Verkkojulkaisun mahdollisuuksista ja tärkeydestä

Raimo Parikan tämän viikon luennolla sain välyhdyksenomaisen oivalluksen; verkossa voi ja kannattaa toimia ihan oikeasti, tosissaan, oikeiden asioiden parissa. Ylipäätään tämä Tutkijat verkoilla -luentosarja on saanut minut innostumaan verkossa toimimisesta ja sosiaalisesta mediasta, mutta ajatus siitä, että se kaikki on kuitenkin vain ajanhukkaa, on ilmeisesti iskostunut yllättävän syvälle minuun. Innostun asioista, mutta takaraivossa kalvaa epäilys siitä, voiko tämä verkossa toimiminen olla ihan oikeasti edes vakavaa toimintaa. Mitä asiantuntijat ja tutkijat muka tekevät verkossa? Eivätkö he ole kiltisti kirjapinon takana kirjoittamassa tai puhumassa luennolla, jossa kuuntelijat kuuntelevat ja luennoitsija luennoi – ei siis mitään liian vuorovaikutteista, ei ainakaan niin määrittelemättömän yleisön kanssa kuin verkossa voi olla.

Mutta nyt Parikan luennolla minulle kirkastui todella verkon ja verkkojulkaisun merkitys. Parikan sanoin “missä päin maailmaa tahansa tehty tutkimus on vain napin painalluksen päässä”. Miksi kuluttaa jopa päiviä jonkun teoksen tai artikkelin fyysisen, painetun version etsimiseen, jos sen saa verkosta sekunneissa ruudulle? Ilmeisesti ongelmani on tähän asti ollut se, että en ole hahmottanut tätä perusajatusta lainkaan, minkä vuoksi en ole tutustunut tietokantoihin enkä muihinkaan verkkopalveluihin. Hurjaa, miten pimennossa on mahdollista elää ja ummistaa silmänsä joltain uudelta ja pelottavalta!

Yksi asioista, jonka koin omakohtaiseksi tärkeäksi, oli oivallus siitä, että väitöskirja kannattaa julkaista verkossa. Levikki on silloin todennäköisesti kymmenkertainen. Ajatus on, että tieteellisest julkaisut olisivat aina vapaasti saatavilla. Parikka antoi vinkin, että kannattaa käyttää sellaista PDF-formaattia, joka sallii hakusanojen käytön – tämäkin lisää todennäköisesti kyseiseen teokseen tutustumista ja viittaamista, kun sitä ei tarvitse lukea kokonaan läpi vaan voi hakusanoilla tarkastaa, onko itseään kiinnostavaa aihetta käsitelty.

Toinen asia, joka varmasti koskettaa meitä monia väitöskirjantekijöitä ja tutkijoita, on rinnakkaisjulkaiseminen, joka liittyy aina vapaaseen saatavuuteen (open access). Kun julkaisee artikkelinsa lehdessä, kannattaa aina kysyä heidän kantaansa rinnakkaisjulkaisuun. Kaupalliset kustantajat eivät tätä usein salli, mutta kannattaa yrittää neuvotella vaikka siten, että esim. viiden vuoden kuluttua tai painoksen loputtua saisi rinnakkaisjulkaista.  TUHAT-järjestelmän kautta julkaistaessa järjestelmä näyttää, miten kukin lehti sallii rinnakkaisjulkaisemisen. Pre-print tarkoittaa versiota, joka lähetetään kyseiseen lehteen ennen lehden ehdottamia korjauksia; post-print on versio, johon lehden korjausehdotukset ja muutokset on tehty; PDF on lopullinen versio. Osa lehdistä sallii nämä kaikki rinnakkaisjulkaisun muodot, osa vain jonkin. Tärkeintä kuitenkin on, että edes jokin versio on verkossa.

Paineet julkaista sähköisesti ovat kovat, sillä paperisessa julkaisemisessa odotusajat ovat liian pitkät.  Tämän vuoksi lehdet harjoittavat nykyään E-Pub tai online-julkaisemista eli julkaisevat verkossa jo silloin, kun paperiversio on vielä jonossa. Verkkojulkaisulla on siis oma arvonsa, se on vakavasti otettavaa ja todellista toimintaa! Tämä oli yksi päivän pääoivalluksista omalla kohdallani. Ja hauskana kuriositeettina kuulimme luennolla senkin, että jos kuitenkin kaipaa ihan perinteista, fyysistä kirjaa, niin periaatteessa minkä tahansa PDF-tiedoston saa kustannettua itselleen kirjaksi Lulu-kustantamon kautta. Kirjaansa voi antaa myös myytäväksi Lulun verkkokauppaan. Etsin tästä vielä myöhemmin lisätietoa ja sain selville, että lisämaksua vastaan kirjalleen voi hankkia ISBN-numeron ja sen voi laittaa myyntiin myös Amazon.com-kirjakauppaan. Suomessa puolestaan BOD (Books on Demand) tarjoaa mahdollisuuden julkaista kirjoja e-kirjana tai painettuna. Tässä kohden viimeistään minulle alkoi hahmottua verkon, sananvapauden, tasavertaisuuden ja sensuurin puuttumisen ilmeneminen! Välikädet, kontrollit, ylhäältä päin tulevat arvottamiset eivät enää siis ole ainoa auktoriteetti, vaan niistä ollaan siirtymässä, tai jo osittain siirrytty, vertais- ja lukija/käyttäjäarviointiin ja arvottamiseen. Tämä on niin hienoa (ja uutta minulle)!

Tästä kaikesta ja niin paljon muustakin löytyy hyviä kirjoituksia Parikan omasta blogista Verkkopedaseuranta. Tutustuin siihen ja suosittelen! Myös digitoope kuten minä ymmärtää näistä kirjoituksista. Asiantuntevaa, syvää, mutta selkeää!