Mitä kaikkea sosiaalityön alalla tutkitaan ja miten jatko-opiskelijaksi päädytään? Stydin haastattelussa Saana Raittila kertoo tiestään väitöskirjatutkijaksi. Raittila aloittelee tutkimustaan dementiahoivasta Etelä-Afrikan maaseudulla ja ilahtuu arjessaan siitä, kun tapaa ihmisiä, jotka ovat innostuneita ja omistautuneita tutkimukselleen.
Miten päädyit opiskelemaan sosiaalityötä?
Sosiaalityön opiskelu ei ollut ensimmäisenä ajatuksissa heti lukion jälkeen. Ehdin opiskella suunnittelumaantiedettä Tukholmassa ja hain myös sosiaalipolitiikkaan Helsingin yliopistoon ja sosionomiksi ammattikorkeakouluun. Jossain vaiheessa ensimmäisen vuoden maantieteen opintoja tutustuin kuitenkin sosiaalityöhön. Tieteenalan näkökulma, joka tarkastelee paljon samoja yhteiskunnallisia ilmiöitä kuin maantiede, mutta yksilöiden ja yhteisöjen näkökulmasta, kiinnosti heti, joten päätin hakea Helsingin yliopistoon.
Mikä opinnoissa on jäänyt päällimmäisenä mieleen?
Vaihtovuosi Brasiliassa, São Paulon osavaltion yliopistossa (UNESP), oli merkittävä, ja sen aikana kävin myös itselleni tärkeimmät kurssit. UNESP-yliopistolla on useita kampuksia ympäri laajaa osavaltiota, ja sillä UNESP-Franca-kampuksella, jossa opiskelin, useat opettajat tekivät työtään vahvalla ihmisoikeuspainotuksella, joka perustui marxilaiseen teoriaan. Opetus perustui praxikseen, jossa teoriaa ja käytäntöä yhdistettiin.
Yksi esimerkki praxis-ajattelusta on yhteistyötä monien yhteisöjen kanssa. Osallistuin university extension -projektiin, jossa tuettiin Brasilian maattomien liikettä (Landless Workers’ Movement, MTS-liike). MST-liikkeen tavoitteena on käyttämättömien maa-alojen valtaaminen suurmaanomistajilta sekä yhteisöllisten kollektiivien ja setlementtien rakentaminen muun muassa marxilaisiin periaatteiden pohjalta. Me opiskelijat yövyimme säännöllisesti telttakylässä, opimme toiminnan kautta ja muun muassa sovittelimme ristiriitoja yhteisössä. Brasilian vaihdon jälkeen olen miettinyt, miten vastaavaa yhteiskunnallista toimintaa voisi järjestää myös Helsingin yliopistolla.
“Tutkimussuunnitelma kehittyy jokaisen hakemuksen myötä, ja ajatus aiheen merkittävyydestä vahvistuu koko ajan.”
Mikä on väitöskirjatutkimuksesi aihe?
Tutkimusaiheeni on informaali dementiahoiva ja sosiaalinen tuki Etelä-Afrikan maaseudulla, tarkemmin ottaen mosambikilaisissa yhteisöissä. Tutkimuksen kohderyhmä on mosambikilaiset epäviralliset hoivaajat eli henkilöt, jotka hoitavat muistisairasta läheistään ilman omaishoitajan asemaa. Tutkimus tarkastelee hoivaajien laajennettuja sosiaalisia verkostoja (extended social networks) ja sitä, kuinka sosiaaliset siteet tarjoavat apua ja tukea sukulaisille myös valtion rajojen yli sekä kaupungista maaseudulle.
Väitöskirjatyöni on ihan alkuvaiheessa, ja haen edelleen ensimmäistä rahoitusta. Teen kuitenkin tutkimusta työn ohessa, ja huhti-toukokuussa teen ensimmäisen kenttävierailun Etelä-Afrikkaan. Hakuprosessi jatko-opintoihin ja apurahojen hakeminen on ollut yllättävänkin mukavaa, koska tutkimussuunnitelma kehittyy jokaisen hakemuksen myötä ja ajatus aiheen merkittävyydestä vahvistuu koko ajan.
Miten ja milloin ajatus väitöskirjan tekemisestä syntyi?
Ajatus väitöskirjan tekemisestä vahvistui pro gradun kenttätyötä tehdessä, vaikka tavallaan olin aina opintojen aikana suunnitellut jatkamista jatko-opintoihin. Pro graduni käsitteli yhteisöterveystyötä Mosambikissa ja tein kolmen kuukauden kenttätyön Mosambikin pääkaupungissa Maputossa köyhällä asuinalueella, niin sanotussa semi-urbaanissa lähiössä – käytännössä kuitenkin slummissa. Kenttätyössä kohtasin paljon vanhusten heitteillejättöä, lasten aliravitsemusta ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Aluksi ajatus väitöskirjasta oli palata Mosambikiin tutkimaan vammaisten lasten oikeuksia ja yhteisökehittämistä osallistavia menetelmiä käyttäen. Keskustelin aiheesta eri ihmisten kanssa ja lähetin ideapaperin ohjaajalleni. Sain ideapaperista positiivista palautetta ja ohjaaja kannusti hakemaan kyseisen tutkimussuunnitelman perusteella jatko-opiskelupaikkaa Helsingin yliopistolta.
Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun ohjaajani kuuli kansainvälisestä dementiahankkeesta Etelä-Afrikassa, johon oma tutkimustaustani ja kiinnostukseni sopisi hyvin, ja jossa olisi mahdollista työskennellä mosambikilaisten kanssa. Innostuin mahdollisuudesta, vaikka se tarkoitti vammaiskysymysten laittamista sivuun ja keskittymistä sen sijaan muistisairauteen ja hoivaan. Erilaisten vaiheiden jälkeen pääsin tekemään omaa väitöskirjaa dementiahankkeen yhteyteen, mutta omalla rahoituksella.
Miksi tutkimusaiheesi on mielestäsi tärkeä?
Tärkeää väitöskirjaprojektissani on yhteisölähtöisyys, kuten paikallisten arvojen ja käytäntöjen kunnioittaminen ja niiden nostaminen tutkimuksen aiheeksi. Olen jo alusta asti päättänyt tehdä tutkimusta yhteistutkimisena, tarkemmin ottaen community-based participatory research (CBPR) tutkimusstrategiaa käyttäen. Alusta alkaen olen halunnut tehdä tutkimusta, jossa yhteisön jäsenet osallistuvat tutkimuksen eri vaiheisiin, muun muassa tutkimusaiheen tarkempaan määrittämiseen.
“Alusta asti olen halunnut tehdä tutkimusta, jossa yhteisön jäsenet osallistuvat tutkimuksen eri vaiheisiin.”
Tutkimusaihe on lisäksi erittäin ajankohtainen myös Suomessa. Yhteisöissä tehtävä epävirallinen hoivatyö on puhuttava aihe laajemminkin globaalissa pohjoisessa, jossa hoivapoliittiset suuntaukset kuten aging-in-place eli pyrkimys mahdollistaa kodin piirissä asuminen mahdollisimman pitkään, siirtävät hoitovastuuta julkiselta sektorilta perheenjäsenille ja läheisille sekä yhteisöille ja järjestöille. Tutkimus vastaa kysymykseen siitä, miten yhteisöperustaisen sosiaalityön keinoin voidaan tukea epävirallisia hoivaajia ja omaishoitajia myös silloin, kun muistisairas henkilö asuu kotona pidempään dementiaa aiheuttavan sairauden edetessä.
Toisaalta tutkimus käsittelee Etelä-Afrikan maaseudun mosambikilaisen väestön kulttuurisia käsityksiä dementiasta. Koska dementia on pääosin lääketieteellisesti määritelty ilmiö ja käsite, sitä pitäisi tarkastella useammin myös sosiaalitieteiden näkökulmasta sekä tuoda esiin ihmisten omia kokemuksia ja muistisairaudelle annettuja merkityksiä.
Terveisesi perustutkinto-opiskelijoille
Sosiaalityön opiskelijana kannattaa harkita kansainväliseen opiskelijavaihtoon lähtemistä tai vaihtoehtoisesti tehdä työharjoittelu ulkomailla, jos se vain omaan elämäntilanteeseen sopii. Sosiaalityö on erilaista muualla Euroopassa ja varsinkin globaalissa etelässä, jossa työtehtävät voivat olla täysin irrallaan julkisesta byrokratiatyöstä. Sen näkeminen ja kokeminen kasvattaa ja antaa tilaa uusille tavoille tehdä myös valtiojohtoista, kuntien toteuttamaa sosiaalityötä Suomessa.