Mitä kaikkea sosiaalityön alalla tutkitaan ja miten jatko-opiskelijaksi päädytään? Stydin haastattelussa Mia Niemi kertoo tiestään väitöskirjatutkijaksi. Hänen väitöskirjansa käsittelee gerontologisen sosiaalityön asiakkaiden perhesuhteiden merkityksiä sekä niissä ilmeneviä sosiaalisia ongelmia. Kiinnostus gerontologiseen sosiaalityöhön heräsi jo vuosia sitten, kun kesätyöt ikääntyneiden parissa tutustuttivat alalla vallitseviin epäkohtiin.
Miten päädyit opiskelemaan sosiaalityötä?
Polkuni sosiaalityöhön oli hieman mutkikas, mutta lopulta upea löytöretki. Akateemisuus oli itselleni vierasta, enkä oikein aluksi osannut tai uskaltanut hakea yliopistoon. Koin itselleni sopivammaksi käytännönläheiset sosionomiopinnot. Opintojen jälkeen minusta kuitenkin tuntui, että olin vasta päässyt alkuun jossakin kiinnostavassa. Hain lopulta yliopistoon ja valitsin pääaineeksi kasvatustieteen, koska halusin myös laajentaa opintojeni suuntaa.
Koska en saanut opinto-oikeutta sosiaalityön sivuaineopintoihin Helsinkiin, tein erillisen eSosiaalityön maisterikoulutuksen Lapin yliopistossa monimuoto-opintoina ja valmistuin samanaikaisesti sekä kasvatustieteen että yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Olin jo siis sosiaalityön opintoja aloittaessani tehnyt käytännön töitä, myös siihen aikaan sosiaalityön sijaisuuksia, joten tiesin työkokemukseni perusteella, että haluan työskennellä nimenomaan sosiaalityöntekijänä. Sosiaalityön ilmiöt, kysymykset ja asiakastyön moninaisuus vetivät minua puoleensa.
Akateemisuus oli itselleni vierasta, enkä oikein aluksi osannut tai uskaltanut hakea yliopistoon.
Oman erityisalani, gerontologisen sosiaalityön, valinnan juuret ovat Islannissa, jossa 15 vuotta sitten työskentelin yhden kesän ajan ikääntyneiden hoivayksikössä. Toivoisin, että voisin kertoa kokemuksistani toisenlaisen tarinan, mutta järkytyin ulkoisesti varsin kauniissa talossa vuorten keskellä ilmenneistä ihmisoikeuksien, inhimillisyyden ja eettisyyden puutteista sekä hoivatyön tehdastyömäisyydestä. Palatessani kuulin hyvin samanlaisista tapauksista myös Suomessa. Kokemus sytytti halun puolustaa ikääntyneiden oikeuksia sekä kyseenalaistaa ikäsyrjiviä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia rakenteita, kuten ongelmapuhetta hoivataakasta, kapea-alaisia tai medikalisoituneita käsityksiä iäkkäiden tarpeista sekä stereotyyppisiä mummomielikuvia.
Gerontologisessa sosiaalityössä, jossa työskentelin 10 vuoden ajan, koin pystyväni käsittelemään näitä epäkohtia sekä myös vaikuttamaan niihin. Ennen kaikkea gerontologisen sosiaalityön asiakastyö yllätti minut monipuolisuudellaan, kiinnostavuudellaan ja erityisillä kysymyksillään. Miten vanhojen ihmisten sosiaaliset oikeudet turvataan vallitsevissa rakenteissa? Mitä voidaan tehdä huono-osaisuudelle, joka on muodostunut vuosikymmenten aikana? Miten vanhuuden ylisukupolvisten perheiden yhteenkietoutuneet ongelmat ja tarpeet tulevat kohdatuksi sektoroituneessa palvelujärjestelmässä? Gerontologinen sosiaalityö avasi varsinaisen näköalapaikan yhteiskuntaan
Mieleenpainuvin kurssi perusopintojen ajalta?
Ammensin erityisesti Lapin yliopiston yhteiskunnallisen vaikuttamisen kurssista aineksia rakenteellisen työn toteuttamiseen. Merkittävimmät opit olivat sosiaalityön asiakaskokemusten esiin tuomisen tärkeys sekä rohkeiden kokeilujen merkitys ja pientenkin tekojen riittävyys. Myös oman organisaation kriittinen tarkastelu on tärkeää. Edelleenkin, kun olen tekemisissä verkostojen kanssa, joille sosiaalityö ei ole tuttua, pyrin tuomaan sitä esille ja kumoamaan siihen liitettyjä ennakkoluuloja. Pyrin osallistumaan keskusteluihin, joissa voin sanoittaa sellaisten sosiaalityön asiakkaiden elämäntilanteita ja tarpeita, joita julkinen keskustelu ei useinkaan koske.
Edelleenkin, kun olen tekemisissä verkostojen kanssa, joille sosiaalityö ei ole tuttua, pyrin tuomaan sitä esille ja kumoamaan siihen liitettyjä ennakkoluuloja.
Miten ja milloin ajatus väitöskirjan teosta syntyi?
Työskentelin erityissosiaalityöntekijänä gerontologisessa sosiaalityössä ja työtehtäviini sisältyi asiakastyön lisäksi kehittämistyötä. Kehittämistyö kohdentui ikääntyneiden kokemaan kaltoinkohteluun puuttumiseen, jota oli käsitelty yksikössämme pitkään monialaisen yhteistyön näkökulmasta. Olin itse erityisesti kiinnostunut ikääntyneiden perhesuhteisiin liittyvistä ilmiöistä sekä heidän ylisukupolvisissa perheissään ilmenevistä tarpeista.
Nykyinen väitöskirjaohjaajani Marjaana Seppänen teki yhteistyötä yksikkömme kanssa ja oli myös kiinnostunut perhesuhteiden ja kaltoinkohteluilmiön tutkimisesta. Kerran hän kysyi minulta, olinko ajatellut jatko-opintoja ja olisinko halukas tulemaan mukaan kaltoinkohtelua koskevaan tutkimushankkeeseen. Muistan, kuinka iloinen ja otettu olin tästä kysymyksestä ja sen kannustamana rohkaistuin hakemaan sosiaalityön jatko-opintoihin. Valitettavasti hanke ei silloin saanut rahoitusta, mutta olen jatkanut itsenäisesti tutkimuksen tekoa työn ohella ja laajentanut matkan varrella hieman sen näkökulmaa. Tällä hetkellä työskentelen yliopistolla kahdessa eri tutkimushankkeessa ja sen lisäksi työstän väitöskirjaani.
Mistä aiheesta teet väitöskirjaa? Missä vaiheessa olet?
Väitöskirjatutkimuksessani tarkastelen gerontologisen sosiaalityön asiakkaina olevien ikääntyneiden perhesuhteiden merkityksiä sekä mitä erityisiä tarpeita vanhuuden perheongelmiin liittyy. Minua kiinnostaa myös se että, miten gerontologinen sosiaalityö osana palvelujärjestelmää vastaa näihin tarpeisiin. Sovellan tutkimuksessani elämänkulun näkökulmaa, koska se tuo esille myös sen, miten erilaiset yhteiskunnalliset tekijät ja rakenteet ovat yhteydessä perheiden ja yksilöiden elämänkulkuun sekä heijastuvat perhesuhteisiin edelleen vanhuuden elämänvaiheessa.
Olen erityisesti kiinnostunut sellaisista kysymyksistä, joita ei usein käsitellä iäkkäiden näkökulmasta, kuten mitä perheiden ylisukupolvinen huono-osaisuus ja kasautuneet hyvinvointiongelmat merkitsevät vanhuudessa? Miten haavoittuvassa asemassa olevien ikääntyneiden perhe- ja läheissuhteita voitaisiin tukea? Olen juuri aloittamassa keräämään tutkimusaineistoani, joka muodostuu sekä gerontologisen sosiaalityön asiakastyössä syntyvästä aineistosta että ikääntyneiden haastatteluista ja heidän perhesuhdeverkostojensa kartoittamisesta.
Minkä näet tärkeänä väitöskirja-aiheessasi?
Ylisukupolvisen perhe-elämän monimuotoisuus ja kompleksisuus kasvavat jatkuvasti. Ikääntyneiden perhesuhteet pelkistyvät usein kuitenkin vain hoivavastuiden kysymyksiksi. Erityisesti ne vanhenevat perheet, joissa ilmenee yhteenkietoutuneita sosiaalisia ongelmia esimerkiksi väkivallan, köyhyyden, mielenterveys- ja päihdeongelmien sekä palvelujen puutteiden vuoksi, ovat jääneet lähes kokonaan tutkimuksen katvealueelle. On tärkeää tehdä tilaa sellaisille ikääntyneiden perhe-elämän kokemuksille, jotka usein jäävät kuulematta. Vaiettujen, näkymättömien ilmiöiden tunnistaminen ja nimeäminen tutkimuksen avulla lisää ymmärrystä niistä ja tuo ikääntyneiden tarpeita esille.
Gerontologisessa sosiaalityössä havaitaan tilanteita ja tapahtumia, joista ei juurikaan puhuta julkisesti tai joita ei vielä tunneta kovin hyvin.
Tutkimalla sosiaalityön käytäntöjä ja asiakkaiden kokemuksia, nousee esiin lisäksi palvelujärjestelmän ja sosiaalityön kehittämistarpeita. Itselleni tutkimuksen tekeminen on tästä syystä myös osaksi jatke rakenteelliselle sosiaalityölle, ja halua tarkastella sosiaalityössä kohtaamiani vaikeasti jäsennettäviä ilmiöitä tutkimuksen keinoin.
Gerontologisessa sosiaalityössä havaitaan tilanteita ja tapahtumia, joista ei juurikaan puhuta julkisesti tai joita ei vielä tunneta kovin hyvin. Tästä syystä minulle oli tärkeää, että väitöskirjani nivoutuu käytännön työstä nouseviin ilmiöihin. Toivon, että sen tuloksia hyödyntämällä voidaan myös kehittää gerontologisen sosiaalityön sisältöjä, varsinkin erityisen tuen tarpeisiin vastaamisessa.
Mikä tutkimuksen teossa on ollut mukavinta?
Jännitin aluksi sitä, että löydänkö paikkaani akateemisessa maailmassa. Huomasin kuitenkin, miten suuri ja monipuolinen se on ja, että sen sisällä on mahdollista löytää ja kuulua moniin erilaisiin ryhmiin. Olen kiitollinen, että olen saanut tutustua ohjaajani Marjaanan mukana erilaisiin vanhenemisen tutkimuksen ja sosiaalityön verkostoihin. Nämä uudet yhteisöt ovat rikastuttaneet omaa ajatteluani sekä tukeneet tutkimukseni muotoutumista.
Vaikka oman tutkijan identiteetin kehittyminen aiheuttaa toisinaan kipuilua, tutkimuksen teko on ollut valtavan antoisaa. Erityisesti oman tutkimusaiheen syveneminen on ollut innostava ja opettavainen prosessi. Hauskinta ovat olleet erilaiset tieteelliset konferenssit. Rakastan niiden tunnelmaa ja sitä kun ihmiset tulevat yhteen kuulemaan toisiaan, keskustelemaan, jännittävät omia esityksiään, innostuvat toistensa tutkimusaiheista ja tuloksista. Toivoisin, että erityisesti gerontologisen sosiaalityön osalta, syntyisi vastaavia verkostoitumisen mahdollisuuksia, jossa voitaisiin jakaa sekä tutkimuksen että käytännön kokemuksia ja tehdä yhdessä alalle uusia avauksia.
Terveisesi perustutkintoa opiskeleville
Kannustan lähtemään omalle löytöretkelle, kokeilemaan ja etsiskelemään omaa paikkaa sosiaalityöntekijänä sekä tutustumaan erityisaloihin, jotka eivät ole tuttuja. Rakenteellisen sosiaalityön otetta kannattaa harjoitella sekä kuljettaa mukana opinnoista asti. Rakenteellista työtä voi kuitenkin toteuttaa hyvin monella eri tavalla ja tasolla. Se voi tarkoittaa työorientaatiota asiakastyössä, verkostoissa ja osana palvelujärjestelmää, jossa pyrkii toimimaan tutkivalla ja kehittävällä työotteella.
Tilaa omille vaikutusmahdollisuuksille voi hakea erilaisissa arjen työtilanteissa, kohtaamisissa sekä keskusteluissa. Nostakaa rohkeasti esille epäkohtia, vaatikaa työyhteisöä sekä työtä tukevia rakenteita itsellenne ja laadukkaita palveluja asiakkaillenne. Itselleni rakenteellinen työ on parhaimmillaan ollut yhteisöllistä, voimauttavaa, uutta luovaa sekä esiintuonut sosiaalityön viisautta.