Suvuittain esiintyvä eteisvärinä ja liitännäissairaudet

Yli kolmekymmentä prosenttia eteisvärinöistä ilmaantuu potilaille, joilla ei ole ilmeistä sydänsairautta. Noin kolmasosa alle 60-vuotiailla muuten terveillä potilailla esiintyvistä, itsenäisistä eteisvärinöistä esiintyy suvuittain. Suvuittain esiintyvän itsenäisen eteisvärinän perinnöllinen tausta on pitkälti tuntematon ja kliiniset ominaisuudet karakterisoimatta.

Raija Jurkko, Lauri Toivonen ja kumppanit tutkivat suvuittain esiintyvän eteisvärinän kliinisiä ominaisuuksia ja eteisvärinää laukaisevia tekijöitä 17 suvussa.  Yhteensä identifioitiin 59 eteisvärinäpotilasta, joista 52:lla todettiin itsenäinen eteisvärinä. Eteisvärinän alku liittyi 35%:lla potilaista eteisperäisiin lisälyönteihin, joka on huomattavasti vähemmän kuin aiemmissa itsenäistä eteisvärinää karakterisoineissa tutkimuksissa. Kolmessakymmenessä prosentissa tapauksista kyseessä oli joko vagaalinen, sykkeen hidastuessa alkava, tai sympatikotoninen, sykkeen nopeutuessa alkava eteisvärinä. Mielenkiintoista kyllä, kahdessa kolmasosassa suvuista eteisvärinän laukaiseva tekijä oli samanlainen kaikilla suvun jäsenillä. Poikkeavaa eteis-kammiojohtumista todettiin kahdessa suvussa, sinussolmukkeen toimintahäiriötä kahdessa ja molempia kolmessa suvussa. Muina liitännäissairauksina todettiin dilatoivaa kardiomyopatiaa ja äkkikuolemia kolmessa suvussa.

Suvuittain esiintyvän itsenäisen eteisvärinän voivat laukaista monenlaiset tekijät, mutta laukaiseva tekijä on usein sama kaikilla suvun jäsenillä. Näissä suvuissa esiintyy eteisvärinän lisäksi myös muita rytmihäiriöitä ja kardiomyopatiaa.  Positiivinen sukuanamneesi voi siis olla varoitusmerkki laajemmasta sydänpatologiasta potilaalla, jolla on itsenäinen eteisvärinä. Suvuittain esiintyvän itsenäisen eteisvärinän tarkka karakterisointi avaa mahdollisuuksia myös tämän ominaisuuden perinnöllisen taustan selvittämiseksi.

 Jurkko R, Palojoki E, Huttunen H, Holm C, Lehto M, Heliö T, Swan H, Toivonen L. Characteristics of atrial Fibrillation and Comorbidities in Familial Atrial Fibrillation. J Cardiovasc Electrophysiol. 2013 Feb 27. doi: 10.1111/jce.12127. [Epub ahead of print]