Kiitos kaikille!

 

Heippa kaikki!
Teknologia ryhmä täällä kirjoittelee viimeistä kertaa kurssin aikana. Kurssi on ollut mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Kiitosta kurssi saa myös sen tarjoamasta mahdollisuudesta osallistua blogiin ja oppimistehtäviin ruotsiksi.

Oppimistehtävien tekeminen on ollut mielekästä, tosin välillä myös haasteellista, sillä lukemamme artikkeli ei aina ole soveltunut oppimistehtäviin parhaalla mahdollisella tavalla. Oppimistehtävien kautta olemme päösseet tutustumaan tutkimuksen tekemiseen kiinnostavalla tavalla. Olemme kaikki iloisia siitä, että saimme tutustua juuri Hannele Niemen teknologiaa ja sen aiheuttamia muutoksia koulun toimintakulttuurissa käsittelevään tutkimukseen. Olemme kokeneet, että olemme saaneet siitä paljon irti. Viimeisellä ryhmätyökerralla huomasimme, kuinka eri tavalla nyt ymmärrämme artikkelimme ensimmäiseen lukukertaan verrattuna.

Päällimmäisenä ryhmässämme on viime viikkoina vallinnut jonkun sortin hämmennys kurssin jatkuvasti muuttuvien arviointikriteerien takia, joten palautteena jatkoa varten haluaisimme huomauttaa muutamasta asiasta. Kurssin ohjeistus on ollut jokseenkin sekava. Esimerkiksi se, kuinka blogia tullaan arvioimaan on muuttunut matkan varrella, mikä ei tuntunut aivan tasapuoliselta (osalla ryhmistä blogi-viikko oli mennyt, osalla vasta tulossa). Moni teistä varmaan tietää, että viime hetkillä, alle viikkoa ennen kurssin lopputyötä, tutkijatenttiä kävi ilmi ettei tenttiä voidakaan toteuttaa tavalla johon olimme koko kurssin valmistautuneet. Hannele joutui lähtemään Pekingiin ja tutkijatenttimme toteutettiin videon välityksellä. Tämä toki harmitti meitä kaikkia. Vaikka tentti ei ollutkaan sitä, johon olimme varautuneet se osoittautui hyväksi ja mielenkiintoiseksi kokemukseksi erilaisuudestaan huolimatta. Videoinnin jälkeen saimme vielä mielenkiintoista keskustelua aikaiseksi Mikaelin ja varjo ryhmämme kanssa. Nyt vain odottelemme Hanneleen vastauksia tiukkoihin kysymyksiimme. Kiitos kaikille kurssista ja erityiskiitos koulumenestyjät-ryhmälle varjo ryhmänämme toimimisesta 🙂

byebye

Terkuin  Emilia, Venla, Tuulikki, Kira, Henna, Wilhelmina ja Peppiina/ teknologia kouluissa

503 thoughts on “Kiitos kaikille!

  1. Kiitos teille kaikille! Kiva oli tehdä yhteistyötä tiedän kanssa. 🙂

  2. Hyvin selvisitte tästä vähän erikoisemmasta tutkijatentistä! Tosi harmillista, että kurssin “loppuhuipennukseksi” tarkoitettu osio jäi teiltä vajavaiseksi. Toivottavasti lopulta tutkijan vastausten saamisen jälkeen jää kuitenkin fiilis, ettette jääneet mistään paitsi.

    Itselleni on myös ehkä viimeisen viikon aikana konkretisoinut se, miten paljon kuluneen syksyn aikana on tullut opittua (niin tällä, kuin muillakin kursseilla). Ensimmäisiin luentoihin ja tehtäviin verrattuna ryhmätyöskentely ja oma ymmärrys aiheesta on parantunut kerta kerralta ja loppuvaiheessa yhteistyömme alkoi tuntua jo tosi saumattomalta – harmi kun juuri nyt se tietenkin loppuu!

Comments are closed.