Month: September 2017

Pääsimme tapaamaan nimikkotutkijaamme, käsityötieteen professori Pirita Seitamaa-Hakkaraista hänen Bogotaan suuntautuneen konferenssimatkansa jälkeen keskiviikkona 20.9. Ryhmämme koostuu ilahduttavan monipuolisesti paitsi eri ikäisistä, myös eri tiedekunnista ja opintosuunnista tulevista opiskelijoista. Taustojen kirjavuus saa aikaan mielenkiintoisia keskusteluja, mutta käytännössä hankaloittaa usein keskinäisten aikataulujen sopimista. Onneksi keskiviikkoinen iltapäivä sopi sekä nimikkotutkijallemme että kahdeksalle ryhmäläisellemme.

Keskustelimme Seitamaa- Hakkaraisen kanssa hänen polustaan Helsingin yliopiston käsityönopettajakoulutuksen johtajaksi. Kotiteollisuuskoulun jälkeen nykyisellä professorilla oli hetken aikaa mielessään käsityöalan yrittäjäksi ryhtyminen, mutta paremman työllisyystilanteen toivossa hän päätyi opiskelemaan käsityönopettajaksi. Graduvaiheessa tieteellinen työ alkoi kiinnostaa, ja jo siinä opinnäytetyössään hän tutki ideoiden kehittelyä havainnoimalla noviisien ja eksperttien suunnitteluprosessien eroavaisuuksia. Lisensiaattityötänsä Seitamaa-Hakkarainen teki osittain Torontossa, missä hän tutustui lähemmin soveltavaan kognitiotieteeseen. 90-luvulla hän kiinnostui tulevaisuuden opiskeluympäristöistä, kuten virtuaalisesta oppimisesta. Väitöskirjatyössä ( 2000) Seitamaa-Hakkarainen selvitti ääneen ajattelu -menetelmän avulla sitä, mitä tekstiilisuunnittelijoiden mielessä liikkuu suunnitteluprosessien aikana.

Työskenneltyään Itä-Suomen yliopistossa Seitamaa-Hakkarainen siirtyi aluksi käsityötieteen didaktiikan professoriksi Helsingin yliopistoon ja sittemmin käsityötieteen professoriksi. Edellisen lisäksi hän on yhteisöllisen suunnittelun dosentti Aalto-yliopistossa ja hänellä on opettajakokemusta myös sosiaalialan oppilaitoksesta. Vaikka aikuisten oppimisen selvittäminen on nimikkotutkijallamme tieteellisissä töissä ollut keskeisessä roolissa, on hän kokenut myös erilaiset kouluprojektit tärkeiksi. Uransa aikana Seitamaa-Hakkarainen on ohjannut 18 tohtorinväitöskirjan tekijää, joista osaa muissa laitoksissa.

Ryhmällemme tullut artikkeli (Line by line, part by part: collaborative sketching for designing) on osa monitieteellistä tutkimusprojektia Ihmisen mieli (Handling Mind), jonka rahoittajana toimii Suomen akatemia. Tämä osatutkimus B tutki esineen avulla tapahtuvaa asiantuntijuuden jakamista käsityömuotoilussa. Tutkimusaiheen valintaan vaikutti Seitamaa- Hakkaraisen pitkäaikainen kiinnostus yhteisölliseen suunnitteluun. Samalla työ on osa Tellervo Härkin väitöskirjaa. Perusteluiksi valinnalle meidän kurssimme materiaaliksi Seitamaa-Pikkarainen mainitsi ensinnäkin artikkelin ajankohtaisuuden ja tuoreuden, toiseksi että se on julkaistu arvostetussa tiedejulkaisussa ja kolmanneksi sen, että se liittyy pedagogiseen maailmaan. Hän teki tutkimusta yhteistyössä miehensä Kai Hakkaraisen kanssa. Aviopari on tehnyt ennenkin tutkimuksia yhdessä, ja oli mielenkiintoista kuulla heidän välilleen vuosien aikana muodostuneesta työnjaosta.

Professori kertoi ryhmällemme sen, mitä tutkimuksessa pohjimmiltaan yritettiin selvittää, sekä miten koeasetelmat suunniteltiin ja luotiin. Keskustelimme siitä, miten työlästä videoaineistojen analysointi on ollut, vaikka tuo tarkastelu onkin ollut hänelle mieluisaa. Artikkelin näkemys on ollut aineistolähteinen, vaikka tutkijan mielestä eroa teoria- ja aineistolähtöisyyden välille on vaikeaa useinkaan tehdä. Pohdimme tutkimuksen hyödyllisyyttä ja minkälaisia muita tutkimusasetelmia on ollut tässä Ihmisen mieli -poikkitieteellisessä projektissa.

Palasimme tapaamisen loppupuolella lööppiimme ja tiedustelimme Seitamaa- Hakkaraiselta hänen käyttämäänsä luovuuden määritelmää, jonka hän lupasi jälkikäteen meille lähettää. Se, onko luovuus yhteisöissä, oli yksi niistä asioista, joihin toivoimme saavamme vastauksen. Nimikkotutkijamme mielestä yhteisö saa luovuuden usein kukkimaan ja kun yhteisölle löytyy yhteinen kohde, jota aletaan kehittämään, alkavat asiat etenemään. Ryhmän toimiessa saadaan yhdessä enemmän irti aiheesta.

Olimme ryhmässämme aikaisemmin tehtävän annon perusteella pohtineet erityisesti luovuuden ja yhteisön käsitteitä ja niiden monimutkaisuutta. Meille nimetyn artikkelin aiheeseen eli luonnosteluun yhteistyössä, oli melko haastavaa yhtäkkiä orientoitua, koska tutkimusartikkelissa ei määritelty tai käsitelty varsinaisesti kumpaakaan otsikkomme avainsanaa. Mainitsimme tämän ongelman Seitamaa- Hakkaraiselle ja totesimmekin yhdessä lööppien usein johdattavan harhaan.

Tutkimuksen aihepiiri oli hieman hankala useimmille luovaan alaan syventymättömille ryhmämme jäsenillemme käsitteiltään ja niiden ymmärtämisen osalta, mistä syystä koimme sekä tutkimuksen kokonaiskuvan hahmottamisen, että syvällisen ymmärtämisen melkoisen haastavaksi. Tämä Kohti tutkivaa työtapaa -kurssi on meidän lisäksemme myös nimikkotutkijallemme aivan uusi kokemus, joten mielenkiinnolla odottelemme seuraavia siirtoja!

Voivatko muut ryhmät samaistua kohtaamiimme vaikeuksiin esimerkiksi haastavien asiasanojen ja käsitteiden ymmärtämisessä?

– Luova yhteisö

Toisella lähitapaamiskerralla nimikkotutkijaksemme paljastui Jukka Rantala. Tutkimus, jonka saimme luettavaksi, liittyy vuoden 1918 tapahtumiin Suomessa ja erityisesti kansakoulunopettajien asemaan paikallisyhteisöissä. Luimme opettaja Hulda Salmen kohtalosta, jota punaisuussyytökset painoivat.

Tapasimme Rantalan tämän viikon perjantaina Minerva-torilla. Olimme miettineet etukäteen kysymyksiä ja meitä kiinnostavia aiheita, joista haluaisimme tutkijan kanssa keskustella. Keskustelu lähti luontevasti käyntiin ja saimme toivomiamme vastauksia. Keskustelussa nousi esille myös paljon asioita, joita meille ei olisi tullut mieleen kysyä. Siksi olikin hyvä tavata kasvotusten, jolloin keskustelu pääsi etenemään tilanteen mukaan. Kerroimme ensimmäisessä blogitekstissämme, että odotamme kurssilta yhteistyötä tutkijoiden kanssa. Koemme, että kurssi tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutustua tutkijaan ja kuulla hänen näkökulmiaan asioihin.

Kysymykseen vaikeimmaksi kokemastaan asiasta (tässä 1900-luvun alun opettajien tutkimuksessa) Rantala sanoi, että eettiset kysymykset. Hän mainitsi lähteneen ehkä hieman soitellen sotaan, että mitä nämä hänen tutkimuksensa edes ihmisiä kiinnostavat. Havahtuminen tapahtui, kun eräs lukija oli tiedustellut, että onko tämä meidän kirkkoherra, joka on tehnyt kaikki nämä asiat. Rantala sanoi, että erään kannan mukaan kuolleista pitää kirjoittaa itse asiassa varovaisemmin kuin elävistä, koska he eivät voi esittää omaa puoltaan. Rantala on pyrkinyt vastaamaan tähän mm. tarkalla trianguloinnilla eli varmistamalla usean lähteen tukevan tarinaansa.

Alla vielä kuva Rantalan kirjoittamista tutkimuksista sekä väitöskirjasta, jotka saimme häneltä lahjaksi. Alempi kuva on Rantalan hahmotus mallikansalaisen nelikentästä, jonne opettajan oli aiemmin sopeuduttava ja se on sovellettavissa myös nykypäivään. Nelikenttä on iso ja kuvaa sitä, että laki sallii paljon. Kuitenkin vielä nykypäivänäkin paikallisyhteisöt ja niiden kirjoittamattomat säännöt rajoittavat opettajan elämää myös työajan ulkopuolella. Pohdimmekin kysymystä siitä, onko opettaja koskaan täysin vapaa-ajalla. Onko opettajan työ sittenkin ympärivuorokautista?

Terkuin,

Vallankumoukselliset

 

 

Hei,

Saimme blogikirjoitukseemme toiveen, että kertoisimme miten skypekeskustelu nimikkotutkijamme Hanna Posti-Ahokkaan kanssa sujui. Päätimme koota keskustelusta lyhyen kirjoituksen tänne blogiin!

Hanna Posti-Ahokas on Jyväskylän yliopistossa toimiva tutkija, jonka juuret ovat kotitalousopetuksessa sekä kansainvälisessä yhteistyössä. Hän oli valinnut artikkelinsa ja samalla tukimusaiheemme kurssin nimeä hyväksi käyttäen: Posti-Ahokas teetti eräällä kurssillaan muutama vuosi sitten kaupunkiseikkailuihin liittyvän tutkimuksen, jota hän käytti hyödykseen oman työnsä kehityksessä. Tämä tutkimus on hyvä esimerkki siitä, kuinka myös kiireinen yliopistonlehtori pystyy työnsä lomassa tutkimaan omaa työtänsä eli mennä kohti tutkivaa työtapaa. Posti-Ahokkaan mielestä on tärkeää, että opettaja välillä pysähtyy tutkimaan omaa opetustaan, sillä vain pienen vaivan näkemällä on helppoa kehittää omaa toimintaansa eteenpäin. Tutkimuksen voi liittää osaksi kurssia, jolloin tutkimusmateriaalin saanti on vaivatonta.

Keskustelun lomassa saimme myös paljon hyviä vinkkejä siihen, miten meidän tulisi kehittää tutkimustamme eteenpäin. Omien kokemuksiensa kautta Posti-Ahokas osasi kertoa, että suunnittelemamme tutkimus ei luultavasti tuottaisi tulosta, sillä yksi kaupunkiseikkailu ei ihmistä paljoa muuta. Hän sai meidät innostumaan valokuvien käytöstä tutkimuksen materiaalina, ja suunnittelemme nyt muuttavamme tutkimuksen hieman toisenlaiseksi. Hänen avullaan muokkasimme myös tutkimuskysymystämme laajasta hieman tarkemmaksi. Saimme myös vinkiksi, että tutkimus kannattaisi ottaa osaksi kurssia, jolloin seikkailun jälkeen olisi mahdollista pitää ajatusten purkutilaisuus. Skypetapaaminen herätti meissä kaikissa paljon uusia ideoita, ja tästä on nyt hyvä jatkaa eteenpäin!

Terveisin,

Seikkailijat

Olimme tänään tapaamassa nimikkotutkijaamme Sirkku Kupiaista. Kupiaisen tekemä tutkimus koski lukion valinnaisuutta ja pääsimme keskustelemaan hyvin laajasti aiheesta sekä ylipäänsä Suomen koulutusjärjestelmästä.

Tapasimme Athenan dosenttikirjastossa ja alkujännityksestä huolimatta, tapaamiseen varattu aika vierähti nopeasti ja hyödynsimme hyvin tiistain ryhmätapaamisessa kokoamamme tutkimukseen liittyvät kysymykset. Keskustelun aiheemme vaihtelivat ruotsin pakollisuudesta, yliopiston pääsykriteereihin asti.

Kupiainen kertoi meille tutkimuksesta todella kattavasti ja luontevasti. Todellinen mielenkiinto aiheeseen oli hyvin ilmeinen ja omaa innostusta herättävä. Välillä jopa vastaten kysymyksiin, joita emme ehtineet edes kysyä. Hänellä oli myös omaperäisiä näkemyksiä asioiden eteenpäin viemisestä ja virkistäviä ideoita, silti säilyttäen realistisen otteen muutoksen mahdollisuuksista.

Fiiliksemme tapaamisen jälkeen olivat hyvin positiiviset ja inspiroituneet. Saamamme tieto herätti meissä uudenlaista mielenkiintoa kohti koulutuksen kehittämistä.

//Lukiotiimi

Moikka moi kaikille!

Ryhmämme Suunnannäyttäjät pääsi tapaamaan nimikkotutkija Janne Varjoa näin perjantaisena syysaamuna.

Olimme jokainen lukeneet lööppiimme liittyvän artikkelin: “Ei oikein mikään oo mun juttu” – Ei-tyypillinen koulutuksellinen siirtymä peruskoulusta eteenpäin. Ennen tutkijan tapaamista kokoonnuimme keskustelemaan artikkelista heränneistä ajatuksista ja mietteistä sekä kokosimme kysymyksiä tutkijalle esitettäväksi. Mielenkiintoista oli huomata, että artikkeli oli kirjoitettu vahvasti laadullisesta näkökulmasta ja tutkittavien henkilöiden määrä oli hyvin pieni.

Tapaamisessa jatkettiin tutkijamme kanssa keskustelua aiheesta. Tutkijan tausta on painottunut koulutussosiologiaan mutta emme huomanneet tekstiä lukiessamme koulutuspolitiikkaan liittyviä viitteitä. Lähestyimme artikkelia omasta kasvatustieteellisestä näkökulmasta. Tutkimuksen lähtökohtana oli havainto maahanmuuttajataustaisten nuorten vaikeammasta kiinnittymisestä koulutukseen ja 2. asteen koulutuksissa pysymiseen ja siitä, että mistä ilmiössä on kysymys ja mitä asialle voisi tehdä. Tutkimuksella haluttiin rikkoa käsitystä perinteisestä yhtenäisestä koulutuspolusta. Kyselylomakeaineiston pohjalta valittiin 11 nuorta, jotka edustivat epätyypillistä koulutuspohjaa, jolle he olivat ajautuneet joko tahtomattaan tai tietoisesti. 

Oli mielenkiintoista kuulla tutkijalta tutkijaryhmän yhteistyöstä tutkimuksen tiimoilta sekä heidän työnjaostaan, jossa hyödynnettiin jokaisen osaamista ja kiinnostuksen kohteita. Saimme vinkkejä omaankin ryhmätyöskentelyyn ja jokaisen ryhmänjäsenen vahvuuksien hyödyntämiseen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

 

Suunnannäyttäjät

Viimeisen viikon aikana olemme kulkeneet alkuperäisistä lööpeistä kohti aktuaalisia faktoja. Luettuamme artikkelin tajusimme, että pelkän lööpin perusteella esitystä varten tekemämme pohdinta osoittautui olevan melko lähellä maalia. Tämä oli hyvä lähtökohta ryhmämme jatkotyöskentelylle, sillä olimme olleet melko luottavaisia esityksestämme pohdittuamme sen sisältöä pitkään ja monelta kantilta. Artikkelissa oli tehty samankaltaisia lähtökohtaisia määrittelyitä kuin mitä olimme ajatelleet, ja tutkimuskysymyksemme vastasi tutkimuksessa selvitettyjä asioita. Tiesimme tutkimuskysymyksemme kuitenkin olevan liian yleisluontoisia, ja tutkimuksessa käytetyt varsinaiset tutkimuskysymykset olivatkin ymmärrettävästi astetta akateemisempia ja tarkempia.

Artikkelista kävi ilmi, että se on pidemmän projektin ensimmäinen osa. Tämä aiheuttaa meille hieman haasteita, sillä emme tule saamaan kaikkiin epäselviin kysymyksiin tässä vaiheessa vastausta. Tutkijatapaaminen varmisti tämän, sillä osaan esittämistämme kysymyksistä joudumme odottamaan vastauksia myöhemmin ilmestyvästä, tutkimuksen toiseen osaan eli haastattelututkimuksiin perustuvasta artikkelista. Tutkijatapaaminen oli kuitenkin monella tapaa avartava. Esimerkiksi kurssin ensimmäisellä tapaamiskerralla vierailleen tutkijan painotus rahoitukseen liittyvistä asioista kävi myös tässä tapauksessa selväksi, sillä rahoituksen saamisen todennäköisyys oli vaikuttanut kyseisen aiheen valintaan. Tuntuu jotenkin karulta, että markkinat määrittelevät myös tieteen arvon ja tämänkaltainen riippuvaisuussuhde on päässyt syntymään. Tiede vaatii aikaa, meidänkin aiheemme tutkimusaika on 4 vuotta, ja rahoituksen määräytyminen sen hetkisten yhteiskunnallisten mielenkiinnonkohteiden perusteella ei kuulosta kovin kauaskatseiselta.

Tutkimuksessa on paljon sellaista, mikä aloittelevista tieteenharjoittajista tuntuu haastavalta. Puhutaan numeerisista mittareista, Cronbachin alfasta sekä varianssianalyysistä. Osasimme kuitenkin kysyä mielestämme oikeita kysymyksiä ja saimme tapaamisessa tutkimukselle niin sanotusti käytännöllistä lihaa luiden ympärille. Tutkimus konkretisoitui kuullessamme ajasta ja tavoista, joille tutkijat tekivät kuukausia taustatyötä ennen kyselytutkimusta. Muun muassa eettiset kysymykset nousivat uuteen valoon kuullessamme eri kaupunkien erilaisista käytännöistä, esimerkiksi lupa-asioissa. Myös tutkimuksen konkreettisten tavoitteiden yhteys tutkimusaiheeseen oli mielenkiintoinen, sillä maahanmuuttajien koulutusvalintojen muodostumisen tutkimista ei välttämättä aivan suoraviivaisesti yhdistetä esimerkiksi opinnonohjauksen järjestelmätason uudistuksiin.

Koemme päässeemme nyt raapaisemaan tutkimustamme pintaa syvemmältä. Kuukausien tai jopa vuosien työ muutaman sivun artikkelissa avautuu varmasti seuraavien viikkojen aikana lisää, ja tutkimusaihe sekä siihen liittyvät kysymykset kuoriutuvat kerros kerrokselta paljastaen koko ajan uutta tietoa.

Tutkimuksentäyteistä viikkoa kaikille!

Terkuin,

Mamut rokkaa

Moikka kaikille!
Tänään tapasimme heti aamutuimaan oman nimikkotutkijamme Heidi Krzywacki:n. Hän on matematiikan didaktiikan yliopiston lehtori. Melkein koko digijengimme pääsi paikalle ja saimme mukavat keskustelut Heidin kanssa aikaan. Varattu 1.5 tuntia hurahti nopeasti. Joko te olette tavanneet nimikkotutkijanne?

Heidi on ollut mukana tekemässä uutta opetussuunnitelmaa. Hänen pääaineensa on ollut matematiikka. Meille luettavaksi annettu artikkeli käsitteli matematiikkaa ja uutta opetussuunnitelmaa matematiikan kannalta. Yllätyimme artikkelin aiheesta, koska lööppimme viittasi vahvasti digitalisaatioon ja oppikirjaopetukseen. Artikkeli ei juurikaan käsitellyt digitalisaatiota.

Saimme esitettyä Heidille monta etukäteen mietittyä kysymystä, mutta osaa kysymyksistä emme edes ehtineet kysyä. Digijengimme jäi vielä hetkeksi tapaamisen jälkeen purkamaan keskustelua ja kirjottamaan selkeämmin ylös vastauksia. Digijengi laittoi tietysti Skypen päälle niitä varten, jotka eivät fyysisesti päässeet osallistumaan.

Yllätyittekö te nimikkotutkijatekstienne aiheista? Olivatko ne aivan erilaisia kuin tutkimussuunnitelmanne aiheet?

Linnea/Digijengi

Digitaalinen oppiminen aiheuttaa päänsärkyä ja heikentää ryhtiä, kirjoittaa kahdeksasluokkalainen 13.9.2017 Helsingin Sanomien yleisönosastolla. Kuulostaako tutulta tuoreille yliopisto-opiskelijoillekin? Itse ainakin jumitin niskani täydellisesti heti ensimmäisellä opiskeluviikollani, kun digilaitteiden käyttöni kasvoi yhtäkkiä räjähdysmäisesti.

Puhuttaessa digitaalisesta oppimisesta tai digitaalisista opetusmateriaaleista ei usein ole kyse pelkästä materiaalista vaan laajemmasta oppimiseen liittyvästä kokonaisuudesta. Koulussa tai korkeakoulussa tapahtuva oppiminen on muutakin kuin omaksuttu tieto ja oppimiskokemukseen ja ihmisenä olemiseen liittyy esimerkiksi myös fyysinen ulottuvuus. On tärkeää, että digitaalisen oppimisen hyökyaalto koulumaailmaan on saanut jotkut oppilaat ottamaan kantaa heitä koskevaan asiaan.

Tutkimustuloksia, varsinkin pitkäntähtäimen sellaisia, saamme vielä odottaa. Erityisesti laadullinen tutkimus olisi tarpeen, jotta oppimiseen liittyvät uudet ilmiöt tulisivat näkyviksi.

Ajankohtaisesta asiasta kuitenkin kirjoitetaan ja keskustellaan. Tähän postaukseen kokosin joitakin linkkejä kirjoituksiin, jotka aiheesta ovat ilmestyneet parin vuoden sisällä. Suosittelen lukemaan ja kommentoimaan. Ja jos vastaan tulee aihetta koskeva juttu, liitä linkki kommentteihin.

Lapsiasiainvaltuutettu: “Digilaitteiden käytön rajoittaminen parantaa koululaisen oppimistuloksia.”

Liisa Keltikangas-Järvinen: Peruskoulun tasa-arvoisuus on nyt karkaamassa.

Tutkimus: Kynä ja paperi auttavat oppimaan tehokkaammin kuin tietokoneen näpyttely

Liisa Keltikangas-Järvinen: Tietotekniikkaan perustuvan opetuksen kolme legendaa

Näistä kirjoituksista nousee esiin monta mielenkiintoista teemaa ja keskustelunaihetta, joihin voisi palata syvällisemmin myöhemmin ja varsinaiseen ryhmämme tutkimukseen liittyen.

Itselläni herää näitä kirjoituksia lukiessa kysymyksiä liittyen digitaalisen oppimisen tasa-arvoisuuteen ja valinnanvapauteen sekä siihen, onko koulujen digiloikassa otettu huomioon lapsilähtöisyys. Onko esimerkiksi digitaalisten ympäristöjen hallinta sellainen taito, joka yksinkertaisesti kuuluu oppia ja osata, jotta voi olla täysivaltainen kansalainen ja ihminen? Entä jos rahaa hyvään ja toimivaan laitteeseen ei ole? Onko pakoreittiä, jos havaitsee digilaitteiden (myös opiskelu- ja muun asialliseen tarkoitukseen liittyvän) käytön olevan jollainlailla haitallista omalle tai vaikkapa oman lapsen hyvinvoinnille?

Digi on kaikkialla, tätä aikaa ja tulevaisuutta. Lopuksi linkki Werner Herzogin tuoreeseen dokumenttiin Internetistä.

Docventures: Lo and Behold

Tässä siis pienenpieni pintaraapaisu aiheen parissa käydystä julkisesta keskustelusta. Mikä pistää teidän silmäänne ja mikä teema puhuttelee? Ja tosiaan lisää linkkejä saa lisätä!

 

Kati/Digijengi

Kari Uusikylä kirjoittaa blogissaan huolestaan digin noususta. Uudessa opetussuunnitelmassa teknologiaa ja viestintää koskeva osaamisalue on nostettu keskiöön.  Vuonna 2016 käyttöönotetussa opetussuunnitelmassa on kirjattu tavoitteet tieto- ja viestintäteknisen osaamisen kehittämiselle ja nuorille opetetaan mm. tiedonhankintaa, käsittelyä ja nettietikettiä

Blogissa Uusikylä kuvaa ”digimaailman sydämessä” Piilaaksossa kasvavaa trendiä. Teknologiagurut haluavat välttämättä laittaa lapsensa kouluun, joissa ei ole tietokoneita eikä tabletteja. He näkevät, että perinteissä opetuksessa panostetaan lasten kykyyn ajatella ja kehittää ominaisuuksiaan, sen sijaan että ”synkronoidaan aivojen yhteyttä kehoon käyttöjärjestelmien välillä.” Nämä teknologian asiantuntijat pitävät digiä uhkana lapsen kehityksen kannalta, sillä digi ei pysty opettamaan tärkeitä perusarvoja ja nuorilta voi jäädä puuttumaan järkeä, viisautta ja tunneälyä. Ihmiset ovat huolissaan netin sieluttomuudesta, digi turruttaa ihmisen omat tunteet kun ne ovat ulkoistettu koneelle.

Vanhemmat ovat usein huolissaan kun nuorten vapaa-aika kuluu yömyöhään sosiaalisessa mediassa, älypuhelimen tai tietokoneen parissa. Useiden nuorten motivaatio opiskelua kohtaan laskee kun netin maailma on kiinnostavampaa kun koulunkäynti. Suomessa on kansainvälisten vertailujen mukaan edelleen korkeat oppimistulokset, mutta nuorten koulumotivaatio ja kouluviihtyvyys on alhaista. Sen sijaan että kauhistellaan nuorten kiinnostusta digiin, voisiko sitä käyttää avaimena jolla saadan nuoret opiskelmenaan heille mielenkiinoisella tavalla? Monilla digin kritisoijilla taitaa unohtua myös digin yhteisöllinen puoli, teknologia mahdollistaa asioiden jakamisen ja yhdessä tekemisen.

Milläs linjoilla itse olette, onko digin asema koulussa ja opetuksessa noussut jo liiallisuuksiin vai onko digin käytön lisääntyminen ennakointia tulevaisuuteen?

Tässä myös linkki inspiraationa toimivaan artikkeliin: https://kariuusikyla.com/2017/09/04/miksi-digigurut-moittivat-nettia/

Sandra/Digijengi

Ryhmämme sai lööpin  ¨Luovat ideat syntyvät yhteisöissä¨ ja alaotsikkona ¨Tiedemaailmassa kohistaan: Onko luovuus lopultakin vain sosiaalista?¨ Viime kerralla meille sitten paljastettiin oma nimikkotutkijamme ja tutkimus johon lööppimme viittasi. Saimme luettavaksi artikkelin Line by line, part by part: collaborative sketching for designing, Härkki Tellervo, Seitamaa-Hakkarainen Pirita, Hakkarainen Kai, 2016.  Artikkelin tutkimus analysoi yhdessäsuunnittelua autenttisen suunnittelutehtävän avulla. Koehenkilöt olivat käsityönopettajaopiskelijoita ja heidän tehtävänään oli suunnitella ryhmässä 3D palapeli näkövammaisille lapsille. Tutkimuksessa videoitiin ryhmätyöskentelytilanteet ja analysoitiin niissä tuotetut luonnokset. Tutkimuksessa esitettiin kolme kysymystä: 1 Millä tavoin yhdessä työskentely heijastui luonnosteluun? 2 Millä tavoin jaksottainen yhdessä tehty luonnostelu edistää suunnittelua? 3 Millaiset yhdessä tehdyt luonnokset edistää suunnittelua? Tutkimuksessa luokiteltiin erilaisia tapoja luonnostella ja kuvailtiin ne hyvin yksityiskohtaisesti. Analyysin mukaan luonnostelu voi johtaa korvaamattomiin mahdollisuuksiin suunnittelussa ja joka ryhmällä oli oma tapa käyttää ja hyödyntää luonnostelua. Tutkimus tuli samaan päätelmään kuten aiemmat, että luonnostelu on tärkeä suunnittelun työkalu, yksi monen ohella.

Meidän mielestämme tutkimuksen otos tuntui melko suppealta; vain kolme ryhmää joissa kolme jäsentä ja kaikki henkilöt olivat naisia. Meistä tuntui, että tutkimus pikemminkin kuvaili suunnitteluprosessia  kuin olisi tuonut merkittävää uutta tietoa. Pohdimme tutkimuksen tulosten merkityksellisyyttä. Tuoko tutkimus mitään uutta? Tuntui, että itsestään selvää asiaa kuvailtiin ja analysoitiin todella perin pohjin. Myöskään tutkimuksen loppupäätelmä ei yllättänyt meitä. Voihan olla, että tulos tuo uutta jollekin, jolle luova työskentely ei ole tuttua. Vaikka aihe oli meidän mielestä erittäin kiinnostava, jäimme pohtimaan mitä tärkeää tai uutta tietoa saimme tekstistä. Jäi aika tyhjä olo uuden tiedon oppimisen kannalta.

Odotamme innolla nimikkotutkijamme tapaamista ja vastauksia kysymyksiimme.

Luova yhteisö / Peppi ja Mari