Ihmistoiminta on kokeilua, harjoitusta ja oppimista. Kansalaisten kielenkäytössä ’opiksi ottamisella’ on joskus happaman jälkiviisas tai jopa vahingoniloinen sävy. Google-haku ’mitä opimme tästä’ tuottaa linkkejä keskustelupalstoille, ja ensimmäisten hakutulosten silmäily osoittaa kirjoitusten käsittelevän esimerkiksi onnettomuuksia, kohuja, hirmutekoja tai ylipäänsä jotain, jota ei ole onnistuttu ennakoimaan. Tässä kirjoituksessa kuitenkin käsittelen oppimista ja sen merkitystä positiiviseen sävyyn.
Kipsipilotin tarkoitus on kipsistä ja sen käytöstä oppiminen ja kipsikonseptin kehittäminen. Kehittämiseen ja kokeilukulttuuriin yleisesti liittyy uusien ideoiden ja asioiden testaaminen, toimivuuden arvioiminen, ja päätös siitä, kannattaako jatkaa, ja jos, niin miten. Yritysmaailmassa tunnetaan nopean epäonnistumisen lähestymistapa, jossa rohkea kokeileminen johtaa pikaisemmin kohti oikeaa suuntaa menestyksekkään tuotteen tai palvelun kehittämisessä. Epäonnistuminen liittyy olennaisesti innovaatioiden syntymiseen.
SAVE-kipsipilottiin kytkeytyvä, Ålandsbankenin Itämeriprojektin kautta rahoitettava innovaatiotutkimus tarkastelee kipsinkäyttöä maatalouden vesiensuojelun innovaationa. Uusi keino maatalouden fosforikuormituksen vähentämiseksi ja Saaristomeren tilan parantamiseksi on nyt maanviljelijöiden testattavana. Viljelijöiden edellytykset kehittää maatalouden ympäristönsuojelua ovat erityiset: heillä on ainutlaatuinen käytännön osaaminen sen toteuttamiseksi ja hyvä tuntuma siihen, millainen voisi olla toimiva ja menestyksekäs maatalouden vesiensuojelutuote. Innovaatiotutkimus tarkasteleekin oppimista ja vesiensuojelun kehittämistä viljelijän näkökulmasta.
Muillakin aloilla tuotteiden tai palveluiden käyttäjät ovat osallistuneet innovaatioiden kehittämiseen. Vaikkapa työolosuhteita parantavien ratkaisujen, tietokoneohjelmistojen tai harrastusvälineiden kehittämiseen käyttäjät osallistuvat mielellään – jotkut uteliaisuuttaan, jotkut saavutettavan hyödyn vuoksi. Osallistujat voivat nähdä hyödyn esimerkiksi taloudellisena, yhteisöllisenä tai oman osaamisen kehittymisenä.
Mistä SAVE-hankkeen ensimmäinen vuosi on tuottanut uutta osaamista ja miten paljon? Tätä voidaan arvioida alustavasti vuodenvaihteessa toteutetun kyselyn pohjalta. Kyselyvastauksissaan hankkeeseen osallistuneet viljelijät kertoivat muun muassa ratkaisuja ongelmatilanteisiin, joita he kohtasivat kipsin toimituksen, varastoinnin ja levittämisen aikana. Viljelijät arvioivat, että ensimmäisen vuoden aikana he oppivat eniten kipsin levittämisestä ja sopivasta kalustosta, mutta myös siitä, että kipsi vaikuttaa fosforin huuhtoutumiseen, rikin puutteeseen sekä maaperän kemiaan. Vähemmän he arvioivat tähän mennessä oppineensa siitä, miten kipsi vaikuttaa kasvien kykyyn käyttää ravinteita, vesistöihin tai pohjavesiin. Myös maatalouden ympäristötuen muodostumiseen liittyvät kysymykset askarruttavat.
Kipsikokeilun laajamittaisuudesta ja hyvin sujuneista kipsinlevitysharjoituksista huolimatta kipsikäsittely maatalouden vesiensuojelukeinona ei ole vielä valmis. Avoimia kysymyksiä ja oppimista on vielä edessä innovaatiotutkimuksen edetessä ja kipsipilotin tulevina vuosina. Yli puolet mukana olleista viljelijöistä arveli kyselyvastauksissaan tarvitsevansa lisäkokemusta kipsin toimivuudesta vesiensuojelukeinona, ennen kuin voisi luotettavasti käyttää kipsiä. SAVE-hankkeen luonnontieteellisen seurannan tulokset kipsikäsittelyn vaikutuksesta fosforihuuhtoumaan ovatkin olennaisia sen kannalta, onko kipsikäsittelystä maatalouden vesiensuojelun ”sepäksi” – toimivaksi ja huippuunsa hiotuksi keinoksi maatalouden ympäristöpolitiikkaan.