Mikä ihmeen trialoginen oppiminen?

Me innostuimme tutkimusryhmässämme aikanaan oppimisen ajattelusta kolmen metaforan kautta: oppimisen voi käsittää tiedonhankintana, joka korostaa yksilön oppimista ja hänen mielen sisäistä prosessiaan, osallistumisena, joka korostaa vuorovaikusta ja tilanteeseen liittyvää kognitiota tai sitten tiedonluomisena, jaettujen artefaktien eli kohteiden yhteisöllisenä kehittämisenä. Näistä viimeistä kutsumme trialogiseksi lähestymistavaksi. (Tätä ajattelua kehittivät Sami Paavola ja Kai Hakkarainen).

Mielellään ajattelisi näitä jatkumona ja kehittyvinä käsityksinä oppimisesta, mutta jokainen käytännön pedagogisessa työssä mukana oleva aika nopeasti huomaa, että kaikkia näitä vaiheita on luonnollisesti opiskelutilanteissa. Trialogisuus on kuitenkin se, jota oppimisen kulttuuriin kehittämiselle on erityisesti tarvetta: siinä opiskelijat toimivat yhdessä joidenkin ilmiöiden tutkimiseksi, kehittämiseksi tai ylipäänsä tarkastelemiseksi. Tämän kaltaisella toiminnalla opiskelijat oppivat tuottamaan yhdessä uusia tuotoksia, kirjoittamaan yhdessä, arvioimaan toistensa tuotoksia yhtenä ryhmän jäsenenä ja jakamaan yhteistä vastuuta. Vaihtoehtona voi olla puhdas yksilötyö. On helppo ymmärtää, kummalle työskentelytavalle on nykyisessä työelämässä tarvetta. Mainittakoon, että Helsingin yliopiston Urapalvelujen tutkimuksessa työssä jo toimineet olisivat opiskelultaan kaivanneet juuri ryhmätyö- ja neuvottelutaitoja, samaten projektinhallintataitoja (Lindholm, 2011).

Tämä yhteinen, jaettu kohde on tärkeä ja mielenkiintoinen asia. Monenlaisessa opiskelussa tuntuu hankalalta synnyttää yhteinen kohde – niin yhdellä omalla kurssillanikin, kun kurssin tavoite oli tukea yksin tehtävien pro gradu- tai väitöskirja-artikkeleiden tekemistä. Vakiintuneet, ja vanhentuneet, käytännöt saattavat siis olla jonkinlainen este, mutta yleensä nekin on korjattavissa tai keinolla tai toisella ohitettavissa. Hyvä, luonnollinen esimerkki jaetusta kohteesta yliopistomaailmassa on tutkimusartikkelin kirjoittaminen. Ryhmässä kirjoittaminen rikastaa tuotosta, tuo uudenlaisia näkökulmia, auttaa hahmottamaan oleellista ja jopa auttaa ”fyysisesti” eli muiden tuki kantaa vastoinkäymisten ja työläiden vaiheiden ylitse. Yhteistä kirjoittamista harrastaneena on tietysti tunnustettava, että siihenkin on opittava. Tuloksekas yhteisöllinen työskentely yhteisen kohteen parissa edellyttää esimerkiksi luottamusta muihin ryhmän jäseniin, riittävän erilaista osaamista, jossa kuitenkin on samalla sopivasti yhteistä pohjaa työskentelylle, ja samantasoista motivaatiota yhteiseen työskentelyyn.

Liisa Ilomäki

ProWon tutkija

Lähteena Lindholm, H. (2011). Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla. Vuonna 2005 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille viisi vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen. Helsingin yliopisto, Urapalvelut.