28.2.2007 Peli-ilta Kannulassa

Kannulassa pidetty peli-ilta sai valtavan kannatuksen, sillä paikalle saapui
kolme osanottajaa! Se oli onnellista, koska pelaaminen sujui pienessä
porukassa enemmän kuin läheisesti. Lisäksi Ultimate Alias Champion -titteli
jaettiin kahdelle ei-ollenkaan-voitosta-rehvakkaalle hallituksen jäsenelle.

(kirjoittanut Katariina Peltonen)

Stigman oma kirjakerho!

Hämmennytkö, kun joku kysyy sinulta, mitä mieltä olit siitäjasiitä klassikosta, hajoatko kun et tiedä, mistä ihmeestä Sauli Niinistö puhuu selittäessään vaalimainoksessa kafkalaisuudesta ja erwiniläisyydestä???

Tarkoituksenamme on lukea yksi, yhdessä valittu kirja kuukaudessa ja
kokoontua keskustelemaan kirjasta niin ikään kuukausittain. Kerho hakee vielä muotoaan ja nimeään, mutta ensimmäisessä tapaamisessa keskustelemme mm. kirjoista, joita haluamme lukulistalle, kirjakerhon tavoitteista ja kokoontumisajankohdista.

Mikäli et pääse mukaan ensimmäiseen tapaamiseen, ei huolta, koska
päätetyistä kirjoista ja kokoontumisista ilmoitetaan kyllä sähköpostilistalla kuin nettisivuillakin. Kerholla on oma sähköpostilista, jolle voi liittyä!

Tervetuloa,

hallituksen puolesta Katariina Peltonen

Sosiaalipolitiikan oppiaine-esittely

Sosiaalipolitiikka

Oletko kiinnostunut siitä, mitä on hyvinvointi, kenen tehtävänä on huolehtia siitä ja millaisin keinoin? Tai kenties siitä, millaisia riskejä nyky-yhteiskunta joutuu kohtaamaan? Oletko usein ihmetellyt, miten moderni hyvinvointivaltio ylipäänsä pärjää markkinatalouden pyörteissä?
Olipa mielenkiinnon kohteesi sitten arki-elämä tai globalisaatio, tarjoaa sosiaalipolitiikan opiskelu laaja-alaisen ja monipuolisen näkökulman näihinkin kysymyksiin. Sosiaalipolitiikka pyrkii nostamaan esille yhteiskunnassa vallitsevia piileviä ongelmia ja etsimään niille ratkaisuksi uusia vaihtoehtoja.

Kokonaisuutena sosiaalipolitiikka yhdistää sopivassa suhteessa teoriaa ja käytäntöä ja tarjoaa runsaasti älyllisesti kiihottavia hetkiä ja haasteita opintojen parissa.
Mielenkiintoisten peruskurssien lisäksi sosiaalipolitiikan opiskelijat voivat myös suorittaa laitoksellamme erillisen opintokokonaisuuden kaupunkitutkimuksessa, ympäristötutkimuksessa ja vanhenemisen tutkimuksessa, mikä niistä sitten tuntuukin itselle sopivammalta. Jokainen niistä antaa asiantuntevan näkökulman omaan aiheeseensa. Jokainen opintokokonaisuus voidaan suorittaa erillisenä sivuaineena tai sosiaalipolitiikan muuhun opetukseen integroituna kokonaisuutena.

Kaupunkipolitiikka pyrkii arvioimaan kaupunkien kehitystä kriittisesti, sekä pyrkii antamaan valmiuksia erilaisiin kaupunkisuunnittelutehtäviin.
Ympäristöpolitiikan tavoitteena on tarjota näkemys ympäristöongelmien yhteiskunnallisista ulottuvuuksista ja seurauksista, sekä arvioida kriittisesti niiden keskeisiä vaikutus- ja ratkaisukeinoja.
Vanhenemisen tutkimuksessa korostuu sosiaalinen näkökulma vanhenemisessa. Esillä ovat vanhenemisen kulttuuriset kysymykset ja väestön vanhenemisen yhteiskunnalliset vaikutukset. Vaikka opintokokonaisuuden nimestä voisi päätellä, että tutkitaan ainoastaan vanhuutta, mukana on silti ihmisen kaikki ikävaiheet.

Valitse sosiaalipolitiikka, jos haluat olla osa yhteiskunnallista keskustelua ja poliittista päätöksentekoa, sekä jos haluat olla parempi ihminen. Sosiaalipolitiikan opiskelu on hauskaa, hubaa, mahtavaa, älyllisesti sykähdyttävää, maailmaa avartavaa ja antoisaa, ja kaikkia näitä erittäin mukavassa yhteiskunnallisesti valveutuneessa seurassa.

Sosiaalityön oppiaine-esittely

SOSIAALITYÖ

Sosiaalityö on nuorehko tieteellinen oppiaine yhteiskuntapolitiikan laitoksella. Siinä tarkastellaan ihmisen toimintaa ja hänen sosiaalista ympäristöään, selviytymistä arkielämässä ja sen katkoksia. Sosiaalityön avulla pyritään vahvistamaan vähävoimaisten yksilöiden ja ryhmien elämänotetta ja toimintaedellytyksiä, ts. luomaan edellytykset kaikkien ihmisten tasa-arvoiselle osallisuudelle yhteiskunnassa. Sosiaalityö on monipuolista ihmisläheistä työtä, joka voi olla sekä ennaltaehkäisevää että korjaavaa työtä. Työ voi sisältää esim. asiakkaan elämäntilanteen kartoittamista, palveluohjausta sekä tavoitteellista muutostyötä.

Sosiaalityön opiskelu eroaa useimmista muista valtsikan aineista käytännönläheisyydellään. Tutkintovaatimuksiin kuuluu jopa neljä käytännön opetusjaksoa, alkaen jo perusopinnoista. Käytännön opetusjaksot tarkoittavat opiskelijan työskentelyä sosiaalityön asiakkaiden kanssa oikeissa toimintaympäristöissä. Opetus painottuukin yliopiston luentosalien lisäksi myös sosiaalityön tutkimus-ja opetusklinikoille. Tutuiksi tulevat mm. Ne-RÅ

Sosiaalipolitiikka

Mihin sosiaalipoliitikko sitten työllistyy?

Sosiaalipolitiikkaa lukeneet ovat päätyneet töihin miltei kaikille yhteiskuntamme sektoreille sekä kansainvälisiin tehtäviin. Alansa kriittiset asiantuntijat ovat päteviä työskentelemään muun muassa seuraavilla aloilla ja nimikkeillä;

Julkisella sektorilla ammattinimikkeitä ovat olleet vaikkapa erikoistutkija, erikoissuunnittelija, ylitarkastaja, sosiaalijohtaja, kehittämispäällikkö, projektipäällikkö ja sijoittumiskohteina muun muassa eri ministeriöt ja virastot. Myös toimittajien ja tiedottajien ammattinimikkeillä toimii sosiaalipolitiikasta valmistuneita.

Yksityisellä puolella sosiaalipoliitikkoja on toiminut esimerkiksi konsulttifirmoissa ja markkinatutkimuslaitoksissa tutkijoina ja tutkimuspäälliköinä sekä muun muassa henkilöstöpäälliköinä ja vastaavina. Ovat jotkut jopa perustaneet omia yrityksiäkin näille aloille.

Niin sanotulla kolmannella sektorilla yksityisen ja julkisen välillä laitokseltamme valmistuneita on tavattu verraten paljon tutkimus- ja kehittämispäälliköinä sekä koulutussihteereinä.

Jos taas ura kansainvälisillä foorumeilla kiinnostaa, sosiaalipolitiikka on myös silloin pätevä valinta. Edellä mainituilla nimikkeillä on sosiaalipoliitikkoja työllistynyt myös EU:n virastoihin, YK:n alaorganisaatioihin, kehityshankkeisiin sekä kansainvälisiin konsultti- ja asiantuntijafirmoihin.

Katso lisäksi:

Valtiotieteellisen tiedekunnan ja Kannunvalajien työelämäsivut: http://www.valt.helsinki.fi/opisk/rekry/

Koko yliopiston yhteiset ura- ja rekrytointipalvelut löydät osoitteesta:
http://www.helsinki.fi/rekry/

Tietoa työvoimatoimiston ja työministeriön palveluista ja tehtävistä:
http://www.mol.fi/etusivu/index.html

Akateemiset rekrytointipalvelut:
http://www.aarresaari.net/

Joitakin alamme ammattiliittoja:

http://www.akava.fi/

http://www.sval.fi/

http://www.svol.fi/