Henkilökohtaisen julkisuuden hallinta nettiaikakaudella

Jere Majava

Netin hakukoneet osaavat kertoa jotain meistä kaikista. Miten henkilökohtaisten tai henkilöön yhdistettävissä olevien tietojen päätymiseen julkiseen verkkoon pitäisi yliopiston ja verkko-opetuksen piirissä suhtautua? Vastaus riippuu yhä siitä useammin, kysytäänkö tätä opettajilta vai opiskelijoilta.

Catherine Howell esitää, että suhtautuminen henkilökohtaisen
verkkoidentiteetin hallintaan jakaa opettajat ja opiskelijat kahteen
erilliseen leiriin. Lainauksen korostukset ovat
lisäämiäni:

“I am increasingly of the opinion that there is a major generation gap
emerging between older academics and administrators and students. For
the older academics, identity is protected through restricting access to it; by using the language of privacy and confidentiality to talk
about it; by preferring password-protected environments. For the
younger students, identity is protected by becoming your own publisher and marketer; the emerging consensus is that you control your image and reputation by editing (and circulating) it yourself. By
speaking first, not last. This generation gap may yet end up being more socially significant than the much-heralded ‘digital divide.’” (lähde)

Howellin havainto on osuva. Nettiyhteydet ja tarvittavat välineet ja taidot ovat yhä usemman hallussa. Sukupolviero ei siis niinkään perustu taitoihin kuin eroihin suhtautumisessa webbikulttuurin ilmiöihin. Oman kokemukseni mukaan suojeleva suhde oman nimen näkyvyyteen verkossa on tosin tyypillistä opettajien ja tutkijoiden lisäksi (vielä) myös suurimmalle osaa nykyistä opiskelijasukupuolvea. Tämä tilanne tulee varmasti meilläkin muuttumaan viimeistään, kun nettiaikakaudella syntynyt sukupolvi aloittaa yliopisto-opintonsa.

Kumpi näistä kahdesta koulukunnasta sitten on “oikeassa”? Vanhan kaartin varovainen suhtautuminen perustuu sinänsä järkevältä vaikuttavalle päättelylle: kaikki verkossa kertaalleen julkaistu on siellä teoriassa ikuisesti ja sieltä myös löydettävissä. Näin ollen verkkoon laitettavan materiaalin suhteen tulee olla erityisen varovainen. Nuoren polven näkemys edustaa kuitenkin nähdäkseni syvälisempää ymmärrystä verkosta ja sen toimintaperiaatteista.

Harva etenkään yliopistomaailmassa toimiva henkilö voi välttää itseään käsittelevien tietojen päätymistä verkkoon. Jos näiden materiaalien julkaisemiseen ei osallistu itse tai suhtautuu niihin liian suojelevasti, oma verkkojulkisuus jää kokonaan muiden käsiin. Mitä vähemmän tietoja hakukoneet henkilöstä löytävät, sitä satunnaisemia ja vinoutuneempia ovat tulokset ja sitä näkyvämmän paikan saavat epäoleelliset tai vähemmän suotuisat viittaukset. Haun kärjestä saattaakin löytyä oman kotisivun tai blogin sijaan oman opiskelutyön tai mielipidekirjoituksen murskakritiikki tai “hauskoja” valokuvia työpaikan pikkujouluristeilyltä.

Identiteetin hallinnan kannalta hakukoneet eivät ole vain salaisuudet julmasti paljastava oraakkeli, vaan ne toteuttavat myös yliopistomaailmalle tuttua periaateetta. Sivujen näkyvyys hakukoneissa perustuu ensisijaisesti niihin johtaviin linkkeihin (sivujen esteetön ja standardien mukainen toteutus auttaa toki myös). Tämä tarkoittaa, että henkilön yleiskuva webissä on seurausta muiden tekemistä linkeistä, käytännössä tieteellisten viittausten logiikalla toimivasta vertaisarviosta.

Pitäisikö jokaisen siis ryhtyä omaksi PR-agentikseen? Jossain määrin kyllä. Henkilöbrandin luominen nettiaikakaudella ei kuitenkaan voi perustua vain mielikuvamainontaan. Sitä ei myöskään tarvitse varta vasten rakentaa, vaan se voi syntyä myös verkkokeskustelujen ja vuorovaikutuksen sivutuotteena.

Aktiivinen ja avoin julkaisupolitiikka ja osallistuminen oman asiantuntija- tai tieteenalan keskusteluihin myös verkossa esimerkiksi oman blogin kautta takaa sen, että vähemmän tärkeät, nolot tai laaduttomat materiaalit jäävät itse tuotetun tai hyväksytyn materiaalin varjoon. Kritiikkiin on myös helpompi vastata, jos omien näkemysten näkyvyys on varmistettu.

Osallistumisyhteiskunta on täällä, oletko valmis?

Jarmo Levonen & Jere Majava

Artikkelissa kuvataan viestintäteknologioiden käytön synnyttämää
kulttuurista murrosta, sen merkityksiä ja ominaispiirteitä kirjoittajien
introdusoiman osallistumisyhteiskunnan käsitteen kautta.

Osallistumisyhteiskunta heijastelee kasvaneita julkisen keskustelun ja
poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksia ja niihin liittyvää
kuluttuurista murrosta. Osallistumisyhteiskunnan edellytyksiä ovat sekä
informaatioteknologioiden kehitys, erityisesti internetyhteyksien
leviäminen, sekä yhteiskunnan verkostomainen organisaatiomuoto.
Osallistumisyteiskunta on siten yhteiskunnan ensijaista tuotantotapaa
kuvaavan informaatioyhteiskunnan ja sen vallitseaa
organsoitumisperiaatetta kuvaavan verkostoyhteiskunnan käsitteellinen
jälkeläinen.

Osallistumisyhteiskunnalle ominaisia piirteitä ovat mm.:

  • vapaa pääsy tiedon tuottamisen tekniikoihin, julkaisuvälineisiin ja
    vuorovaikutuskanaviin,
  • toiminnan avoimuus ja läpinäkyvyys,
  • ko-operatiivisen individualismin eetos ja
  • vertaistuotanto.

Osallistumisyhteeiskunnan metaforan kuvaama kehitys on tärkeä
yhteiskunnallinen taustatekijä, joka tulisi ottaa huomioon koulutuksen
suunnittelussa ja koulutuskulttuurin kehittämisessä.
Osallistumisyhteiskunna käsite kuvaa osin jo olemassaolevaa
todellisuutta, mutta toimii samalla myös ohjelmajulistuksena
reflektiivisemmästä, avoimemmasta ja tehokkammin organisoidusta
julkisesta keskustelusta ja osallistumisen mahdollisuuksista.
Koulutusorganisaatioilla on keskeinen rooli osallistumisyhteiskunnan
edustaman vuorovaikutuskulttuurin mahdollistamisessa.

“Tämä on intro. Varsinainen teksti tulossa pian.” Noinhan me toimituksessa ajattelimme kesän alussa mutta vaikka pian onkin suhteellinen käsite, niin se ei veny loputtomiin, jotenka kirjoitus siirtyy seuraavaan numeroon.

Numeron esittely

Numeron teemana on tulevaisuus tai ainakin sen eräät puolet. Aihe poikkeaa temaattisesti aika voimakkaastikin Piirtoheittimen edellisten numeroiden teemoista, joissa ennen muuta on pyritty raportoimaan, jakamaan ja jalostamaan verkko-opetuksen kokemuksia ja tuloksia, sitä mitä on jo tehty. Nyt yritämme avata keskustelua tulevasta. Vaihtelu virkistää, toivottavasti.

Ensimmäisessä artikkelissa Jarmo Levonen ja Jere Majava pohtivat internetin uuteen kehitysvaiheeseen, jota myös semanttiseksi webiksi tai Web 2.0 kutsutaan, vaikutuksia koulutuksen sektorilla. Artikkelissa kuvataan viestintäteknologioiden käytön synnyttämää kulttuurista murrosta, sen merkityksiä ja ominaispiirteitä kirjoittajien introdusoiman osallistumisyhteiskunnan käsitteen kautta. Osallistumisyhteiskunnan edellytyksiä ovat sekä informaatioteknologioiden kehitys, erityisesti internetyhteyksien leviäminen, sekä yhteiskunnan verkostomainen organisaatiomuoto. Osallistumisyhteiskunta on siten yhteiskunnan ensijaista tuotantotapaa kuvaavan informaatioyhteiskunnan ja sen vallitsevaa organsoitumisperiaatetta kuvaavan verkostoyhteiskunnan käsitteellinen jälkeläinen.

Toisessa tekstissä Jere Majava esittelee kolme webin/netin uuteen kehitysvaiheeseen liittyvää avainkäsitteitä: read/write web, web of data ja web 2.0. Jere arvelee että “joudumme jälleen päivittämään tietojamme, tällä kertaa ehkä myös monia perustavampia käsityksiämme webistä vuorovaikutuksen ja siten myös oppimisen alustana”.

Kolmannessa kirjoituksessa Raimo Parikka käsittelee oppimisympäristöjen tulevaisuudesta esitettyjä kaavailuja. Teksti on samalla myös puheenvuoro Helsingin yliopiston uuden oppimisalustan valintaprosessiin. Visiona on web 2.0 yhteensopiva yliopisto.

Neljäntenä on sosiaalipsykologian laitoksen johtajan, professori Anna-Maija Pirttilä-Backmanin haastattelu Laatua laadunvalvontaan. Suomalaisissa yliopistoissa on jo vuoden verran taitettu peistä yliopisto-opetuksen laadusta ja laadunvalvonnasta. Piirtoheitin avaa omalta osaltaan palstansa tälle keskustelulle. Aloitamme laitoksen ja sen johtajan näkökulmasta. Toivomme vilkasta keskustelua jo nyt ja myös lehden seuraavissa numeroissa ensi syksynä.

Numero ei ole täysin vailla kokemuksia. Sanna-Marja Heinimo esittelee Viikin kampuksella saatuja kokemuksia tenttiakvaariosta eli tentin järjestämisestä verkon välityksellä. Opettajat ja opiskelijat tuntuvat tyytyväisiltä uuteen mahdollisuuteen. Kokeilu onkin parhaillaan laajenemassa muille kampuksille.

Heittimessä Jere Majava pohdiskelee nettijulkisuuden hyötyjä, haittoja ja seurauksia meidän jokaisen julkisuuskuvalle. Kannattako itse kunkin ryhtyä omaksi PR-agentikseen?

Tekstien kommenttipalstat ovat perinteiseen tapaan auki eri- ja samanmielisille kirjoittajille. Toivomme vilkasta osallistumista kesästä huolimatta. Otamme vastaan myös uusia juttuehdotuksia ja valmiita kirjoituksia. Seuraavan numeron ilmestymisajankohta on elo-syyskuun vaihde.

Piirtoheittimen toimitus 31.5.2006

Tenttiakvaario tenttimisen työkaluna – kokemuksia Viikin kampukselta

Sanna-Marja Heinimo

Tehokas opiskelija suorittaa keväällä useita kursseja, joiden lisäksi haluaisi tehdä yhden kirjatentin. Tiedekuntatenttipäivät sattuvat hankaliin ajankohtiin tenttiin valmistautumiseen nähden. Opiskelija huomaa yllätyksekseen, että tentti on mahdollista tenttiä tenttiakvaariossa, jolloin tenttimisajan voi päättää ja varata itse. Tenttipäivänä opiskelija suuntaa kohti tenttitilaa Viikissä, ilmoittautuu tenttiin tiedekirjaston lainaustiskillä. Tenttitilassa hän aloittaa tenttikysymyksiin vastaamisen, kun on kirjautunut koneelle ja avannut tentin. Kysymyksiin vastaaminen käy kätevästi koneella ja omia vastauksia on mukava tarkistaa ja parannella, kun ne ovat luettavia ja helposti muokattavia. Tentin tallennettuaan opiskelijasta tuntuu, että tällä tavalla hän haluaisi tehdä useamminkin tenttejä. Kun kesä on opintojen kannalta hiljaista aikaa, päättää opiskelija tarkistaa, löytyisikö akvaariosta muita tenttejä, joita voisi suorittaa kesän aikana.

Tenttiakvaarion taustaa

Edellä kuvattu kertomus on ote opiskelijan arjesta Viikissä. Tenttiakvaariojärjestelmä on ollut käytössä Viikin kampuksella vuodesta 2003 lähtien. Sitä ovat käyttäneet ennen kaikkea maatalousmetsätieteellisen tiedekunnan opettajat ja opiskelijat mutta myös biotieteellisen ja farmasian tiedekuntien väki. Tenttiakvaarion suurin hyöty opiskelijalle on siinä, että opiskelija voi päättää itse, milloin tenttii tentin. Opettajat taas ovat arvostaneet sitä, ettei yksittäisiä opiskelijoita varten tarvitse enää tehdä tenttjä, kun akvaarioon on perustanut tentin, johon on luonut tenttikysymyspankin. Opiskelijoiden vastauksia on miellyttävää lukea koneelta. Tenttivastaukset säilyvät järjestelmässä ja sieltä käsin ne on helppo tarkastaa.

Ensimmäinen yliopiston tenttiakvaariojärjestelmä oli teknisesti vaativat ja monimutkainen. Opettajalta kului aikaa järjestelmän käytön opetteluun, minkä vuoksi yliopistolle haluttiin kehittää oma, yksinkertaisempi järjestelmä. Vanha järjestelmä ei ollut aina myöskään luotettava. Vuoden 2005 aikana kehitettiin ohjelmistoyrityksen kanssa uusi järjestelmä, joka saatiin käyttöön vuoden 2006 helmikuussa. Opettajat ovat kiitelleet uutta järjestelmää aiempaa helpommaksi käyttää.

Tenttiakvaarion käyttätarkoitus

Tenttiakvaariosta kuullessaan opettajat kysyvät, millaisissa tenteissä tenttiakvaariota voi käyttää. Tenttiakvaariotentin ei tarvitse olla rakenteeltaan tietynlainen. Kun opiskelija avaa tentin, tulee koneelle esiin vastaustila, johon vastaus kirjoitetaan. Tietokoneella vastaaminen luonnollisesti edellyttää, että vastauksen voi kirjoittaa näppäimistöllä. Järjestelmän avulla tentitään sekä perinteisiä kirjatenttejä että luentokursseihin liittyviä tenttejä. Tenttiakvaariotilat saattaisivat ruuhkautua, jos yksittäisen opintojakson kaikki opiskelijat ohjattaisiin tekemään tentti akvaariossa. Hyväksi toimintatavaksi on osoittautunut käytäntö, jossa uusintatenttijät neuvotaan tenttimään akvaariossa. Kirjatenttejäkin opiskelijat ovat käyneet tenttimässä, mutta suurempikin määrä opiskelijoita voisi käyttää akvaariota tenttimiseen.

Tentin luominen akvaarioon

Ennen tentin luomista opettaja suunnittelee, millaisen tentin hän haluaa tehdä akvaarioon. Opettaja päättää tenttikysymysten määrän sekä miettii, millaisia teemoja tentittävään kokonaisuuteen sisältyy. Tenttiakvaariossa opettaja luo kutakin kysymystä kohden kysymysryhmän, josta arpoutuu opiskelijan vastattavaksi yksi tai useampi kysymys. Kysymysryhmän kysymykset ovat vaihtoehtoisia, samaa teemaa käsitteleviä kysymyksiä. Tällä pyritään siihen, että jokaiselle opiskelijalle arpoutuu vastattavaksi omanlaiset tenttikysymykset, vaikka kukin kysymys on opettajan ennakkoon päättämästä teema-alueesta. Tenttien tarkistaminen luonnollisesti muuttuu, kun yksittäiset opiskelijat tekevät tenttejä silloin tällöin. Tenttivastausten lukeminen koneelta on kuitenkin mukavaa opettajalle. Lisäksi hän voi kirjoittaa tenttiä tarkistaessa helposti opiskelijalle palautteen, joka lähtee automaattisesti opiskelijalle sähköpostitse, kun opettaja tallentaa tarkistetun tentin.

Jokaisesta tiedekunnasta löytyy tenttiakvaariopääkäyttäjä, joka aktivoi opettajalle tunnuksen tenttiakvaariossa. Tämän jälkeen opettaja voi luoda tentin akvaarioon. Kun tentti on valmis, asettaa opettaja tentin opiskelijan saataville, jolloin opiskelijat voivat alkaa ilmoittautua akvaariotenttiin. Opettaja saa tiedon akvaariotenttiin ilmoittautuneista opiskelijoista sähköpostiinsa, mutta myös tenttiakvaariosivuilta
löytyy kaikki tarvittava tieto opettajalle.

Opettajien kokemuksia

Miten tenttisi sopii tenttiakvaarioon?

Opettajien kokemusten selvittämiseksi akvaarioita käyttäneisiin opettajiin on oltu puhelimitse yhteydessä. Heitä on haastateltu ja kysytty, miten tentin tekeminen onnistui järjestelmään, miten sen tarkistaminen on onnistunut sekä mitä oppimisvaikutuksia opettajat ovat havainneet, kun on siirrytty käyttämään akvaariota. Opettajat ovat pääsääntöisesti kokeneet, että tentin laittaminen tenttiakvaarioon onnistuu hyvin ja käytäntö toimii. Tenttiminen on sujunut suuremmitta ongelmitta. Tentit tallentuvat järjestelmään ja ne voi helposti tarkistaa järjestelmästä käsin. Käyttöliittymä on helppo. Opettaja A kuvaa omia kokemuksiaan seuraavasti:

“Työvälineenä tenttiakvaario on hyvä, opettajalle tämä on hirveän mukava. Tenttikysymykset ja vastaukset on ihana saada päätteelle, vastauksia on kiva lukea koneelta. Huonoa on se, että vastauksia tippuu vähitellen, pelkään, että arviointi muuttuu epäkoherentiksi, kun korjaan vastauksia yksitellen. Tykkään korjata tenttejä printtaamalla ne akvaariosta ja lukemalla useamman samalla kertaa.

Laatua laadunvarmistukseen

Sosiaalipsykologian laitoksen johtajan, professori Anna-Maija Pirttilä-Backmanin haastattelu

Laadusta on tänä keväänä yliopistoissa keskusteltu vilkkaasti. Kuopion yliopiston laatujärjestelmä on ehtinyt jo arviointiin asti. Helsingin yliopistossa 46 laitoksen, osaston, instituutin, tutkimuskeskuksen ja kirjaston johtajat, esittivät helmikuussa oman kantansa. He totesivat

“laadunvarmistuksen olevan tieteen harjoittamisen ja korkeimman opetuksen välttämätön ja arvokas apuväline edellyttäen, että se on asiantuntijavetoinen, mittasuhteiltaan kohtuullinen ja keskittyy oleellisuuksiin. Sellaisiin hankkeisiin osallistumme mielellämme.
Vaikka nyt aloitetussa laadunvarmistushankkeessa voi nähdä hyviäkin puolia (esim.työajan kartoitus), hankkeen perusolemus on massiivinen ja byrokraattinen. Sen toteuttaminen
tarkalleen esitetyssä muodossa haaskaa yliopistoyhteisön voimavaroja, toistaa jo tehtyä työtä
(esim. tutkimuksen arviointi), kohdistaa huomion epäoleellisuuksiinkin sekä nakertaa yliopistolaisten työmotivaatiota ja työn iloa.

Johtamamme yksiköt eivät voi osallistua esitetyn kaltaisen laadunvarmistusjärjestelmän luomiseen.

Seuraava numero (5:2/2006)

Seuraaviasa numerossa paneudumme siihen miten argumentointia ja tieteellistä ajattelua voidaan tukea verkon avulla. Lehti ilmestyy syyskuussa 2006.

Piirtoheittimen tilaus

Voit ilmoittautua Piirtoheittimen tilaajaksi lähettämällä sähköpostiosoitteesi Piirtoheittimen toimituksen osoitteeseen piirtoheitin-toimitus@helsinki.fi. Tilaajat saavat sähköpostitse ilmoituksen aina uuden numeron ilmestymisestä.

Joitain uuden webin avainkäsitteitä

Jere Majava

Viimeisen parin vuoden aikana webissä on ollut meneillään ehkä sen tähänastisen historian merkittävin transformaatio. Uudenlaiset tekniikat ja sovellukset ovat merkittävästi kehittämässä webin luonnetta sosiaalisena vuorovaikutusympäristönä. Muutos on synnyttänyt valtavan määrän paitsi uusia palveluja, myös uutta käsitteistöä.

Suurin osa uudesta termistöstä kuvaa erilaisia tekniikoita tai sovelluksia, osa taas on yleisempiä käsitteitä, jotka pyrkivät kuvaamaan muutosta tai sen joitain ulottuvuuksia kokonaisvaltaisemmin. Tässä lyhyessä artikkelissa hahmottelen uuden webin perustavia ominaispiirteitä kolmen tällaisen avainkäsitteen kautta.

Esittelemilläni käsitteille ei ole olemassa vakiintuneita suomennoksia. Tästä syystä ja myös tiedonhaun helpottamiseksi olen säilyttänyt ne tässä yhteydessä niiden alkuperäisessä englanninkielisissä muodoissaan.

Read/Write Web (Richard MacManus)

Viime vuosiin asti WWW on ollut pääsääntöisesti yksisuuntainen viestintäkanava. Webisivustot ovat aina sisältäneet erialisia vuorovaikutteisia ominaisuuksia, mutta silti jako tietoa tuottaviin julkaisijoihin ja sitä vastaanottavaan yleisöön on ollut yleensä selvärajainen. Verkkojulkaiseminen on myös vaatinut sekä teknistä osaamista ja muita resursseja.

Erilaiset yksinkertaiset, vuorovaikutteiset julkaisujärjestelmät ja -palvelut, erityisesti wikit ja blogit, ovat kuitenkin muuttaneet tilanteen. Näiden välineiden ansioista webistä on tullut “kirjoitettava” webin arkkitehdin Tim Berners-Leen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Kaikille avoin pääsy julkaisukanaviin on myös tehnyt koko webistä keskustelevamman. Yhdeltä monelle -tyyppisestä julkaisemisesta ollaan siirtymässä monelta monelle -suuntautuneeseen vuorovaikutukseen.

Web of Data (Tom Coates)

Webisivustot ja -palvelut ovat perinteisesti olleet toisistaan erillisiä järjestelmiä tai tietovarantoja. Webin uudessa arkkitehtuurissa raja erillisten järjestelmin välillä on kuitenkin hämärtymässä. Tiedon välityksen yksikkö webissä ei ole enää sivusto tai sivu, vaan tarjottava tieto on modularisoitunut yhä pienemmiksi, järjestelmällisesti kuvatuiksi ja uudelleenkäytettäviksi yksiköiksi.

Monet uudet sivustot ja palvelut hyödyntävät toistensa tarjoamaa informaatiota ja tarjoavat sen myös muiden palvelujen käytettäväksi. Yhä useammat palvelut ovat ns. mashupeja, jotka perustuvat juuri erillisten palvelujen tuottamien tietojen yhdistelemiseen.

Ehkä yleisin ja helposti toteutettava uudelleenkäytettävän tiedon muoto ovat uutissyötteet. Tätä monipuolisempia liittymiä tarjoavat sovellusten avoimet ohjelmointirajapinnat. Näiden avulla esimerkiksi Google Mapsin karttatietoja voi yhdistellä wikiin ja Flickr-kuvapalveluun pystytään rakentamaan erilaisia käyttöliittymiä tai vaikka pelejä. Myös palvelun URL:t voivat hyvin suunniteltuina toimia ohjelmoitavana rajapintana. Esim. suosituimman social bookmarking -palvelun del.icio.us:n osoitteet toimivat tarvittaessa ikään kuin palvelun komentorivipohjaisena käyttöliittymänä, joka on helposti myös muiden sovellusten hyödynnettävissä.

Web 2.0 (Tim O'Reilly)

Web 2.0 on muutosta kuvaavista käsitteistä yleisin, kattavin ja viestii voimakkaimmin paradigmamuutoksesta. Käsite on nostattanut oikean kaksipistenolla -buumin. Webissä törmää nykyisin sen mitä erilaisimpiin johdannaisiin kuten “Education 2.0“, “Enterprise 2.0“, “Journalism 2.0” – jopa “Media 2.0“. Näiden käsitteiden käyttö on merkki siitä, että muutos on yleisesti tunnustettu. Sen suunnasta ja sisällöstä vallitsee kuitenkin usein epätietoisuus. Usein uutta versionumeroa käytetään varsin löyhästi viittaamaan vähän kaikkeen ja ei mihinkään. Web 2.0:aa käsittelevistä puheenvuoroista on ajoittain vaikea ymmärtää, mitä käsitteellä juuri milloinkin tarkoitetaan.

Web 2.0:n takana kuitenkin joukko selkeästi määriteltyjä teesejä. ydinajatuksena toimii käsitys, jonka mukaan WWW on korvaamassa henkilökohtaiset tietokoneet keskeisenä toiminta-alustana. Käytännössä tämä tarkoittaa, että työpöytäohjelmien sijaan tietoa tuotetaan ja käsitellään yhä useammin webipalvelujen avulla, joihin tekniikat kuten AJAX ja Flash ovat mahdollistaneet yhä joustavampien webipohjaisten käyttöliittymien rakentamisen.

Webillä on alustana monia etuja työpöytäparadigmaan verrattuna. Ensinnäkin, verkkopohjainen “käyttöjärjestelmä” on alustariippumaton: käyttäjältä edellytetään vain nettiyhteys ja jonkinlainen selain, jollaiset löytyvät yhä useammasta erilaisesta laitteesta ja ovat siten uusien käyttäjän ulottuvilla paikasta riippumatta. Ennen kaikkea uusi web on kirjoitettava, keskusteleva ja vuorovaikutteinen. Yhteistyötoiminnallisuus on rakennettu sovellutuksiin alusta lähtien. Monet sovellukset ovat sosiaalisia siten, että ne toimivat sitä paremmin, mitä enemmän niillä on käyttäjiä. Komeammin sanottuna, ne hyödyntävät käyttäjien kollektiivista älykkyyttä tiedon tuottamiseen, käsittelyyn, arvioimiseen, tms.

Päivitys uuten webiin

Miten opettajien ja opetusta järjestävien pitäisi suhtautua tähän muutokseen? Me jo verkko-opetukseen initioituneet joudumme jälleen päivittämään tietojamme, tällä kertaa ehkä myös monia perustavampia käsityksiä webistä vuorovaikutuksen ja siten myös oppimisen alustana. Tässä samassa numerossa julkaistu Raimo Parikan artikkeli antaa hyvän yleiskatsauksen siihen, miten verkko-opetuksen toimijat maailmalla ovat tilanteeseen reagoimassa.

Uuteen versioon päivittäminen kuitenkin kannattaa. Opetusta järjestäville on tarjolla entistä enemmän tehokkaita ja helppokäyttöisiä työkaluja. Ennen kaikkea uusi paradigma avaa entistä enemmän mahdollisuuksia ja kanavia vuorovaikutteiselle ja opiskelijalähtöiselle oppimiselle.