näitä aineistoja kerätään osana tutkimusta, mutta myös opiskelijoiden on tarkoitus oppia pistepilvien laatimista ja rakentamista osana kurssia, jolla tuotetaan uusin ja kustannustehokkain menetelmin materiaalia kurssille sekä uusia kohteita 3D-mallien tietopankkiin, jota aletaan rakentaa heti kun homma saadaan kunnolla pyörimään.