Viime viikolla heräsin yhtenä yönä lastenhuoneen alasängystä kantautuvaan valitukseen. Jiem peesâ, jiem peesâ (‘En pääse, en pääse’), itki siellä unissaan Kaisla, 3 v. Se oli todistettavasti hänen ensimmäinen inarinsaamenkielinen painajaisensa. Sitä, mihin raukka oli unessaan juuttunut, emme valitettavasti saa koskaan tietää. Continue reading
NYPL:n arkistot aukenevat
Miia Halme-Tuomisaari on Erik Castrén –instituutissa ihmisoikeuksia tutkiva kirjoittaja ja tällä hetkellä arkistomatkalla New Yorkissa.
Arkemme täällä New Yorkissa alkaa asettua aloilleen, ja on aika päästä ensimmäisten arkistokohteiden kimppuun. Nämä sijaitsevat New York Public Libraryssa, ja ovat tarkemmin sanottuna tutkimani järjestön International League for the Rights of Manin paperit. Tosin arkistot alkavat vasta vuodesta 1948, joten hieman asian vieressä mennään. Kuitenkin alustavien löydösteni perusteella materiaali on todella kiintoisaa ja tarjoaa loistavan kosketuksen ihmisoikeusilmiön ensiaskeliin ihmisoikeuksien julistuksen jälkeen. Continue reading
Uccâ-Saammâlin kielestä
Niin kuin kielen ammattilaisten tapana kai on, minäkin olen havainnoinut omien lasteni kielellistä kehitystä. Lähinnä tosin vain esikoisen kohdalla ja niiden ensimmäisten kahden ja puolen vuoden aikana, jolloin ehdin keskittyä häneen ja vain häneen. Continue reading
Nurmeksen kielipezä
Monelle suomalaiselle on yllätys, että karjalan kielen puhujia asuu myös Suomessa, mutta että toisaalta karjalan kieli on eri asia kuin mikkeliläisten “miä” tai savolaisten “huastoo”. Maantieteellisen Karjalan, karjalan kielen ja karjalaismurteiden moninaisuutta valottaa esimerkiksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilta löytyvä Marja Torikan verkkojulkaisu “Karjala – kieli, murre ja paikka”: http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk129/ Continue reading
Muamankieli – sana kuldaine!
Käväisin viikonloppuna Kuopiossa, jossa 104-vuotias Karjalan Sivistysseura vietti vuotuisia Heimopäiviään. Aikoinaan Vienan Karjalasta Suomeen muuttaneiden karjalaisten perustaman järjestön tarkoitus on tukea ja edistää karjalan kieltä ja karjalaista kulttuuria molemmin puolin rajaa. Olen männävuosina, Uhtua kielipesähankkeen aikoina ollut melko paljon tekemisissä sivistysseuralaisten kanssa. Nyt minut oli kutsuttu Heimojuhlaan puhumaan aiheesta “Kielipesät – eilen, tänään ja huomenna”. Continue reading
Kielenvalinnan dominoefekti
Uhanalaisen vähemmistökielen elinvoimaisuus ja tulevaisuus on kiinni pitkälti sen puhujien henkilökohtaisista valinnoista. Millään elvytystoimilla, projekteilla ja lainsäädännöllä ja budjeteilla ei ole oikeasti merkitystä, jos kieliyhteisön jäsenet eivät puhu keskenään ja lapsilleen vähemmistökieltä. Continue reading
Kielipesälapsi – lintu vai kala?
Mietin usein sekä tutkimukseni ja työni kautta että äitinä, millainen kielellinen identiteetti kielipesässä vähemmistökieltä oppivalle lapselle kehittyy. Inarinsaamen kielipesässä yhä suurempi osa lapsista tulee hoitoon jo alle vuoden ikäisinä. Tällöin inarinsaamen kielestä tulee lapselle periaatteessa toinen äidinkieli, jota hän oppii rinnakkain suomen kielen (ja mahdollisesti vielä kolmannen kielen) kanssa. Yleensä katsotaan, että noin kolmen vuoden iässä lapsi on omaksunut ensimmäisen kielensä, ja jos lapsi alkaa oppia toista kieltä tämän jälkeen, tuloksena on perättäinen kaksikielisyys. Continue reading
Kadotettu sukupolvi, osa II
Annika Pasanen liikuttuu inarinsaamen opiskelijan onnesta.
Viime elokuun 17. päivänä Inarin Saamelaisalueen koulutuskeskuksen, entisen Kansanopiston tiloissa käynnistyi inarinsaamen kielen täydennyskoulutus. Se oli puolentoista vuoden intensiivisen suunnittelutyön tulos ja jälleen yksi merkkipaalu inarinsaamen revitalisaatiohistoriassa.
17 aikuisopiskelijaa oli jättänyt vuodeksi työpaikkansa opiskellakseen inarinsaamen kieltä. Tai pitäisikö sanoa kielen – siinä mielessä, että koulutuksen tavoitteena oli niin hyvä kielitaito, että kieltä voisi sen jälkeen käyttää työelämässä. Koulutuksen järjestää Oulun yliopiston Giellagas-instituutti yhteistyössä Anarâškielâ servin eli Inarinsaamen kielen yhdistyksen ja Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kanssa.
Tässä vaiheessa kuulijassa herää yleensä kaksi kysymystä: 1) Miten ihmeessä koko lysti on rahoitettu? 2) Miten kielen voi oppia vuodessa? Continue reading
Kadotettu sukupolvi, osa I
Annika Pasanen luennoi kielipesistä ja kävi luulajansaamen kieli- ja kulttuurikeskuksessa.
Bodøssa loppuu näinä päivinä saamen kielten dokumentointiin ja revitalisaatioon keskittyvän tutkijaverkoston SLDR:n kaksiviikkoinen talvikoulu. Olin itse mukana muutaman päivän viime viikonvaihteen molemmin puolin (ja pääsin kotiin monien rasittavien vaiheiden jälkeen vuorokauden myöhässä Pohjois-Norjassa riehuneen myrskyn takia, mutta ei siitä sen enempää). Luennoin inarinsaamen kielen elpymisestä ja kielipesän roolista kielen siirtäjänä sekä osallistuin ekskursiolle luulajansaamen kieli- ja kulttuurikeskukseen Árraniin (http://www.arran.no), joka sijaitsee Divttasvuotnan (Tysfjord) kunnassa Áiluoktan (Drag) kylässä. Continue reading
Čičiliušku ja meččypočči
Annika Pasasen lapset oppivat myös aunuksenkarjalaa.
Lapseni ovat oppineet viikon aikana vähän lisää karjalaa ja venäjää. Eniten iloa aiheuttavat karjalankieliset eläintennimet. Čičiliušku on helppo – sisilisko tietenkin – mutta mikä on meččypočči? Metsäpossu eli villisika! Continue reading