Katso video Tieteestä toimintaa -oivalluksista

 

Tieteestä toimintaa -ohjelma on ollut tapa oppia yrittäjyyttä. Se on rohkaissut Helsingin yliopiston opiskelijoita yrittäjämäiseen toimintaan, joka ratkaisee yhteiskunnan viheliäisiä ongelmia. Teimme videon siitä, mitä on opittu ja miksi tätä kannattaa tehdä. Videolla puhuvat mm. Helsingin yliopiston vararehtori Johanna Björklund, alumnit Susanna Paloheimo ja Matti Kalliokoski sekä yliopistolaiset yrittäjät Avantosta ja Huhusta. Sisältää myös rouheaa kännykkäkuvaa bootcamp-matkalta Amsterdamiin ja Kööpenhaminaan!

Keväällä 2012 alkaneen toiminnan ytimessä ovat olleet toimimalla oppiminen ja avoin kehittäminen, Tieteestä toimintaa -kollektiivi, joka on opiskelijoista muodostunut edelläkävijäjoukko, lukuisat tapahtumat, boot camp -matka Amsterdamiin, Utrechtiin ja Kööpenhaminaan, joka synnytti uusia yliopistolaisia yrityksiä, pitch-illat sekä alumneista kootut mentoritiimit.

Yliopistolla on kehittynyt tahto yhä määrätietoisemmin luoda uutta yrittäjyyden kulttuuria. Huhtikuussa 2013 yliopistolle Kaisa-kirjaston viereen Vuorikatu 5:een aukesi yrittäjyyden oma tila, Helsinki Think Company, jossa yrittäjyystoiminta yliopistolla jatkuu ja kehittyy. Tilaa pyörittävät Helsingin yliopisto ja Helsingin kaupungin YritysHelsinki. Mukana on kumppaneiden verkosto Tieteestä toimintaa -yrityksistä HYY:aan ja sijoittajista yksittäisiin asiantuntijoihin ja yrityksiin.

Ensimmäinen vuosi ja kolme oivallusta sen varrelta

Vuoden jälkeen on mielekästä vilkaista hieman taaksepäin. Tieteestä toimintaa-yrittäjyysoppimisen malli on johtanut omaan idean ankaraan pyörittelyyn, kokeiluihin, epäonnistumiseen ja uusiin nousuihin.  Vaikka vielä on mahdotonta sanoa minkälainen tulevaisuus TT-yrittäjiä odottaa, monille mukana olleille viime vuosi on ollut ennen kaikkea oivallusten vuosi. Etenemisen vauhti on ollut huimaa, ja huhtikuussa 2012 esitellyt ensimmäiset idearaakileet ovat poikineet jo useamman Y-tunnuksen. Oppimisen malli on kannustanut kokeilemaan rohkeasti ja puurtamaan ahkerasti.  Pieni haastattelukierros osoitti vuoden aikana tapahtuneen useita suuria oivalluksia.

1) “Yrittäjyys näyttäytyy täysin uudessa valossa.”

Oman ajattelun muutos on tapahtunut huomaamatta töitä tehdessä. Yliopistolainen yrittäjyys on saanut kiinnostumaan yritysmaailmasta ja sen tavoista toimia.

 2) “En mä oo mikään Steve Jobs!”

Monien TT-yrittäjien oma osaaminen on joutunut vuoden aikana koetukselle ja omia taitoja on hiottu uudessa toimintaympäristössä. Yliopistolla syntyneet ideat on pitänyt pystyä myymään, konseptoimaan ja tuotteistamaan.

 3) Epäonnistumisilla oivaltaminen 

Kaikki valitut tiet eivät välttämättä vie haluttuun maaliin. Demoksen kehittämässä yrittäjyysoppimismallissa on luotsattu yritysideoita kannustaen epäonnistumisiin ja uusiin alkuihin. Oppimisen ja onnistumisen kannalta on ehditty tehdä korjausliikkeitä, joihin ei olisi päästy ilman muutamaa harha-askelta.

 

Yliopistolaisen yrittäjyyden uusi ulottuvuus aukeaa Vuorikatu 5:een

Kun Tieteestä toimintaa -porukka alkoi kerääntyä yhteen viime keväänä, yksi ensimmäisistä yhteisistä päämääristä oli yhteisöllisen työtilan perustaminen. Samaan aikaan toisaalla, Helsingin yliopiston ja YritysHelsingin yhteistyötä viritettäessä oli herännyt ajatus yrittäjyystilasta yliopiston yhteydessä.

Yhteisistä haaveista tulee totta, kun yliopiston kuhinan ytimeen, Kaisa-kirjaston naapuriin Vuorikatu 5:een aukeaa huhtikuussa lähes 100 neliötä työ- ja tapahtumatilaa.

Henkisesti tila ei rajoitu vain neljään seinään, vaan se tarkoitus on olla keino ja koti yrittäjämyönteisen asennemuutoksen tekemiseen yliopistolla.

“Toden teolla hihat käärittiin joulukussa ja tilan aukisaamista on viety eteenpäin yrittäjähenkisesti tiukalla budjetilla mutta kovalla draivilla”, sanoo projektia vetävä Ira Leväaho Helsingin yliopiston yhteiskuntasuhteista. Käynnissä on remontti (muutto&kalustustalkoita luvassa!) sekä tilan toiminta- ja rahoitusmallin muotoileminen. Tilaidea on vetänyt ympärilleen monipuolisen verkoston tekijöitä.

Hyvä yritys -viikko päätettiin kertomalla tulevaisuuden suunnitelmista ja keräämällä näkemyksiä tilasta ja sen toiminnasta laajemmalta yleisöltä. Tähän asti tilaa eteenpäin vieneestä porukasta Ira Leväaho Helsingin yliopistolta, Tapio Koivu Helsinki Business and Science Parkista, Ruut Malmberg YritysHelsingistä, Oppo Nyrövaara 99 Venturesta ja Marko Rosenholm HYY:stä kohtasivat potentiaaliset tulevat käyttäjät kuten alumni-yrittäjä Ida Hakolan Vapa Mediasta ja opiskelija-yrittäjät Mariko Saton Avantosta ja Elina Maaniityn HelsinkiWalksista sekä maaseutuyrittäjyyden opintokokonaisuuden isän, professori Pekka Mäkisen maa- ja metsätaloustieteellisestä.

Pekka Mäkinen kiitteli, että tila on ennen kaikkea viesti, että yrittäjyyden edistämisessä ollaan Helsingin yliopistolla tosissaan.

Kaikkein eniten tilasta toivottiin paikkaa, josta omille ideoille saa kannustusta. “Vertaistuki on todella tärkeää, sillä sitä ei välttämättä saa oman tieteenalan parista. Esimerkiksi meitä yrittäjäksi aikovia historijoitsijoita on ihmetelty kovasti”, Helsingin historian tuotteisprojekti Helsinki Walksia professori Lauran Kolben ja muiden opiskelijoiden kanssa tekevä Elina Maaniitty kertoi. “Olemme joutuneet pohtimaan jopa sellaista, että saako sivistyksellä ‘rahastaa’.”

Vilkas keskustelu tiivistyi viiteen pointtiin

  1. Tilan pitää olla ovi inspiroivan ja monialaisen yhteisön pariin, jolta saa vertaistukea omalle idealle ja innostukselle
  2. Tilan pitää olla ideoiden reaktori ja testausalusta, jossa hataratkin ideat saavat sparrausta vahvistuakseen
  3. Tilan pitää olla solmukohta, josta ohjataan laadukkaiden käytännön neuvontapalveluiden pariin, kun kehittyneestä ideasta lähdetään tekemään yritystä
  4. Kriittistä tilan imulle on, että mukaan saadaan yliopiston tutkimus- ja opetushenkilökuntaa
  5. Tilaan tulijoita on oltava vastassa ihmiset, jotka ovat avoimia ja kannustavia, “hieman hulluja ja jalat irti maasta”, kuten kolme yritystä perustanut Ida Hakola sen sanoi

“Aim high but don´t starve to death”

Academic entrepreneurs need to think carefully about their customers` needs and create sellable products.

Two recently formed university based companies, Torstai Helsinki and Kaskas Media, presented their business ideas to a team of experts at the “Business With Knowledge” event at Tiedekulma on January 31. The event was part of “Hyvä yritys” week that focuses on building a stronger role for academic entrepreneurship within the University of Helsinki.

The “advisory board” of the day consisted of Bo Jørgensen, service design expert, Eeva Houtbeckers, researcher, Aalto University, Ossi Kuittinen, director of Information Society Development at Sitra, the Finnish Innovation Fund, Pauli Komonen, sociologist and futurist at 15/30 Research, Peter Tattersall, entrepreneur, Hahmota and Yrjö Wichmann, director, IP Finland.

The host for the event, Outi Kuittinen from Demos Helsinki, pointed out at the start of the discussion that academic startups often have the relevant knowledge and enthusiasm in order to succeed but lack the ability to communicate what they bring to the table. The customer point-of-view indeed became a central focus point of the whole session.

The co-op Torstai Helsinki was the first to pitch their business idea, a customizable cross-disciplinary consultant service. They were right away confronted with a simple question: How will you make money, or better put, how do you create value for your customer?

“I get offers from consultant companies all the time and only choose the service that fits my needs perfectly at that exact moment”, said Bo Jørgensen.

The advisory board stressed the importance of storytelling and packaging: consultant companies need to phrase very simply what they can offer and convince the customer that they are able to deliver what they promise. This is best achieved by creating sellable products. Yrjö Wichmann suggested that Torstai do a project for a client without an actual assignment just to get some practice and a grasp of the typical problems that arise during a project.

The second pitch of the session was made by Kaskas media, a journalistic production company that designs information in new, interesting ways such as storytelling from a human interest perspective. Inspired by the pitch, Yrjö Wichmann told an example: the most expensive axe on the market is not the Finnish one known for its supreme quality but a Swedish one that is marketed as an individual piece of equipment with a story attached to it.

The discussion revolved around defining Kaskas` exact place in the confusing communications, marketing and advertising scene. Kaskas made it clear that they want to represent journalistic values of integrity and honesty instead of just “saying things that sound good”. Eeva Houtbeckers suggested that Kaskas should present themselves as investigative journalists for companies` internal needs.

Bo Jørgensen thought that a potential problem for Kaskas might be convincing their clients that their understanding of different niche industries and hard core economics is deep enough. A key step for them would thus be establishing a reputation by getting some small-scale clients while keeping an eye on the big ones.

“Remember to aim high”, advised an audience member with a business background, “but don´t starve to death”, added Bo Jørgensen.

The session put Torstai Helsinki and Kaskas Media to the test: Both companies were met with difficult questions about their ability to define a demand for their service and a unique proposition to deliver a solution for the need. The advisory board made it clear that clients are after clarity and need a guarantee of delivery. Torstai and Kaskas received plenty of advice on “getting there” and how to transform knowledge and expertise into something sellable – and thus having an impact in the world.

“You need to tell a company that they don´t know what they´re doing in a particular situation and that you can show them what to do” was Eeva Houtbeckers` final advice to both companies.

Yrittäjyys kiinnostaa tungokseksi asti – liity seuraan

Mahdollisuus ryhtyä aloittelevien yliopistolaisten yrittäjien mentoriksi veti Tiedekulmaan 90 alumnia ja muuta kiinnostunutta.

Hyvä yritys -viikko on kerännyt jo yli kaksisataa opiskelijaa, tutkijaa, yrittäjää, opettajaa ja alumnia Helsingin yliopiston Tiedekulmaan keskustelemaan yrittäjyyden motiiveista ja mahdollisuuksista muuttaa maailmaa, mentoroimaan aloittelevia yrityksiä ja jakamaan omia kokemuksistaan niin tutkijana- ja opiskelijayrittäjänä olemisesta kuin yrittäjyyden opettamisesta ja oppimisesta.

Ja vielä on jäljellä paljon: Torstaina Yhteismaan aamukahvit, lounasaikaan asiantuntijuuden muotoilua vetäviksi palveluiksi sekä illalla akateemisia, ammatillisia ja korkeakoulurajoja rikkova Entrepreneurship Speed Date yliopistolaisten, Aalto Entrepreneurship Societyn, Start up Saunan ja Laurea Entrepreneurship Societyn kanssa. Luvassa pikakeskusteluita muiden yrittäjyydestä innostuneiden kanssa, kuohuvaa ja kiinnostavia uusia tuttavuuksia!

Perjantain avaa Kaskas Median aamukahvit tutkimustiedon ja median kiihkeästä suhteesta, klo 13 tehdään yliopiston yrittäjyystoiminnan tulevaisuutta yhdessä joukolla ja sen päälle pidetään loppukekkerit joukkorahoitettuine bändeineen. Kaikki ohjelma on avointa kaikille! Katso koko loppuohjelma.

Hyvä yritys -viikko avattiin maanantaina vauhdikkaalla keskustelulla, jossa ruodittiin sitä, miten tutkimus- ja yrittäjyysmaailma liittyvät toisiinsa, mikä motivoi yrittämään ja mikä on yrittäjien rooli yhteiskunnan viheliäisten ongelmien eli suurten haasteiden ratkaisemisessa.

Keskustelussa huomattiin, että yrittäjyys on myös tiedeyliopistossa jo arkipäivää: tutkijat ja opiskelijat lähtevät yrittäjiksi ja start-upit hyödyntävät vikkelästi tutkimustietoa.

“Kun oma opintotausta osuu omaan intohimoon, niin hämmentävistä asioista voi rakentaa yritystoimintaa. Nyt me on päästy jo sen ohi että yrittäjyys ja huippututkimus ois jotenkin eri asioita. Olen itse elävä esimerkki tästä: olen väitellyt teoreettisesta filosofiasta ja nyt pyöritän Filosofian akatemiaa“, Lauri Järvilehto huomautti. “Mun visio on sellainen, että vuonna 2030 triglodyytit eli kolo-oliot eli yksin viihtyvät tutkijat ja superkaupallistajat on löytäneet otisensa ja maailma muuttuu sitä kautta.”

Professori Edward Haeggström fysiikan laitokselta kertoi, että jo neljä nuorta tutkijaa hänen tutkimusryhmästään on lähtenyt yrittäjiksi.

Start-up-nero Ville Miettinen crowdsourcing-yritys Microtaskista kertoi, että tietotekniikan alalla akateeminen maailma ja yritykset toimivat jo iloisena sekamelskana. “Esimerkiksi tietokonegrafiikan innovaatio on pelimaailmassa tai elokuvassa käytössä kuuden kuukauden kuluessa. Taru sormusten herrasta -elokuvat työllistivät suoraan ja välillisesti ison määrän akateemisia tutkijoita.”

Keskustelussa tuli hyvin esiin, että tieteenaloilla on eroja “Ihmistieteissä akateemisen kielen kääntäminen ulkomaailman ymmärtämiksi tuotteiksi ja palveluiksi on vaikeaa. Siihen tarvitaan oppimista ja apuja.” huomautti opintojen ohella yrittäjäksi ryhtynyt kehitysmaatutkija Antti Tarvainen Avantosta. Antille yrittäminen on tapa tehdä oman näköistään työtä ja tehdä sitä muutosta, jota katsoo, että maailmassa tarvitaan.

Kysymykseen, miksi yrittäjiä tarvitaan maailman viheliäisiä ongelmia ratkomaan vastasi Aalto Entrepreneurship Societyn puheenjohtaja, viestinnän opiskelija Elina Uutela: “Maailman isot ongelmat on niin vaikeita, että niitä ei voi ratkaista kerralla. Yritykset on taitavia ongelmien ratkaisemisessa, koska siellä ongelma palastellaan ja ratkaistaan yksi pala kerrallaan.”

Erkki Perälä ja Outi Kuittinen Tieteestä toimintaa -verkostosta vetävät Hyvä yritys -viikon avauskeskustelua. Keskustelemassa Edward Haeggström, Pia Dolivo, Antti Tarvainen, Elina Uutela, Lauri Järvilehto ja Ville Miettinen.

Yliopistolainen yrittäjyys is so 2013

Tammikuun viimeisellä viikolla yliopistolainen yrittäjyys valtaa Tiedekulman Hyvä yritys -viikon muodossa. Ohjelmaa on aamusta iltaan, katso alta koko ohjelma, merkitse sinua kiinnostavat tapahtumat kalenteriisi ja kutsu kaverisi mukaan vaikka Facebookissa.Viikko on osa Tieteestä toimintaa! -verkoston toimintaa. Helsingin yliopisto ja Demos Helsinki ovat keväästä 2012 lähtien keränneet yhteen akateemisesta yrittäjyydestä kiinnostuneiden verkostoa. Tieteestä toimintaa! -käänteistä voit lukea tässä blogissa. Hyviä kirjoituksia ovat esim Tieteestä Toimintaa! alkuvaiheet, fiiliksiä tutustumismatkalta Amsterdamiin ja Kööpenhaminaan sekä tietysti yritysten kuulumiset.
Tammikuun Hyvä yritys -viikon tavoite on herättää virkeää yrittäjyyskeskustelua ja -toimintaa. Viikko kokoaa yhteen yliopistolaisia yrittäjiä, sellaisiksi haluavia ja aiheesta kiinnostuneita. Viikon aikana kuullaan mielenkiintoisten keskusteluiden sekä ryhmätyöskentelyjen muodossa siitä, miten akateemisella osaamisella ja yrittäjyydellä voidaan ratkaista maailman suuria ongelmia. Viikolla mm. yrittäjyysdeittaillaan Aalto ES:n ja Laurea ES:n kanssa, kuullaan inspiroivia yrittäjyystarinoita siitä, kuinka yliopisto-opinnoista on luotu liiketoimintaa, tutustutaan yrittäjyysopetukseen ja -toimintaan ja suunnitellaan yhdessä sen tulevaisuutta Helsingin yliopistolla. Lue alla olevasta ohjelmasta lisää ja merkitse kalenteriisi parhaimmat palat.
.
Hyvä yritys –viikon kuratoi Torstai, joka on Tieteestä toimintaa –projektista ponnistanut opiskelijoiden poikkitieteellinen projektitoimisto: www.torstaihelsinki.fi

Yhteiskunnallinen yrittäjyys on parasta mahdollista bisnestä. Maailman ongelmien ratkaisuille ei kysyntä aivan heti lopu.

HYVÄ YRITYS –VIIKKO 28.1.-1.2.2013  – Uudenlaiset yrittäjät muuttavat maailmaa
Tiedekulma, Aleksanterinkadun ja Fabianin kulma, Aleksanterinkatu 7

MAANANTAI | MONDAY 28.1. – Yrittäjät ratkovat maailman viheliäisiä ongelmia

16.00–18.00
Yrittäjät maailman viheliäisiä ongelmia ratkomassa
Mikä on yrittäjien rooli yhteiskunnan viheliäisten ongelmien eli suurten haasteiden ratkaisemisessa? Mihin yliopistot tarvitsevat yrittäjiä? Argumenttinsa esittämässä ja niistä keskustelemassa yliopistolaiset yrittäjät, alumnit Ville Miettinen Microtaskista ja Lauri Järvilehto Filosofian akatemiasta, puheenjohtaja, viestinnän opiskelija Elina Uutela Aalto Entrepreneurship Societystä, Tieteestä toimintaa -yrittäjyysverkoston jäsenet, professori Edward Haeggström Fysiikan laitokselta ja yhteyspäällikkö Pia Dolivo Helsingin yliopiston yhteiskuntasuhteista – sekä te, hyvä yleisö. Keskustelua vetävät yrittäjä-tutkijat Outi Kuittinen ja Tuuli Kaskinen ajatushautomo Demos Helsingistä.

TIISTAI | TUESDAY 29.1. – Aloittelevia yrittäjiä ja kokeneita mentoreita

8.30–10.00
Tieteestä Toimintaa -aamukahvit: Tieteestä toimintaa meets Hub Helsinki
Millaista muutosta haluamme saada aikaan yrittäjyyden keinoin?  Tieteestä toimintaa -verkosto ja HubHelsinki tutustuvat toistensa tavoitteisiin, arvoihin ja osaamiseen. Keskustelua ja verkostoitumista. HUOM! TÄMÄ TAPAAMINEN POIKKEUKSELLISESTI TIEDEKULMAN SIJAAN HUB HELSINGISSÄ, Annankatu 31-33 C.

12.00 – 13.30
Opiskelijasta ja tutkijasta start-up-yrittäjäksi
Miten päädyin opiskelijasta yrittäjäksi? Minkälaisia vahvuuksia tieteellinen asiantuntijuus voi antaa start-upille? Mm. Scoopinionin perustaja Mikko Koskinen ja sosiaalipsykologi, tutkija Airi Lampinen HIIT:istä kertovat.

16.00–18.00
Minustako aloittelevan yrittäjän mentori?
Etsimme monenmoisia mentoreita opiskelijayrittäjille. Tule kuuntelemaan nuorten yrittäjien pitchit (eli lyhyen ytimekkäät esittelyt yrityksistään). Lentoon lähteäkseen he tarvitsevat monenlaista kokemusta markkinoinnista liiketoiminnan kehittämiseen,  asiakkuuksien kehittämistä yhteiskunnan tuntemukseen. Ehkä löydät juuri sen projektin, jossa haluat olla mukana mentorina omalla kokemuksellasi. Tilaisuudessa kerrotaan, miten se on mahdollista ja mikä mentoroinnissa on antoisaa. Ilmoittaudu http://bit.ly/mentorointi29012013
Jos haluat esitellä oman yrityksesi, ota yhteyttä outi.kuittinen(a)demos.fi, 050 326 55 82.

18.00–19.30 Veroparasiitit
Paneelikeskustelu monikansallisten yritysten globaalista vastuusta ja verosuunnittelun todellisista häviäjistä. Tapahtuman järjestää Mitä? -verkoston Helsingin paikallisryhmä, Plan Suomi Säätiö.

KESKIVIIKKO | WEDNESDAY 30.1. – Yrittäjyys Helsingin yliopistolla

8.30–10.00
Avanto Helsingin aamukahvit
Avanto Helsinki on vasta perustettu tutkimuspaja, joka tekee uudenlaista yhteiskuntavastuuta ja luo odottamattomia yhteyksiä ihmisten ja ajatusten välille. Aamukahveilla keskustellaan kestävästä liiketoiminnasta ja uudesta yrittäjyydestä. Avanto Helsinki esittelee myös ajankohtaisia projektejaan. Katso Facebook-event.

13.00–14.00
Kiinnostaako yrittäjyys? Helsingin yliopiston yrittäjyystoiminta esittäytyy
Tule kuulemaan, millaisia erilaisia mahdollisuuksia yrittäjyydestä kiinnostuneilla opiskelijoilla, tutkijoilla ja alumneilla on toimia yliopistolla tänä vuonna. Yliopiston erilaiset yrittäjyyskurssit, Tieteestä toimintaa -yrittäjyysverkosto, Aalto Venture Programme ja YritysHelsinki esittäytyvät.

TORSTAI | THURSDAY 31.1. – Knowledge, Research & Business

8.30–10.00
Yhteismaan aamukahvit
Yhteismaa on sosiaalisiin innovaatioihin erikoistunut yhteisö, joka suunnittelee ja toteuttaa yhteiskunnallisesti merkityksellisiä projekteja, tapahtumia ja palveluja. Yhteismaan edustajat kertovat aamukahveilla yhteisöllisistä hankkeista ja sosiaalisen median mahdollisuuksista. Yhteismaa on osa Tieteestä toimintaa ‑verkostoa.

13.00–14.00
How to make business with knowledge?
Come discuss on the hot topics of how knowledge turns into business and what the possibilities of service design for academics are.

16.00–17.30
Tutkimustuloksesta hittituotteeksi
Muun muassa professori Timo Mäkelä Biotekniikan instituutista ja kemian tutkija ja yrittäjä Petro Lahtinen Onbone Oy:stä keskustelevat, miten yliopisto ja yritykset tekevät yhteistyötä ja miten tutkimustuloksia hyödynnetään kaupallisina innovaatioina.

18.00–20.00
Entrepreneurship speed date
Speed date is meant for those interested in entrepreneurship to get to know each other and share their views. The event brings together students and entrepreneurship promoteurs from University of Helsinki, Laurea Entrepreneurship society and Aalto Entrepreneurship society.

PERJANTAI | FRIDAY 1.2. – Yliopisto ja yrittäjyys huomenna

8.30–10.00
Kaskasin aamukahvit: Tutkimustiedon popularisointi
Kaskas Media on erikoistunut tiedon vetävään muotoiluun. Heidän aamukahvipaneelissaan tutkijat, toimittajat ja lukijat puhuvat tutkimustiedosta mediassa. Kuka hyötyy popularisoinnista, entämissä menevät mutkiensuoristelun rajat? Kaskas on osa Tieteestä toimintaa -verkostoa.

Mukana keskustelemassa ovat Ilta-Sanomien toimittaja Vesa Mäkinen, sosiaalipolitiikan tutkija Nina Kahma, Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja ja Helsingin yliopiston professori Arto Mustajoki, Helsingin yliopiston tiedotuspäällikkö Hannamaija Helander sekä tiedebloggari, tietokirjailija ja geneetikko Tiina Raevaara.

13.00–14.00
Yrittäjyyden oma tila yliopistolle! Entä mitä muuta kuuluu yrittäjyyden tulevaisuuteen Helsingin yliopistolla?
Vuorikatu 5:een, Kaisa-kirjaston viereen avautuu keväällä 2013 yrittäjyydelle oma tila. Mitä siellä tapahtuu, mitä siltä halutaan, kuka on mukana? Miten yrittäjyys kasvaa ja leviää Helsingin yliopistolla noiden seinien ulkopuolelle? Tervetuloa rakentamaan tulevaa opiskelijat, yrittäjät, Helsingin yliopisto ja yhteistyökumppanit. Tiukan työstön jälkeen juhlistetaan tulevaisuutta yhdessä!

14.00 –> Loppukekkerit!

Esiintymässä Juha Pekka Tapani Heikkinen Ja niin Edelleen: Juha Pekka Tapani Heikkinen – kitara ja laulu + Jere Kolehmainen – Cajon-rumpu.

http://www.facebook.com/juhapekkatapaniheikkinen

Lisäksi skumppatarjoilu!

Tieteestä toimintaa -ryhmä valloitti yleisönsä

“Suomalaiset instituutiot tarvitsevat uudistumista, mutta uudistuminen ei tule niiden sisältä. Joten tarvitaan teitä, jotta suomalainen yhteiskunta voi menestyä jatkossa. Eikä se tapahdu vain pelejä kehittämällä”, tykitti kansanedustaja ja Helsingin yliopiston alumni Mikael Jungner yliopistolaisten yrittäjien verkostoitumisillassa. “Oma-aloitteisuus ja intohimo ratkaisevat kaiken”, Jungner neuvoi yrityksiä.
Torstai 29.11. oli Tieteestä toimintaa –ryhmän suuri päivä. Porthaniaan kokoontui noin viidenkymmenen hengen joukko aloittelevien yrittäjien kutsumia sidosryhmien edustajia: yliopistolaisia, potentiaalisia mentoreita ja asiakkaita.

Torstain Mika Hyötyläinen ja Julia Jousilahti pitchaavat.

Kaskas Median Anniina Huhtala eläytyy.
Yliopistolaisten yrittäjien muodostamat seitsemän tiimiä pitchasivat eli esittivät yritysideansa tiiviissä neljän ja puolen minuutin paketissa. Tässä lyhyessä ajassa tiimien tuli koukuttaa kuulijat, sillä pitchien jälkeen vieraat suuntasivat juttelemaan niiden tiimien luo, jotka vaikuttivat säkenöivimmiltä. Katso strategista yritysvastuuta kehittävän Avanton, kulttuuriperinnöstä uusia palveluita tuottavan Huhun, tietoa muotoilevan Kaskas Median, tuoretta tietoa ja kontakteja Itä-Euroopasta tarjoavan Itäkomppanian, opsikelijoiden projektitoimisto Torstain, stipendi- ja mentorointiohjelma Uuden yliopistolaisuuden ja yhteisöllisiin prosesseihin erikoistuneen Yhteismaan pitchit.
Mikael Jungner sekä Demos Helsingin tutkijat Outi Kuittinen ja Tuuli Kaskinen.
Kulttuuripalvelutoimisto Huhun Maija Karasvaara ja Tomi Strömberg.
Vieraiden joukossa oli asiantuntijoita mm. Helsingin yrittäjistä, Sitrasta, Lähi-Tapiolasta, Finprosta, Culminatumilta, Helsingin Energiasta ja ympäristöministeriöstä. Jos yhden vieraan tuntipalkaksi lasketaan 100 euroa, illan aikana Tieteestä toimintaa -ryhmän yritykset saivat 10 000 euron arvosta sparrausapua. Aika arvokas mahdollisuus aloitteleville yrityksille!
Helsingin yliopiston Pia Dolivo kiinnostui Torstaista.
Tiimit nauttivat illasta suunnattomasti ja palaute vierailta oli rakentavaa. Oman konseptin ja pitchin hiominen viikkokausia kannatti. Näille yritysideoille on selkeästi tilausta. “You kick ass! Olette tehneet mahtavan avauksen ja toivon todella, että jokaikinen aloitteista saa siivet alleen. Älkää arastelko osaamistanne ja sen esiintuomista”, kannusti yksi osallistujista.
“Pitchaaminen jännitti, mutta meni loppujen lopuksi todella hyvin ja esiintyminen oli aika kivaakin. Erityisen kivaa oli, että syksyn ahkera työ konkretisoitui tuohon iltaan ja yleisö oli aidosti innostunut yritysideoistamme”, Mirja Hämäläinen Avantosta kertoo. Ilta poiki hyviä kontakteja Avanton jatkoa ajatellen.
Avanton Aleksi Mallea, Mirja Hämäläinen ja Mariko Sato.
Kaskas Median Maria Ruuskaa sparraamassa vaikutustoimisto Freudin Timo Nurmelta.
Itäkomppanian Aino Väänänen ja Paula Borkowski.
Teksti: Jenna Lähdemäki Kuvat: Noora Isoeskeli

DiyHelsinki esittäytyy

Teksti ja kuvat: Katja Meriläinen

Hyvä Tieteestä Toimintaa -jengi ja muut,

On koittanut aika esitellä oma projektini, jota työstin reissumme aikana ja innokkaasti myös sen jälkeen. Muun reissuporukan ollessa pitkälle humanistisesta ja valtiotieteellisestä tiedekunnasta, erosi oma projektini melko lailla muiden prosesseista.

Käsityötiede ja toiminta. Miten ajattelin ne yhdistää? Tietysti ajan hengen mukaisesti sosiaalisen median avulla. Eri vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen perustin Facebookiin DiyHelsinki –yhteisön, jossa itse tekemisestä kiinnostuneet voivat jakaa ideoitaan ja inspiroitua muiden ideoista.

Idean suhteen heräsi kuitenkin muutamia kysymyksiä. Innostuukohan tästä kukaan? Uskaltaako kukaan jakaa ideoitaan? Miten sisältö pysyy mielenkiintoisena?

Näitä asioita hetken pohdittuani lähdin hakemaan oppia kokeneemmilta. Coolien ideoiden konkari Liisa Jokinen istui kanssani teelle cafe Sis. Deliin, valmiina jakamaan tietämystään ja omia kokemuksiaan erilaisten ideoiden toteuttamisesta ja menestyksekkäästä ylläpidosta.

Kuten aavistinkin, paras tae sivuston kun sivuston kiinnostavuudelle Jokisen mukaan on korkea laatu ja tiukka seula. Myös erilaiset muista palveluista tutut toiminnot, kuten sisällön lajittelu ja tietyn henkilön seuraaminen, voivat mahdollisesti tuoda lisäarvoa uusille palveluille. Myös sisutus voisi toimia hyvin vaatteiden ja muodin kaverina, hän vinkkaa, sisustuksen puolella itse tekeminen on tällä hetkellä aika suosittua.

Pistetään korvan taakse.

Millaisena näet käsitöiden aseman noin ylipäätään tällä hetkellä?

Käsityöthän on nyt pop, erityisesti perinteiset tekniikat. Ihmiset ovat kuitenkin toisinaan hiukan lyhytjänteisiä. Yhden illan kurssit, joissa oppisi uuden minitaidon, voisivat olla hauska idea, hän miettii.

Tärkeintä on kuitenkin itse rakastaa sitä mitä tekee. Samalla periaatteella Jokinen aloitti Hel Looks –sivustonsa seitsemän vuotta sitten. Siitä tuli ilmiö. Nappiin menneestä esimerkistä rohkaistuneena kysyn varovasti vielä loppuun: ei siis tarvitse huolestua, vaikka käytän aikani omiin sekalaisiin projekteihin kaiken muun kustannuksella. ”Ei missään nimessä” Jokinen kannustaa. ”Omista projekteista oppii aina eniten, ja ne voivat joskus viedä vaikka miten pitkälle. Toisaalta epäonnistumistakaan ei pidä pelätä. Se on ihan ok ja silloinkin oppii valtavasti.”

Kiitän lämpimästi Liisaa ja kysyn tietysti myös verkostoitumisvinkkejä. Kirjaan nimet ylös tärkeitä kontakteja –listaan. Tästä on hyvä jatkaa.

– Katja

Seuraa projektini etenemistä täällä.

“Intuition is a great way to challenge yourself”

Intuition, flow, energy. Those three words pass by often when talking with Simon Hodges from the Words that Change in Amsterdam.

Words that Change is a collective of writers and storytellers. They help small businesses and large enterprises to develop their core story and put it into words across online and offline platforms.

How did you end up to the storytelling business?

I already was becoming a storyteller when I came into business and knew this was a way that expressed my talents – of communication, of sensing, of finding the core of a story. My background to that point was in corporate communications so this was a good way to evolve what I could do into a more fun and fruitful way of working. Storytelling is such a holistic way of working – it incorporates self-investigation, communication, empathy as well as a quality of execution in writing, designing or film-making. The fun has been working out what makes business sense and what clients actually need.

Words That Change that change is an evolving idea that language has impact: there is an opportunity to make this honest, vibrant and authentic in a way that really speaks to people’s deeper selves. I see the writing and storytelling that I do as having a humanising influence over bland, superficial or manipulative marketing approaches, and encouraging people in the workshops to have the courage to speak their own wisdom in any situation.

Words that Change just celebrated its first birthday a couple of months ago. What were the three most important lessons you learned during the first year as an entrepreneur?

Just getting out there – Talking to people, following up, being energetic and driven. You have no idea of what the market wants until you launch, so you need to make intelligent guesses and adapt quickly as new information comes in. There will be a settling at some point, a crystallising of ideas and then you need to move quickly in that direction.

Playfulness – Having fun while you work is a magnetic quality that draws others to you. You are also more likely to be doing a good job, be flexible and responsive in this ‘mode’. Mastering play is probably one of the most exciting things about being an entrepreneur.

Co-operation – Finding the right people to work with is a delight and can be a challenge. I’ve learned more about when to work with others and when to go it alone, and to better understand my boundaries so I can work with others better. But really seeing the workplace as a field of co-operation rather than competition is a wonderful attitude that more business could do with as it moves forward – it is also a lot more rewarding and fun.

You talk a lot about intuition. How do you learn to trust your intuition, if it doesn´t come naturally?

Intuition is a sense or idea that something might be the case, but it is not rational. For that reason we often dismiss it because it doesn’t fit into our current way of thinking.  But intuition can be a great way to challenge yourself, to see if you really know the way the world works, or there might (likely will be) things you haven’t thought of yet. It is something that can be refined.

Part of trusting is openness – that your idea or feeling is not right or wrong but is suggesting a direction that can expand you. You can then refine your intuition based on what actually happens. Be playful about it. It is all just a very big game. The great thing about being an entrepreneur is you get to make up more rules than anyone else.

What would be your three tips to a new start-up entrepreneur?

Support yourself – make sure you have a way to support yourself financially while you are getting going. It is likely to be a while until your model starts generating income so make sure you have a part-time job while things get going.

Relax – always!

Balance – find a mix of activities that will inspire you and make you money. One feeds the other until gradually, if you’re true to yourself, the inspiration takes over.

Simon Hodges ran his storytelling workshop in HUB Helsinki in September. He is planning to come back next spring. Keep updated about his plans join the mailing list at http://wordsthatchange.nl/.

 Maria Ruuska