Moikka kaikki! Kirjoittamassa täällä tänään Venla ja Wilhelmina aiheenamme teknologia ala-asteella. Yhä nuoremmat hallitsevat älypuhelimien, ipadien ja tietokoneiden käytön. Parhaimmillaan teknologia voisi tarjota siis jo ala-aste ikäisille uusia ja innostavia tapoja oppia.
Koulujen kovaa vauhtia tapahtuva teknologisoituminen herättää kuitenkin paljon kysymyksiä meissä ja varmasti myös monissa muissa. Lapset tulevat kouluun eri tasoisina teknologian käyttäjinä. Joku lapsista on saattanut koko lapsuutensa leikkiä käyttäen lelunaan ipadia, toinen taas on istunut hiekkalaatikolla tehden hiekkakakkuja. Kuinka nämä erot vaikuttavat lapsien selviytymiseen koulu-uransa ensimmäisistä vuosista?
Täytyy muistaa, etteivät kaikki vanhemmat halua tai pysty tarjoamaan lapsilleen lapsuutta teknologian ympäröimänä. Moni vanhemmista varmasti toivoo lapsensa mieluummin leikkivän ulkona toisten lasten kanssa, kuin internetin virtuaali- maailmassa. Tulee myös pohtia lasten motoristen taitojen kehittymistä, jos kaikki normaali leikkiminen ja työskentely jää pois tekniikan alta. Toki ipad:in pyyhkiminen kehittää sorminäppäryyttä, mutta miten käy notkeuden ja liikkuvuuden? Osaavatko tulevaisuuden lapset vielä tehdä kuperkeikan kuin luonnostaan?
Vaikka lapsi osaisikin sujuvasti käyttää älypuhelinta ja Ipadia, se ei tarkoita että hän osaisi itse hyödyntää niitä opetuksessa. Tässä kohtaa mukaan tulevat opettajat, joiden tehtävänä olisi sekä hallita teknologisten laitteiden käyttö, mutta myös niiden hyödyntäminen sujuvasti opetuksen välineenä. Riittävätkö opettajien resurssit tähän?
Herää myös kysymys, mitä teknisten vempainten käyttö opetuksessa aiheuttaa lasten keskittymiskyvylle? Ja kuinka paljon huomiota esimerkiksi ipad:in käyttö tunneilla vie itse opetukselta? Jokainen on varmasti huomannut miten helppoa oppitunnin lomassa on viestitellä kavereiden kanssa, kun itsehillintä pettää ja ajattelee vain katsovansa parijuttua ihan nopeasti ja pian huomaakin jo kuinka puolet tunnista on kulunut eikä ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä oppitunnin aikana on oikeasti tapahtunut. Teknologian mukana olo saattaa siis mahdollisesti hämärtää rajaa oppitunnin ja vapaa-ajan välillä.
Tekniikan käytöllä opetuksessa saattaa olla opetuksen mielekkyyteen erittäin positiivinen vaikutus, sillä sen avulla voidaan tehdä erilaisia harjoituksia ja tehdä opiskeltavista aiheista hauskempia ja mielenkiintoisempia, mikä puolestaan parantaa keskittymistä ja sitä kautta toivottavasti myös oppimistuloksia. Toisaalta ymmärrettävää myös on, etteivät kaikki vanhemmat välttämättä edes halua lastensa tuijottavan erinäköisiä ruutuja päivät pitkät, eihän se ole kovin hyväksi silmille ja eikö jatkuva ruudun tuijottaminen myös stimuloi aivoja eri tavalla?
Tekniikan käytöllä opetuksessa on varmasti myös erittäin positiivinen vaikutus, jos ajatellaan erilaisia oppijoita. Esimerkiksi visuaalisesti asiat sisäistävien lasten kannalta juuri ipad:in käyttö varmasti helpottaa oppimista. Mitä mieltä olette? Löytyykö teiltä omakohtiasia kokemuksia teknologian käytöstä ala-asteellanne? Meillä se taisi rajoittua lähinnä niihin säännöllisen epäsäännöllisiin ATK-tunteihin koulumme ainoassa tietokoneluokassa.
Venla & Wilhelmina/ teknologia kouluissa
Intressant skrivet. Ni hade fråga ganska många frågor på olika ställen. Vet inte vilka jag ska svara på! Men jo i allmänhet så har teknologin ökat en massa i skolor och t.o.m. i förskolor börjar de sakta men säkert använda sig av ipads. Jag tycker att barn skall få vara barn och vara ute och leka och lära sig genom lek och böcker i början i alla fall. Sedan i lågstadiet på de högre klasserna kan de ju börja använda all möjlig teknologi som gör inlärning kul, men inte för mycket. Det har inte så stor skillnad om ett barn som kommer till skolan är en teknologisk expert eller inte. Barn lär sig fort. Litet i sänder är bra. Det gäller för skolor och för föräldrarna att vara aktiva med barnen och få dem intresserade och involverade i olika aktiviteter och sport, annars är det mycket möjligt att barnet endast vill spela på datorn och inte göra mycket annat. Själv använde vi datorer ganska lite i lågstadiet. Inte skulle jag har behövt dem heller. Man blir faktist distraherad lätt om man börjar surfa och hålla på med något annat på ipaden än det man egentligen skulle göra. Det gäller sig för barnen att hålla sig fokuserade och att läraren överser vad som händer i klassrummen.
Carolina – Suomessa paperit ovat ihmisiä tärkeämpiä
Moi!
Pakko kertoa ehkä vähän yllättävästäkin tuloksesta: yhdessä vielä tekeillä olevassa väitöskirjatutkimuksessa todetaan, että älypuhelimien ja padien käyttö rippikoulutunneilla rauhoitti tunneilla olemista. Riparilaiset saivat pitää älylaitteita koko ajan esillä tunneilla ja niitä tietysti myös hyödynnettiin tuntien aikana eri tavoin. Riparilaiset olivat tuntien aikana myös hoitaneet omia asioitaan: lukeneet viestejä yms, mutta se ei ollut häirinnyt tunneilla mukana pysymistä. Opettajat, isoset ja riparilaiset olivat todenneet, että tunnit olivat toimivia ja yllättävän rauhallisia. Riparilaisille oli muuten ollut vaikea tottua siihen, että yhtäkkiä puhelimet saavatkin olla esillä ja käytössä tunneilla.
Tää nyt ei liittynyt ala-asteikäisiin, mutta kerroinpa kuitenkin! Ja huomioitavaa tietysti, että tutkimus on vielä kesken ja kohteena oli vain yksi rippikoulu. Ja eihän tuntien sujuvuus ole kiinni vain laitteista ja välineistä. Ehkä haasteena ei olekaan teknologia, vaan opettajien taidot opettaa kriittistä teknologian käyttöä, antaa juurikin teknologiakasvatusta ennemmin kuin opettaa vain teknologian käyttöä.
Mulle tuli tästä mielee uutinen, jonka joskus muistan netistä lukeeneeni. Se liittyi juuri tähän mistä Heini kirjoittikin, että kuinka esimekiksi älypuhelimien tai tabletin käyttö rauhoittaa nuoria tuntien aikana. Teknologiaa käyttämällä nuoret kokee jaksavansa keskittyä ja motivoitumaan tunnetien aikana paremmin.
Perinteiset, vanhat opetusmenetelmät eivät enää tunnu toimivat, kun nuoret eivät jaksa tuntien aikana keskittyä. Perinteiset opetustyylit koetaan tylsinä ja puuduttavina, jolloinka luokassa levottumuus lisääntyy ja keskittymiskyky itse tunnin aiheeseen katoaa.
http://yle.fi/uutiset/nuoret_pisa-menestys_takaisin_puhelimilla_ja_puhumalla/6967359
Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Teknologia tulee varmasti olemaan tulevaisuudessa osa jokapäiväistä koulunkäyntiä, sille me emme mahda mitään. Mutta kuinka paljon, se jääkin nähtäväksi. Kouluoppiminen onkin nyt suuren haasteen ja muutoksen edessä. Teknologiakasvatus tulee varmasti olemaan tarpeellista.
Olen samaa mieltä, että teknologian rooli kouluissamme tulevaisuudessa kasvaa. Se on vääjämätön osa yhteiskunnallista kehitystä, joka ei koskaan pysy paikallaan. Ehkä kielioppiakin voidaan opiskella jonkinlaisessa pelimaailmassa, lapsille tuttu virtuaalinen maailma voi toimia tehokkaana oppimisympäristönä. Isoimpana uhkana näen fysilogiset haitat kuten altistumisen jatkuvalle sähkömagneettiselle säiteilylle sekä mahdollisen eriarvoisuuden oppilaiden keskuudessa. Siksi mielestäni onkin välttämätöntä, että koululaitos tarjoaa tarpeelliset työvälineet kaikille oppilailleen ihan niin kuin se on tehnyt tähänkin asti; kynät ja kumit on saatu koulusta.
Sari Moore
Kiitos hyvästä ja innostavasti blogitekstistä!
Olitte mielelläni hyvin kiinnittäneet huomiota motoristen taitojen kehittymiseen, itselläni ei ollut edes käynyt mielessä, että teknologian käytön lisääntymisellä voi olla sellaisiakin vaikutuksia.
Minulle tuli mieleen myös, että poistuvatkohan vapaavalintaiset ATK-tunnit kokonaan, kun teknologiasta tulee kouluissa joka päiväistä ja matikan tunneillakin opetellaan koodaamaan? Onko tällöin enää tarvetta erillisille ATK-kursseille, joilla opetellaan tekstinkäsittelyä, taulukkolaskentaa tai kotisivujen tekemistä?
Moikka, mielenkiintoinen aihe, josta vieraileva tutkijakin oli huolissaan kurssin ensimmäisellä kerralla.
Itse näen hyvää ja huonoa teknologian tuomisessa osaksi ala-asteen opetusta. Kirsti Lonka puhuu hesarin haastattelussa tämän päivän nuorista diginatiiveina ja koululaitos taas edustaa digimuukalaista. On totta, että elämä koulun ympärillä muuttuu ja kehittyy teknologian ympärillä ja kehityksen pitäisi avata oppimista. Tuleeko siis tasa-arvon nimessä rajata koulu paikaksi, jossa teknologian hyödyntämisen taidoista ei ole mitään hyötyä? Toisaalta koulu ei saisi olla liikaa irrallaan oppilaiden muusta elämästä, jolloin riskinä on kouluviihtyvyyden ja yksinkertaisesti opiskelun mielekkyyden vaarantaminen. Todella kaksijakoinen aihe mielestäni ja siksi niin kovin mielenkiintoinen ja ajankohtainen.
Tässä vielä linkki Kirsti Lonkan haastatteluun:
http://www.hs.fi/elama/Kouluprofessori+K%C3%A4rsin+itse+koulussa++luokassa+pit%C3%A4isi+olla+hauskaa/a1400041386828
Tasa-arvo teemat ovat kyllä hankala aihe, niin tässä kuin muussakin. Kaikilla on erilaiset lähtökohdat ja niistä sitten saa enemmän tai vähemmän hyötyä opiskeluun. Esimerkiksi ala-asteella meillä oli jonkin verran tietotekniikka opetusta koulun tioetokoneluokassa. Itse tutustuin silloin tietokoneisiin ensimmäistä kertaa elämässäni, joten oli aika ilmiselvää, etten osannut laittaa edes laitetta päälle aluksi. Aika moni muu osasi ja tunsin oloni hieman ulkopuoliseksi. Niillä, joilla oli tietokone kotona, olikin sitten taitoja jo käytää sähköpostia, internettiä, wordia, exceliä, eli heille opetustunnit olivat ihan tuttua kauraa ja muille totista työtä. Tämä sama kaava tosin toistuu monissa muissakin aineissa/aiheissa. Joidenkin vanhemmat pystyivät enemmän auttamaan lastensa opintoja tai kustantamaan hänelle harrastuksia koulun ulkopuolella, jotka sitten vaikuttivat opiskelusuorituksiin koulussa, toisten vanhemmat taas eivät voineet tarjota samanlaista tukea.
Näkisin tämän olevan verrannollinen koulutuksen periytyyvyyden mahdollisiin syihin. Jos lapsella on akatemmiset vanhemat, hän todennäköisemmin saa lapsuudesta alkaen erilaista tuntumaa sivistykseen ja oppii erilaisia asioita, kun lapsi, jonka vanhemmat ovat esimerkiksi työläisiä. Näin ollen lapsella voi olla jo kouluun mennessä erilaiset valmiudet selviytyä ja se voi näkyä opinnoissa. Nykyteknologian näkisin osana tätä kotoa tulevaa “perintöä”.
Ihan totta!
Lapseilla on jokaisella koulun alkaessa erilaisen taustan, jolloinka nykyteknolgia tulee varmasti olemaan osana lasten kotoa saatua perintöä. Se jo itsessään asettaa lapset epätasa-arvoiseen asemaan koulun alkaessa. Toiset ovat jo pienestä pitäen oppineet käyttämään kosketusnäyttöä ja lähettämään älypuhelimilla viestejä. Toisten lasten perheissä teknolgia ei ehkä ole samalla tavalla ja yhtä vahvasti perheen arjessa esillä, kuin toisilla.
Tämä on asia, joka tulee opettajien ja koulun ottaa huomioon. Eikä se saa olla tekijä, joka sulkee lapsen opetuksen, luokkaryhmän tai leikkien ulkopuolelle.
Paljon on kiinni opettajan ammattitaidosta, asenteesta ja siitä, missä määrin teknolgiaa koulupäivän aikana käytetään.
Ite muistan, kuinka ala-asteella atk-tunneilla tietokoneen käynnistettyä jäin vain tuijottamaan näyttöruutua, muiden alkaessa jo ahertaa tehtävien parissa. Hämmentyneenä ja epävarmana katselin näyttöä ja mietin, että mikä ihmeen
ctrl alt del!?!? Ei mulla ollu mitään käsitystä, mitä olisi pitäny tehdä. Meni ainakin kymmenisen minuuttia, ennen kuin uskalsin mennä kysymään apua, että hei mä en saa mun tietokonetta käyntiin.
Kaikki (?) varmaan jo ovat lukeneetkin viimeiaikoina uutisista siitä opettajasta, joka antoi oppilaiden kantaa pulpetit ulos luokkahuoneesta? Hän mainitsi Voima-lehden haastattelussa siitä, että hän on omassa luokassaan saanut toimimaan kännyköiden käytön hyvin.
http://fifi.voima.fi/artikkeli/2014/syyskuu/10-teesia-tulevaisuuden-koulusta
Voisiko tästä pohtia sellaista, että, jos kännyköiden käyttö koulussa ei ole kielletty hedelmä ja sitä ei tarvitse piilotella, se menettää hohtoaan siinä määrin, ettei ole tarvetta käytää puolta tunnista facebookia lukiessa? (Tai jos joskus käyttääkin, niin se ei ole maailmanloppu?)
Itse koin ensimmäisellä luennolla olini hyvin epäilyttväksi, kun kaivoin laukusta kännykän esiin ja tein sinne muistiinpanoja. Istuinhan eturivissä ja olen tottunut, ettei kännykän näpertely ole kovin suortavaa toimintaa. Luennolla oli mielestäni suorastaan riemastuttavaa, että meitä kannustettiin “kirjautumaan vaikka heti kurssin Moodle alustalle, jollemme ole vielä sitä tehneet”. Olo oli aika hämmentynyt, että ihan luvan kanssa saa käyttää ipadia/kännykkää ja että oikein kannustetaan siihen! Loppuluennosta olo oli jo rennompi ja oli oikeastaan varsin hauskaa tehdä muistiinpanoja tai googlata ipadillä. Se oli “ihan niin kuin normaalissakin elämässä tekisin”, ei niinkuin “koulussa tehdään”.
[“Se oli ihan niin kuin normaalissakin elämässä tekisin”]
Vähän sama kysymys sinullekin, M-M. Määrittele meille “normaali elämä”, ja voimme syventää keskustelua. No, kommenttisi oli kuitenkin lainausmerkeissä, joten itsekin kai kritisoit tuota määritelmää? Olemme saaneet paljon oppia ja koulutusta siitä, miten määritellään “hyvä ihminen” ja mikä on “normaalia”. I am getting an allergic reaction by now….
“Normaali elämä” vertautui tässä tilanteessa “kouluelämään”, eli se tarkoitti “koulun ulkopuolista elämää”. Aina nämä kaksi eivät kohtaa kovin läheisesti. Kouluelämässä voi olla hyvinkin erilaiset toimintamenetelmät, kuten ulkoaopettelu ja kokeet, kuin siellä koulun ulkopuolisessa elämässä. Toki em. tapoja voidaan harrastaa myös työpaikkojen koulutuksissa.
Mihin siis viittasin tällä “normaalilla”, oli “minun tavanomainen elämäni koulun ulkopuolella”. Kuten huomaat, en yrittänyt määritellä “normaalia” kenenkään muun puolesta, joten en näe aihetta saada siitä kovin kauheita allergiareaktioita. “Normaalia” kun käytetään aika normaalisti korvaamaan sanoja “yleinen” ja “tavanomainen”. Riittäisikö tämä selitys poistamaan allergian aiheuttamat näpyt? 🙂
Kiitos huolestasi mahdollisten „näppyjeni“ suhteen, Mina-Maria, much appreciated. 🙂 Tämä ei nyt varsinaisesti spesifisesti kuulu tämän blogin teemaan, mutta vastaan lyhyesti kuitenkin – ja pahoittelen sivuraidetta blogista vastuullisilta. Niin, se on aina erityisen huolestuttavaa, kun moni (melkoisen ylimielisesti suhteessa ympäröivään maailmaan) määrittelee „normaalin“ omalla henkilökohtaisella toiminnallaan sekä siihen liityvillä käytännöillä ja omilla käyttäytymisen muodoilla. Yleinen yhteiskunnallinen konnotaatio kuitenkin usein on (vaikka sinua en siitä missään nimessä syytä), että normaalius on „hyvää“ ja „ideaalia“, ja epänormaalius „pahaa“, mihin on usein assosiotunut stigman liittäminen ja „normaalin“ enemmistön (tai vallassa olevan „normaalin“ vähemmistöauktoriteetin) pyrkimys erottaa/marginalisoida nämä „epänormaalit“ elementit yhteisöstä. Deskriptiivisistä normeista onkin usein kehkeytynyt injunktiivisia normeja. Se on vaarallinen sana, jonka käyttö voitaisiinkin rajoittaa matematiikkaan ja kaunokirjallisuuteen (jota tämä blogikin ehkä osittain on 🙂 ). Voi hyvinkin olla, että minulla tämän sanan kammo korostuu sen takia, että tähän kevääseen asti elin yli 20 vuotta englanninkielisessä maailmassa, jossa „normaali“-käsitteen perusmerkityksen myöhemmin kehittyneet assosiaatiiviset lisämerkitykset ovat ehkä suomen kieltä sosiaalisesti merkittävämpiä ja kiistanalaisempia?
Tämä on monia mielipiteitä herättävä aihe. Heinin kommentista ipadien käytöstä rippikoulussa tuli mieleen, että luultavasti ala-asteella ipadien käyttö luo rauhallisuutta tunnin aikana, kun he keskittyvät kivaan juttuun silmä kovana. Mutta voihan olla, että se levottomuus ruutuun töllöttämisen johdosta tulee vasta jälkikäteen.
Teknologialla opetuksessa ja lasten vapaa-ajalla on tosiaan hyviä ja huonoja puolia. Teen lastenhoitohommia kolmen lapsen perheessä, ja suurin kilpailija ulosmenolle on jokin tietokonepeli tai Netflix. Liikunnalliset leikit jäävät vähemmälle, vaikka kuinka yrittää innostaa. Kohta pitää alkaa keksiä sellaisia, jossa yhdistyy liikunta ja teknologia, muitakin kuin Wii, sellaisia ulkona käytettäviä.
Niin kuin Mina-Maria ja Mirjam-Laura jo vihjasivatkin siihen suuntaan, että teknologia vaikuttaa myös lasten kesken siihen, kuinka suosittu on. On mielestäni todella raakaa, jos syrjitään teknologian osaamattomuuden tai sen puutteen takia. Lelujen kohdallahan tätä on ollut jo kautta aikojen. Ja vaikka lasta ei syrjittäisikään, hän ei yksinkertaisesti voi välttämättä osallistua johonkin leikkiin, jos hänellä ei ole jtn. Hienot ja kalliit laitteet luovat myös itsekkyyttä enemmän, kun niitä ei suostuta tai edes saa lainata ja teknologia asioiden opetus kavereille ei aina innosta.
Hyvä pointti, että teknologian osaaminen ei välttämättä tarkoita sitä, että osaisi hyödyntää sen käyttömahdollisuuksia “oikeissa” asioissa koulun penkillä. Esimerkiksi juuri oikean tiedon haku niin suuresta määrästä on lapsille hankalaa. Opettajilla on kova työ itselläänkin pysyä teknologian perässä, niin riittävätkö rahkeet ja aika opettaa lapsille sitä mukaa. Ehkä tulevaisuudessa kouluissa voisi olla teknologiaan erikoistunut tuntiopettaja..
Tuulikki, minun veikkaus on, että atk-tunnit pysyy juuri jatkuvasti muuttuvan teknologian takia, ja lapsillekin on pakko tulla jotain uutta, vaikka niin taitavia ovatkin. Erilaisista oppijoista tuli mieleen sekin, että kognitiivisten ja motoristen vaikeuksien omaavilla lapsilla on myös hieno mahdollisuus hyödyntää teknologiaa. Peleistäkin oppii englantia, että kyllä näitä hyviä puoliakin löytyy.
Omista ala-aste ajoista en tosiaan muista, kuin sen, että teknologia juttuja ei paljoa ollut. Opetin kerran kolmasluokkalaisille PowerPointin käyttöä, ja he tekivät innoissaan eläimistä diaesityksen. Opetin sen koulunkäyntiavustajana, koska opettaja ei hallinnut PP:tä itse kovin hyvin.
Tulipas paljon tekstiä:D no mutta lopuksi haluisin vielä sanoa, että Mina-Marialta tuli hieno psykologinen näkökulma “kielletystä hedelmästä”. Siinä onkin suuri kysymys, että jos puhelimen käyttö olisikin sallittua, kiehtoisiko sen käyttö koulussa ylipäätänsä paljoa. Jos tämä vapaus tulisi kouluissa, olisi täydellinen vapaus taas ensin rajoitettu siinä määrin, että päätetään tunti ja mitä, milloin, miten saa käyttää. Siitä voisi tulla katastrofi, mutta onhan valtuudet aina palauttaa vanha rajoitus. Kuka uskaltaa kokeilla..
Kaikkea kohtuudella. Mielestäni teknologian kehittyminen on hieno asia, mistä voi väärinkäytettynä tulla ongelma. Miten siis saisimme kohdistettua mielenkiinnon juuri “oikeisiin asioihin”? Kun muistelen itse ala-asteen esitelmiä milloin mistäkin vesinokkaeläimestä, voin vaan yrittää laskea kuinka kauan kului aikaa löytää kirjaston kirjoista tietoa juuri siitä yhdestä tietystä eläimestä. Usein tietoa ehti löytää vain juuri tarvittavan määrän eikä esimerkiksi tiedon karsimista tarvinnut kovin paljon miettiä. Nykyään tiedonhakuprosessi tapahtuisi lähimmällä tietokoneella kirjoittaen http://www.google.com ja “vesinokkaeläin”, jolloin tarvittavat tiedot saisi heti näytölle kuvien kera. Jäljelle jäävän ajan voisi hyödyntää johonkin muuhun tärkeään. Kenties koko tehtävästä voisi tällöin tehdä soveltavamman ja haastavemman, kun tehtävän tekoon varattu aika ei menisi ainoastaan tiedonhakuun. Tärkeää olisi mielestäni ylläpitää muita elämän alueita (pihaleikit, harrastukset, ystävät, koti) tasapainossa suhteessa tietokoneen (ja muun teknologian) käyttöön siten, että teknologia kulkisi arjessa luontevasti mukana yhtenä osatekijänä, ei koko elämää haittaavana häiriötekijänä.
“…jos kaikki normaali leikkiminen ja työskentely jää pois tekniikan alta.”
V & W, voisitteko ystävällisesti määritellä omasta näkökulmastanne tuon sana- ja käsitehirviön “normaali”?
Monipuolinen pohdinta, Venla ja Wilhelmina! Liittyen ajatuksiinne siitä, että lasten motoriset taidot saattavat jäädä heikoiksi teknologian tultua yhä isommaksi osaksi lasten leikkejä, muistui mieleeni lukemani artikkeli lastenpsykiatri Jari Sinkkosen ajatuksista nykylasten leikkimisen suhteen. Sinkkonen on huolissaan siitä, että lapset eivät enää juurikaan leiki fyysisiä leikkejä, esimerkiksi pihaleikkejä, vaan istuvat yhä suuremman osan ajasta näyttöruutujen edessä. Tämä voi hänen mukaansa lisätä lapsen häiriökäyttäytymistä, koska lapset eivät pääse purkamaan energiaansa liikkumalla. Tähän liittyen herää kysymys, miten lapset jatkossa osaavat liikkua luonnossa ja arvostaa luontoa, kun leikit keskittyvät yhä enemmän sisätiloihin?
Yhä useamman lapsen leikkivälineenä on iPad tai älypuhelin. Sinkkonen on huolissaan myös siitä, että lapsilla ei enää tunnu olevan tekemisen puuttetta. Olen itsekin huomannut, että jotkut vanhemmat työntävät kitisevälle lapselle nopeasti iPadin saadakseen tämän rauhoittumaan. Tämä johtaa Sinkkosen mukaan siihen, ettei lasten luovuus pääse aktiiviseen käyttöön, sillä lapset eivät joudu enää juurikaan keksimään itselleen tekemistä. Tämä onkin jatkuvia virikkeitä tarjoavan nykymaailman haaste.
Linkki esimerkkiartikkeliin: http://yle.fi/uutiset/lastenpsykiatri_sinkkonen_anna_lapsen_leikkia_vauhdikkaasti/6915317
Kehitys näyttää minusta vahvasti menevän siihen suuntaan, että teknologia leviää koulutusmaailmaan ja siihen ei auta muu kuin sopeutua ja tutkia käytännön keinoja, jotta se toteutuisi lapsen oppimisen ja hyvinvoinnin kannalta parhaiten.
Heittäisin pallon vanhemmille ja yhteiskunnan muille aikuisille auttaan lapsia löytämään tasapaino tämän kaiken keskellä, jotta kosketus luontoon, liikuntaan ja leikkiin ( jossa on aito ihmiskontakti) säilyy. Voi tuntua väsyneestä aikuisesta työpäivän jälkeen helpolta ratkaisulta antaa lapsen uppoutua teknologian maailmaan, mutta yhtälailla aikuinenkin varmasti höytyisi retkestä metsään lapsen kanssa.
Todella mielenkiintoista keskustelua!
Itselläni on hyvin kaksijakoinen suhtautuminen teknologiaan oppimisessa ja opetuksessa; hyviä puolia on paljon, mutta uskoisin, että teknologia ei ole ainoastaan pelastus. Esimerkiksi näissä keskusteluketjuissa esiin tullut oppimisen ja käsin kirjoittamisen yhteys herättää kysymyksiä teknologia-avusteisista muistiinpanoista.
Eriarvoistuminen on myös erittäin hyvä pointti, sekä siinä mielessä, ettei kaikilla ole mahdollisuutta hankkia esimerkiksi älypuhelinta, mutta myös siinä mielessä, etteivät kaikki vanhemmat halua hankkia älypuhelinta. Älypuhelimen omistaminen ja mukana kantaminen on hintansa puolesta myös aika suuri vastuu pienille lapsille. Antaisimmeko puhelimen arvoisen summan rahaa käteisenä alakouluikäisen lapsen vastuulle? Lapsi aistii kyllä myös vanhempien tunnelman, kun puhelin häviää tai rikkoutuu. Perheelle, jossa puhelimeen on ollut varaa juuri ja juuri, tämä on iso juttu.
Haluaisin nostaa yhdeksi keskustelun aiheeksi teknologien “uhka”-puolelta teeman, jota huomatakseni ei vielä ole käsitelty: langattoman teknologian turvallisuus. Olen kerännyt tähän alle muutamia linkkejä viimevuosina julkaistuihin artikkeleihin aihepiiristä. Erityisesti langattoman teknologian soveltuvuudesta lapsille on liikkeellä hyvin ristiriitaista tietoa (sekä puhelimen säteilyyn että siitä irtoaviin palonestokemikaaleihin liittyen). Monissa maissa viranomaiset ovat varoittaneet esimerkiksi lasten kännyksen käytöstä ja Suomessa STUK on puoltanut lasten kännyköiden käytön rajoittamista. Myös Euroopan Neuvosto on kehottanut jäsenmaitaan kieltämään kännyköiden ja langattomien verkkojen käytön kouluissa ja luokkahuoneissa. Suomessa onkin jo tehty yksittäisiä toimenpiteitä tähän suuntaan: http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2012/02/07/yle-koulu-kielsi-kannykat-terveysriski/201222654/139.
Älypuhelimet säteilevät enemmän kuin muut laitteet, myös silloin, kun niihin ei puhuta. Samoja kysymyksiä turvallisuudesta on esitetty myös wlan-verkkojen suhteen. Elämme langattoman teknologian ja materiaalien suhteen ihmiskoetta, jonka lopputulos voi vaikuttaa suuresti tehtyjen investointien järkevyyteen joidenkin vuosien kuluttua.
(Yritän liittää linkit seuraavaan kommenttiin, kun roskapostifiltteri ei anna minun lähettää tätä kommenttia.)
Muutamia näkökulmia aiheeseen:
Ylen artikkeli kännykkäsäteilystä:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/04/24/kannykkasateilyn-mahdolliset-terveyshaitat-vaativat-lisatutkimusta
WHO:n lausunto kännyköistä ja syövästä:
http://www.iarc.fr/en/media-centre/pr/2011/pdfs/pr208_E.pdf
Sipoon valtuustoaloite lasten suojaamiseksi sähkömagneettiselta säteilyltä: http://sipoo1.tjhosting.com/kokous/20141646-10-1.PDF
Taloussanomien artikkeli kemikaaleista, myös elektroniikka mainitaan:
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2012/06/09/nojatuolissa-voi-piilla-myrkyllinen-yllatys/201231065/310
Ja jos elektroniikan kemikaalipuoli kiinnostaa (ja ruotsi taittuu), Underkastelsen-dokumentti käy asioita läpi aika karmivalla tavalla läpi sieltä pelottavimmasta päästä. Dokumentin esittely täällä: http://ymparistoterveys.blogspot.fi/2011/10/underkastelsen-dokumentti.html.
Odotan todella mielenkiinnolla näkemyksiänne aiheesta!
Jahas, “kommenttisi odottaa hyväksyntää”. Ilmeisesti linkkien lisääminen vaikuttaa spämmäykseltä. Jos että halua odotella ylläpidon hyväksyntää, voitte googlata vaikka sanoilla “kännykkä”, “säteily” ja “koulussa”, jolloin pääsette käsiksi esimerkiksi Ylen ja Aamulehden artikkeleihin.
Ett mycket intressant ämne. Knappast kommer vi att kunna hindra utvecklingen och antagligen blir användningen av teknologi allt vanligare i skolan.
Precis som ni skriver i inlägget så undrar jag hur det kommer att gå med barnens motoriska utveckling om största delen av undervisningen sker med hjälv av teknologi. Kommer barn i framtiden att lära sig skriva med penna och papper, eller gör de sina anteckningar på datorn? Man kommer säkert att allt mer medvetet måsta se till att barn har aktiviteter som utvecklar dem motoriskt.
Jag började också fundera på hur det påverkar barnen psykologiskt att allt mer surffa omkring i den virtuella internet-världen? Blir de mer otåliga individer? Alltid ute efter att ha någon sorts stimulans? Detta hade någon anna också tagit upp här i kommentarerna.
Sälv tror jag att teknologin, då den används på ett klokt och medvetet sätt som ett verktyg i undervisningen, kan ge helt nya möjligheter. Men jag tror ändå att användning av datorer och Ipad’s m.m. är något man kan lära sig ännu som vuxen. Jag har svårt att tro att barn som inte lärt sig använda dator redan i dagisåldern skulle ha några större problem att ta fast sina jämnåriga i utvecklingen då de börjar skolan.
Tässä kirjoituksessa ja sen kommenteissa on nostettu tarkasteluun tärkeitä kysymyksiä. Näen huolen lasten fyysisten kykyjen ja mielikuvituksen, luontosuhteen sekä aivojen toiminnan kehityksestä aiheellisena, mutta kunhan kotona kaikki aika ei mene ruutuja tuijotellessa, on mielestäni (eriarvoisuutta aiheuttavat taloudelliset vaateet lukuunottamatta) hyvä, että lapset käyttävät uutta teknologiaa koulutyöskentelyssä. Tämä opettaa heitä pärjäämään tulevaisuuden (työ)elämässä toisella tavalla, kuin vielä monilta osin omana peruskoulu- ja lukioaikanani harjoitettu hiljaa istuminen, muistiinpanojen kopioiminen taululta ja tarkkaan rajattujen tehtävien ratkaiseminen. Koska tiedon hakemisen ja soveltamisen kyvyt sekä kriittinen lukutaito ovat nykyään tarpeellisempia, kuin asioiden ulkoa muistaminen, on teknologian hedelmälliseen (oppimista tukevaan) käyttöön opettaminen mielestäni tärkeää, jotta tieto- ja viestintätekniikan taidot eivät jää pelkän vapaa-ajan somettelun tasolle (jossa tosin myös tarvitaan kriittistä lukutaitoa). Kuitenkin, kuten totesin jo kommentissani “Teknologia kouluissa – uhka vai mahdollisuus?” -kirjoitukseen, teknologisista vempaimista ei saisi tulla itsetarkoitus. Ne ovat mielekkäitä työskentelyn välineitä vain suhteessa siihen, miten ne edistävät oppimista.
Mielenkiintoinen postaus ja paljon hyviä pointteja kommenteissa!
Maailma on teknologian kannalta katsottuna muuttunut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana enemmän kuin koko sen olemassaoloaikana yhteensä. Nykyinen koululaitos on kehitetty täysin erilaiseen historialliseen ympäristöön kuin missä nyt eletään, ja siksi olisikin aika sitä koskeville perustavanlaatuisille muutoksille. Teknologia on yksi nykyisen koulumaailman haasteista, kuten jo monesti on keskustelussa tullut esille.
Kaikilla ei ole samanlaista mahdollisuutta saada älypuhelinta tai iPadia omakseen, joten siksi tässäkin asiassa tasa-arvon huomioiminen on tärkeää. Teknologia on niin suuressa osassa nykyisessä yhteiskunnassa ja etenkin työelämässä, että sen opettaminen koulussa on välttämätöntä. Kaikille tulisi kuitenkin luoda yhtäläiset mahdollisuudet sen oppimiseen. Haasteena onkin, että miten tämä toteutettaisiin. Teknologia on kuitenkin niin kallista muihin opetusmateriaaleihin verrattuna, ettei kouluilla ole resursseja tarjota sitä edes välttämättä jokaiseen luokkaan.
Hyvä kommentti Minnalta tiedonhakuun liittyen! Itselläni ei tullut tällaista edes mieleen, mutta tottahan se on että tiedonhaku on teknologian avulla niin paljon helpompaa kuin jos apuna on pelkästään kirjoitetut tekstit ja teokset. Tiedonhakua ja sen myötä myös lähdekritiikkiä olisi ensiarvosen tärkeää opettaa!
Enligt mig är det onödigt att ge små barn (dagisbarn) telefoner/tabletter/datorer på grund av att de med största sannolikhet inte ens förstår vad det är. Det blir otroligt dyra leksaker att ha om man inte på något sätt får det lilla barnet att förstå hur dyra “leksaker” de har i händerna. Nog lär man sig att använda datorer senare också i livet, senast i skolan.
Har en bekant som hade lärt sitt barn att läsa bilderböcker på hennes Ipad och när det kom tiden att läsa ur en rikig bok kunde barnet inte byta sida för att hon försökte göra likadant som man gör på en tablett (föra fingret från höger till vänster). Samtidigt kan detta vara roligt men väcker också frågan om barnen inte lär sig grundkunskaper som att byta sida i en bok?
Mielenkiintoinen blogikirjoitus, ja olettepa kommentoineet monipuolisesti tätä aihetta!
Minussa herätti erityisesti pohdintaa keskustelu liittyen tiedon määrän suurenemiseen sekä aiempaa helpompaan ja nopeampaan tiedonhakuun. Nykypäivän perusteknologian avulla tieto mistä aiheesta ja mistä päin maailmaa vain on aivan muutaman sormennäpäytyksen päässä.
Lapset kasvavat valtavan informaatiotulvan keskellä; arkaluontoiset ja lapsen kehitystä mahdollisesti haittaavat tiedot/uutiset/kuvamateriaalit ovat mahdollisia lapsellekin löytää, välillä tahattomastikin. Koen, että kouluilla on suuri vastuu lasten opettamisessa järkevään tiedonhakuun sekä lähdekriittisyyteen. En ole tietoinen, missä määrin tällaista opetusta nykyään kouluissa on, mutta uskon ja toivon, että tulevaisuudessa jo ala-asteella käsiteltäisiin monipuolisesti turvallista ja kriittistä tiedonhakua sekä löydetyn tiedon paikkansapitävyyden arviointia.
Ihan uskomattomasti nousi ajatuksia tästä! Muutama asia, joita en tähän enää kirjoita, liittyy näihin ajatuksiin, ja löytyy blogiviikon aloituspostauksen kommenteista.
Teknologia on niin hurjan nopeasti kehittyvä osa-alue, että koulutuksellakin on paineita kehittyä sen mukana. Pystyykö kehitys pysyä sen mukana? On hieman pelottavaa miettiä teknologian pitkäaikaisvaikutuksia, sillä juuri sen vaikutuksista aivoihin ja motorisiin kykyihin yms. ei ole vielä voitu tutkia koko elämän ajalta. Jää nähtäväksi, ovatko vaikutukset positiivisia, negatiivisia vai kumpaakaan.
Pöyristyttävää ainakin on, että 2-vuotiaille tyrkätään jo ipad käteen viihdykkeeksi aina, kun lasta vähän itkettää tai tylsistyttää. Tämän seurauksena 4-vuotiaat ovatkin parempia käyttämään ipadia kuin aikuiset. Positiivista tosin on, että lapsi oppii tutkimalla ja kokeilemalla, mihin teknologia antaa mahdollisuuden pelejen ja muun merkeissä. Hauskaa on myös huomata, kuinka 60+ ihmisetkin voivat helposti oppia käyttämään teknologiaa, josta heidän nuoruudessaan ei ole osattu uneksiakaan. Tässä voivat olla 4-vuotiaat lapsenlapset apuna auttamassa. Itsekin opin nopeasti käyttämään älypuhelinta, vaikka “kapinoin” sellaisen hankkimista vastaan pidempään kuin monet muut, eikä kotonani ollut internettiä ollessani lapsi. Äitini ei osannut edes kirjoittaa tietokoneella muutama vuosi takaperin, ja nyt hän chattailee kanssani whats appissa ja jakaa kännykällä facebookkiin kuvia harva se hetki. Teknologia auttaa kieltämättä uuden oppimisessa sekä lapsia että aikuisia.
Riparitutkimukseen kommentoiden, voi olla, että tunnelma rauhoittuu, mutta itse ripareilla monta vuotta työskennelleenä koen, että ripari on paikka, jossa nuoret pystyvät hetkeksi tiputtaa roolinsa, jota kantavat normaalisti ja herkistyvät vain toisiaan ja itseänsä varten. Koen sen olevan ihanaa, kun leireillä vahingossa vierottautuu puhelimesta lähes kokonaan. Tosin viime kesän leirillä huomasin, että 15-vuotiaat tytöt viettivät jokaisen tauon puhelin kourassa, joten ehkei asia menekään enää niin… Se on sääli, sillä se rikkoo ehkä “eristyksissä arjesta” fiilistä, jonka itse saan leireillä, kun en ole kokoajan yhteydessä muuhun maailmaan.
Lisäksi hieman samaan liittyen, oppilaat selkeästi ovat rauhassa saadessaan näprätä puhelinta, mutta siitä tulee kenties hieman epäkunnioittava olo opettajaa tai esiintyjää kohtaan… Minua harmittaa normaalissa kanssakäymisessäkin, jos kaveri tuijottaa puhelimen ruutua silloin, kun hänelle yrittää puhua. Se jättää perinteisen kommunikoinnin hyvin toisarvoiseksi, kun pitää aina olla yhteydessä koko muunkin maailman kanssa. Etenkin teinien keskuudessa tätä näkee paljon, eivätkä he edes välitä pyytää läsnäolon puutettaan anteeksi. No eivätpä kai, kun ei kukaan koe siinä mitään outoa. Tulipa nyt vanhoillista kommenttia sitten täältäkin suunnalta 😀
Paitsi mä nyt muuttaisin heti kommenttini jos voisin, sillä yleistin aikalailla teinit nyt tietynlaiseksi, vaikka iäkkäämmätkin keskittyvät anteeksipyytelemättä älypuhelimeensa enemmän kuin ympäröiviin ihmisiin ja tapahtumiin. Itse teen sitä juuri tällä hetkellä…. Pahoittelut siis kärjistetystä tyhmästä ilmaisusta!
Niin paljon hyviä kommentteja tullut teiltä, että en ala kaikkia mainitsemaankaan!
Minnan ajatus siitä, että aikaa jää muuhun kuin tiedonetsimiseen, oli todella hyvä. Ehkä tällainen ajatusmalli voisi kehittää opiskelua enemmän siihen kaivattuun(?) luovempaan, innovatiivisempaa, soveltavaan tms. suuntaa, jossa tiedon ulkoaopettelu ei ole itsetarkoitus, vaan tärkeämäpää on mitä sillä kaikella helposti saatavilla olevalla tiedolla tekee tai onko se edes käyttökelpoista.
Meiran esiintuomat terveysriskit olivat todella tärkeä aihe. Niistä tuli mieleeni myös toisenlainen uhka, nimittäin tietoturvauhat. Ilmeisesti muutkin kuin salaliittoteoreetikot ovat nykyään huolestuneet siitä, että tietoturvauhat ovat aika todellinen asia. Kuitenkaan kovin monella ei varmasti ole käsitystä mitä nämä uhat sitten mahdollisesti pitävät sisällään ja miten niiltä voi suojautua. Toisaalta ihmisten tietoja voidaan kaapata, ja voidaanpa kaapata jopa kokonaisia tietokoneita, toisaalta nettiin päätyneet asiat pysynevät siellä ikuisesti ja monet eri tahot keräävät meistä tietoa enemmän tai vähemmän avoimesti. Minkälainen tietopankki vaikka parinkymmenen vuoden päästä on kerrättynä nykyisistä ipadiään naputtelevista pikkulapsista ja voiko sitä mitenkään taata, että siitä ei voisi olla jotain haittaa?
Olen Henrietan kanssa samaa mieltä siitä, että joskus on aika hajottavaa, kun ihmiset seurustelevat yhdessä ollessaanki enemmän puhelimensa kuin toistensa kanssa. Muutenkin ihan normaali toimintatapa kaikenikäisillä on se, että kaivetaan puhelin esiin heti kun esim. istutaan bussiin. Enää ei vaan katsella ikkunasta ulos aivot horroksessa. Liekkö tämä sitten hyvä tai huono asia? Jaa-a? Ehkä teknologian ohella olisi hyvä opettaa läsnäolotaitoja, vaikka mindfulnessia. Nykyhetki menee helposti ohi, jos on kiinni kännykässä. Toki se menee ohi myös silloin, jos on vaikka jatkuvasti jo ajatuksissaan tulevissa menoissa, eli en sano, että pelkästään teknologia aiheuttaa läsnäolon puutetta.
Tulipas ala-asteen ATK-tuntien mainitsemisesta nostalginen olo! Pitkälle on tultu siitä, että ehkä kerran viikossa päästiin näpräämään koulussa näppäimistön kanssa ja harjoittelemaan sähköpostin käyttöä. Nykyään tuntuu siltä, että monet lapset ovat suorastaan asiantuntijoita teknisten laitteiden kanssa ja peittoavat tässä näppäryydessä monet aikuiset. Luulisin, että nykyisin harvemmalle lapselle täytyy opettaa ensimmäisellä ATK-tunnilla miten tietokone käynnistetään.
Olen myös huomannut sen keskittymisen puutteen, minkä taskussa piilevä älypuhelin lapsille aiheuttaa opetustilanteissa: jos puhelimen käyttö kielletään kokonaan, ovat he hyvinkin levottomia ja salaa vilkuilevat laitteitaan. Jos taas käyttö sallitaan, luisuu keskittyminen usein lähes kokonaan netin ja viestien ihmeelliseen maailmaan. Mikä siis neuvoksi? Pitäisi varmaan keksiä jokin keino yhdistää mielekkäällä tavalla opetus ja älylaitteet, mutta kuinka se tehdään? Ja tosiaan entäs ne lapset joilla ei ole tabletteja ja älypuhelimia, miten he suhtautuvat, jos luokkatoverit yhtäkkiä saavatkin kaiken tiedon netistä, kun he itse tukeutuvat “pelkkään” kirjaan?
Ihanaa kun on tullut näin paljon kommentteja! Yksi syy tämän aiheen herättämään kiinnostukseen on varmasti sen ajankohtaisuudessa ja “väistämättömyydessä”. Kiitos muuten kaikille linkkaamistanne artikkeleista.
Joku taisi pyytää meitä määrittelemään omasta näkökulmastamme sanan “normaali”. Olen miettinyt asiaa jo jonkin aikaa, mutta yksiselitteistä vastausta ei taida olla. Kirjoittamassamme yhteydessä “normaali leikkiminen”, määrittelisin sen leikkimiseksi, jonka keskeinen väline ei ole jokin teknologinen laite. Olette oikeassa siinä, että normaali ei ole kovinkaan hyvä, eikä kuvaava sana tässä (tai missään) yhteydessä. Jokaisella meistä on erilainen käsitys siitä, mikä on normaalia, tai onko mikään.
Wilhelmina/ teknologia kouluissa